Olen tällä hetkellä 19-vuotias poika ja olen juuri aloittanut yliopiston. Suurin ongelmani koko elämäni aikana on ollut se, että olen niin helvetin epäsosiaalinen. En siis tule toimeen tuntemattomien ihmisten kanssa. Kun meille tulee esim. vieraita kylään sulkeudun yleensä omaan huoneeseen enkä tule juttelemaan heidän kanssaan. Odotan joko omassa huoneessani, kunnes vieraat ovat lähteneet pois tai livahdan ulos kävelemään, sillä en uskalla mennä vieraiden seuraan. Syntymäpäivät yms. kissanristiäiset ovat minulle todella kiusallisia. Ahdistun jo etukäteen tällaisista tapahtumista ja sitten kun sukulaiset tulevat kylään en yleensä osaa puhua heille mitään järkevää. Yleensä kun muut puhuvat kuulumisia minä vain istun hiljaa ja kuuntelen ja lopulta sulkeudun omiin oloihini. Yritän välttää tilanteita, joissa joutuisin keskenään tuntemattomien ihmisten kanssa. Synttäreillä kun yleensä on sisko ja veli ja vanhemmat, jotka hoitavat puhumisen mutta joskus olen joutunut tilanteisiin, joissa joudun yksin ottamaan vieraat vastaan. Tällöin olen ollut todella ahdistunut ja juttelu on mennyt todella vaivalloiseksi ja ilmapiiri ahdistavaksi, kunnes lopulta joku muu on tullut paikalle esim. vanhempani, jonka jälkeen ilmapiiri on muuttunut aivan erilaiseksi, kevyeksi ja rennoksi.
.
Kaikilla herää varmasti kysymys Miksi? Miksi en vain mennyt juttelemaan ihmisille? Mikä siinä nyt voi pelottaa? En osaa selittää sitä vieläkään täysin varmasti, mutta voin kertoa, että normaali ihminen ei oikeasti mitenkään pysty käsittämään sitä tunnetta kun puhun vieraille ihmisille. Annan teille esimerkin. Istun kotona ja isosiskoni kaveri tulee kylään. Huomaan hänet ja saman tien pulssini nousee ja sydän alkaa jyskyttää hullun lailla. Samalla punastun ihan tulipunaiseksi ja käteni ja joka paikka menevät hikisiksi. Tämä kaikki siis tapahtuu ennen kuin olen ehtinyt sanoa hänelle sanaakaan. Mutta kaikista pahimmat ovat silmäni. En osaa selittää mitä niille tapahtuu, mutta ne ikään kuin ”sokaistuvat” eli silmäni menevät ihan vetisiksi ja tulee vähän samanlainen tunne kuin jos aurinkoisena talvipäivänä lumi sokaisee silmän. En siis tavallaan pysty edes katsomaan eteenpäin. Kun alan puhumaan ääneni kuulostaa oudolta. Saatan alkaa änkyttämään tai sitten sipisen ihan hiljaa. En uskalla sanoa juuri mitään, sillä kun alan puhua kaikki katsovat minua, jolloin saatan taas punastua ihan tulipunaiseksi, joten siksi tyydyn aina istumaan pöydässä hiljaa. Minulla tulee monesti mieleen asioita, joita voisin sanoa, mutta aina ennen kuin sanon ne mietin onko tämä liian nolo juttu ja usein jätän sanomatta koko jutun, koska pelkään miten muut siihen reagoisivat.
Tätä tapahtuu minulle ihan joka päivä ja ihan arkisissa tilanteissa. Esim. kun menen parturiin, kauppaan, linja-autoon, kouluun ihan mihin tahansa. Se on siis jokapäiväistä. Kun jonotan esim. kaupan kassalla, minulla syke nousee juuri ennen kuin menen maksamaan. En tiedä miksi, mutta niin vain käy. Tietynlaisten ihmisten kanssa reaktio on voimakkaampi kuin toisten. Esim. kaikista vaikeinta minun on puhua kauniiden naisten kanssa. Niille en voi puhua juuri ollenkaan, sillä menen heti täysin lukkoon. Siksi minulla on todella vaikeaa kun isosisko tuo kavereitaan kylään. Toiseksi kovin reaktio on ”kovien jätkien” kanssa. Silloin ikään kuin pelkään että he hakkaavat minut tai alkavat kiusaamaan. Ainoat joiden kanssa minulla on helppo olla ovat perheeni, jotkut kaverit ja jotkut sukulaiset. Toisten kanssa reaktio on voimakkaampi kuin toisten ja se saattaa vaihdella eri tilanteidenkin mukaan, sillä jotkut tilanteet ovat ahdistavampia kuin toiset.
Olen saanut selville, että ongelmani nimi on sosiaalisten tilanteiden pelko. Mutta minulla ei ole mitään hajua, voiko sitä parantaa tai helpottaa enkä tiedä yhtään mistä siihen saisi apua.
Tähän ongelmaani on olemassa hyvin yksinkertainen lääke, nimittäin alkoholi. Kun join ensimmäisiä kertoja huomasin kuinka kaikki pelkoni ja ahdistukseni oli poissa ja pystyin puhumaan ihan kelle vain ihan mistä vain, mutta vain siinä tapauksessa että olin umpikännissä.
.
Kaikilla herää varmasti kysymys Miksi? Miksi en vain mennyt juttelemaan ihmisille? Mikä siinä nyt voi pelottaa? En osaa selittää sitä vieläkään täysin varmasti, mutta voin kertoa, että normaali ihminen ei oikeasti mitenkään pysty käsittämään sitä tunnetta kun puhun vieraille ihmisille. Annan teille esimerkin. Istun kotona ja isosiskoni kaveri tulee kylään. Huomaan hänet ja saman tien pulssini nousee ja sydän alkaa jyskyttää hullun lailla. Samalla punastun ihan tulipunaiseksi ja käteni ja joka paikka menevät hikisiksi. Tämä kaikki siis tapahtuu ennen kuin olen ehtinyt sanoa hänelle sanaakaan. Mutta kaikista pahimmat ovat silmäni. En osaa selittää mitä niille tapahtuu, mutta ne ikään kuin ”sokaistuvat” eli silmäni menevät ihan vetisiksi ja tulee vähän samanlainen tunne kuin jos aurinkoisena talvipäivänä lumi sokaisee silmän. En siis tavallaan pysty edes katsomaan eteenpäin. Kun alan puhumaan ääneni kuulostaa oudolta. Saatan alkaa änkyttämään tai sitten sipisen ihan hiljaa. En uskalla sanoa juuri mitään, sillä kun alan puhua kaikki katsovat minua, jolloin saatan taas punastua ihan tulipunaiseksi, joten siksi tyydyn aina istumaan pöydässä hiljaa. Minulla tulee monesti mieleen asioita, joita voisin sanoa, mutta aina ennen kuin sanon ne mietin onko tämä liian nolo juttu ja usein jätän sanomatta koko jutun, koska pelkään miten muut siihen reagoisivat.
Tätä tapahtuu minulle ihan joka päivä ja ihan arkisissa tilanteissa. Esim. kun menen parturiin, kauppaan, linja-autoon, kouluun ihan mihin tahansa. Se on siis jokapäiväistä. Kun jonotan esim. kaupan kassalla, minulla syke nousee juuri ennen kuin menen maksamaan. En tiedä miksi, mutta niin vain käy. Tietynlaisten ihmisten kanssa reaktio on voimakkaampi kuin toisten. Esim. kaikista vaikeinta minun on puhua kauniiden naisten kanssa. Niille en voi puhua juuri ollenkaan, sillä menen heti täysin lukkoon. Siksi minulla on todella vaikeaa kun isosisko tuo kavereitaan kylään. Toiseksi kovin reaktio on ”kovien jätkien” kanssa. Silloin ikään kuin pelkään että he hakkaavat minut tai alkavat kiusaamaan. Ainoat joiden kanssa minulla on helppo olla ovat perheeni, jotkut kaverit ja jotkut sukulaiset. Toisten kanssa reaktio on voimakkaampi kuin toisten ja se saattaa vaihdella eri tilanteidenkin mukaan, sillä jotkut tilanteet ovat ahdistavampia kuin toiset.
Olen saanut selville, että ongelmani nimi on sosiaalisten tilanteiden pelko. Mutta minulla ei ole mitään hajua, voiko sitä parantaa tai helpottaa enkä tiedä yhtään mistä siihen saisi apua.
Tähän ongelmaani on olemassa hyvin yksinkertainen lääke, nimittäin alkoholi. Kun join ensimmäisiä kertoja huomasin kuinka kaikki pelkoni ja ahdistukseni oli poissa ja pystyin puhumaan ihan kelle vain ihan mistä vain, mutta vain siinä tapauksessa että olin umpikännissä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mielestäni on syytä oireiden jatkuessa kaksi viikkoa yhteen menoon, tilata aika terkkarista ja pyytää lähete mielenterveystoimistoon sieltä saa apuja.
Laitan sinulle otteita yhdestä vastauksesta, nämä samat vinkit auttavat sosiaalisiin pelkoihin/ahdistukseen.
Sinulla muodostuu liikaa stressihormoneja, se voi olla, että toisilla se ilmenee suoranaisena paniikkihäiriönä, mutta toisilla sosiaalisina pelkotiloina/pakkoajatuksina. Siihen löytyy apua, vähennä kofeiinin käyttöä (kahvin juontia), siirry teehen.
Nukkua pitää tarpeeksi, hae Xanoria, tai muuta vastaavaa lääkettä avuksi, helpottamaan elämää.
Xanor rauhoittaa ja vie pelon pois ja piristää, vain tarvittaessa ja puolikkaan puolikas. Aspiriinipilleri 100 mg entero, on kanssa hyvä apu tärkeisiin tilanteisiin, auttaa keskittymiskykyä, vähentää jännitystä, auttaa psykosomaattisiin oireisiin ja kiihtymystilaan. Aivoja voi rentouttaa, seisomalla ja laittamalla kädet sivuille, sulje silmät ja anna aivojen rentoutua, älä ajattele mitään, otat pienet mikrounet silloin tällöin, niin aivot virkistyvät ja saavat uutta voimaa, stressaavissa tilanteissa. Huolehdi, että verensokeri ei pääse laskemaan liikaa, pieni välipala ent. 3 tunnein välein on hyväksi. Alhainen verensokeri aiheuttaa myös stressihormonien eritystä. Eli lisää stressiä ja laskee taas verensokeria, mikä pahentaa pelkoja/pakko-oireita. Käytä Keijua voileivän päällä, siinä on hyvää omega 3 rasvahapoa mikä on hyväksi hermosoluille. Kuuntele erityisen paljon musiikkia ja erityisesti vähint. 10 min. ennen nukahtamista se parantaa sosiaalisuutta, muistia, masennusta/ahdistusta ja keskustelutaitoa viim. kahden vuoden päästä olet eri ihminen ja juttu luistaa puolituttujenkin kesken, sillä rytmi on aivoille hyvin parantava voima, koska hermosoluillakin on oma rytminsä, joka on voinut mennä kaaokseen/tämä tiedelehdestä. Mutta se ei sulje pois auttavaa lääkitystä, jos oireet kestävät kaksi viikkoa yhteen menoon on syytä mennä terkkariin ja pyytää lähete mielenterveystoimistoon. Eikä sitä tarvitse kaikille kertoa, että siellä käy.
Terv. uskon, että näistä löytyy vähän apua ja parantaa tilannettasi.
Mikä tämä aspiriinijuttu on en ole kuuluutkaan? Vatsahaavan voi saada jos syö liikaa aspiriinia! Ite en kestä ainakaan aspiriinia. Diapamia minä ottasin tai muuta rauhottavaa.
Mikset ole käsitellyt näitä terveyskeskuksessa? Esteettisesti steriiliä näkökantaa ei voi koskaan hyväksyä oikeudessa. Ne piti olla ne partiot ja muut sellaiset poistettuina jo verkostolla terveyskeskus. Ei ole kauhean kivaa olla jatkuvasti Kelan vaisto, vietti ja normijärjestelmän uhri. Toinen nimitys sille on Jumalkäsitys.
1. Xanoreita ei hyväksytä esteettisesti steriilin takia
2. Sinua hakkaavat ihmiset eivät ole lääketieteenlisensiaatteja, jotka työskentelevät harhaisina ja kapitalismihäiriöisinä sairaaloissa ja terveyskeskuksissa
3. Väkivallan suhde suhun on hyvin luja, enkä saa uhkailla sinua tai muita ihmisiä fiktion poistamisella.
Mene lääkäriin pian. Hae apua muualta kuin täältä tai sano asiasta edes läheisille, jos et osaa/halua itse lähteä hakemaan apua. Avun pyytäminen on tuossa tilanteessa usen hankalaa ku pitäisi silloikin vieraille ihmisille puhua.
Hei ! Minulla oli nuorena samanlaista. Istuin piilossa vierailta, ja minä menin just samalla lailla kipsiin. Edelleen jännitän joitakin tapaamisia, mutta harjoitus vain auttaa ja lääke tukena. Voisit tilata ajan mielenterveystoimistoon hoitajalle ja/tai lääkärille ja pyytää itsellesi jotain miedosti rauhoittavaa lääkettä näiden tilanteiden varalta. Ei kannasta pakottaa itseään nuihin tilanteisiin mutta voisit alkaa tehdä jotain että pikkuhiljaa tervehtyisit. Aseta pieniä tavoitteita itellesi ja Opettele puhumaan tuntemattomille, ihan vaan pari sanaa vaikka ohimennen ennekuin menet huoneeseesi. joku kommentti esim kehu tai kuuluminen jne. Anna itsellesi lupa sitten poistua seurasta. Pakkokos sitä missään on istua tuntitolkulla jos on vaikea olla! kehottasin varomaan alkoholia, monesta pelokkaasta näet tuleekin juoppo, niin meinasi itestäkin tulla. Ikävä kyllä kännissä sitten puhuu ja mokeilee niin että ajaa itsensä vain vaikeampiin tilanteisiin! Käytä mieluiten lääkitystä, mene tk:seen tai mt-toimistoon ja kerro että ongelmasi on tosi vakava niin saat kunnon lääkkeet. Ja vielää parempi jos saisit henkilön sieltä, jonka luona käydä juttelemassa asiasta, jotain tukiryhmiäkin on olemassa, kysele sieltä! Äläkä masennu, vaan anna itsellesi aikaa. keskity siihen että elämässäsi on moni asia kuitenkin aika hyvin, et ole ihan yksin sentään.
Kävin psykiatrilla ja sain sieltä masennuslääkkeet, joita oon syöny nyt pari kuukautta eikä niillä oo ollu oikeestaan minkäänlaista vaikutusta. Pääsin psykoterapiaanki, mutta ei siitäkää oikeen tullut mitään ku menin ihan kipsiin enkä osannu yhtään selittää mikä mua vaivaa ja se keskustelu meni vaa semmoseksi, että se terapeutti kyseli multa kysymyksiä ja mää vastailin lyhyesti ja olin koko ajan tosi ahdistunu ja oisin vaan halunnu juosta äkkiä pois sieltä huoneesta. Sekin masentaa, kun en ole voinut ryypätä pariin kuukauteen, kun oon syöny noita masennuslääkkeitä. Aikasemmin oon jaksanu elää sen voimalla ku oon tienny, että pääsen aina joskus hetkeksi edes pois noista pelkotiloistani ja ahdistuksestani. Nyt taas elämäni on samaa paskaa aamusta iltaan. Päiväni kohokohtia ovat se kun syön, runkkaan, katson telkkarista salatut elämät, käyn paskalla ja menen nukkumaan. En siis tee oikeastaan mitään järkevää ja monesti vaan toivon, että kun illalla menen nukkumaan, että en aamulla heräisi vaan nukkuisin kivuttomasti pois.
Oon aatellu, että lähen kesällä yksin jonnekin Thaimaaseen kuukaudeksi panemaan huoria ja sen jälkeen tuun Suomeen ryyppäämään muutamaksi viikoksi ja kokeilen huumeita ja sitten tapan itteni.
Voi jee, 19-vuotiaalla ei muuta mielessä kuin päästä panemaan huoria, juoda ja kokeilla aineita.
Tällaisilleko yhteiskunnan pitäisi antaa apua?
Tekstisi on aika kovaa luettavaa, mutta masennuslääkkeet vaikuttavatkin pitkän ajan kuluttua ja tai sitten ne täytyy vaihtaa, mielestäni Xanor olisi alkavaan ahdistukseen hyvä apu, ottaa vain niin kuin aluksi ja tukikepiksi muun lääkkeen ohessa. Printtaa koko viestiketju ja vie sille terapeutille, niin hän ymmärtää sinua paremmin.
Tsemppiä! Kyllä se elämä alkaa varmaan menemään parempaan suuntaa, ei saa antaa helpolla periksi. Ja olen lukenut, että toiset saavat apua, kun vaan avautuvat sille teraupetille ja kertovat kaiken rohkeasti.
Vielä lisäys: masennuslääkkeet aiheuttavat juuri elämästä luopumisen ajatuksia aluksi toisilla, se kuuluu sen vaikutuksiin, koska ihminen kumminkin alkaa paranemaan ja kaikenlaisia ajatuksia tulee mieleen.
Olen kans yliopistossa opiskeleva 22-vuotias nuori mies ja minulla on täysin samanlaisia oireita. Oletko saanut kyseisiin oireisiin apua ja jos olet niin mistä,jotta voisin itekki hakea apua.
Kävin YTHS:n mielenterveyspuolelta varaamassa ajan psykiatrille ja sitä kautta pääsin aloittamaan psykoterapian ja sain lääkitystä.
Hei,
Ootko ajatellu, että sinulla voisi olla esim. lievä aspergerin syndrooma?
Kannattaa lukea esim.wikipediasta asiasta.
Hei!Älä luovuta!:)Tässä mun tarina: Olen 35 vuotias nainen jolla on samankaltainen sosiaalisten tilanteiden paniikki. Olen ollut ihan ala-aste ikäisestä vähän ujo ja syrjäänvetäytyvä. En uskaltanut osallistua muiden leikkiin koska pelkäsin että mokaan jotenkin. Seisoin sitten yksin seinustalla kunnes sain yhden hyvän kaverin joka auttoi mua vähän mukaan.
Yläasteella ongelma paheni. Olin ruma, pienirintainen, kiusaajieni sanojen mukainen "pohjamuta".Olin aina aivan "kipsissä" jos joku kohdisti huomion minuun.Opin olemaan "näkymätön".Mulla oli kavereita ja heidän seurassaan pystyin olemaan suht normaalisti. Pääasiassa yritin vain olla mahdollisimman huomaamaton
.Lukiossa tilanne vähän helpottui sain positiivista palautetta vastakkaiselta sukupuoleltakin.Aloin myös seurustella.Alkoholi tuli myös yläasteen lopulla kuvioon.Juodessa olin aina tosi sosiaalinen huomiohakuinen ja holtiton.Lukiossa aloin vetää roolia et olin muka tosi sosiaalinen ja hauska enkä muka ujo ollut ollutkaan.Tosiassa pelkäsin kokoajan ihan hullusti että mokaan jotenkin ja muut saa tietää että olen se "pohjamuta".Jännitin myös ihan tuttujen ihmisten kanssa jutellessa joskus.
Tämä sosiaalinen paniikki on vaikuttanut koko elämään.Olen ihmissuhteissa sekoillut ja poukkoillut.Kouluissa ja töissä olen vältellyt vaikeita tilanteita ja hukannut monta mahdollisuutta kun en ole uskaltanut enkä luottanut kykyihini. Tosin olen myös lintsannut ja ollut kotona ja näin mulla on myös pahoja vaikeuksia esim.matematiikassa.Aina on ollut tunne etten kuulu tänne ja olen vääränlainen.Itsemurha ajatuksellakin olen leikitellyt.
Nykyään kuitenkin mulla menee ihan hyvin.Pystyn ihan normaaliin kanssakäymiseen. Olen siedättänyt itseäni ja mennyt välillä väkisin epämiellyttäviin tilanteisiin.Olen hyväksynyt että jännitän välillä mutta se on vähentynyt tällä siedätyshoidolla.Siltikin tulee välillä tilanteita.Esim.eilen tapasin puolitutun ja tämän miehen. Mies luuli minua nuoremmaksi kuin olen ja kysyi ikääni. Menin yhtäkkiä ihan lukkoon.En muistanut ikääni koska paniikki iski.Sain sanottua 37 vaikka olen 35!Sen jälkeen hävetys miten nyt oikaisen tämän...Näitä sattuu.Vieläkin tulee välillä tunne että en ole oikeanlainen aikuinen vaan se outo pohjamuta..Mutta kieltäydyn uskomasta moiseen!
Välillä kehun ja kannustan itseäni että olen hyvin tsempannut siitä yläaste ikäisestä reppanasta tähän tilaanteeseen.Olen oikein hyvä tyyppi!:)Ihan normaali,töissäkäyvä,parisuhteessa on kavereita.Olen myös oikeesti onnellinen teen niitä asioita joista pidän.Jännitän so what!
Älä anna periksi. Oot ihan varmasti tosi hyvä tyyppi!Parempi kuin moni muu:)Hae kaikki apu kun voit.Pystyt mihin tahansa!Kokeile siedätystä vaikeisiin tilanteisiin ja ole itselles armollinen.Tsemppiä!
Minulla on myös monenlaisia pelkotiloja, kuten vakavien sairauksien pelkoa. Esim. tässä tilanteessa pelkään, että minulla olisi keuhkoahtaumatauti, keuhkosyöpä tai sydämen vajaatoiminta tai joku muu vakava tauti. Monesti kun treenaan flunssaisena pelkään hirveästi saavani sydänlihastulehduksen. Monesti pelkään, että minulla on HIV, koska sairastelen niin paljon. Kun minulla ilmestyi penikseen punainen patti, olin aivan varma että minulla on herpes tai joku muu sukupuolitauti. Kun kävin lääkärillä, lääkäri totesi vain että helmiäisnysty, joka on tulehtunut. Kun minulla oli olkapäät kipeytynyt, olin jo aivan varma että siellä on jokin vakava tulehdus tai kalkkeutumaa ja olkapääni joudutaan leikkaamaan. Kun kävin lääkärillä, lääkäri määräsi minut fysioterapiaan ja muutamalla hierontakerralla kivut lähtivät pois. Olen pelännyt jo pitkään, että minulla on välilevynpullistuma selässä, sillä selkäni on ollut kipeä jo pari vuotta. Pelkään, että selkäni hajoaa jossain vaiheessa niin pahasti, että en pysty enää urheilemaan enkä tekemään mitään ja joudun pyörätuoliin. Pelkään myös, että minulle kehittyy skitsofrenia tai masennukseni pahenee niin pahaksi, että joudun jonnekin suljetulle osastolle sen takia.
Minulla on oikeasti hirveä seksiriippuvuus. Sekin rajoittaa monin tavoin elämääni. Nytkin minun on pakko runkata lähes joka päivä, sillä muuten en pysty keskittymään ihan perusaskareihini. Aina kun näen naisen, ensimmäiset ajatukseni ovat seksistisiä. Ajattelen ensin panisinko häntä. Yleensä tähän vastaus on kyllä. Sitten alan miettimään mitä kaikkea tekisin hänen kanssaan, missä asennossa panisin häntä yms. Monesti kun luen vaikka kokeisiin yms. minun pitää runkata aina välissä, sillä muuten en pysty keskittymään lukemiseen. Joskus, jos en ole runkannut en välttämättä pysty nukahtamaan, sillä minulla seisoo koko ajan ja panettaa hirveästi. Silloin minun pitää vaan herätä runkkaamaan, jonka jälkeen yleensä nukahdan hyvin. Pelkkä runkkaaminen ei monesti riitä minulle, sillä haluaisin päästä koskettelemaan naista ja laukeamaan hänen sisäänsä. Tämän takia olen etsinyt seksiseuraa netistä jatkuvasti, mutta en ole löytänyt vielä yhtään. Seksiseuran hakijoissa nimittäin miehiä on kymmenen kertaa enemmän kuin naisia. Näin ollen nämä naiset, jotka hakevat seksiseuraa saavat käytännössä valita kenet he haluavat. Yleensä he valitsevat komeimmat, isomunaisimmat tai sellaiset, jotka ovat muuten vaan taitavia keskustelijoita. Minä en kuulu näihin, joten minun on käytännössä mahdotonta löytää seksiseuraa netistä. Aina kun lähetän jollekin tytölle viestin, kukaan ei ikinä vastaa. Ja ei puhettakaan, että kukaan tyttö lähettäisi minulle viestiä. Olen maksanut seksistä kolme kertaa thaihierontapaikassa. Kävisin siellä useamminkin panemassa naisia, mutta kun se on niin kallista. Seksi maksaa vähän reilu sata euroa. Olen joskus käynyt thaihieronnassa pelkässä runkkauksessa. Sekin maksaa 50 euroo ja siinä saa nuolla hierojan tissiä ja kosketella pillua.