Itsekkään

mikään älynväläys ole ja käytöksessäkin toisinaan vikaa, mutta kyllä ihmiset vain aina jaksavat yllättää vuosi vuoden jälkeen omalla käytöksellään. Oi aikoja ja tapoja ja toisten kunnioittamista. Kannustamista, tukemista, ihailua ja ennen kaikkea kuuntelemisen jaloa taitoa:)
3325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen iloinen ja kiitollinen minäkin ihmisistä jotka hämmästyttävästi jaksavat ajatella myös muita.
Olen saanut iloa ja voimaa ihanilta ihmisiltä tilanteessa jossa en sitä lainkaan osannut odottaa.
Muistan heidät varmasti ikuisesti. Sellainen tunne; Päin pilviä, pelko pois, osaan "lentää"!
Kiitos, KIITOS, kiitos heistä!

Äänestä
  • ei kerää vain itselleen.
    Mitä enemmän hän kuluttaa
    muiden hyväksi,
    sitä enemmän
    hän itse omistaa.
    Mitä enemmän hän antaa toisille,
    sitä enemmän hänellä itsellään on.
    Laotse

    Äänestä

amen to that.. kyllä porukka vaan osaa olla perseestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


opiqrfobjk kirjoitti:

mikään älynväläys ole ja käytöksessäkin toisinaan vikaa, mutta kyllä ihmiset vain aina jaksavat yllättää vuosi vuoden jälkeen omalla käytöksellään. Oi aikoja ja tapoja ja toisten kunnioittamista. Kannustamista, tukemista, ihailua ja ennen kaikkea kuuntelemisen jaloa taitoa:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu