moikka.
olen aika tuore yh-isä.
lapset 12v.7v.2v. kaikki poikia.
no ex löysi uuden rakkaan ja lähti sen mukaan.
elareita ei tietenkään maksa mut en jaksa niistä ruikuttaa.
miten muilla ton jaksamisen kanssa?
mulla molemmat vanhemmat pojat pelaa lätkää eli on aika kiire:)
olis kiva kuulla muiden mielipiteitä yh vanhemmuudesta.
koska ei tää olekaan niin paha kuin aluksi luulin (nyt 7kk)
koska se kaikki paska tappelu on ohi ja nyt saan kerrankin nauttia omista lapsista.
olen aika tuore yh-isä.
lapset 12v.7v.2v. kaikki poikia.
no ex löysi uuden rakkaan ja lähti sen mukaan.
elareita ei tietenkään maksa mut en jaksa niistä ruikuttaa.
miten muilla ton jaksamisen kanssa?
mulla molemmat vanhemmat pojat pelaa lätkää eli on aika kiire:)
olis kiva kuulla muiden mielipiteitä yh vanhemmuudesta.
koska ei tää olekaan niin paha kuin aluksi luulin (nyt 7kk)
koska se kaikki paska tappelu on ohi ja nyt saan kerrankin nauttia omista lapsista.
Vastaukset 4
Vanhimmat
hei, kannattaisi tapella silti niistä elareista. Jos ei ex maksa niin valtio maksaa sulle 142 euroa/kk/lapsi. Kyseessä on kuitenkin 450euroa/kk. Lastenvalvoja hoitaa asian sinun puolestasi
joo, ajattelin alkaa niistä tappelee sit kun on taas voimaa tapella.
nyt ei jaksais ihan heti alkaa kun oon aika väsynyt tappelemaan.
ja huomasin kuinka paljon se vaikuttaa lapsiin,kun vanhemmat tappelee.
lastenvalvoja ei ole kovinkaan reilu saati puolueeton kun lapset on isällä.
koska heidän mielestään vain äiti on kelvollinen hoitamaan lapsia.
Mitä tappelemista siinä on? Elatusmaksu on lakiin kirjattu etävanhemman osuus lapsen elatuksesta, ei siinä mitään tappelemista pitäisi olla. Tappeletko palkastasi pomosi kanssa myös?
Lopeta se nyssöttäminen ja pidä huoli lastesi edusta.
Miehiltä odotit vastauksia, mutta kirjoitanpa naisena kuitenkin.
Oma olo kyllä helpottui aivan valtavasti kun vihdoin sain repäistyä itseni siitä p*skasta irti. Siitä sai voimia taas lastenkin kanssa olemiseen. Siitäkin on saanut voimia, ettei enää edes ajattele keskittyvänsä juurikaan muuhun, kuin lapsiin. Pitäähän jotain omaakin joskus olla, mutta nyt elän täysin heitä varten, he ovat lapsia vain kerran.
Joskus on käynyt hetkittäin mielessä, olisiko sitä vielä pitänyt yrittää jatkaa ja odottaa, jos mieskin alkaisi sen suhteen eteen tehdä jotain, mutta muistan kyllä millaista se oli silloin. Hurjaa oli silloin 3-vuotiaan nuorimmaiseni sanat ensimmäisenä aamuna uudessa kodissa, että "miksi sinulla äiti ei ole enää paha mieli". Tietysti hekin sen kaiken vaistosivat, vaikka näkyviä riitoja oli vain viimeisinä viikkoina. Mutta se painostava ahdistuneisuus ja puhumattomuus ja minun ajoittaiset raivarit ja kotoalähdöt juuri siitä syystä, ettei mieheen saanut minkäänlaista yhteyttä. Mitä elämää on koittaa selvittää ongelmia ja keskustella toisen kanssa viikoittain niin, että puhuu itse 2-3 tuntia ja toinen katsoo tv:tä/selaa nettiä puhelimella eikä ole kuulevinaankaan, ja sitten kun itsellä menee hermot ja alkaa huutaa, niin voi sanoa, että "muuten vois puhua mut sulla on aina noin vittumainen asenne eikä jaksa tuota huutoa kuunnella"! Ja tuota jatkui jonkun kolme vuotta, kunnes vihdoinkin tuli mitta täyteen.
Elämä on nyt aika ihanaa!:-)