Hometta

Onko normaalia, että saviruukkuun tulee hometta? Ja onko se home mitenkään vaarallista kasville ja saako homeen mitenkään pois ruukun pinnalta kun se ei ole mitenkään kivan näköinen? Sitä on aika laajalti ylhäällä ja alapuolella missä on aluslautanen siellä on enemmän hometta. Ja samalla kertaa kysyn miten saisi mullan päältäkin valkoista hometta pois haittaako se sienirihmasto mitenkään kasvin kasvua? Kuitenkin ne kasvavat ihan hyvin homeen rinnalla mutta ruukun tahtoisin saada kivan näköiseksi. Ruukkua ei ole lasitettu
3353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vaan ihan normaalia, että juuri saviruukkuihin erittyy hanavedestä.. _en nyt kuolemaksenikaan muista mitä se oli nimeltään_..mutta erittyypä kuitenkin jotain ainetta, joka ruukusta pois haihtuessaan jättää ruukkuun sellaista vaaleata töhnää. Ruman näköistä, tiedän, joten kannattaa kastella kukkia vedelllä, joka on yön yli seisonutta. Itse pidän aina kaksi kannua täynnä seisonutta vettä ja kasvitkin voivat paremmin, kun eivät pidä tuoreesta hanavedestä muutenkaan.

Olen myös kuullut, että ruukun voi öljytä jollain ruokaöljyllä ja sen pitäisi ehkäistä tätä töhnää.

Äänestä
  • se oli kalkkia ja suoloja, jotka siitä vedestä erittyy.

    Äänestä

  • Täytyy kokeilla jospa se sitten tulisi paremman näköiseksi kuin se on nyt. Kiitos vinkistä =)
    Lämmintä kesää sinulle toivottavasti ei sada vettä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ruukkunen kirjoitti:

Onko normaalia, että saviruukkuun tulee hometta? Ja onko se home mitenkään vaarallista kasville ja saako homeen mitenkään pois ruukun pinnalta kun se ei ole mitenkään kivan näköinen? Sitä on aika laajalti ylhäällä ja alapuolella missä on aluslautanen siellä on enemmän hometta. Ja samalla kertaa kysyn miten saisi mullan päältäkin valkoista hometta pois haittaako se sienirihmasto mitenkään kasvin kasvua? Kuitenkin ne kasvavat ihan hyvin homeen rinnalla mutta ruukun tahtoisin saada kivan näköiseksi. Ruukkua ei ole lasitettu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu