Hammaslahti

Kävin pitkäatä aikaa hammaslahdessa. Olipa yllätys miten kylä on kuihtunut parissa vuodessa. Vuosia sitten kunta syyti miljoonia vuosittain kaavoitukseen ja rakentamiseen. Siitä seurasi konkurssi odotetusti. Johtajat tekivät nämä päätökset varoituksista huolimatta. Valtuusto hyväksyi kaiken.
Vastuuttomuuden seuraukset maksavat nyt kunnan asukkaat. Koulut ja muut palvelut lopetettu. Kalliit rakennukset ovat tyhjillään ja koijarit lähteneet käpälämäkeen rahat kassissa ja velat asukkaille. Kunnantalolle rynnänneet puuhastelemaan puolueiden rahankerjäysjärjestöt joiden hyysääminen maksaa taas maltaita veronmaksajille. Kylän elämä pyörii vankilan ehdoin. Eihän muuta enää ole. Muuttkaa Joensuun torille,sinnehän veronne ja maksunnekin menevät.
265500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Mitä jäit vaille kylällä käydessäsi ?
Meillä Hammaslahtelaisilla on kaikki mitä tarvitaan.
Paitsi kapakat ovat lopettaneet toimintansa asiakkaiden vähyyden takia jo aikoja sitten.
Ei haittaa, sillä liikuntapaikkoja löytyy.

Äänestä
  • Ainoa mihin olen Hammaslahtea tarvinnut on kunnantalon toimistot. Nyt ei ole vuosiin enään ollut virkamiestä näkynyt jotta saisi paperit perille. Niinpä menetän joka vuosi rahaa tämän vuoksi.
    Terveysaseman suhteen olen toivoni menettänyt jo vuosikymmen sitten. Sen Joensuu voisi surutta lopettaa.
    Olet vähään tyytyväinen mutta älä yleistä. Jotkut ovat sentään ajan tasalla. Verot kelpaa joensuun torille mutta maksut kelpaa sinulle? Mihin pyrit?

    Äänestä

  • hävytöntä kirjoitti:

    Ainoa mihin olen Hammaslahtea tarvinnut on kunnantalon toimistot. Nyt ei ole vuosiin enään ollut virkamiestä näkynyt jotta saisi paperit perille. Niinpä menetän joka vuosi rahaa tämän vuoksi.

    Mitä papereita et ole saanut entisen kunnantalon palvelupisteen kautta toimitetuiksi ?
    Minä olen saanut asiani hoidettua ja virkailijat ovat olleet ystävälliset.
    Samoin terveyskeskuksen palvelu on erinomaista ja jopa ajokorttia varten oli mahdollista saada aika.
    Joten sinulla on huono tuuri, mutta tässä on linkki johon voit ottaa yhteyttä:
    http://www.jns.fi/Resource.phx/sivut/sivut-pyhaselka/palvelut/asiakaspalvelu/index.htx

    Kiitoksia sinne entisen kunnan palvelupisteeseen. Te olette ystävällisiä, samoin terveyskeskuksen henkilökunnalle lämmin kiitos.

    Äänestä

  • Hammaslahtelainen kirjoitti:

    Lopeta tyhjän kehuminen. Toistat vaan samaa mitä jo vuosia. Olet kunnan työläinen. Älä kehu itseäsi. Se on säälittävää.

    Äänestä

  • hävytöntä kirjoitti:

    Ainoa mihin olen Hammaslahtea tarvinnut on kunnantalon toimistot. Nyt ei ole vuosiin enään ollut virkamiestä näkynyt jotta saisi paperit perille. Niinpä menetän joka vuosi rahaa tämän vuoksi.
    Terveysaseman suhteen olen toivoni menettänyt jo vuosikymmen sitten. Sen Joensuu voisi surutta lopettaa.
    Olet vähään tyytyväinen mutta älä yleistä. Jotkut ovat sentään ajan tasalla. Verot kelpaa joensuun torille mutta maksut kelpaa sinulle? Mihin pyrit?

    karjalainen 22.03.2011 sivu 2 on juttua terveyskeskuksen tilasta.

    Miksi lääkärit eivät halua terveysasemille töihin ??

    Äänestä

Ajokortillinen nimimerkille: En todellakaan ole kunnan tai edes kaupunginkaan palveluksessa.
Mutta jos haluatte valittaa, valittakaa pois.
Minä olen todella saanut palvelut oikeilta ihmisiltä ja vielä miellyttäviltä.
Mutta muistetaan se että jos itse ei käyttäydy asiallisesti, ei voi olettaa muidenkaan tekevän niin.
Metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Hyvää jatkoa vaan valittajat ja tyytyväiset ihmiset ihan tasapuolisesti.

Äänestä

Et ole näköjään käynyt pitkään aikaan jos luulet ettei Hammaslahteen rakenneta.
Käy sunnuntaina kirkossa ja samalla sitten katso mitä rakennetaan kirkon taakse.
Siellä kaivinkone tekee jo parasta-aikaa hommia jonkun rakennuksen pohjalla ja muitakin kohteita on käynnistymässä kesän korvilla.
Joten elä joutavia höpötä.

Äänestä
  • Itsehän kärsitte. Minua ei muuten liikuta tuppukylänne kuin ne pienet palvelut jotka on lopetettu.Ihan sama vaikka KMS lakkauttaisi koko kylän ja siirtäisi Joensuun torille. En näet käy sielläkään. Se tietysti jurppii että verorahojamme haaskataan turhaan rakentamiseen. Onhan siellä tyhjiä tiloja jo tarpeeksi.

    Äänestä

Meillä Hammaslahdessa on kaikki palvelut joita tarvitsemme, joten nimimerkki turhaa narinaa ei taida olla kärryillä mitä palveluja hän olisi kaivannut, tai sitten vain heittää turhaa läppää meille asukeille.
Jos kaipasit Santraa, se on lopetettu jo melkein 10 vuotta sitten.

Äänestä

Hammaslahdessa on hyvä asua, kun vain kylän juorumummot pitäisivät suunsa kiinni.

Äänestä
  • Jotain ajanvietettä pittää olla. Ei anakaan raitilla ole mitään tekemistä.Tähän se 2000-luvun bisnes johti. Suuret oli puheet ja rahaa tärveltyi turhaan asukkaiden kannalta. On sentään vankila joka saa aina vaan lisää asiakkaita.Joensuu on hieno kaupunki,mutta älkää menkö toria kauemmaksi. Kelpaa sitä porukkaa tukea nyt . Kuntaliitos oli onnenpotku,mutta jääköön sanomatta keille.

    Äänestä

Onni suosii nimimerkki mitä kaipaat Hammaslahden raitille.

http://hammaslahti.fi/

Kannattaa ottaa kyläyhdistykseen ja vaikuttaa sitä kautta

Äänestä

Kyllä Hammaslahti on kuihtunut.Nuoruuteni (1960-68) asuin Hammaslahdessa ja silloin vielä oli kauppoja kolme kappaletta,terveyskeskus,parturi,suutari,peruskoulut,lukiot,ym,ym.Kyläkoulut:Ohvanassa(kävin itsekkin veljieni kanssa) Suhmurassa ja tietysti Hammaslahden keskuskoulu.Kaivos muutti paikkaa jonkin aikaa elävämmäksi,mutta ,kun kävin pari vuotta sitten Hammaslahdessa oli masentavaa todeta,että ollaanko taas 60 luvulla.Eikö paikkaa voi kehittää.Tuntuu,että kunnan hallituksessa on väärä porukka.Nuoret ovat usein pakko muuton edessä,kun ei edes yritetä elvyttää työmarkkinoita.

Äänestä
  • Tämä on koko Suomen maaseudun ongelma. Se johtuu EU_jäsenyydestä jota kaikki suuret puolueet kannattivat. Itsenäinen valtio pystyy estämään tällaisen katastrofin syntymisen mutta keinottelijat jotka johtavat EU:ta,viis veisaavat ihmisistä. Heille vain ihmisten rahojen ryöstäminen on tärkeää. Te maalaiset ette käsittäneet silloin 1994,mitä EU-jäsenyys merkitsee. Ettekä vieläkään käsitä miten asiat pistetään kuntoon. Veiläkin samat poliitikot surkeissa puolueissa suhmuroivat teidän asioitanne ja varastavat kaikenkarvaisilla tukiaisilla rahanne jopa suoraan pankkitileiltänne. Puolueet ovat teidät pettäneet,eikä PS ole pelastus vaan jatke kurjuudelle.

    Äänestä

  • lepsuilua kirjoitti:

    Tämä on koko Suomen maaseudun ongelma. Se johtuu EU_jäsenyydestä jota kaikki suuret puolueet kannattivat. Itsenäinen valtio pystyy estämään tällaisen katastrofin syntymisen mutta keinottelijat jotka johtavat EU:ta,viis veisaavat ihmisistä. Heille vain ihmisten rahojen ryöstäminen on tärkeää. Te maalaiset ette käsittäneet silloin 1994,mitä EU-jäsenyys merkitsee. Ettekä vieläkään käsitä miten asiat pistetään kuntoon. Veiläkin samat poliitikot surkeissa puolueissa suhmuroivat teidän asioitanne ja varastavat kaikenkarvaisilla tukiaisilla rahanne jopa suoraan pankkitileiltänne. Puolueet ovat teidät pettäneet,eikä PS ole pelastus vaan jatke kurjuudelle.

    On totta,että Ps:et eivät kunnan tilannetta paranna.Eikä koko EU.Hammaslahden kunnanvaltuustossa pulkkaa on vetänyt keskusta,maajussien puolue ja kyllä se näkyy tosiaan peltoina jotka on laitettu pakettiin.Nuoret joilla ei ole ollut metsä/peltoa joka edellyttää ryhtymistä maanviljelijäksi,ovat joutuneet muuttamaan työn perässä.Hyvä,että vanhempani muuttivat,kun olin 11-12 v.On tietysti muutama esim.Koulukaveri joka on jäänyt ilman työtä ja ajautunut alkoholismiin.Kunnassa ei ole nuorisolle toimintaa.Missä on urheilu seura.Minun aikaan toimi Metsästysseura ja metsästys majalla oli joskus hiihto kisoja.Hammaslahden keskustassa toimi ilmainen punttisali.Kolomlammella harrastivat skit ammuntaa haulikolla.Kyllä sitä toivoi usein,että olisi ollut edes urheiluseura/hiihto opetusta,yleisurheilua,ym...Voisikohan nykyiset päättäjät alkaa kehittämään näitä palveluja.Nuorisossa tulevaisuus.Kunnalla vastuu tulevaisuuden tekijöistä.

  • Poikamäestä kirjoitti:

    Voisit palata Hammaslahteen vuodeksi kahdeksi kolmeksi ja käydä peruskoulusi uudelleen.

    Äänestä

  • Ei muuta sanottavaa. kirjoitti:

    Voisit palata Hammaslahteen vuodeksi kahdeksi kolmeksi ja käydä peruskoulusi uudelleen.

    Taidat olla perus JUSSI.Meikäläinen ei tarvii palata korven kasvatiksi.Laula vaan:Kuulkaa korpemme kuiskintaa.......On onneksi tullut käytyä koulua vähän enemmän,kuin sinun laiset JUSSIKAT.

    Äänestä

Oli suuri virhe kun vuonna 2008 Pyhäselän kunnanhallituksen puheenjohtaja kannatti kuntajakoselvityksen tekemistä Joensuun kanssa.
Siinä meni koko kunta.

Äänestä
  • Virhe tapahtui EU-vaaleissa 1994. Ne ovat syypäitä koko Suomen näivettämiseen. Ne jotka vastustivat EU-jäsenyyttä taloudellisista syistä olivat oikeassa. Jos Suomi olisi itsenäinen niin taloutemme olisi kunnossa. Sen seurauksena työtä olisi myös maaseudulla ja kaupungessa. Nyt vain nettikeinottelussa ja turhan pelaamisessa. Kannattaa uskoa niitäkin jotka jotain tiesivät ja edelleen tietävät.

    Äänestä

  • Hammaslahdessa on ainakin pusikot hävinneet ja metsä näyttää ihan metsältä eikä turreekolta.
    Seon huoltoasema on avattu uusin voimin auki.

    Ainakin taajaman tie on nyt laitettu kuntoon ja se sakkorysä jossa poliisit kyttäsivät STOP merkin takaa pysähtymättä ajavia, se on korvattu kiertoliittymällä.

    Mutta kunnan herrat ovat hävinneet meidän veronmaksajien riemuksi tässä kuntaliitoksessa pois

    Äänestä

Sepä se

Äänestä

Älkääpäs hermostuko. Kaikkia kaupunginosia ei voi yhtäaikaa kehittää. Kunhan Joensuun keskusta, Penttilä, Karsikko, Utra ja Rantakylä ovat priimakunnossa niin sitten on muiden vuoro mm Hammaslahden.

Äänestä
  • Itse asun Hammaslahden kokoisessa paikassa, Luumäen Taavetissa ja mietin että tuleekohan niistä isoja kaupungin osia vai autiota maata, toivottavasti nuo lupaillut toteutuvat ja siintä aktiivisesta pikkukylästä jossa vartuin ekat 12 vuotta, tulee jotain vähintään yhtä hienoa! ^^

    Äänestä

  • Kuules, ei Hammaslahden enempää kuin muittenkaan entisten liitoskuntien keskusten kehittämiseen ole varoja. Kantakaupungin kaupunginosia aletaan korjata uutta kierrosta kun entinen on saatu tehtyä.
    Muuttakaa Penttilään.

    Äänestä

  • Älä petä itseäsi. Jokainen tietää että on menossa suuri petkutus jolla rahat ryöstetään maaseudulta kaukunkiin. Kerran menetetty on lopullisesti hävitetty. Olisi luullut ihmisten olevan hiukan viisaampia . Koijarit veti rahat liiveihinsä. Tarkoitus ei ollut ihmisten etujen ajaminen vaan heidän varojensa ryöstäminen. Sitä varten KMS rahoitti vaaleissa puolueväkeä ja sai oman hallituksensa joka työntää koijareille kaikki rahat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hävytöntä kirjoitti:

Kävin pitkäatä aikaa hammaslahdessa. Olipa yllätys miten kylä on kuihtunut parissa vuodessa. Vuosia sitten kunta syyti miljoonia vuosittain kaavoitukseen ja rakentamiseen. Siitä seurasi konkurssi odotetusti. Johtajat tekivät nämä päätökset varoituksista huolimatta. Valtuusto hyväksyi kaiken.
Vastuuttomuuden seuraukset maksavat nyt kunnan asukkaat. Koulut ja muut palvelut lopetettu. Kalliit rakennukset ovat tyhjillään ja koijarit lähteneet käpälämäkeen rahat kassissa ja velat asukkaille. Kunnantalolle rynnänneet puuhastelemaan puolueiden rahankerjäysjärjestöt joiden hyysääminen maksaa taas maltaita veronmaksajille. Kylän elämä pyörii vankilan ehdoin. Eihän muuta enää ole. Muuttkaa Joensuun torille,sinnehän veronne ja maksunnekin menevät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu