Matkailija

”Haapavesi? Missä?”
~satunnainen matkailija
Haapavesi sijaitsee Urho Kekkosen kansallispuistossa. Alue on eristyksissä ja sulamisvedet keväisin aiheuttavat tulvavahinkoja ja muuta harmia. Haapavedellä on neljä asukasta, mutta silti sinne on rakennettu lakkautettu koulu, jota päivystää alkoholisoitunut talonmies. Taulut pyyhitään joka aamu. Haapavedellä ei tunneta radiota, televisiota eikä tietokoneita. Viestintä tapahtuu vanhaan tapaan huutamalla, viikonloppuisin myös kännissä huutamalla, ja elämä on ahdistavaa ja synkkää ylipäätään. Haapavedellä on kirjastoauto ja tietä rakennetaan valtion varoin parast'aikaa, jotta kirjastoautolle olisi käyttöä. Vielä ei tosin olla saatu selville, osaako Haapavedellä kukaan lukea. Pitäjä on kuitenkin Kansallisen Keskustapuolueen erityissuojeluksessa ja sinne maksetaan vientitukea.

Mitä minä voisin tehdä Haapaveden hyväksi

Haapavedelle kannattaa jättää turismirahoja Pitäjässä tiettävästi on joskus käsitelty rahaa ja se näkyy infrastruktuurissa. Kaikki neljä taloa sisältävät myös ovet ja ikkunat. Lasi ei ole peräisin Haapavedeltä, vaan se lienee tuotu jostakin muualta. Haapavesi on Keskustapuolueen pääasiallista kannatusaluetta ja Matti Vanhasesta on muodostunut paikkakuntalaisille selkeä ikoni. Viimeisimmän tiedon mukaan Haapavedelle on muuttanut alkuperäiseen asukasmäärään verraten runsaasti lisää asukkaita, kolme naapurikunta Nivalasta ja yksi Mosambikista. Tiettävästi heidät on paikalle houkutellut erinomainen pontikka-viina, jonka saatavuus on Haapavedellä suorastaan loistava, sillä se on ainoa kannattava elinkeino. Tämän lisäksi naapurikuntien asukkaat ovat kuulleet toistuvasti Haapaveden ikimetsistä epäilyttäviä huutoja ja karjahduksia joista ei ole varmaa tietoa ovatko ne peräisin Haapaveden alkuperäiskansan kurkkulaulajista, joiden latinan kielinen nimi on humalcus ponticus vaiko liito-oravista. Haapaveden kansallisurheilu on paskanluonti, lajin SM-mestari löytyy paikkakunnalta. Toisena tulee turpaanveto. Kestosuosikki on käteenveto. Tämän lisäksi harrastetaan myös kannibalismia ja kannabistuotteita.

Haapaveden suuri tulevaisuus
Haapaveden tulevaisuus voi olla hedelmällinen. Tulvat tuovat ravinnepitoista liejua paikallisille pelloille, jolloin timotein ounastellaan kasvavan ainakin puolitoistametriä korkeaksi. Leikkuupuimuria käytetään yleisesti kaikissa talon töissä ja talvisin niillä aurataan tiet. Kekseliäisyyttä ja neuvokkuutta haapavetisiltä ei siten puutu. Heinäkuussa 2008 Haapaveden poliisivoimat siirtyvät mm. poliisimustekaloihin, jotka syrjäyttävät nykyiset poliisikoirat. He siirtyvät myös uusiin taloudellisiin moottoripyöriin, Suzuki Pv Malossi special edition on varusteltu mm. erilaisilla itsetyydytysvälineillä. Urheilutiestä tehdään tulevaisuudessa harmiton alue. Siellä on tarkoitus alkaa viljelemään mm. kannabista ja sieniä. Eduskunta on jo hyväksynyt asian. Muutos tullee voimaan joulukuussa 2010. Haapaveden opetuspuolella on pitkät perinteet. Emäntiä ja karjakkoja on koulutettu satoja vuosia. Nykyisin koulutetaan lisäksi piikoja ja renkejä. Niitä tullaan tarvitsemaan kehittyvässä maatalouskunnassa ehkä tulevaisuudessa entistä enemmän.

Opetuksen uusina tuulina pidetään muutaman kerran vuodessa ns. Karvos käräjät. Niihin osallistuvat kaikki kynnelle kykenevät kuntalaiset. Käräjillä valitaan vuoden Folk taiteilijat sekä turvenuija. Tänä vuonna valitaan myös pitäjän paras pontikka ja se palkitaan tietysti tuotantotukea nostamalla.

Haettu osoitteesta http://hikipedia.info/wiki/Haapavesi
Luokka: Tuppukylät
0142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Onko perää ? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu