Ensin kaikki tuntui niin hienolta kun vuosi sitten keksin, että alan laihduttamaan. Tuntui kuin olisin ollut onnellisin koskaan, kun paino tippui kovaa vauhtia. Sitten keväällä aloin huomata vain sen, miten mua kiinnosti se mitä syön, miten kulutan kaiken syömäni. Vähitellen unohduin kaveri porukasta.. kaverit eivät enään jossain vaiheessa jaksaneet enään kysellä perääni. Itse en huomannut että olin kolmessa kuukaudessa kuihtunut 17 kg. Olin hyvin vihainen, jos joku huomautti mun laihtuneen. Muutuin kokonaan joskus en tunnista enään itseäni. Missä on se entinen iloinen tyttö, joka nautti elämästään, eikä käyttänyt energiaa siihen, että saa kuihduttaa ittensä kasaan. Loppu keväästä kuitenki alkoi tulemaan itsetuhoisia ajatuksia. Pahinta on, että olen onnistunut karkottamaan kaikki luotani.
Yksi kavereistani pyysi jossain vaiheessa kertomaan mikä mulla oikeestaan on. Ensin en sanonut mitään ja vannoin kaiken olevan kunnossa, mutta kaverini ei uskonut. Viikko siitä niin kerroin kaiken. Kaverini kuitenkin etääntyi hän ei halua enään kuulla sairaudestani, en tiedä mitä siinä kohtaan tapahtui? Kerroin vain mistä oli kyse. No menetin siis viimeisenki kaverini kertomalla totuuden mikä mulla on.
Nykyään vain tämä koko anoreksia sotku tuntuu turvalliselta. Jos elämässäni tapahtuu jotakin, turvaudun anoreksia maailmaani. Pelkään nousta en pysty siihen yksin, mutta kaikki kaverini ovat lähteneet pois mun luota. Onhan mulla perhe, mutta nekin on aika väsyneitä tähän. Mun ainut toive on, että en olis koskaan aloittanu laihduttaa, en olis menettäny elämääni laihduttamiselle vaan saisin olla onnellinen nuori!
Yksi kavereistani pyysi jossain vaiheessa kertomaan mikä mulla oikeestaan on. Ensin en sanonut mitään ja vannoin kaiken olevan kunnossa, mutta kaverini ei uskonut. Viikko siitä niin kerroin kaiken. Kaverini kuitenkin etääntyi hän ei halua enään kuulla sairaudestani, en tiedä mitä siinä kohtaan tapahtui? Kerroin vain mistä oli kyse. No menetin siis viimeisenki kaverini kertomalla totuuden mikä mulla on.
Nykyään vain tämä koko anoreksia sotku tuntuu turvalliselta. Jos elämässäni tapahtuu jotakin, turvaudun anoreksia maailmaani. Pelkään nousta en pysty siihen yksin, mutta kaikki kaverini ovat lähteneet pois mun luota. Onhan mulla perhe, mutta nekin on aika väsyneitä tähän. Mun ainut toive on, että en olis koskaan aloittanu laihduttaa, en olis menettäny elämääni laihduttamiselle vaan saisin olla onnellinen nuori!
Vastaukset 8
Vanhimmat
hei pieni, voimia sinulle.
ei voi enää muuttaa sitä mitä on jo tapahtunut, mutta voit vaikuttaa tulevaisuuteen.
vaikuttaa siltä että olet vielä nuori ja sinulla on mahdollisuuksia niin parantua kuin saada tukeakin.
kyllä kaikki järjestyy. sairauden ei kuuluisi viedä ihmiseltä kaikkea.
Moikka!
Toi on juuri kun mun suusta. oon karkottanu kaikki ihmiset luotani ja nyt todella tarvisin niitä. haluan selvityä mutta yksin en pysty. olen sairastanut jo 12 vuotta. toivon joka ilta että aamulla heräisin taas 11-vuotiaana ja en ikinä olisikaan aloittanut laihduttamaan. anorexia haluaa tuhota kaiken ja kaikki. siksi olemme yksin. yksikin ystävä on isku anorexialle ja siksi se haluu meidän olevan yksin. ei siis anneta sitä iloa sille. eihän? tsemppiä
Hei! Saako tarinaasi käyttää nimettömänä ja osoitetta kertomatta koulun työssä ? Olen tekemässä anoreksiasta työtä ja olisi kiva jos saisin siihen tositarinan.. :)
Hei!
Ketä tarkoitit?
tarkoitin _jemina_ :)
Saat käyttää, jos kyse oli siis minusta, joka aloitin tämän viestiketjun :)
Joo, kyse oli sinusta. Kiitos :)
miksi näitä sivuja ei poisteta!!!?
--------------------------------------------------------------------------------
esim.
http://hoyhenenkevyt.palstani.net/
http://hoyhen.palstani.net/
http://hoyhen.palstani.net/
nuoret, lapset,.... tukevat sairautta! He tarvitsevat apua, eikä he tuolta sitä löydä, pahempaan kuntoon hankkivat itseään!