Piilosta, hippasta tai nelimaalia...

meille osti faijamme nuorten pesäpallomailan ja jalkapallokin taidettiin saada millä pelattiin keinupeffistä... myös sulkapallomailat sellaiset vähän kevyemmät versiot aikuisten mailoista..sukset tietysti olivat mutta, tädin vanha aikuisten pyörä minullakin ja vanhat tylsät kaunoluistimet joilla kukaan ei pysynyt pystyssä;)))

Sellaisen yhden raskaan lautapelin muistan kuin Coronan jossa kepeillä yritettiin pussittaa näitä muovinappuloita sinne vastapuolen pussiin.....no tyttökaverin mutsi oli ostanut...Se peli oli kovassa käytössä laitettiin jotain perunajauhoja siihen että saatiin pinta mahdollisimman liukkaaksi jotta nämä muovinappulat niinku liukuisivat siinä pinnalla paremmin....laitettiin usein tämä peli mattotamppaus telineelle siinä kun sovivan korkuinen puinen pöytä kuin tehty tähän istui tuo peli kuin valettu.....Jonotus systeemilla mentiin aina niin että, pelin voittaja sai tietysti jatkaa niinkauan kun hävisi pelin vastuttajalle....Välineet sitten oikeastaan olivat melkein tässä.. ja meitä oli todella iso porukka kaiken ikäisiä niitä käyttämässä... Oppari kun aivan vieressä...no liidut pätkät kerättiin sit myöskin mitä sieltä ikkunoista heitettiin...salaa ulos...Saatiin asfalttiin tehtyä näitä ruudokkoja itse ja niissäkin jonotettiin..;)))...ja mutsin kuminauhavarastot nehän käytettiin tarkkaan...siis tällaiseksi twist-kuminauhanaruiksi tietenkin...nilkkojen ympärille ja tietenkin hyppynarut olivat kova juttu... Nämä olivat niitä virallisia leikkejä;)))) mudat ja ojanpohjat tietysti koluttiin keväisin..ja näitä erilaisia laivoja niissä uitettiin. Aika paljon muuten taidettiin monestakin syystä olla ulkona?))) Ehkä hyvä niin....asunnot olivat kuitenkin suhteellisen pieniä...

Tsau:Friidu

Tässä on kotiuduttu ja ventti olo on.
En kuitenkaan malta olla kirjoittamatta yhtä juttua, joka passaa tähän aloitukseesi.

Sitä ennen sanoskelen, että kymmentä tikkua laudalla leikittiin usein. Kaikki kaverini olivat minua vanhempia ja vähän risoi, kun en oikein kovin viisaasti etsiskellyt kaverien piiloja, vaan suorastaan "lahjoitin" heille tilaisuuden pinkasta tämän laudan luo ja polkasta kaikki tikut uudestaan hus-helekuttiin. Joskus ihan nyyh-juttu.

Mutta siihen varsinaiseen juttuuni.

Pyöriin tuli ihka uutena muotina semmonen lamppu, jota Mulkuksi kutsuttiin. Muistaako kukaan?
Se oli taskulamppu, suora pötkö, jonka pää oli, kuin "kuinkuin", jota en ilikiä tässä kovin tarkalleen muotoilla. Noh, tästä pääjutusta pyöräytettiin ja valo syttyi oitis. Toinen pyöräytys ja plät, sinne meni valoinen. Tässä pyöreässä kapistuksessa oli semmonen pidike, joka laitettiin pyörän sarvien välissä olevaan ulokkeeseen. Siis, muistanette kenties? Ken ken, ken muistaa?

Juttu jatkuu, aina kohokohtaan:)
Minä vinguin tietysti tälläistä lamppua. Äitini tietysti, että ehei ei ei ja ei. Isäni sitten aikansa kuunteli vinguntaa, antoi minulle rahaa ja sanoi, että meehän tyttö ostamaan.
Lähdin intoa purskuen viipeltämään lähikauppaan. Se oli sellainen vanhanaikainen pikkukauppa. Tiskillä, jossa lasiseinä, näin heti sellaisen lampun. Ah, ihanaa. Myyjä tuli siihen kysymään, että mitäs saisi olla.

-Öh, mitä toi kahvikuppi maksaa? (kyseessä oli sellainen pieni posliininen keräilykuppi, jossa pieni lautanen. Kupin kyljessä vaakuna( ruma ku mikä))
-Se maksaa 2 markkaa
-No minä otan sitten sen.

Jos minulla olisi ollut häntä, olisi se ollut koipieni välissä koko kotimatkan. Luojan kiitos häntää ei ollut, joten pimpottelin siinä muina miehinä kotiin paketin kanssa, jossa oli vaakunakuppi:)

Äiti: Kupinko sä ny ostitkin niillä rahoilla
Minä: Joo, oon AINA halunnut tämmöstä


Opetus: Ei koskaan pitäisi pistää jonkun esineen nimeksi sellaista nimeä, että siitä tulee aivan joku muu mieleen. Pienet tytöt eivät kehtaa sanoa sellaisia sanoja ääneen.


En mitenkään kehdannut pyytää myyjältä mulkkua:)
Että otti päähän.:(