Vaikeaa..

Meillä on pieni vauva, aivan ihana tuhisija! Mieheni on ollut suureksi avukseni koko raskausajan ja nyt kun vauva on syntynyt hän on auttanut kotitöissä ja vauvan hoidossa vaikka tekeekin kolmivuorotyötä. Välillä kuitenkin olemme molemmat tosi väsyneitä ja riitojakin tahtoo tulla... Koska synnytyksestä on vasta niin vähän aikaa niin olen tosiaan vielä aika väsynyt ja tunteet aikamoisessa myllerryksessä ja tietenkin noi hormoonit on ihan sekasin.. jos olen itkuinen tai hiljainen niin mieheni kysyy heti että mikä mulla on, oletko suuttunut? Ja joskus tosiaan mieltäni saattaa painaa jokin asia josta haluaisin hänelle kertoa, mutta en uskalla ettei tule riitaa..mutta tietääkö miehet mitä naiselle tapahtuu synnyksen jälkeen? Äitiys ei tosiaan ole aina mitään onnellisinta aikaa elämässä, vaikka onhan se upeaa! Mielialavaihtelut kuuluu asiaan ja vie aikansa ennen kuin hormonitoiminta palaa ennalleen. Ja kaikki se miten mieheni kohtelee minua tai puhuu ja tekee vaikuttaa paljon herkemmin minuun kuin ennen. Sen vuoksi toivon että kaikki miehet ottaisivat selvää synnytyksen jälkeisestä herkistymisestä ja yrittäisivät kaikin keinoin olla vaimonsa/kumppaninsa tukena. Kyllä se siitä sitten kun aikaa kuluu, mutta alussa olisi hyvä vain keskittyä perheeseen. Kyllä minulla ihana mies on, mutta jotkut vanhat asiat josta meillä on aina tullut riitaa meinaa välillä nousta esiin ja nyt ne tuntuu entistä kauheammalta ja välillä tekis vaan mieli itkeä... Tää on sekavaa...oon vaan niin rikki nyt. Kiva jos joku luki tämän.
Hyvää kesää kaikille isille ja äideille!
4647
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

...erittäin hyvässä muistissa on... Ensimmäiset kuukaudet ei todellakaan ole helppoja. Itselläni kesti aika kauan ennen kuin opin edes rentoutumaan lapsen hoidossa. Jotenkin KAIKKI ajatukset vaan pyöri lapsen ympärillä ja sitä ihanaa tunnetta äitiydestä tai vanhemmuudesta ei heti kuulunutkaan (mikä osaltaan lisäsi paineita). Se pieni nyytti vaan vaatii ja aina ei edes tiedä mkä on vialla. Itse on hyvin väsynyt, kipeä ja usein turhautunut kun pitäisi jaksaa hoitaa lasta, itseään, ja vielä parisuhdettakin siinä sivussa. Kotihommatkin on aina tekemättä... :/ Mieheltä todella vaaditaan paljon ensimmäisinä kuukausina synnytyksen jälkeen. Hän on se suurin tuki kipeälle juuri synnyttäneelle äidille...Vaikka on itsekin varmasti kovan tunnemyllerryksen vallassa (meillä mies koki lapsen syntymän vahvemmin kuin minä!). Nyt kun tytär on 7 kk voin vasta sanoa että olemme molemmat sopeutuneet uuteen tulokkaaseen ja meillä pyyhkii hyvin. Kyllä se aikaa ottaa...

Se ei tosissaan ole aina helppoa, ei muuta kuin puhumista puhumista puhumista.......Muuten voi pienistä asioista kasvaa jättiläisriitoja joita siinä hormonimylläkässä ei ole ainakaan yhtään helpompaa lähteä setvimään... Jaksamista teille molemmille ja hyvää kesää!!!

Äänestä

Jos ristiäisiä ei vielä ole pidetty, säästät hieman itseäsi ja hermojasi, jos pyydät apua esimerkiksi tarjoilujen järjestämiseen.

Itse tilasimme leivonnaiset konditoriasta molempien lasten ristiäisiin (pienet juhlat, joten raskimme sen tehdä). Ensimmäisen kanssa vielä jaksettiin siivota itse, mutta toisen kanssa pyysin kuopuksen kummitädin talkoisiin. Sitten viime tipassa tulin ääneen kauhistelleeksi, että ikkunat olivat todella kauhean näköiset enkä ehtinyt enää pestä, kun oli kuitenkin sitä, tätä ja tuota tehtävää. Anoppi tarjosi saman tien apuaan ja vähän nolona suostuin. Tarjosimme ruuat, ja oma äitini tuli keittiöön leikkaamaan leipää yms. pientä. Esikoisen ristiäisissä äitini tajusi hässäkän keskellä hienotunteisesti ja vaivihkaa kysyä hopealusikoita arvatessaan minun unohtaneen asian (itse minut kasvattaneena tiesi, että en tahallani jätä hopeita juhlissa kaappiin).

Toivottavasti sinulla on vastaava tukiverkosto, joilta voit pyytää apua tai ottaa tarjotun avun vastaan. :) Emme ole odottaneetkaan, että mummot hoitaisivat lastenlapsiaan, kun ovat iäkkäitä ja asuvat kaukana, mutta kun joka tapauksessa tulivat ristiäisiin, apu kelpasi. :) Onneksi on kaksi erittäin hienotunteista mummoa, jotka eivät noista palveluista vaatineet vastineeksi esimerkiksi tietynlaista käyttäytymistä heitä kohtaan.

Olisiko mahdollista kertoa miehellesi näistä myllerryksistä neutraaliin sävyyn jonakin _hyvänä_ hetkenä, jolloin mieltäsi ei paina mikään? Ei miehesi opi kirjoista, miten _juuri sinä_ reagoit näihin juttuihin, koska jokainen nainen on yksilö. Siis kertoisit, millaisia juttuja et juuri nyt kestäisi - ja selittäisit, että ei se kirjaimellisesti johdu hänestä vaan näistä hormonimyllerryksistä.

Ja usko minua, kokemuksen opettamaa: vaikka et millään uskoisi, noista tilanteista selviää kyllä. :) Veikkaan, että useimmat miehet tuijottavat tuossa vaiheessa huuli pyöreänä, mikä sille vaimokullalle nyt tuli. Jos et uskalla kertoa itse asiaa, auttaisiko jos sanoisit, että "hormonit taas sekaisin", tai mikä nyt helpoimmalta tuntuisi? Ja kaatuisiko sinun tai miehesi maailma muutamaan riitaan? Meillä ei kaatunut. Mieheni onneksi osasi ottaa rähjäykseni rauhallisesti. Joku mielikuva minulla on, että hän olisi joku kerta vähän sanonut jotain, kun vetistelin jotain nyt ajatellen pientä asiaa (ja minä vetistelin lisää), mutta kun myllerrykset asettuivat, en edes muistanut, mistä pillastuin. Siis vaikka et nyt uskoisi, tämä vaihe osoittautuu josssain vaiheessa hyvin lyhyeksi.

Oliko sinulla muuten mukava "neuvolan täti?" Voisitko soittaa hänelle jossain sellaisessa vaiheessa, kun alat oikein murehtia jotain miehesi sanomista? Tai toinen mahdollisuus olisi perheasiain neuvottelukeskus. Saa sinne soittaa noinkin "normaaleissa" tilanteissa. Tai joku ehdottoman luotettava ja hienotunteinen (vaikkapa saman kokenut) ystävä/sukulainen, joka ymmärtää, mistä on kyse eikä kertoisi edes miehellesi edes äkäpäissään, jos sinusta tuntuisi,ettet haluaisi juttua miehesi korviin. Joku tuollainen voisi olla hyvä ukkosenjohdatin tai varaventtiili, joka säästäisi teitä molempia - ja samalla myös lasta.

Äänestä

Itse olen kuuden lapsen isä ja tuo on tuttuakin tutumpaa tarinaa. Mm. synnytyksen jälkeinen masennus tai alakulo on aivan normaalia johtuen hormonaalisista ym. muutoksista. Joskus tämä voi mennä nopeastikin ohi mutta voi kestää n. 1 vuodenkin. Vaimo syytteli välillä itseään, että olebko huono äiti tai mikä minulla oikein on, tyyliin. Varovasti muistutin että nämä on laskettava synnytyksen jälkeisten mielenailahtelujen ja herkkyyden piikkiin. Kyllä päivä vielä paistaa. Jaksamista teille.

Äänestä

Sinulla on asiat hyvin jos miehesi kerran auttaa sinua kotitöissä, hän silloin myös ymmärtää sinunkin tarpeesi.
Minusta teidän täytyy puhua asioista, vaikka tulisi riitoja.
Ei toista ihmistä voi ymmärtää lukemalla kirjoja aiheesta "synnytyksen jälkeinen masennus"!
Ne asiat puhutaan keskenään.
Vaikeuksia aina on ja pitää ollakin, niistä otetaan opiksi! :)
Hyvää kesää teidän perheelle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuori äiti kirjoitti:

Meillä on pieni vauva, aivan ihana tuhisija! Mieheni on ollut suureksi avukseni koko raskausajan ja nyt kun vauva on syntynyt hän on auttanut kotitöissä ja vauvan hoidossa vaikka tekeekin kolmivuorotyötä. Välillä kuitenkin olemme molemmat tosi väsyneitä ja riitojakin tahtoo tulla... Koska synnytyksestä on vasta niin vähän aikaa niin olen tosiaan vielä aika väsynyt ja tunteet aikamoisessa myllerryksessä ja tietenkin noi hormoonit on ihan sekasin.. jos olen itkuinen tai hiljainen niin mieheni kysyy heti että mikä mulla on, oletko suuttunut? Ja joskus tosiaan mieltäni saattaa painaa jokin asia josta haluaisin hänelle kertoa, mutta en uskalla ettei tule riitaa..mutta tietääkö miehet mitä naiselle tapahtuu synnyksen jälkeen? Äitiys ei tosiaan ole aina mitään onnellisinta aikaa elämässä, vaikka onhan se upeaa! Mielialavaihtelut kuuluu asiaan ja vie aikansa ennen kuin hormonitoiminta palaa ennalleen. Ja kaikki se miten mieheni kohtelee minua tai puhuu ja tekee vaikuttaa paljon herkemmin minuun kuin ennen. Sen vuoksi toivon että kaikki miehet ottaisivat selvää synnytyksen jälkeisestä herkistymisestä ja yrittäisivät kaikin keinoin olla vaimonsa/kumppaninsa tukena. Kyllä se siitä sitten kun aikaa kuluu, mutta alussa olisi hyvä vain keskittyä perheeseen. Kyllä minulla ihana mies on, mutta jotkut vanhat asiat josta meillä on aina tullut riitaa meinaa välillä nousta esiin ja nyt ne tuntuu entistä kauheammalta ja välillä tekis vaan mieli itkeä... Tää on sekavaa...oon vaan niin rikki nyt. Kiva jos joku luki tämän.
Hyvää kesää kaikille isille ja äideille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu