Porarin tuntipalkka.

porariksiko vai ei

Mulle tuli täällä eteläisessä suomessa työtarjous tollaseen maalämpökaivoja poraavaan firmaan porariksi mut ku ala on suhteellisen tuore vielä täällä suomessa niin ei oikein oo tietoa että millanen on tuollasen porarin tuntipalkka?
Kävin tuossa muutaman päivänä lähitienoolla tutustumassa tuohon poraushommaan ja siihen kuuluvaan kollektorien asennukseen ja maaputkitukseen eikä tosiaan ollut mitään mukavuudenhaluisten kukkakeppien touhua. Näkyi olevan tosi fyysistä ja aika vaarallistakin työtä kovan paineilman käytön vuoksi jossa mitkään ruoka- tai kahvitunnit ei ollu kellonaikoihin sidottuja vaan näkyi miehet käyvän tauolla silloin kun tilanne salli ja varsinkin maaporauksen aikana oli aika pitkä työrupeama ilman mitään huilihetkiä.
Olisiko joku tai jotkut työtä tekevät porarit niin ystävällisiä että kertoisivat mulle vähän vinkkiä euromäärissä millä kannattaa lähteä tuollaiseen rääkkiin säiden armoille?
Fyysiset ominaisuudet ja varmasti tekninen osaaminen/ulkotyönteko ja uusien juttujen oppimiskyky riittää mulla tuohon duuniin mutta en uskalla jättää nykyistä duunia ennenkuin saan ns. "maastosta" itse porapäälliköiltä tietoa mikä on se asiallinen liksa varsinkin sen jälkeen kun on oppinut poraushommat tekeen kunnolla itsenäisesti ilman että ketään tarvii olla katsomassa perään.

17

2088

Vastaukset

  • Tollaset 12000 tulee käteen kuukaudessa. Jos on hiljaisempaa. Sillä pitää pärjätä.

    • aika vähältä tuo 12000 kuullostaa....
      Itsellä 20000 näppiin per kk ja talvet thaimaassa...

    • LomaLappu kirjoitti:

      aika vähältä tuo 12000 kuullostaa....
      Itsellä 20000 näppiin per kk ja talvet thaimaassa...

      Mullahan on pari omaa poraa. Poikani kanssa poraillaan. Halvallahan saa hyviä renkejä, joten turha kysellä. Nyt huilataan huhtikuuhun Saariselän mökillämme, joten se siitä...... :)))

    • Poaaja.............. kirjoitti:

      Mullahan on pari omaa poraa. Poikani kanssa poraillaan. Halvallahan saa hyviä renkejä, joten turha kysellä. Nyt huilataan huhtikuuhun Saariselän mökillämme, joten se siitä...... :)))

      euoa tunnilta ei tarvitse kun katsella kun pora reikää tekeepi ja nää järjenjättiläiset voit jättää omaan arvoonsa .

    • neuvoa kirjoitti:

      euoa tunnilta ei tarvitse kun katsella kun pora reikää tekeepi ja nää järjenjättiläiset voit jättää omaan arvoonsa .

      Ei rengille tietenkään kannata maksaa. Mutta omasta hommasta saa mukavan liksan.

    • porari. kirjoitti:

      Ei rengille tietenkään kannata maksaa. Mutta omasta hommasta saa mukavan liksan.

      ja vielä kun poraa pientä reikää suuren hinnalla.

      No onhan joskus 'sulkeiset' kun terä jumiutuu tuolla loppumetreillä parissa sadassa metrissä ja käytettävä välillä maan pinnalla......

    • myös porari kirjoitti:

      ja vielä kun poraa pientä reikää suuren hinnalla.

      No onhan joskus 'sulkeiset' kun terä jumiutuu tuolla loppumetreillä parissa sadassa metrissä ja käytettävä välillä maan pinnalla......

      Jotkut jopa maksaa että saa porata pientä reikää. Ja tuskin siinnä tuntia saa tuhraantumaan.

    • neuvoa kirjoitti:

      euoa tunnilta ei tarvitse kun katsella kun pora reikää tekeepi ja nää järjenjättiläiset voit jättää omaan arvoonsa .

      vai katsella vaan ku pora reikää tekee ;)
      et tosiaan tiedä vittujakaan kaivonporauksesta ku tollasta paskaa jauhat.
      poran "katselu" vie ajallisesti tyyliin 1/5 osan koko hommasta ja silloinkin harvoin voi huolettomana vain katsella porausta sillä poran jumiutumisen vaara on olemassa koko ajan ja onhan tankoja lisättävä muutaman minuutin välein eikä monelta yrittäjältä taida löytyä poraa joka automaattisesti itse lisää tangot ja jatkaa poraamista.
      ellei voi käyttää ns. maahanpuhallusta poran viereen niin sillon kivituhka ja vesi joudutaan puhaltamaan lavalle ja homma onkin paljon vittumaisempaa varsinkin kun poistoputki on pitkä.
      ei tosiaan ole heikkohermoisten työtä kun on nähnyt miten poistoputki riepottelee 300kg ankkuripainoa kuin piru kerjäläistä, siinä on piilopaikat kysyttyä tavaraa kun poistoputki tukkeutumisen jälkeen avautuu helvetinmoisella voimalla tai kun kruunu on syvällä ja aloitetaan aamulla veden pakottaminen ylös porareijästä!
      ei varmaan kannata edes puhua millaista kantamista ja vääntämistä onkaan kun porauskalusto laitetaan porauskuntoon ja puretaan saatika maaporauksen rautaputkien raahaamisesta ja asennuksesta maastossa.
      monella hiirellä ei tosiaan ole tietoa miten helvetin fyysisesti ja henkisesti raskasta työtä kaivonporaus on joten alle 20 € tuntipalkka on tosi vähän jos sillä joku suostuisi tuota hommaa edes tekemäänkään.

    • kaivon poraaja kirjoitti:

      Minä en ainakaan viitsisi tunata maastossa. Mieluummin maksan mamulle 5 egee tunnista ja otan itse loput 90 egee.

    • työllistäjä kirjoitti:

      Minä en ainakaan viitsisi tunata maastossa. Mieluummin maksan mamulle 5 egee tunnista ja otan itse loput 90 egee.

      mistä löydät mamun joka lähtis sossun suojista tekeen tosimiesten työtä viis egee per tunti? mistä sä otat sen 90 egee??
      paljastit tyhjentävästi että et tosiaan oo mikään alan mies kun jauhat skeidaa jostain 90 egestä! jos jotain tiedät niin kerro ihmeessä mistä toi sun 90 egee koostuu? ;) ;) (onko se kuukausipalkka vai mikä?)
      monella hiirulaisella on aivan liian utopistiset kuvitelmat tästä työstä joten kannattaiskohan ottaa vähän selvää miten juttu oikeesti menee ;)

  • edellytyksiä.
    Minä tuskin palkkaisin miestä joka ensimmäiseksi kyselee lepotaukojen ja kahvituntien perään. Enkä suosittele kenellekään toiselle. Sinun pitäisi ensin omaksua sellainen ajattelutapa että silloin porataan kun on sen aika ja vähemmän tärkeät jutut hoidetaan sitten aikanaan.
    Jos nämä meidän rakennusmiehet yms. tuunarit olisivat vähän fiksumpia niin nehän tekisivät pitkää päivää ja 7 päivää viikossa kesällä kun on valoisaakin. Sitten talvoikauden voisi loikoilla Kanarialla tai Thaimaassa. Ahkerimmat tosin tekisivät silloinkin pientä sivupisnestä.

    • Niin minäkin ajatelen ennen Suomessa oli heinäkuu pyhä kuukausi kaikki lähtivät lomalle parhaaseen työaikaan kaikki oli kiinni mitään ei saanu mistään mutta piti vaan lomaiilla . Olen täsmälleen samaa mieltä työt tehdään silloin kun siihen on sopiva aika . .

    • Luepas tuo aloitukseni uudemman kerran ja kuutioi että kyselinkö todellakin joidenkin taukojen perään?
      Kyselin vain tuntiliksaa enkä todellakaan valittanut tippaakaan jostain ruoka- ja kahvitaukojen tai työpäivän pituuksien epäsäännöllisyydestä sillä tiedän tasan tarkkaan ettei tuossa duunissa niitä voida pitää silloin kun kello niin sanoisi!
      Eli työn vaativuudesta ja varjopuolista huolimatta olisin halukas tuohon hommaan mutta olisi mukava tietää missä liikkuu duunarin TODELLISET tuntipalkat noissa hommissa?
      Se nyt on täysin selvää ettei esim. alle 16 egen tuntiliksalla kannata edes suunnitella tuollaiseen hommaan lähtemistä.

    • porariksiko vai ei kirjoitti:

      Luepas tuo aloitukseni uudemman kerran ja kuutioi että kyselinkö todellakin joidenkin taukojen perään?
      Kyselin vain tuntiliksaa enkä todellakaan valittanut tippaakaan jostain ruoka- ja kahvitaukojen tai työpäivän pituuksien epäsäännöllisyydestä sillä tiedän tasan tarkkaan ettei tuossa duunissa niitä voida pitää silloin kun kello niin sanoisi!
      Eli työn vaativuudesta ja varjopuolista huolimatta olisin halukas tuohon hommaan mutta olisi mukava tietää missä liikkuu duunarin TODELLISET tuntipalkat noissa hommissa?
      Se nyt on täysin selvää ettei esim. alle 16 egen tuntiliksalla kannata edes suunnitella tuollaiseen hommaan lähtemistä.

      15-17 haarukassa on ollut tietämieni tuntiliksa, jossain maksetaan prosentteja ylitöistä, jossain päivärahoja ja jossain ei. Läntisellä uudellamaalla on yksi putiikki jossa väki vaihtuu kuin omistajan sukat, itse välttäisin jos muutakin on tarjolla.

  • mieheni saa 10egee tunti ei ylityökorvauksia ei lisiä eikä edes jokapäivä ruokataukoa.... Ja hän on n.s renki ja porari! Onko hieman orja työtä? Nii ja työtön joka talvi 3-4 kk

  • Alakoulunko keskenjättäneet keskustelee täällä.

    Ei missään tapauksessa saa lähteä tuollaiseen työhön ilman työsopimusta johon kirjataan tuntipalkka matkaliksat ja ehdottomasti vähimmäisaika kahden viikon aikana.

    Teidän pitää tietää miten paljon saa perheen elättämiseen kuukaudessa ja millä maksaa perheen velat ja velvoitteet.

    Petos mielessä, jos työtä tarjoava henkilö ei noihin ehtoihin suostu.

    Muurarina työskennellyt vanha tietää nuo metkut ja saamatta jääneet liksat mututtaa vielä pitkään.

  • noi hommat ovat urakkapalkkaa nykyjään, 2,5-3 € metriltä voit laskuttaa.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

Luetuimmat keskustelut

  1. Aamun kolari ja tienhoito

    Aamulla tapahtui kuolonkolari hiljaisten risteyksen kohdalla. Ajettiin juuri ennen kolaria Kuusamo-Suomusalmi väliä. Ehdittiin Suomussalmelle kun alk
    Suomussalmi
    44
    1187
  2. Oliko autokolarissa ollut...

    ... lapsia? Tämän aamusessa.
    Suomussalmi
    1
    616
  3. Sun katseessa on jotain mikä ei sovi sinne

    Sellaista surumielisyyttä. Vaikka muuten vaikutat olevan iloinen ja puhelias. Kerran aiemmin ajattelin, että se on voisi olla halveksuntaa mua kohtaan
    Ikävä
    30
    480