isyystunnustus

Olen raskaana ja tuntuu että eroamme poikaystäväni kanssa viimeistään vuoden sisällä, ei tästä tule oikein mitään.. Hän kiusaa, härnää vaan ja olen saanut sen käsityyksen että häntä ei juuri lapsi itsessään kiinnosta eroessamme, vaan se että kuinka pääsee lapsen kautta minulle kostamaan.

Hän on tehnyt selväksi että haluaa isyyden tunnustaa, ei siksi että saisi olla isä lapsellemme vaan siksi että voisi kostaa ja tehdä kiusaa. Näin siis itse sanoi.

Mitä isä voisi tehdä pelkän isyyden tunnustuksen turvin? Kun minä kuitenkin olen yh lapsen synnyttyä. Kuinka kauan ja kuinka helppo miehen on vaatia yhteishuoltajuutta isyyden tunnustuksen jälkeen? millä perusteella sen voisi saada?

Mitä minun kannattaisi tehdä?

Tietysti isä näkisi lastaan ja lapsi isäänsä, en tätä ole kieltämässäkään mutta haluan että isä oikeasti haluaa nähdä lastansa eikä pelkäksi kiusaksi tee kaikkea mitä oikeuden turvalla pystyy.

Haluaisin myös pysyä yh lapsellemme hamaan loppuun saakka sillä tiedän että hän varmasti lain turvin alkaa minua ja lasta kiusaamaan, esim ei anna lupaa passiin ym. kiusaa. ja lapsi jäisi toiseksi tässä kiistassa.

Ainakin jos olisin yh ja isä haluaisi nähdä lastansa, tietäisin että hän todella haluaisi pitää lapseensa yhteyttä.
1321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Täällä on paljon keskustelu isyydentunnustuksesta, kannattaa vähän niitä katsella =) Ja soita lastenvalvojalle ja kerro hänelle asiasta, osaa neuvoa =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


qwsjdpoj kirjoitti:

Olen raskaana ja tuntuu että eroamme poikaystäväni kanssa viimeistään vuoden sisällä, ei tästä tule oikein mitään.. Hän kiusaa, härnää vaan ja olen saanut sen käsityyksen että häntä ei juuri lapsi itsessään kiinnosta eroessamme, vaan se että kuinka pääsee lapsen kautta minulle kostamaan.

Hän on tehnyt selväksi että haluaa isyyden tunnustaa, ei siksi että saisi olla isä lapsellemme vaan siksi että voisi kostaa ja tehdä kiusaa. Näin siis itse sanoi.

Mitä isä voisi tehdä pelkän isyyden tunnustuksen turvin? Kun minä kuitenkin olen yh lapsen synnyttyä. Kuinka kauan ja kuinka helppo miehen on vaatia yhteishuoltajuutta isyyden tunnustuksen jälkeen? millä perusteella sen voisi saada?

Mitä minun kannattaisi tehdä?

Tietysti isä näkisi lastaan ja lapsi isäänsä, en tätä ole kieltämässäkään mutta haluan että isä oikeasti haluaa nähdä lastansa eikä pelkäksi kiusaksi tee kaikkea mitä oikeuden turvalla pystyy.

Haluaisin myös pysyä yh lapsellemme hamaan loppuun saakka sillä tiedän että hän varmasti lain turvin alkaa minua ja lasta kiusaamaan, esim ei anna lupaa passiin ym. kiusaa. ja lapsi jäisi toiseksi tässä kiistassa.

Ainakin jos olisin yh ja isä haluaisi nähdä lastansa, tietäisin että hän todella haluaisi pitää lapseensa yhteyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu