On se kumma kuinka täällä ei enää nykyään saa keskustella aiheen mukaisesta Asiasta, kuten siihen liittyvistä tutkimuksista. Alkion kivun tuntemus on etenkin suuri TABU eräille. Sen sijaan palsta on täyttynyt monenlaisista turhista provoista ja trollien töhryisistä aloituksista, joissa ainaostaan haukutaan muita keskustelijoita (lue: vastustajia) tai niissä ei ole muuten mitään asiaa, mutta niille ei ilmeisen puolueellinen ylläpito tee mitään. Ketä tälläinen keskustelupalstan irvikuva enää palvelee?
Palstan taso
= Pilalla.
30388
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Kyllä mä sen olen huomannu, että paskaa heitetään puolin ja toisin, mutta väitätkö tosiaan, että vastustajat ovat täysin viattomia, puhtaita pulmusia? Että ne ei ikinä solvaa täällä ketään? Vai meneekö se niin, että vastustajat saa haukkua puolustajia ja abortintehneitä mennen tullen ja se on vaan totuuksien sanomista, kun taas jos puolustaja sanoo sanankin takasin, se onki yhtäkkiä solvaamista ja kunnianloukkaus, joka menee samantien poistoon? Vittu mitä narsisteja taas liikenteessä...
pyyhälsi paikalle suoltamaan vakio syytöksensä, todella "asiallisten" kirosanoilla höystämistensä kera..? :D
tollahan todistat vaan oman säälittävyytes. Ei sillä, että oma kirosanojen käyttö jotenki kypsää ois, mutta pakko myöntää, että on se sitä teiän teksteihin verrattuna
säälittävää tässä alotuksessa on, johon tulit heti kiihkoamaan näitä haukkumis-kiroilu-törkyjäs??
ensimmäistä vastustajan vastausta. Ja joo, on aloituksessakin säälittävää se, että syytetään vaan puolustajia törkypuheista, vaikka ihan samanlailla niitä on tullut vastustajilta
kauaa vastustajien asiallisetkaan alotukset tai vastaukset puolustelijoiden törkyihin pysy. Ne kyllä lähtee kiireen vilkkaa ja ketjuista tulee pelkkää suosijoiden törkyä sisältäviä torsoja.
ihan samaa voi sanoa teiän viesteistä, lukaseppa joskus ajatuksella, niin ehkä huomaat
kiroa ja ala haukkua muita tyhmiksi kun tosiasiat ei miellytä.
Mutta nythän voitkin kertoa sitten mitä törkyä tässä aloituksessa olikaan:
"Kivun tuntemus 8 viikon iässä
Tosiasiat esille
Linkin takana on tieto siitä, tunteeko lapsi kipua äitinsä kohdussa.
http://www.abortionfacts.com/fetal_development/fetal_pain.asp
Dokumentista on havaittavissa, että jo 8 viikon ikäinen lapsi tuntee
kipua, jos lasta satutetaan."
en ole ilmoittanut kyseistä aloitusta poistoon.
poistettiin siksi, että ilmoittajan mielestä se oli turha abortin vastustustusta ihannoiva provoaloitus?? Tuohan on ainakin palstan vastustajien mukaan täysin pätevä syy ilmoitella viesteistä, joten kai se pätee kaikkiin muihinkin??
sen voisi kokea provoavaksi? Provoaako tutkimuksilla todetut tosiasiat joitain?
itse ymmärtää, miksi joku toinen kokee jonkun asian provoavaksi... En minäkään esim. tajua, miten voi olla aborttia ihannoivaa provoilua sanoa, että ei kadu aborttiaan ja lasta törkeästi nimittelevää sanoa syntymätöntä alkioksi. Mutta tästä syystä on tällä palstalla asiallisia aloituksia lähtenyt, koska se ettei kadu aborttiaan ja nimittää syntymätöntä lasta alkioksi on jonkun mielestä ollut niin vaarallista ja aborttia ihannoivaa provoilua, että se on täytynyt poistattaa...
En myöskään ymmärrä, miksi kysymys mielialalääkityksen vaikutuksista raskauteen koettiin provoksi, mutta sellainenkin aloitus ilmoitettiin ja palstalta poistettiin, koska vastustaja oli sen kokenut turhaksi provoksi. Samoin kun 17 vuotias sanoi olevansa itsekin lapsi vielä ja abortin olevan hänelle ainoa vaihtoehto, koettiin tuo kommentti valheelliseksi provoksi, ja aloitus katsottiin tarpeelliseksi ilmoittaa asiattomana ylläpidolle...
En minä tiedä mitä provoa voisi olla tuossa sinun mainitsemassasi aloituksessa, kuten en tiedä, mitä provoa on ollut noissa mainitsemissanikaan aloituksissa. Mutta pointti on nyt se, että vastustajien mukaanhan se on hyväksyttävä peruste poistattaa asiallisia kirjoituksia, jos itse kokee ne provoiksi. Sillä logiikallahan juuri abortin vastustajien pitäisi ymmärtää minkä tahansa viestin poistuminen täältä. Voiihan sitä vaikka minkä kokea provoksi, jos oikein aletaan tikusta asiaa tekemään.
Eräs oma tekemäni aloitus aikanaan poistettiin aborttia ihannoivana provona ja puolueelliselle propagandasivustolle linkityksen takia. Linkitin Väestöliiton sivulle. Tuossa aloituksessa linkki johti aborttia vastustavalle sivustolle, joten ehkä se oli siksi likaa? Kun jo Väestöliittokin on liian puolueellista tälle palstalle, niin kai nyt selvästi puolueelliset vastustajasivustotkin loogisesti olisivat?
Tuolloin muuten kun ihmettelin, miksi aloitukseni oli poistettu, poistettiin se ihmettelykin. Vastustajien mukaan se ei kuulunut palstan aiheeseen. Ehkä siitä samasta syystä tämäkin aloituksesi saattaa sitten poistua.
Jos et ole huomannut, niin hyvin moni muukin asia on erittäin suuri tabu ERÄILLE. Kuten vaikka se, että abortti tulee olemaan helpotus.
Koko keskustelut on pilalla tän uudistuksen ja puuhierarkian katoomisen jälkeen. Vähänkään pidempiä ketjuja on nyt mahdoton seurata tai ainakin siihen menee ihan liikaa aikaa kun uudet viestit joutuu hakemalla hakeen ja plärään koko sekamelskaa läpi, eikä selkeesti erota mikä on vastauksena kellekin.. kukahan ylläpidon älypää tänkin taas keksi, on se "mahtavaa"! No, varmasti karsii aikalailla kirjottajia...kuka nyt tällästä enää paljo viittii.
Tämä on kyllä nyt niin hanurista...
Hassua että yläpidolla on aikaa tälaiseen pelleilyyn, eli palvelun huonontamiseen, mutta aika ei riitä siihen että huolehtisi palstoista muuten, esim. lukisi läpi mallaisi viestejä pyydetään poistoon ja otettaisi kantaa siihen että asialliset viestit poistetaan, jne..
alan sittenkin pitää tästä uudesta systeemistä. Ei mee aikaa enää hukkaan niin paljoa täällä turhuudessa, eikä kukaan jaksa enää sellasia ylipitkiä juupas-eipäs-nälvintäketjuja! :) Kyllä tähän "pötkömalliinkin" tottuu, kun ei monien kirjottajien kaikottua muodostu mitään maraton-ketjuja.
Tästä palstasta on tullut abortinvastustajien oma saippualaatikko, minkä päältä on kiva huudella. Toivon todella, että aborttia harkitsevat etsivät tietoa muualtakin kuin Suomi24:stä, sillä täältä löytyy vain vastustajien mielipiteet, muut on surutta sensuroitu.
Niinpä. Eipä saanut näköjään sitäkään sanoa, että tuntee abortistaan helpotusta... Vinkukärsäkkäät eivät näemmä kestä sitä faktaa, että todellakaan kaikki eivät kadu aborttiaan.
Ja nyt odotellaan, että tämäkin viesti inistään poistoon, koska vain vastustajilla on oikeus nimitellä muita vinkukärsiksi. Jos heistä niin sanoo, niin se on törkysolvausta.
Samoin koettiin näköjään asiattomaksi aloitus jossa kysyttiin keille ihmiset ovat kertoneet abortistaan. Oli näköjään liikaa joillekkin, että aborttien tekoa ei "hyssytelläkkään" ja salailla, niin kuin jotkut vastustajat täällä väittävät.
Eipä tässä voi enää muuta sanoa, että HUOH!
Niinhän se ilmeisesti on, että eräiden fantasiat siitä, että aborttia salailtaisiin tai että se olisi tabu, menevät pilalle siitä, jos abortin kokeneet saavatkin avoimesti kertoa kokemuksistaan täällä ja kertoa keille kaikille ovat asiasta ulkomaailmassa kertoneet. Siksi kai pitää kiireen vilkkaa ikkasta poistoon kaikki sellaiset viestit, jotka osoittavat, miten avoimesti abortista puhutaan ja kuinka siinä ei tosiaan ole mitään hävettävää :)
Noh, itsensähän nuo eräät vastustajat vain täällä ovatkin mokanneet :)
noistakin alotuksista löytyny jokkut ihan muut syyt poistolle kuin mitä suosijasakki haluais kuvitella ;)
Niissä ei nimitelty ketään, ei kehoitettu laittomuuksiin, ei loukattu ketään, vaan ne tosiaan oli täysin sääntöjen mukaisia ja asiallisia.
Toisin kuin nämä lukuista aloitukset jotka vain koskevat "aborttiväen" pahuutta.
Se varmaan johtui sitten siitä, että aloituksessa luki että on törmännyt usein ajatukseen siitä, että abortin tekijät valehtelevat ja häpeilevät tekoaan ja siksi haluaa kysyä keille on kertonut abortistaan.
Tai ehkä syy sitten oli se että, kehottaa asiallisuuten niin molempien tahojen puolelta ja noudattamaan sääntöjä. Niin tosiaan, mainittiin aloituksessa myös toivomus, että asiattomat viestit jätetään omaan arvoonsa ja ilmoitetaan poistettavaksi.
Kyllä, paljon syitä löytyi poistolle. Hohhoijaa.
No mitkähän ne muut syyt sitten mahdollisesti olivat?? Kertoisitko mitä sääntöjen vastaista niissä oli, jos kerran sellaisia olet huomannut?
"Niissä ei nimitelty ketään, ei kehoitettu laittomuuksiin, ei loukattu ketään, vaan ne tosiaan oli täysin sääntöjen mukaisia ja asiallisia."
Kuten ei niin monissa abortin vastaisissakaan alotuksissa ja kappas, silti ne lähtee ilman mitään järjellistä syytä.
"Toisin kuin nämä lukuista aloitukset jotka vain koskevat "aborttiväen" pahuutta. "
Harvemmin, toisin kuin niissä suosijasakin alotuksissa likimain kaikissa paheksutaan ja syytellään enemmän tai vähemmän vastustajia heidän mielipiteistään.
puhutaan "mukavuusaborttien edistäjistä" ja "aborttiväestä".
Juupajuu.
Ei missään syytellä vastustajia siitä että vastustavat aborttia, jos olet sen huomannut.
Sen sijaan täällä on paheksuttu sitä tapaa jolla se tehdään.
Mutta jos et näe mitään eroa siinä että vastustetaan aborttia asiallisesti, ja siinä että haukutaan "aborttiväkeä" ja "traumakalloisia murhaajia" koska "suosivat ja edistävät mukavuusabortteja", niin ei voi mitään.
ai ei syytellä :D muuten vaan käsketään muualle täältä "syyttelemästä" ja "paheksumasta" muiden 'henkilökohtasia valintoja'! Joidenkin mielestähän täällä ei sais vastustaa ollenkaan, vaan palsta pitäs pyhittää kokonaan abortin aikojien/tehneiden vertaistueksi ja kannustimeksi..
Et vaikka rautalangasta vääntäisi...
ABORTTIA SAA VASTUSTAA!!!!!!!!!!!
Noniin, onko tarpeeksi selkeästi kirjoitettu?
Sen sijaan sinun on turhaa ängetä joka ketjuun jankkaamaan murhaajista, mukavuusaborteista ja lapsentappamisesta.
Tätä sinä et tunnu ymmärtävän, että on olemassa avauksia joihin sinun mantrat eivät sovi.
Jos joku kysyy käytännön asiasta aborttiin liittyen, tai kaipaa vertaistukea, sinun ei tarvitse siihen ängetä huutamaan lapsentappamisesta ja haukkua toista huonoksi ihmiseksi.
Aborttia voit vastustaa asiallisesti, abortin eettisyydestä, ei henkilökohtaisissa ketjuissa.
Näissä ketjuissa voisit asiallisesti perustella vastustamisesi.
Valitettavasti sinua ei jaksa ottaa tosissaan enää kun ainut mihin kykenet on hokemaan "minä ole oikeassa, te kaikki traumakallot vinkukärsät olette väärässä koska minä sanon niin".
Se että pyytää sinua käyttäytymään asiallisesti ei ole syyttelemistä. Juu, tottahan toki sinua on syytelty asiattomasta käytöksestä, mutta sinähän et sitten näe tälle mitään syytä?
monien muiden mielestä EI SAA. Ja millähän tavoin se vastustus ois tehty sitten sua miellyttävin tavoin? Joo, no anna olla.. sellasia ei taida ollakaan :D
Ja edelleen, täällä saa kyllä ihan joka ketjuun kuka tahansa kertoo oman mielipiteensä aiheesta/tilanteesta! Täällä ei ole mitään 'henkilökohtaisia' ketjuja, tää on ihan julkinen ja anonyymi palsta.
Tässäkään ketjussa ei taida kukaan muu vouhkata mistään traumakalloista vinkukärsä murhaajista, paitsi sinä.. sitäpaitsi yleensä se on ihan omaa syytä jos näitä termejä aletaan (ensin haukuttujen) vastustajien taholta käyttää.
Jos vastaukseni oli minulle, niin tuo oli siis sarkasmia. :D Koska tosihan se on, ettei aloituksessa mitään sääntöjen vastaista ollut. Veikkaisin poiston syytä, kostoksi. Tai se mitä yllä on sanottu, oli vaan liikaa jollekkin ettei abortteja "häpeilläkkään".