Autooni murtauduttiin vuonna 2003. Tekijät jäivät kiinni. Vahingonkorvausvaatimukseni oli vain muutaman kympin, koska minulta oli viety ainoastaan pari cd-levyä. Muutin tämän jälkeen ulkomaille ja unohdin asian. Nyt asia tuli mieleeni ja otin yhteyttä käräjäoikeuteen. Sain sieltä tiedon, että käräjäoikeus oli antanut tuomion vuonna 2006. Tuomion mukaan tekijä on minulle korvausvelvollinen 30 euroa laillisine korkoineen tekohetkestä alkaen.
Kysymykseni on, miten saan tämän korvauksen. Eli miten asia käytännössä hoituu?
Kysymykseni on, miten saan tämän korvauksen. Eli miten asia käytännössä hoituu?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Voisit tietysti tilata otteen päätöksestä ja toimittaa sen ulosoton haltijalle. Kahdesta syystä siinä ei ole kuitenkaan mitään järkeä. Joudut maksamaan ulosottomaksun, joka tekee vähintään tuon 30 euroa korkoineen. Toiseksi, murtautujat mitä todennäköisemmin ovat yhteiskunnan pohjasakkaa, joilta et tulisi ikinä saamaan mitään, vaikka mitä tekisit.
Kiitos vastauksesta. Sainkin paperilla otteen päätöksestä. En rahoja saa ainakaan siltä tyypiltä. Missä tilanteessa valtionkonttori maksaa korvauksen? Jos olisi hypoteettinen tilanne, että tekijällä olisi rahaa (ja halukas maksamaan) miten maksu hoituisi käytännössä. Voisi kuvitella, että olisi kätevää, että oikeus antaisi tuomitulle maksulapun eräpäivällä ja maksu menisi ensin jollekin maksuvälitystilille ja sieltä sitten minun tililleni.
Ulosoton kautta.
Valtiokonttori ei maksa tuollaisia vahinkoja.
Niin, kuvitella voit mitä haluat, mutta oikeus ei sitä tee. Sinun itsesi on keksittävä keinot, miten rahasi perit.
Valtiokonttori korvaa väkivaltarikoksen aiheuttamat kivut ja säryt, hoitokulut jne. Sekä väkivaltarikoksen yhteydessä rikkoontuneen omaisuuden, jos valtion kassassa rahaa silloin riittää.
Poikkeuksen tekevät vankikarkurien, laitoshoidokkien ym. karkumatkansa aikan tekemät rikokset. Niihin ei väkivaltaa tarvitse sisältyä.
Vie ihmeessä ulosottoon ja maksa se ulosottomiehen maksu. Pidä ulosottoa voimassa etusi mukaisesti ja kun tekijä alkaa saamaan eläkettä niin tulet saamaan varsinaisen lypsylehmän itsellesi. Korkoa korolle on summa kasvanut sievoisesti ja saat lisäksi ulosottomiehelle maksamasi maksun korkoineen takaisin.
Asiassa on yksi riski, jos tuomittu kuolee ennen eläkepäiviä.
Lumiukko
Arska on nyt ulkona, kuin lumiukko. Rikokseen perustuva ulosotto vanhenee 20 vuodessa. Epäilen, olisivatko nuo rikoksentekijät niin iäkkäitä, että ulosottomies pääsisi heidän eläkettään ulosmittaamaan. Sitäpaitsi, kun rikoksentekijät ovat mitä todennäköisemmin yhteiskunnan pohjasakkaa, ei heille kerry työnteosta eläkettä. Rikosten tekemisestä kun sellaista ei makseta. Tulevat saamaan 65 vuotiaina ainoastaan kansaneläkkeen, mistä ei voi ulosmitata mitään.