oliko niin, että seinäkelloja ei katottu hyvällä, vaan piti olla kaappikello?
etenkin vanhempi väki ei pitänyt siitä, että uskovaisessa kodissa on seinäkello. Nykyään näitä seinäkelloja löytyy kyllä jo rauhanyhdistyksiltäkin!
etenkin vanhempi väki ei pitänyt siitä, että uskovaisessa kodissa on seinäkello. Nykyään näitä seinäkelloja löytyy kyllä jo rauhanyhdistyksiltäkin!
Vastaukset 4
Vanhimmat
lu.
Mikäköhän juttu tämän on?
oliko seinä'kello syntiä, mutta sen tiedän ja olen lukenut vanoista saarnoista, ettö rannekelloa pidettiin koreilun haluna ja siten synnillisenä kapineena. Suviseurasaarnakin on tallella, jossa tuomitaan rannekellolliset uskovat. Myöhemmin nämä jyrkät saarnamiehet menivät esikoisiin ja uusheräykseen.
Tekniikka kehittyi ja sitä jostain syystä kavahdettiin. Se, että kello oli seinällä, tai kaappiversiona, ei pitäisi olla hirveenä merkitystä, mutta täällä päin ainakin varoiteltiin yltiomoderneista seinäkelloista ja siitä, että elämä olisi liikaa aikasidonnaista. Nykyään kuitenkin kellon seuraaminen on hyvin pakollista, kun täytyy elää aikataulujen yms mukaan. Ennen muinoin, kun jokaisella oli oma tila, eikä ollut vielä syntynyt teollisuutta, katottiin seinäkellojen olevan turhia. Toisaalta ite en kyllä nähnyt mitään eroa kaappikelloissa ja seinäkelloissa. Se nyt, että kaappikellot olivat sen verran arvokkaampia, ettei näitä ihan joka huoneeseen voinut hankkiakkaan, joten kello pysyi paremmin sivussa.
Rannekelloja vasta kavahdettiinkin ja minullakin on eräs vanha saarna kasetti, jossa saarnattiin just rannekelloista, kuinka ne ovat koreilun merkki ja sinänsä vierasta uskovaisille.
Vaikka rannekelloja ja seinäkelloja ei yleisesti julistettukkaan synniksi, oli useimpien ihmisten käsitykset sellaisia, ettei ne oikein sovi uskovaisille. Esineitä synnillistettiin ihan suotta.