TalousGuru Taipale

Nyt viimeistään olet liittynyt suurten kotkalaisten TalousGurujen ryhmään, johon ennestään kuuluvat teatterilippu Eerola sekä ilmaisruoka Merivirta.
Käännät näppärästi yleisönosasto kirjoituksessasi Kotkan positiivisen tuloksen negatiiviseksi. Et hyväksy , että Kotka myy tarpeetonta omistamaansa omaisuuttaan. Myynti osaltaan helpottaa kaupungin taloutta, kuten omakin nettikauppasi. Käsirautoja myymällä paikkaat omaa talouttasi.
7156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Millä tulos on tehty, kikkailulla. ei olis tarvinut kikkailla jos ei rahaa laitettaisi kuureihin ja mursualtaisiin ja kaikkeen älyttömään ulkomailta tuotuihin hiilikasoihin ja muuhun mitä kutsutaan taiteeksi. Vaan nämä viimiset 20v olis hyvin voinu ihan oikeasti säästää ja luoda paremmalle pohjaa, kun että kaivaisi sitä entistä enemmin esille. Talousgurut myi nikelin sairaalan pilkkahinnalla, osti kuurit mitkä olis muutenkin jäänyt kotkalle ja monet muut temput. Näitä temppuja sitten paikkaillan hätäpäissään myymällä kaikki, jopa leirikeskusket. Näinkö talousgurut hoitaa sitten taloutta? Tekemällä yhä enemmin velkaisia kuntalaisia, ja aiheuttamalla eron korotuspaineita mitkä on yllätys yllätys pois sinunkin lompakosta.

Äänestä
  • Ihmekös tuo, että väännellään, kun persujen matematiikka tuntuu olevan tasoa 1 1=kervinen

    Äänestä

  • Kerroppa PuskaJari monta sairaanhoitajaa saa vuodeksi miljoonalla eurolla. Entä omat kauppasi netissä, miksi myyt?
    Kertoili Guru Kierola torpanneensa Laajakoski kaupat. Kallis mies kotkalaisille, jos pitäisi paikkansa torppaaminen.
    Missä on Enqvist tausta joukkoineen (J.Kierola?) 1.45 miljoonaa € tarjouksineen?

    Äänestä

  • Kiitos kuuluu sossuille noissa asioissa. Olen samaa mieltä kanssasi. Sossut on tehnyt päin ptä monet asiat ja hyvää en tiedä mitä olisivatkaan tehneet todellisuudessa, vaikka kaiken hyvän omivatkin omiksi tekemisikseen mielestään vaikkka ei ole niihin mitään tekoa . Nyt kun jonkun niitä on tulevaisuudessa lähdettävä oikomaan, niin se ei tapahdu hetkessä kun on sossujen vuosikymmenien ajalta hoidettava kuntoon monet asiat jotka ovat sudeksi tehneet. Sitten kun joku alkaa hoitelemaan ovat sossut suurella suulla haukkumassa ja kehumassa itseään kuinka he osaavat kaiken ja toiset tekee pieleen.

    Äänestä

  • Työtä tulevaisuudess kirjoitti:

    Kiitos kuuluu sossuille noissa asioissa. Olen samaa mieltä kanssasi. Sossut on tehnyt päin ptä monet asiat ja hyvää en tiedä mitä olisivatkaan tehneet todellisuudessa, vaikka kaiken hyvän omivatkin omiksi tekemisikseen mielestään vaikkka ei ole niihin mitään tekoa . Nyt kun jonkun niitä on tulevaisuudessa lähdettävä oikomaan, niin se ei tapahdu hetkessä kun on sossujen vuosikymmenien ajalta hoidettava kuntoon monet asiat jotka ovat sudeksi tehneet. Sitten kun joku alkaa hoitelemaan ovat sossut suurella suulla haukkumassa ja kehumassa itseään kuinka he osaavat kaiken ja toiset tekee pieleen.

    Miljoonalla eurolla saa aika monta sairaanhoitajaa palkattua, mutta se riippuu palkasta monenko kesken se jakolasku tehdään.

    Äänestä

  • Kunnon Kusetus kirjoitti:

    Kerroppa PuskaJari monta sairaanhoitajaa saa vuodeksi miljoonalla eurolla. Entä omat kauppasi netissä, miksi myyt?
    Kertoili Guru Kierola torpanneensa Laajakoski kaupat. Kallis mies kotkalaisille, jos pitäisi paikkansa torppaaminen.
    Missä on Enqvist tausta joukkoineen (J.Kierola?) 1.45 miljoonaa € tarjouksineen?

    Tulisko turhat roinat heittää roskiin vai siksi että niitä ei tarvitse?

    Äänestä

  • Taloustieteilijä kirjoitti:

    Miljoonalla eurolla saa aika monta sairaanhoitajaa palkattua, mutta se riippuu palkasta monenko kesken se jakolasku tehdään.

    Hoitajia on monellakin erilaisella osaamisella ja taolla eli koulutuksella, tämäkin vaikuttaa kovin asiaan. Mutta kyllä niitä monta on miljoonalla, etä ei siihe pysty kukaan vastaamaan kun tullaan kysymykseen mihin tehäviin, loput onkin laskutehtävää jos tietää verot, palkat ja muiden maksujen summat. Jakolaskua ja pluslaskua....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


salminen kirjoitti:

Nyt viimeistään olet liittynyt suurten kotkalaisten TalousGurujen ryhmään, johon ennestään kuuluvat teatterilippu Eerola sekä ilmaisruoka Merivirta.
Käännät näppärästi yleisönosasto kirjoituksessasi Kotkan positiivisen tuloksen negatiiviseksi. Et hyväksy , että Kotka myy tarpeetonta omistamaansa omaisuuttaan. Myynti osaltaan helpottaa kaupungin taloutta, kuten omakin nettikauppasi. Käsirautoja myymällä paikkaat omaa talouttasi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu