Kirjoitin tänne nyt pitkän harkinnan jälkeen, kun en uskalla purkaa näitä asioita muille. Olen ollut ahdistunut nyt jo kuka ties kuinka kauan. Ahdistus näkyy lähinnä passivoitumisena: En jaksa tehdä mitään, en kiinostua mistään uusista asioista, olen lopettanut ulkona käymisen ja lähes kaiken liikunnan harrastamisen. Odotan koko ajan, että kuolisin, sillä en näe elämälläni mitään merkitystä.
En osaa sanoa, mistä nämä tuntemukset johtuvat. Osittain todennäköisesti elämäntilanteestani. Opiskelen nyt lukiossa, vaikka olen käynyt jo ammattikoulun. Halu päästä yliopistoon oli ja on kuitenkin niin kova, että halusin aloittaa lukion. Olen pärjännyt hyvin, saanut pääasiassa kiitettäviä arvosanoja, mutta silti tunnen itseni huonommaksi kuin muut. Tunneilla katselen muita oppilaita ja toivon olevani joku heistä, joku muu kuin oma itseni. Minulla ei ole juurikaan kavereita koululla, välitunnit lueskelen, tällöinkin olen ahdistunut, sillä en todellakaan tunne kuuluvani porukkaan. Pelkään ottaa kontaktia ihmisiin, sillä olen todella huono juttelemaan "niitä näitä". Välillä mietin, mitä ihmettä teen koulussa, sillä tuskin jaksan elää enää kauaa.
Päiväni ovat jo alkaneet mennä rutiininomaisesti: Herään ahdistuksen tunteeseen, yritän koota itseni, mutta päivän tulevat tapahtumat vain pelottavat. Koulusta tultuani olen yleensä kirjastossa yksinäni, yritän lukea kouluhommia, mutta todellisuudessa ajatukseni pyörivät koko ajan muualla. En todellakaan tiedä, mitä haluan elämältä. Tunnen itseni todelliseksi luuseriksi joka hetki. Minulla ei ole juurikaan harrastuksia, enkä halua enää olla tekemisissä ystävieni kanssa.
Voisiko joku kertoa samantapaisista tuntemuksista? Pienikin apu olisi nyt tarpeen, elämästä ei tunnu tulevan mitään.
En osaa sanoa, mistä nämä tuntemukset johtuvat. Osittain todennäköisesti elämäntilanteestani. Opiskelen nyt lukiossa, vaikka olen käynyt jo ammattikoulun. Halu päästä yliopistoon oli ja on kuitenkin niin kova, että halusin aloittaa lukion. Olen pärjännyt hyvin, saanut pääasiassa kiitettäviä arvosanoja, mutta silti tunnen itseni huonommaksi kuin muut. Tunneilla katselen muita oppilaita ja toivon olevani joku heistä, joku muu kuin oma itseni. Minulla ei ole juurikaan kavereita koululla, välitunnit lueskelen, tällöinkin olen ahdistunut, sillä en todellakaan tunne kuuluvani porukkaan. Pelkään ottaa kontaktia ihmisiin, sillä olen todella huono juttelemaan "niitä näitä". Välillä mietin, mitä ihmettä teen koulussa, sillä tuskin jaksan elää enää kauaa.
Päiväni ovat jo alkaneet mennä rutiininomaisesti: Herään ahdistuksen tunteeseen, yritän koota itseni, mutta päivän tulevat tapahtumat vain pelottavat. Koulusta tultuani olen yleensä kirjastossa yksinäni, yritän lukea kouluhommia, mutta todellisuudessa ajatukseni pyörivät koko ajan muualla. En todellakaan tiedä, mitä haluan elämältä. Tunnen itseni todelliseksi luuseriksi joka hetki. Minulla ei ole juurikaan harrastuksia, enkä halua enää olla tekemisissä ystävieni kanssa.
Voisiko joku kertoa samantapaisista tuntemuksista? Pienikin apu olisi nyt tarpeen, elämästä ei tunnu tulevan mitään.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ensinnäkin olisi hyvä jos saisit apua sekä tosiaan kannattaa liikkua sekä varmistua siitä että saa tarpeeksi vitamiineja jne.
Kun minulla joskus oli noita oireita niin lopulta se kyse on siitä että sinun täytyy löytää se ja ne "omat juttusi". Eli ne asiat jotka sinulle tuottaa iloa ja joita tehdessä olet oma itsesi. Sitä kautta sitten voit olla myös muiden seurassa kun sinulla on aina jotain "omaa" etkä ole riippuvainen muista.
Kannattaa muistaa että kukaan muu ei ole kuin sinä ja koe täysin samoja asioita, lue pelkästään samoja kirjoja eikä ne herätä samanlaisia tunteita tai ajatuksia. Kokemusten myötä sinulle tulee myös kokemus sinusta itsestäsi ja näkemys siitä miten maailman näet.
Hyvä kysymys on että kenelle teet tätä kaikkea ja kuka sinun epäonnistumisen oikeasti ottaa huomioon?
Lopulta vastaus on aina sama: sinä itse.
Sinua voi ahdistaa nykytilanne tai sitten ehkä se tulevaisuus ajatellen että se jatkuu tuollaisena, mutta totuushan on se että jos tavoitteena on yliopisto niin pyrit varmaan sinne ja opiskelijaelämä voi muuttaa paljon.
Monesti ei tarvitse edes tuntea kuulevansa porukkaan jos löytyy edes joku jonka kanssa jutella. Keskity niihin ihmisiin erityisiesti joiden kanssa tulet juttuun. Sen että tunnet itsesi luuseriksi ja nimität itsesi luuseriksi on sinun itse kehittämä tunne ja nimitys itsellesi. Tiedät ettei se ole totta.
Sinun kannattaa tutkia sitä mitä elämältä haluaisit jos se tuntuu niin yhden tekevältä. Mitkä ovat unelmasi ja voiko niitä saavuttaa?
Mutta ehdottomasti kannattaa päästä tuosta passivoitumisesta eroon eli nyt kannattaa tajua että sinulla on tavoitteena se yliopisto ja jos täytät sen niin muun ajan saat käyttää vapaasti niihin asioihin joista nautit vaikkapa liikunta, erilainen viihde, sekä harrastukset joita voit miettiä.
Maailma on oikeasti mahdollisuuksia täynnä, mutta ne on ensin nähtävä. Jos tuntuu hyvin raskaalta niin sistten suosittelen avun hakemista koska kyse voi olla ihan fyysisistä asioistakin.
Tiedän täsmälleen miltä sinusta tuntuu, mutta totuus on se ettei mitään luovuttamista ole olemassa. On vain selviytyminen ja lopulta maailma valitsee milloin sinun on aika luovuttaa lopullisesti etkä mahda enää sitten mitään. SItä ennen vain päätä pystyyn ja tartu niihin mahdollisuuksiin mitä sinulla on.
Keskity ennen kaikkea enemmän asioiden tekemiseen kuin niiden pähkäilyyn. Motivoi, inspiroi ja kannusta itseäsi sekä oikeasti nauti asioista ja naura asioille.
Tulevaisuutta ei kannata murehtia turhan pitkälle jos et vielä voi siihen vaikuttaa koska se tulee aikanaan ja sitten tulet harmittelemaan miten tuhlasit aikaasi miettimällä sitä kun se ei ehkä ollutkaan sellainen kuin sen kuvittelit olevan. Se ei ole vielä täällä nyt.
Ei minullakaan ole tajuakaan mitä teen hirvittävästi elämässäni ja silti yritän elää. Varmasti olen vanhempi kuin sinä myöskin ja kouluja käynyt.
Elämän merkityksien etsiminen jatkuu aina vain ja siihen on totuttava että se aika usein tuntuu turhalta, mutta jos löydät ne omat juttusi ja sen punaisen langan niin sitä kautta voit keriä sitä hitaasti sisään oikeasti eläen ja hengittäen sitä.
Jos saisit edes jotain listaa tehtyä asioista jotka sinua ahdistavat niin sitä kautta niitä voidaan ratkaista.
Miksi tunnet itsesi huonommaksi kuin muut? Jos olet päässyt lukioon opiskelemaan, saat siellä hyviä arvosanoja ja haluat vielä yliopistoon, et todellakaan ole huono!
Ymmärrän kuitenkin hyvin tuntemuksesi... Olen itse ollut niin monta vuotta tuollaisissa tunnelmissa... eikä se ole mukavaa. Siihen kannattaa ja pitää puuttua! Elämässä tulee helpompia ja vaikeampia aikoja, mutta niiden hyvien aikojen vuoksi kannattaa yrittää sinnitella ja tsempata itseään silloinkin, kun tuntuu, ettei mistään tule mitään. Voi jopa olla, että lopulta ne hyvät ajat saavat ylivallan :) Sen eteen täytyy vain tehdä lujasti töitä. Täytyy yrittää pitää ne vähäisetkin iloa tuottavat asiat elämässään, repiä niistä kaikki ilo irti ja yrittää välillä hieman laajentaa mukavien asioiden piiriä. Tärkeintä tuollaisessa tilanteessa nyt kuitenkin on, että et luovuta! Vaikka tuntuisi kuinka vaikealta, pidät elämästäsi kiinni: lähdet edes välillä sinne ulos, soitat jollekulle tutulle ja pyydät vaikka hänet lenkille mukaan yms. Ei saa liiaksi antaa itsensä passivoitua, sillä sitten on vaikeaa nousta, kun on pudonnut jo ihan pohjalle... Ja mikä tärkeintä, yritä alkaa ajatella, että olet aivan yhtä hyvä tyyppi kuin muutkin! Et todellakaan ole yhtään huonompi kuin kukaan muukaan! Yritä löytää omat hyvät puolesi: missä olet hyvä ja muistuta itseäsi niistä aina vain. Voisitko jutella jollekin perheenjäsenellesi? Juttelukin auttaa ainakin vähän.
Elämä on kovaa, sen olen itsekin tajunnut ja aina vain saan yrittää muistuttaa itseäni sen hyvistä puolista. Jos tuntuu, ettei oikeasti löydy koulusta oikein juttelukaveria, yritä löytää sellainen jostain muualta. Lisäksi olisi tärkeää sinun itsesi kannalta löytää jotain mieluista tekemistä, ihan mitä tahansa, mistä vähänkään pidät. Jotain vastapainoa opiskelulle.
Toivottavasti alat löytää jotain mieluistakin elämästä, sillä kyllä siinä sitäkin on :) Kaikkea hyvää!