Mua niin ärsyttää anopin käytös! Ja jos miehelle valitan, toteaa hän että "äiti nyt vaan on sellainen..."
Eli tässä on ollut parit perhejuhlat, joissa on ollut erillinen kahvi/pulla-noutopöytä. Toisissa kävi niin, että ennen kuin edes isäntä sanoi, että kahvipöytä on katettu, hakekaa, niin anoppi oli jo könyämässä sinne (voin kuvitella miten kuola jo valui, kiilto silmissä) hakemaan pullaa ja kahvia. Toisissa juhlissa emännän piti lähteä pöydästä täyden lautasen ääreltä hakemaan puhdas lautanen ja korkkaamaan hieno täytekakku "ennen aikojaan" kun anoppi oli taas kieli pitkällä jo lautanen kädessä pyörimässä siinä kakun vieressä. Syletti. Anoppi myös tekee sitä, että tulee kutsumatta, ILMOITTAMATTA, kylään! Mua niin voi raivostuttaa kun yhtäkkiä ovikello soi ja anoppi seisoo oven takana. Anoppi oli myös miehen veljelle ilmeisesti valittanut kun me ei olla kutsuttu kylään ja sanonut, että tulee vain kutsuttuna!
Meillä on pieni vauva ja sekin ärsyttää, että pitää vauvaa ihan miten sattuu, jos syliin ottaa! Meidän vauva ei todellakaan mene anopille hoitoon ennenkuin vasta 15-vuotiaana, jos edes silloinkaan! Onneksi omat vanhemmat osaavat pientä hoitaa oikeaoppisesti! Jos hoidon tarvetta on, vauva menee ainoastaan mun vanhempien luokse!
Muutenkin miehen perhe on vähän "juntteja", mutta eniten tuo anopin käytös ärsyttää!
Anopin käytös
minäminiä
1
436
Vastaukset
- Huhhuhhuh
Vastaan tuohon "ilmoittamatta" kohtaan.
Ennenvanhaanhan oli jopa suotavaa pistäytyä noin vain naapurissa kylässä mutta nyky kännykkä ajalla meille ei ainakaan "saa tulla" ilmoittamatta.
Ja nuo muutkit; Avaamattoman pöydän ääressä kuolaamassa on torkeää!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1142758EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291341- 1031207
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621007Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366997Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133968- 56855
- 40688
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22683Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta110632