Rantautuminen / Gotska Sandö

Kiinnostaisi ensi kesänä Visbyn reissulla poiketa Gotska Sandössä!
Ohi ajettu itäpuolelta muutamia kertoja ja nekin oikeastaan pimeimpään aikaan yöllä ja vähän väsyneenä eli ei selkeää kuvaa paikasta.

Onko joku rantautunut saareen?
Purjeveneellä ollaan liikenteessä ja tarkoitus olisi jäädä redille ja kumiveneellä poiketa maissa.
Oletan, että länsipuolelta löytyvät hienoimmat rannat?

Kiitos infosta etukäteen!
63333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Moi,

olin viime kesänä Gotska Sandön eteläkärjessä (siis Gotlannin puoleisella rannalla) ankkurissa. Jollan kanssa soudettiin maihin. Hiekkaa riitti. Suosittelen moista vaihtoehtoa. Siellä oli paljon veneitä ankkurissa. Nämä rannat olivat loistavat.

Äänestä
  • Kiitos tiedosta, tällainen mielikuva minullakin on asiasta!
    Ajatus on jäädä redille yöksi ja toivoa vähäistä maininkia ja heikkoa tuulta!

    Äänestä

ankkuroiduimme Gotska Sandön pohjoipuolelle aamuyön tunneiksi nukkumaan, kun keli tyyntyi. Aamulla heräsimme ihmeelliseen loiskintaan veneen ympärillä. Nousin katsomaan, mikä moisen äänen aiheutti, ja ihmeekseni huomasin 5-6 hylkeen kisailevan veneen ympärillä. Ne eivät pelästyneet vaikka tulin istuinkaukaloon niitä ihmettelemään.
Sandö on ollut pitkään luonnosuojelu- ja sotilasalueena eikä hylkeitä ole häiritty mitenkään. Eivät osanneet pelätä ihmisiä.
Nykyään saari ei ole sotilasaluetta ja sinne voi nousta maihin, mutta tietääkseni siellä on vielä rajoituksia liikkumisen suhteen, koska on tarkoin suojeltu luontokohde.

Äänestä

Hieno paikka. Rantautumispuolen joudut valitsemaan olosuhteiden (tuulen ja aallokon suunta) mukaan. Itse olen yhden yön viettänyt saaren etelärannan edustalla ankkurissa. Pohjakin on hiekkaa joten pito hyvä esim. Bruce-ankkurilla.

Äänestä

Jos laittaa veneen ankkuriin suojan puolelle ja niin lähelle rantaa, etteivät tuulen aikaansaamat aallot keinuta venettä, niin miten käy kun laivan tekemä aalto saapuu paikalle ?
Onko pohjan muoto sellainen, että aalto nousee jyrkäksi ja heittää koko veneen rannallle tai ainakin kolhii pohjaan ?
Onko tässä suhteessa eroa eri puolilla saarta pohjan mkuodossa tai siinä kuinka lähelle rantaa tarvii ajaa, että pääsee aallokolta suojaan ?

Kokemuksia ?

Äänestä
  • Redille ankkuroitumisessa on omat "sääntönsä"!
    Ensinnäkin pelivaraa pitää jättää aina rantaan tai lähimpään veneeseen mahdollisen tuulen suunnan kääntymisen tai ankkurin rekaamisen vuoksi.

    Pitää myös huomioida, että naapurivene voi olla hyvinkin pitkällä ankkuriköydellä. Jos itse olet lyhyellä ankkuriköydellä ja tuuli kääntyy, niin kolarihan siitä tulee!

    Mitä tulee mahdolliseen laivan aaltoon, niin sama sääntö pätee siinäkin eli riittävästi vapaata tilaa pitää olla veneesi lähistöllä.

    Redille ankkuroituminen itsessään on yleensäkin erittäin hyvä vaihtoehto!
    Vene kääntyy aina keula tuuleen, jollain ankkuriin ei kohdistu niin suurta vetoa kuin esim. keula on kiinni ja tuulee sivulta.
    Itse nukun ainakin rauhallisemmin redillä kuin jossain satamapaikassa, johon tuuli osuu...

    Pohjan muodon voi tarkistella ajelemalla isohkoa ympyrää kuvitellun tuulettoman ankkuripaikan kohdalla ja tuijottamalla kaikua. Jos löytyy voimakkaasti syvenevä kohta, niin ei sitten kannata ihan lähelle jyrkännettä ankkuroitua.

    Tässä kohtaa lienee turha mainita säätiedotuksen merkitystä eli kannattaa varmistaa etukäteen ettei tuuli käänny ja voimistu...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


RatherBeSailing kirjoitti:

Kiinnostaisi ensi kesänä Visbyn reissulla poiketa Gotska Sandössä!
Ohi ajettu itäpuolelta muutamia kertoja ja nekin oikeastaan pimeimpään aikaan yöllä ja vähän väsyneenä eli ei selkeää kuvaa paikasta.

Onko joku rantautunut saareen?
Purjeveneellä ollaan liikenteessä ja tarkoitus olisi jäädä redille ja kumiveneellä poiketa maissa.
Oletan, että länsipuolelta löytyvät hienoimmat rannat?

Kiitos infosta etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu