Olen lähiaikoina seurannut niin lähipiirissä kuin palstoilla ja tv-ohjelmissa näitä huostaanottoja. Varmasti osa on ns.oikeutettuja mutta on myös aiheettomiakin(?).
Itse sairastuin keskivaikeaan masennukseen kun erosin lapsen väkivaltaisesta isästä,siitä on jo vuosia. En tajunnut itse mikä minulla oli ja sitten kerran repesin itkuun käydessäni sosiaalitoimistossa(hain siis toimeentulotukea). Eksä uhkasi viedä lapsen minulta sairauteni vuoksi;no tiesin ettei hänellä ollut siihen pienintäkään mahdollisuutta taustansa vuoksi mutta pelkäsin silti.
Asia eteni ihan kivasti niin minun kuin lapseni kannalta;sain lääkityksen ja kävin terapiassa,meillä kävi perhetyöntekijä ensin 3 kertaa viikossa,sitten 2 kertaa ja lopulta kerran viikossa. Kaikki nämä auttoivat jaksamaan ja saivat minut taas jaloilleen. Perhetyöntekijät olivat mukavia ja ymmärtäväisiä,koin saavani henkistä tukea ja jutteluseuraa koska olin aika eristäytynyt. Parin kk kuluttua olimme palaverissa jossa keskusteltiin miten jatkossa,tarvitsenko apua jne. Kerroin että olen päässyt taas elämään kiinni ja aloitin työtkin,alkoholi- tai huumetaustaa minulla ei ole koskaan ollut eikä väkivaltaisuutta. Lapseni tarhassa tiedettiin myös asiasta koska poikani oli siellä osapäivähoidossa juuri jaksamiseni vuoksi. Kaikkien mielestä lapsi ja minä voimme hyvin eikä ongelmia ollut. Näinpä perhetyöntekijä lopetti käynnit.
Nyt,6 vuotta myöhemmin,kun jäin pois työelämästä fyysisen sairauteni vuoksi pois(joka tietysti lisäsi masennusta jossain määrin) ja kävin sosiaalitoimistossa,kysyttiin kuinka jaksan henkisesti ja lapseni kanssa. Kerroin että tokihan tämä on vaikeaa mutta syön edelleen lääkkeitä ja käyn taas psykologilla ja omalla lääkärillä. On vaikea hyväksyä että näin reilu 30 vuotiaana joudun jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle jonka vuoksi tietysti huolettaa talousasiat jne mutta lapsen kanssa menee hyvin(lapsi on kohta 10 vuotias).
Lapseni kasvaa ja kehittyy normaalisti,on erittäin hyvä oppilas ja hänellä on ystäviä sekä harrastuksia ja olemme toisillemme erittäin rakkaita joka näytetään sanoin ja teoin joka päivä.
Nyt kuitenkin on sossu änkeämässä väliin. Ymmärrän,että he ovat huolestuneet koska minulla on aiemmin ollut ongelmia ja sanoinkin että jos haluavat tulla kotikäynnille tai psykologin lausuntoa tarvittaisiin niin voin toimittaa. Sitten minulle tokaistiin että olenko ajatellut sijaisperhettä!! Mitä ihmettä? Sanoin että en koe lapseni tarvitsevan sitä koska minulla on laaja tukiverkosto nykyään ja saan omaa aikaakin sitä tarvittaessa jne. Ja sain kuulla että vuosia aiemmin kun meillä kävi perhetyöntekijät,olen kuulunut silloin lastensuojelupiiriin vai miksi se sitä sanoi..?
Tulipa pitkä tarina mutta jotenkin minua alkoi pelottamaan se,että jos lapseni yritetään viedä minulta :(
Valvon muutenkin sairauteni takia yöt ja sitten vielä tämä.. Olemme eläneet lapsen kanssa täysin kaksin jo monta vuotta onnellisesti ja nyt pelkään että se kaikki rikotaan..
Itse sairastuin keskivaikeaan masennukseen kun erosin lapsen väkivaltaisesta isästä,siitä on jo vuosia. En tajunnut itse mikä minulla oli ja sitten kerran repesin itkuun käydessäni sosiaalitoimistossa(hain siis toimeentulotukea). Eksä uhkasi viedä lapsen minulta sairauteni vuoksi;no tiesin ettei hänellä ollut siihen pienintäkään mahdollisuutta taustansa vuoksi mutta pelkäsin silti.
Asia eteni ihan kivasti niin minun kuin lapseni kannalta;sain lääkityksen ja kävin terapiassa,meillä kävi perhetyöntekijä ensin 3 kertaa viikossa,sitten 2 kertaa ja lopulta kerran viikossa. Kaikki nämä auttoivat jaksamaan ja saivat minut taas jaloilleen. Perhetyöntekijät olivat mukavia ja ymmärtäväisiä,koin saavani henkistä tukea ja jutteluseuraa koska olin aika eristäytynyt. Parin kk kuluttua olimme palaverissa jossa keskusteltiin miten jatkossa,tarvitsenko apua jne. Kerroin että olen päässyt taas elämään kiinni ja aloitin työtkin,alkoholi- tai huumetaustaa minulla ei ole koskaan ollut eikä väkivaltaisuutta. Lapseni tarhassa tiedettiin myös asiasta koska poikani oli siellä osapäivähoidossa juuri jaksamiseni vuoksi. Kaikkien mielestä lapsi ja minä voimme hyvin eikä ongelmia ollut. Näinpä perhetyöntekijä lopetti käynnit.
Nyt,6 vuotta myöhemmin,kun jäin pois työelämästä fyysisen sairauteni vuoksi pois(joka tietysti lisäsi masennusta jossain määrin) ja kävin sosiaalitoimistossa,kysyttiin kuinka jaksan henkisesti ja lapseni kanssa. Kerroin että tokihan tämä on vaikeaa mutta syön edelleen lääkkeitä ja käyn taas psykologilla ja omalla lääkärillä. On vaikea hyväksyä että näin reilu 30 vuotiaana joudun jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle jonka vuoksi tietysti huolettaa talousasiat jne mutta lapsen kanssa menee hyvin(lapsi on kohta 10 vuotias).
Lapseni kasvaa ja kehittyy normaalisti,on erittäin hyvä oppilas ja hänellä on ystäviä sekä harrastuksia ja olemme toisillemme erittäin rakkaita joka näytetään sanoin ja teoin joka päivä.
Nyt kuitenkin on sossu änkeämässä väliin. Ymmärrän,että he ovat huolestuneet koska minulla on aiemmin ollut ongelmia ja sanoinkin että jos haluavat tulla kotikäynnille tai psykologin lausuntoa tarvittaisiin niin voin toimittaa. Sitten minulle tokaistiin että olenko ajatellut sijaisperhettä!! Mitä ihmettä? Sanoin että en koe lapseni tarvitsevan sitä koska minulla on laaja tukiverkosto nykyään ja saan omaa aikaakin sitä tarvittaessa jne. Ja sain kuulla että vuosia aiemmin kun meillä kävi perhetyöntekijät,olen kuulunut silloin lastensuojelupiiriin vai miksi se sitä sanoi..?
Tulipa pitkä tarina mutta jotenkin minua alkoi pelottamaan se,että jos lapseni yritetään viedä minulta :(
Valvon muutenkin sairauteni takia yöt ja sitten vielä tämä.. Olemme eläneet lapsen kanssa täysin kaksin jo monta vuotta onnellisesti ja nyt pelkään että se kaikki rikotaan..
Vastaukset 5
Vanhimmat
Todennäköisesti sinulta on kysytty, oletko ajatellut tukiperhettä, eikä sijaisperhettä. Ovat aivan eri asioita. Lapsesi voisi käydä tukiperheessä esim. yhtenä viikonloppuna kuukaudessa, jos tarvitset huilausaikaa. Tukiperheen tarjoaminen on kädenojennus lastensuojelulta, eikä sitä tarvitse pelätä! Hyvä, jos sinulla on tukipiiri omasta takaa, silti tukiperheen tarjoaminen ei ole uhka, vaan yksi tukimuoto, jota voit rauhassa harkita. Hienoa, että joku kertoo kokeneensa perhetyöntekijöiden käynnit positiivisena asiana, avuksihan ne ovat tarkoitettukin. Turha ottaa paineita siltä pohjalta, mitä täälläkin palstalla kirjoitellaan vanhempien pelotteluksi. Tsemppiä! Ihanaa, että jaksat sairaudestasi huolimatta huolehtia ja rakastaa pikkuistasi.
tarjottu vaan kyse oli sijaisperheestä koska mitään tietoa ei osata vielä sanoa paranenko koskaan sairaudestani. Meillä ei lapsi ole innostunut tukiperheestä kun siitä joskus puhuin lapselle,onneksi ainakin tähän asti olen saanut apua lähimmäisiltäni.
Pahin skenaario on että olen joskus pyörätuolissa,nyt kävelen kepeillä mutta toivon että tulevat leikkaukset auttavat vaikka vuosia olen tästä kärsinytkin eikä edelliset leikkaukset ole auttaneet asiaa juurikaan.
Ehkä vain olen pelokas tätä nykyään kaiken suhteen kun kaikki tuntuu epävakaalta.
Lapseni vuoksi nimenomaan jaksankin,ilman lastani minulla ei olisi mitään.
Esitä pärjäävää. Pärjäätkin tietenkin, mutta "ylipirteää ja ylipärjäävää". Ole mahdollisimman vähän yhteydessä sossuihin.
Ole todella varovainen. Haluavat hyvin pärjäävän lapsesi johonkin ammatilliseen sijaisperheeseen. Siellä hänet eristetään sinusta ja sinua aletaan kiristää lapsen yhteydenpitomahdollisuudella. Jos et ole kiltti...sitä ja tätä. Vuoden parin kuluttua sinusta on jo löydetty (kun olet suuttunut kiusaamisen ja henkisen väkivallan alla) lukuisia uusia piirteitä, jotka estävät lapsen kotiutuksen.
Olen nähnyt riittävästi tätä "mannaa", että näin se menee. Sijaishuollossa lapselle saatetaan ottaa verkostoon täysin tuntematon rikollisen taustan omaava henkilö, ja lapsi kiinnytetään tähän, kun sinua ei enää haluta.
on taistellut lapsestaan jo toista vuotta joten tutuksi on tullut kuviot. Vaikea on saada lasta takaisin :(
Onhan noita muitakin vanhempia joilla on jotakin sairauksia ja vammoja;tiedän yhden sokean äidin joka elää lapsensa kanssa kaksin joten ei luulisi olevan aihetta ehdotella minun lapselleni sijaisperhettä tms. Eri asia olisi jos lapsella menisi huonosti enkä tosiaankaan pystyisi hänestä huolehtimaan. Kovia kipuja minulla on vaikka syön lääkkeitä mutta joka päivä lapsi saa kaiken sen minkä tarvitsee,niin henkisesti kuin muutenkin.
Olen parhaani mukaan yrittänyt välttää laittamasta taakkaa lapsen harteille sairaudestani ja asiasta on puhuttu. Mielellään hän auttaa ja on hyvin epäitsekäs persoona muutenkin,mutta lapseni saa olla lapsi eikä minun hoitaja vaikka välillä murehtiikin minun voinnista.
olisiko sinulla mahdollisuutta tehdä itsellesi jonkinlaista suunnitelmaa tai muuta vastaavaa, perustuen tähän sossun huoleen ja "möläytykseen"
jossa teet kirjallisesti sossuille selväksi miten te perheenä selviätte jatkossa.
Miten paljon saat jos tarvitset apua ja miltä taholta
(kodinhoitajakaan sosiaalihuollosta ei ole poissuljettu koska sitä on kunnan sosiaalihuollon tarvitessa teille järjestettävä laissa mainittujen syiden perusteella/mm. sairaus, vamma, perhetilanne jne/ )
Mietit millä tavalla saat nämä nykyviranomaisröyhkimykset vakuutettua siitä että mitään lastensuojelun tarjoamaa apua tai tukea ette perheenä tarvitse ja jos jotain tarvitsette
niin pyydätte sitä kuntanne sosiaalihuollon puolelta ja sosiaalihuollon alaisena asiakkaana.
Voimia ja jaksamista perheenä.
On jokaisella omassa elämässä vaikeuksien keskellä kestämistä ja sitten ovat nämä p..eleen virkahaahkatkin vielä perheiden ympärillä vaanimassa ja nokkimassa!