Unohdatteko helposti?

Hei,
olettekos te kala-ihmiset semmosia,
että pääsette kariutuneen suhteen yli kuinka helpolla?Unohdatteko ihmistä,
joka on jättänyt teidät?
Olen kuullut kaikenlaista,
mutta päätin olla kuuntelematta ja kysyä teiltä kaloilta itseltänne.
10998
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kyllähän sitä melko "kepeästi" on tullut yli päästyä. En ole jäänyt kenenkään perään uikuttamaan. Tai no yhden, melkein.

Äänestä
  • ..pitänyt jostakin?
    Kaipaatko vai korvaako uusi vanhan tosta vaan?

    Äänestä

Minä en helpolla pääse. Alkuun syytän aina itseäni ja kun siitä ajan myötä pääsen yli niin. Silti ajattelen toisinaan sitä toista.

Nyt kariutui jokin aika sitten suhde ja yli pääseminen tulee olemaan vaikeata ja kestämään pitkäään. Varsinkin kun edelleen rakastan kyseistä ihmmistä erittäin paljon.

Äänestä

En unohda. Muistan edelleen kaikki entiset miehet ja joskus sattuu muistumaan mieleen erinäisiä tapahtumiakin. Yleensä muistelen kuitenkin lämmöllä. Ja olen edelleenkin väleissä entisten kanssa, toisten tiiviimmin, toisten vähemmän tiiviisti, mutta ihan kaveripohjalta siis.

Edellistä vakavaa suhdetta (4v, avolitto) märehdin puolisen vuotta eron jälkeen. Kuukausi sitten Elämäni Suuri Rakkaus jätti, tätä varmaan itken sitten kaksi vuotta.. Todella upeeta.

Äänestä

En tullut jätetyksi, mutta en silti unohda. Vaikka on jo ikuisuus erosta.

Äänestä
  • ...oli se "jättäjä" sitten kumpi osapuoli vaan. Murehdin ja murjotan ja vajoan itsesäälin syviin syövereihin... riippuen tietysti ihan tapauksesta ja suhteesta. Mutta mulle on tosi vaikeaa päästä yli. Varsinkin jos koen tulleeni petetyksi tai käytetyksi niin se toinen osapuoli kyllä saa tuta minun katkeran vihani... Tiedän, tyhmäähän se on. Mutta on vain niin vaikea luopua ja antaa periksi.
    Pettymykset vaikea niellä.
    Mulla taitaa olla niin, että ennemmin olen sitten vaikka surkeassa suhteessa, ja pitkitän ja pitkitän, enkä suostu avaamaan silmiä ja näkemään totuutta, kuin laitan poikki. (tämäkin tullut koettua)
    Siinä vaan tulee ajateltua että "jos sittenkin vielä tää toimii...".
    Tietysti ei aina ole tällaista. On helppo unohtaa, jos on Todella parempi olla ilman tätä kumppania.
    Mutta näin mulla... Ja monet kala-kaverini ovat tässä suhteessa melko samanlaisia.
    Kuukausitolkulla saatetaan vollottaa eksän perään.. Typerää, mutta niin kalamaista! :)

    Äänestä

  • FisuNeiti kirjoitti:

    ...oli se "jättäjä" sitten kumpi osapuoli vaan. Murehdin ja murjotan ja vajoan itsesäälin syviin syövereihin... riippuen tietysti ihan tapauksesta ja suhteesta. Mutta mulle on tosi vaikeaa päästä yli. Varsinkin jos koen tulleeni petetyksi tai käytetyksi niin se toinen osapuoli kyllä saa tuta minun katkeran vihani... Tiedän, tyhmäähän se on. Mutta on vain niin vaikea luopua ja antaa periksi.

    Sitä ajattelee että jos vaikka toimisi viellä, saataisiin asiat onnistumaan vaikka tietää että niin tuskin käy. Tekipä se toinen sitten millaisia koukkuja tahansa niin se on vaikeaa luovuttaa. Olen itse juuri nyt tässä tilassa. Toivon, toivon vaikka tiedän että toivon turhaan.

    Äänestä

  • Taidan poiketa linjasta, mutta unohtelen asioita jatkuvasti. Yritän pitää jonkinmoista muistiota, mutta senkin päivittäminen unohtuu. Liekö jutussa luotto asioiden hoitumiseen "itsestään".

    Äänestä

  • Kalakalle kirjoitti:

    Taidan poiketa linjasta, mutta unohtelen asioita jatkuvasti. Yritän pitää jonkinmoista muistiota, mutta senkin päivittäminen unohtuu. Liekö jutussa luotto asioiden hoitumiseen "itsestään".

    Ehkä ymmärrän ystävääni nyt paremmin,,,
    kiitos.

    Äänestä

  • FisuNeiti kirjoitti:

    ...oli se "jättäjä" sitten kumpi osapuoli vaan. Murehdin ja murjotan ja vajoan itsesäälin syviin syövereihin... riippuen tietysti ihan tapauksesta ja suhteesta. Mutta mulle on tosi vaikeaa päästä yli. Varsinkin jos koen tulleeni petetyksi tai käytetyksi niin se toinen osapuoli kyllä saa tuta minun katkeran vihani... Tiedän, tyhmäähän se on. Mutta on vain niin vaikea luopua ja antaa periksi.
    Pettymykset vaikea niellä.
    Mulla taitaa olla niin, että ennemmin olen sitten vaikka surkeassa suhteessa, ja pitkitän ja pitkitän, enkä suostu avaamaan silmiä ja näkemään totuutta, kuin laitan poikki. (tämäkin tullut koettua)
    Siinä vaan tulee ajateltua että "jos sittenkin vielä tää toimii...".
    Tietysti ei aina ole tällaista. On helppo unohtaa, jos on Todella parempi olla ilman tätä kumppania.
    Mutta näin mulla... Ja monet kala-kaverini ovat tässä suhteessa melko samanlaisia.
    Kuukausitolkulla saatetaan vollottaa eksän perään.. Typerää, mutta niin kalamaista! :)

    Fisuneiti olen ihan samanlainen =) Mulla on oikeastaan sama homma... Olisin jättäjä tai jätetty, silti tunnen katkeruutta ja syytän suhteen kariutumisesta itseäni... Annan suhteessa pahan asian vaan valua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Suhteista yli pääseminen on todella vaikeaa. Toinen mikä on vaikeaa, niin suhteiden uudelleen rakentaminen... Ajattelen että en halua loukata itseäni uudelleen.

    Mullakin on tapana olla kiinni eksässä pitkään, mutta sitä virhettä en kuitenkaan tee että se eksä saisi sen tietää. Mulla on tapana vain katkeroitua yksin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Matleena kirjoitti:

Hei,
olettekos te kala-ihmiset semmosia,
että pääsette kariutuneen suhteen yli kuinka helpolla?Unohdatteko ihmistä,
joka on jättänyt teidät?
Olen kuullut kaikenlaista,
mutta päätin olla kuuntelematta ja kysyä teiltä kaloilta itseltänne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu