Hei, luin täältä eräästä kirjoituksesta että huoltajuuskiistoissa punnitaan myös lapsen ja vanhemman ikäeroa ja se ei saisi olla kuin n. 45 vuotta max.
Onko tästä kellään tietoa/kokemusta?
Tokihan tuo kuulostaisi järkevältä jos toinen vanhempi on ns. normaalimman ikäinen lapseen nähden; ajatellen sen lapsen koulunkäyntiä tms. koska periaatteessa vanha isä on iältään kuin ukki ja kyllä jossain vaiheessa myös siitä lasta saatetaan kiusata.
Itselläni on n. 35 vuotta vanhemmat vanhemmat kuin itse olen ja jossain vaiheessa lapsuutta olin kateellinen kavereille joiden vanhemmat oli nuorempia ja jotenkin "häpesin" vanhoja vanhempiani vaikkei he oikeasti mitään vanhoja edes olleet...
Onko tästä kellään tietoa/kokemusta?
Tokihan tuo kuulostaisi järkevältä jos toinen vanhempi on ns. normaalimman ikäinen lapseen nähden; ajatellen sen lapsen koulunkäyntiä tms. koska periaatteessa vanha isä on iältään kuin ukki ja kyllä jossain vaiheessa myös siitä lasta saatetaan kiusata.
Itselläni on n. 35 vuotta vanhemmat vanhemmat kuin itse olen ja jossain vaiheessa lapsuutta olin kateellinen kavereille joiden vanhemmat oli nuorempia ja jotenkin "häpesin" vanhoja vanhempiani vaikkei he oikeasti mitään vanhoja edes olleet...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tuo ikäerojuttu koskee adoptiota. Adoptiovanhemman ja lapsen ikäero saa olla max 45v. Ei siis mitään tekemistä biologisten lasten kanssa tällä asialla.
Ja lapset kyllä häpeävät vanhempiaan jossakin ikävaiheessa, olivat he minkä ikäisiä tahansa :)
kirjoitat että ikäero on lähinnä adoptiojuttu. Mutta sitä käytetään kyllä myös biovanhempien riidoissa ja jos toisen vanhemman ikäero lapseen on huomattavasti enemmän kuin toisen niin häviöllä on mikäli nuorempi osapuoli ei ole täysin kelvoton vanhemmaksi.
Minun vanhempani ovat 30 vuotta vanhempia kuin minä ja aina häpesin omia vanhempia. Mutta minun lapset ne vasta häpeävätkin vanhaa äitiään; esikoisen sain 36 vuotiaana ja nuorimmaisen 42 vuotiaana.
aikoinaan kun erottiin ja jätin ensialkuun lapseni kokonaan...Oon etäisä ja eroa 45v,,,en tiedä teinkö oikein mutta halusin takaisin osaksi lapseni elämää ja ainaskin tähän asti on mennyt hyvin.Kivalta kuulostaa kun lapsi sanoo että isi ja voi edes jollain lailla olla läsnä lapsen elämässä.
Minä sain ainokaiseni 43 vuotiaana. Nyt on lapsi murkku ja ei ainakaan vielä ole hävennyt. On vaan sanonut mitä se kellekkään kuuluu. Olemme molemmat vanhemmat samaikäisiä, eli nyt lähellä 60 vuotta ja lapseni luokkakvereiden mummot ovat minun ikäisiä. Varmaan jokupäivä sitä voi hävettääkkin, mutta niin minäkin aikoinaan häpesin omaa äitiäni ja halusin kulkea kaupungilla edessä tai jäljessä, vaikka äiti oli paljon nuorempi kun minä nyt. Mielelläni olisin lapseni saanut vaikka 10- 20 vuotta aiemmin, mutten tullut raskaaksi ja mulle sanottiin etten tulekkaan, joten raskauteni oli shokki ja ihana yllätys ei siinä ikää silloin ajateltu, vaan että raskaus sujuisi hyvin ja olisi terve lapsi. Mutta vanha tai nuori on ihanaa olla jonkun äiti.....
Minä olin teiniäiti esikoisen saadessani ja hänestä "mutsi oli nolo" koska olin vähän päälle kolmekymppinen ja muut vanhemmat yli viidenkymmenen. Yhtä nolo olin iltatähtöseni mielestä vaikka ikää silloin 20v enemmän kuin esikoisen teinivuosina. Kavereiden edessä vanhemmat ovat kaiketi aina enemmän tai vähemmän noloja noiden ihanien oikuttelevien olentojen silmissä :)
Sinulle haluan esittää onnitteluni, olen nähnyt lähipiirissäni miten suuri onni se on kun lapsi yllättäen ilmoittaakin tulostaan vaikkei mahdollisuutta vanhemmuuteen pitänyt ollakaan. Enkeleitä elämääsi! :)
wilma60 = kirjoitatko kokemusperäisesti?
Kiinnostaa koska huoltoriita kyseessä ja itse kolmekymppisenä vanhempana minulla olisi siis paremmat eväät kuin kohta viiskymppisellä etällä.
Tokihan jos järjellä ajattelee niin parempaahan se ns. normaalimman ikäinen vanhempi voi antaa pitkäkestoisesti. Jos vanhempi lapsen syntyessä jo lähemmäs viiskymppinen, niin mitä lapsuudesta tulee jos eläisi nuoruuttaan eläkeläisen parissa kun olisi se normaalimpikin kuvio olemassa vaihtoehtona.
Huoltajuusriita ja sen lopputulos ei muuta sitä tosiseikkaa että lapsella on iäkäs vanhempi. Lapsi elää senkin jälkeen kummankin vanhemman kanssa.
kokemusta asiasta mutta olen läheltä seurannut tapausta jossa toinen vanhempi oli huomattavasti iäkkäämpi kuin toinen. Ja ikä otettiin kyllä huomioon kun ratkaistiin lähivanhemmuutta. Oikeus katsoi että nuormmalla vanhemmalla on paremmat edellytykset "ymmärtää" lasta ja tukea hänen kehitystään tulevaisuutta ajatellen. Eihän vanhemmuus kuitenkaan mihinkään katoa, se on kyllä totta. Iäkäs vanhempi tapaa lasta sovitusti ja elää muutenkin vahvasti lapsen elämässä mukana.
Ikä ei vaikuta huoltoriidoisa paitsi jos on ihan huomattava ikäero luokkaa 60 vuotta. Huoltoriidassahan ei ratkaista kuka on lapsen vanhempi, jos lapsella on iäkäs vanhempi tätä ei voida käräjäoikeudessa muuttaa.
Itsehän olen 20v. ja isäni on 49-vuotta minua vanhempi eli 69v. Äitini on 62v. En ole asiaa hävennyt kavereideni kesken koskaan, vaan ollaan lähinnä naureskeltu asialle; "Mun vanhemmat on sun isovanhempien ikäisiä." Ja tämähän on totta. Vanhempani ovat muutamassa tapauksessa jopa roimasti kavereideni isovanhempia vanhempia.
Huvittavaa on myös se, että vanhin sisarukseni on 40v. ja hänen vanhin lapsensa on minun ikäinen... :D
Olen miettinyt voisinko jotenkin kuulua luonteeltani x-sukupolveen? Vanhimmat sisarukseni kuuluvat siihen ja olemme luonteeltamme samanlaisia. Kavereistani huomaa selvästi heidän kuulumisen y-sukupolveen, mutta minä tunnen omaavani enemmän x, kuin y-sukupolven ominaisuuksia. http://fi.wikipedia.org/wiki/Sukupolvi
Jos jotain negatiivista on sanottava, pienoisesti kuumottaa se tosiasia, että saatan menettää vanhempani ennen kuin olen kunnolla päässyt asettumaan omilleni. Välillä myös tuppaa ärsyttämään isäni "vanhanaikaisuus" , mutta äitini on kyllä sopeutunut hyvin nykyelektroniikkaan.
Mitäs tuumitte harvinaislaatuisesta tapauksestani?
Ja anteeksi monen vuoden takaisen topicin nosto.