sittenkään?
Elikkäs on jo jonkin aikaa mietityttänyt että mahtaako minulla olla jonkinlainen mielenterveys ongelma. En odota mitään tarkaa diagnoosia tältä palstalta mutta jos joitain ajatuksia voisitte heittää.
Muistan lapsuudestani muutamia aika kovan luokan harhoja, eli sellaisia jotka ovat tuntuneet aivan todelta mutta myöhemmin olen saanut selville ettei näin ollut.
Tarkkaavaisuus on aina ollut melko heikolla tasolla mutta pärjäsin koulussa kohtuullisesti koska olen utelias lueskelen paljon vapaa-ajallani. Aikuis iällä tarkkaavaisuus ongelmat haittaavat mm autoilua ja työn tekoa.
Mielikuvitus on myös melko hyvä ja olen ollut vakaa uskovainen niin Jumalaan kuin salaliittoteorioihinkin mutta myöhemmin innostuin uudestaan tieteestä ja kriittisestä ajattelusta.
Ja totta kai kuulen ja haistan silloin tällöin asioita joille ei ole näkyvää lähdettä.
Että tällästä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Diagnoosin sain ja osittain tuttua tuo juttusi .. itse odottelen nyt eläkettä kun on tuo F34.1 lisäksi. Oma valintasi on tukeudutko tukiverkkoon kuten psykoterapeuttiin ja psykiatriin , itse tein niin enkä ole valintaani katunut.
Nykyisin on alettu vähemmistöjä kunnioittamaan ja kansan enemmistö jäännyt massaksi.Eduskunnassa on eräs vähemmistö osa merkittävässä asemassa ,Maahanmuuttajat myös omaa luokkaansa suojeluineen,Neljäntähdenhotelleja on käytössä paljon,Maamme on jakautunut kahteen suurimpaan kauppa ja hotelliryhmittymään sekä pankit että vakuutusyhtiöt.Korkea elintaso väitetään? Ennen sanottiin kunnan vaivaisiksi köyhällistöä joka paisuu maassamme,koska heiltä ei ole enään paljon ottamiosta?Kaikki pyörii ruumiimme ympäri,henkinen puoli ei mitään maksa.Siitäon iloa kantajalleen jos se lähtee toimivasta kehosta.Ja vaikka se lähtisi mistä,on henkinenpuoli paljon antavampaa kun sillä on katetta enemmän kuin pelkkä byrogratian taikka muun tylsistämä yksinkertaisuus.
häiritseekö nämä asiat hajut,maut ja"näkö ja kuuloharhat"? sillä on monenlaisia uskomuksia asoihin mielenterveyspuolella näitä kutsutaan sairauden oireiksi. mutta esim. meediot vois sanoa että olet herkkä näkymättömille esioille. moni vois ottaa sut esim. heimossa henkiseksi neuvonantajaksi.. miten näitä asioita sit haluaa katsoa tai uskoa. tärkeitä minusta on löytää hyväksyntä toistemme erinlaisuudelle ja lahjoille... tiedän kokemuksesta lääkityshoidosta en suosittele... nyt en syö lääkkeitä ja olen omalta osaltani löytänyt vastauksia ja ymmärrystä omille kokemuksille... sinä löydät selvyyden omille kokemuksille, eka asia on mun mielestä olla tuomitsemasta, arvostelemasta kokemuksia ja hyväksyä ne kaikissa muodoissaan...
toivon menestystä elämääsi:)