Koska

Hoskonen tulee Ilomatsiin horisemaan
4160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mies kotiseudulleen. Ja puhua tärkeiksi katsomistaan asioista. Enkä näe, että hänen puoluevalinnallaan on niin kauheasti merkitystä. Antakaa ihmisen tulla ja kriittisiä olemme vasta sitten, kun omat mielipiteemme eivät käy yksiin. On surullista, että meidän kunnassamme ihminen ei voi olla asiantuntija, jos hän on ilomantsilainen. Omasta puolestani voin sanoa, että siihen myllytykseen, mitä tämän päivän politiikka on, en itse olisi valmis reissuamaan kuntamme ja pääkaupungin väliä. Hannulla on uskottavuus, mutta T Soini pitää vaan mökää lapsenkasvoineen ja kulmikkaine mielipiteineen. Tyyli pitäisi osata säilyttää, meidänkin. Ottaa puheet ja horinat vastaan, punnita mielipiteet ja äänestää häntä tai olla äänestämättä. Ei se mistään muusta ole kiinni. Ei edes näistä kirjoituksista.

Äänestä
  • Hoskosta kyllä lepertelet, mutta Soinia mollaat ja jopa miehen ulkonäköä. Olipa kahtiajakoinen viesti sinulla. Olisiko miesten puoluevalinnoilla sittenkin merkitystä?

    Äänestä

  • Tuoko on sinusta hyvää tyylitajua, mitä kepun politikot on kähmineet itselleen vaalitukina? Olisko jo aika ruveta sinunkin elämää jo 2011 lukua? Äänestä sinä kepua jos tulet sillä autuaaksi, minä äänestän Timon porukkaa, koska se riittää minulle! Johan tuo terve järkikin luulisi sanovan että jotain jarrua tähän nykymeininkiin pitää saada? Rikollisuus ja harma talous rehottaa korruptiosta puhumattakaan! Ulkomaille pitäisi vaan rahat syytää ja meillä on teiden kunto perseellään? Junat ei pysy kiskoilla kun routaa on? Eikö nämä tulisi korjata niinkuin etusijalla? Siihen on vanhustenhoito miten sattuu? Meille vaan tarjotaan korkeampaa eläkeikää ja Kreikkalaiset taitaa jo 50-55 vuotiaina päästä eläkkeelle! Ottakaahan nyt järki käteen! Eiköhän ouzon kittaajatkin vois tehdä vähän pitempää työuraa! Ja noita avuntarvitsija maita on tulossa lisääkin!

    Äänestä

  • takuulla kait kirjoitti:

    Tuoko on sinusta hyvää tyylitajua, mitä kepun politikot on kähmineet itselleen vaalitukina? Olisko jo aika ruveta sinunkin elämää jo 2011 lukua? Äänestä sinä kepua jos tulet sillä autuaaksi, minä äänestän Timon porukkaa, koska se riittää minulle! Johan tuo terve järkikin luulisi sanovan että jotain jarrua tähän nykymeininkiin pitää saada? Rikollisuus ja harma talous rehottaa korruptiosta puhumattakaan! Ulkomaille pitäisi vaan rahat syytää ja meillä on teiden kunto perseellään? Junat ei pysy kiskoilla kun routaa on? Eikö nämä tulisi korjata niinkuin etusijalla? Siihen on vanhustenhoito miten sattuu? Meille vaan tarjotaan korkeampaa eläkeikää ja Kreikkalaiset taitaa jo 50-55 vuotiaina päästä eläkkeelle! Ottakaahan nyt järki käteen! Eiköhän ouzon kittaajatkin vois tehdä vähän pitempää työuraa! Ja noita avuntarvitsija maita on tulossa lisääkin!

    valehtelija ja keplottelija u.k.kekkonen hoiti sisäpolitiikkaa kaikella vääryydellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


se lempilapsi kirjoitti:

Hoskonen tulee Ilomatsiin horisemaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu