Kiinnostaisi tietää miten suhtaudutte kun näette anoreksiaa sairastavan ihmisen ? millasia tunteita se teissä herättää? Itse yllätyin omista tunteistani. Näen säännöllisesti pahasta anoreksiasta kärsivää tyttöä ja se saa mut äärettömän vihaiseksi. En osaa selittää mitenkään tuntemuksiani ja tuntuu oudolta reagoida näin, muilla samoja tunteina ?
Parantuneet, miten suhtaudutte?
janna^
6431
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mulle tulee hetkeksi surullinen olo, ja mietin miten hänelle käy. Yleensä en kuitenkaan ala kauheasti päätäni vaivaamaan tuollaisilla.
itsellä tosi ristiriitaisia tuntemuksia, kun näen viikottain yhtä oikistyttöä, joka on VAKAVASTI alipainoinen. Viimeksikin istui sisällä toppatakki päällä. Ruokalassa - silloin kun sinne sosiaalisesta paineesta joutuu -pohtii ja lukee listat ruoka-aineista ja kaloreista tarkkaan. Ottaa vähän kasvispainotteista ruokaa, mutta ei ikinä leipää. Harrastaa yliopiston jumppia monta kertaa viikossa, tekee useamman työvuoron viikossa. Opintojen suhteen ylitunnollinen. Kalpea ja ohuthiuksinen. Todella väsyneen oloinen ja eloton. Pienen pienet farkut roikkuvat jalassa. Perusta ei ole nimeksikään, ainoastaan kaksi kuoppaa. Laihtunut silmissä viimeisten kuukausien aikana.
En tiedä, mitä tehdä. Haluaisin kehottaa häntä hakemaan pikaisesti apua, mutta miten ilmaista huoleni. En kuitenkaan tunne ihmistä kovin hyvin. Toisaalta en voi katsoa, kuinka hän tuhoaa itse itsensä.
"perusta"
---> sori, persusta
Puhelinsoitto terveydenhoitajalle/lääkärille Yliopiston opiskelijaterveydenhuoltoon.
Kerro tilanne, sopikaa, miten toimitte. Voitko saattaa hänet hoitoon/tuleeko hoitaja yliopistolle.
Ota ainakin th.yhteystiedot, vastaanottopaikka ja -aika lapulle. Sen voit antaa tytölle.
Tilanne on kiireellinen, koska painonpudotus ollut nopeaa.
Rohkeutta, päättäväisyyttä, hän kiittää sinua myöhemmin!
Tunsin myös aluksi vihaa "Miten hän saattaa tehdä itselleen noin? Eikö hän ymmärrä olevansa sairas?". Olin myös vihainen itselleni, kun olin päästänyt itseni samaan kuntoon aikaisemmin, luultavasti siitä se viha johtuikin. Vihasta itseäni kohtaan.
Nyt, kun parantumisestani on jo parisen vuotta, olen vain haikealla mielellä. Tunnen surua ja myötätuntoa sairastavia kohtaan. Tunnen polttavaa halua auttaa, mutta en voi..
vihaa, surua, ymmärrystä ja vaikka sitä ei tahtoisi myöntää, kateutta. kaverini, joka sairasti vuosia sitten, haki musta turvaa mun anoreksia aikoina, kai koki, että ollaan jossaan mielessä samanlaisia. ja ollaanhan me, hyvässä ja pahassa. sen elämäntilanne muuttui ja arvasin, että anoreksia uusiutuu, muiden silmissä oli parantunut. ikävää, että välimme ovat poikki, eikä mulla ole mitään halua auttaa, eivätkä sen nykyiset kaverit sitä ymmärrä:(
joku aika sitten jouduin ruokaostoksille äitini kanssa, ja kaupassa tuli vastaan aika ahdistunut muija ostoslistansa kanssa. joku tyyppi seuraili sitä, ja kun näin sen muijan jalat ei tarvinnut miettiä mistä on kyse. tajusin, etteivät ne mun tunnin mittaiset kauppareissut todellakaan ole erikoisia tässäkään kaupungissa, mutta ulkopuolisen silmissä ne on melko kaukana normaalista kauppakäyttäytymisestä. mua harmitti sen muijan puolesta ja toivoin tosiaan, että se olisi sille viimeinen ahdistava kauppareissu. useimpien tuntemattomien kohdalla tunnen jotain vihan ja inhon kaltaista - tosiaan, miten joku voi olla niin tyhmä, että tekee itselleen tälläista....
pikkusiskoani kohtaan olen tuntenut vihaa ja kateutta, kaiken alla on kuitenkin pelko. se on nähnyt anoreksian nätimmät puolet, muttei sitä rumuutta, minkä tää sairas sairaus mukanaan tuo. en tahdo sen ikinä löytävän itseään pisteestä, jossa mä olen, eikä sieltä ihanasta laihuuden ja luiden ihmemaasta, jossa mä jonkin aikaa leijailin. kun ei se johda muuhun kuin syömishäiriön syvempään suohon, ja toisin kuin siskoni, mä olin tän kaiken alkaessa perusterve:(
kyllä muakin tosiaan suututtaa nähdä anorektikoita, suututti silloinkin kun olin itse sairaalakunnossa ja sieltä päästyäni laihduin vähän lisää, lähinnä ne muijat, jotka näyttelivät luista kroppaansa ylpeinä siitä, mutta kun kaverit kauhisteli jonkun laihuutta, ei se kyseinen ihminen enää suututtanutkaan mua, melkein tuli tappelu kun puolustin yhtä tuntematonta muijaa. harmittaa kaikkien sairastuneiden puolesta, vihani alla on kateutta, mutta kateus vain merkki siitä, etten itse ole läheskään selvillä vesillä.
sulle, joka olet huolissasi oikistytöstä, voin tässä vaiheessa sanoa, että se tyttö kaipaa kaveria. oman anoreksiani huipulla mua ei todellakaan kiinnostanut kuin yhden ihmisen seura, kaikki kaverit oli kateellisia lehmiä ja sitä rataa, mutta oikeasti mä kaipasin jotain, joka näkee mitä olen. en osaa sanoa sulle, mitä sun pitäisi tehdä, varmasti vaikea mennä juttelemaan, mutta sairastuneen kuoren alla se tyttö on vain eksynyt penska, joka kaipaa kaveria. ehkä tytöllä kuitenkin on kavereita? tai ehkä terkkari tai joku voisi pistää parantumisen alulle?