Hei!
vuosi sitten jaksoin hymyillä, oli ystäviä ja jaksoin elää, nauraa ja iloita..kaikki oli hyvin, ellei jopa täydellisesti. sitten tapahtui jotain ja nyt kaikki on toisin, en jaksa enää hymyillä,silmät on täynnä surua ja eei ole elämää.. aamulla nousen vaan väkipakolla ylös ku robotti enkä jaksa enää hymyillä, tuntuu vaikeelta puhuakaan..en vaan jaksa.. viime päivät olen miettinyt miten mä pystyisin jättämään kaiken paskan taakseni..mulla on nii paha olla, yksinäinen..mulla ei ole ketään. enkä aio enää jaksaakaan..
vuosi sitten jaksoin hymyillä, oli ystäviä ja jaksoin elää, nauraa ja iloita..kaikki oli hyvin, ellei jopa täydellisesti. sitten tapahtui jotain ja nyt kaikki on toisin, en jaksa enää hymyillä,silmät on täynnä surua ja eei ole elämää.. aamulla nousen vaan väkipakolla ylös ku robotti enkä jaksa enää hymyillä, tuntuu vaikeelta puhuakaan..en vaan jaksa.. viime päivät olen miettinyt miten mä pystyisin jättämään kaiken paskan taakseni..mulla on nii paha olla, yksinäinen..mulla ei ole ketään. enkä aio enää jaksaakaan..
Vastaukset 3
Vanhimmat
et ole yksin
Jos synkät ajatukset ja huono olo ovat tulleet ilman mitään suurta muutosta olosuhteissasi, niin voi olla hyödyllistä käydä jonkinlaisessa terveystarkistuksessa.
Monet elimelliset sairaudet, kuten imeytymishäiriöt, munuaisten/maksan/kilpirauhasten vajaatoiminta tai aivojen kemian häiriöt voivat vaikuttaa mielialaan. Ruokavalion puutteet tai piilevät imeytymishäiriöt(laktoosi-intoleranssi, keliakia) voivat olla mahdollisia.
MIkäli jotkin syyt estävät nukkumasta tarpeeksi tai uni ei ole levollista niin sekin vaikuttaa valtavasti mielialaan.
Voi olla että näillä ei ole mitään tekemistä sinun ongelmasi kanssa, mutta kannattaa selvittää tällaiset mahdolliset syyt.
kiitos vinkistä:) uni ei kuitenkaan voi olla syy koska nukun todella hyvin, paras hetki elämästä on nykyisin se että pääsee nukkumaan..usein toivon ettei mun tarviis enää herätä. Mitään suurta muutosta ei todellakaan ole tullut, olen vain pikku hiljaa alkanu vaipua yhä syvemmälle ja syvemmälle. en haluaisi mennä lääkäriin, enkä usko että tämä johtuu jostain fyysisestä sairaudesta..olisi kai oireita muitakin kun vain alakuloisuus? en vain tiedä miten jaksan enää taistella, käyn elämässäni sitä vaihetta että pitäisi nyt jaksaa panostaa, mutta en vaan jaksa.. ystäivähän mulla on mutta olen jo pitkään huomannut miten olen aina käytettävissä vain silloin ku muilla on murheita.. kuinka monet lukuisat kerrat olen kuunnellut ku muut puhuu ja valittaa mulle miten yksinäisiä ne on ja niillä ei oo ketään, miten monet kerrat mä oon kuunnellu ja auttanu niitä ja joka ikinen kerta muutaman kuukauden päästä ne kertoo ett on löytäny elämänsä kumppanin, unohtaa mut ja mä jään taas yksin.. kuinka monet kerrat mä oon yrittäny rohkaista ja luoda optimistusuutta ku muut on valitellu esimerkiks koetuloksia, ku ne tulokset vihdoin tulevat huomaan että olen itse se joka saa surkeat pisteet ja muut ovat siellä huipulla.. miten paljon sekin voikaan syödä ihmistä..