Osaamisvuoto Haukiputaalata jatkuu

Kainuun Sanomissa oli tänään uutinen, että meidän terveyskeskuksen johtaja
Pikkujämsä olisi hakenut Kainuun maakunnan sosiaali- jaterveysjohtajan virkaan.

Muutamassa vuodessa monet hyvät johtajat ja muualla arvostusta saaneet osaajat ovat jättäneet kuntamme.

Nyt tämäkin tohtori aikoo jättää vajoavan Haukipudas-laivan.
Miksi?
Katsokoon kunnan poliittiset päättäjät välillä peiliin. Sanon minä.
29398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Luonnollinen seuraushan se on kunnan repivästä ilmapiiristä ja rettelöivistä viranhaltijoista ja muusta sekoilusta, joka alkoi heti kun siihen saakka valtaa pitänyt vasemmisto hävisi kunnallisvaalit Puttaalla vuonna 2004.

Kesto-ongelmaksi jäi jäsenkirjalla valittu heikkotasoinen virkahenkilöstö, joka jyllää edelleen täysissä voimissa kunnatalolla.

Äänestä
  • Kaikki muut kynnelle kykenevät ja pätevät henkilöt lähtee, mutta tämä punertava ihme sakki jää kunnan suoja työpaikkoihin kun se ei enää mihinkään kelpaa eikä sitä oteta muualle maleksimaan tai vahinkoa aiheuttamaan.

    Äänestä

  • varikolta lähtenyt kirjoitti:

    Kaikki muut kynnelle kykenevät ja pätevät henkilöt lähtee, mutta tämä punertava ihme sakki jää kunnan suoja työpaikkoihin kun se ei enää mihinkään kelpaa eikä sitä oteta muualle maleksimaan tai vahinkoa aiheuttamaan.

    Lähtölaskentahan on jo alkanut ajat sitten, syynä on liitos Ouluun. Monen instanssin alasajo alkoi jo huomattavasti ennen kuntaliitospäätöstä, sillä sitähän ajettiin kuin käärmettä pyssyyn.

    Äänestä

  • varikolta lähtenyt kirjoitti:

    Kaikki muut kynnelle kykenevät ja pätevät henkilöt lähtee, mutta tämä punertava ihme sakki jää kunnan suoja työpaikkoihin kun se ei enää mihinkään kelpaa eikä sitä oteta muualle maleksimaan tai vahinkoa aiheuttamaan.

    Mikä varikko kysymyksessä,ja ketä lähtenyt minne?

    Äänestä

1.1.2012 terveyspalvelut yhdistetään Oulun kanssa, toki jokainen katsoo hyvissä ajoin asemaansa ja hakee jopa muualle. Oulussa ei enempäänsä johtajia tarvita.

Onkos kunnanjohtaja jo ollut tyrkyllä muualle?

Äänestä

Onhan se Jarmo varmaan jotain hädissään suunnitellut, mutta tuskin mies kelpaa muuhunkuin keskitason projekti-hommiin uudessa Oulussa kun hää tyhmyyksissään vastusti niin ankarasti Oulu-yhteistyötä vielä vuosi sitten.

Oululaisilla on tunnetusti hirveän hyvä ja pitkä muisti näissä varpaille astumisen asioissa.

Äänestä

Kun katsoo kuinka kyseisessä instassissa on lääkärivaihtuvuus ollut viime vuodet ja muistelee erästä lehtiartikkelia jossa hän suoraan sanoen haukkuu potilaat laiskoiksi ja antaa ymmärtää että ainoastaan sellaiset ihmiset jotka juoksevat levillä viikonloput ovat hänen arvomaailmaan sopivia potilaita ja lisäksi kokemus on osoittanut, kuinka erityisesti vanhempia potilaita siirretään sivuun mm. leikkausjonoissa, niin ei isommin ikävä tule.

Äänestä

Kyllä Haukiputaalla on ollut paremmin oikeita lääkäreitä töissä kuin naapurikunnissa, jotka ovat olleet usein yksityisten firmojen lähettämien sattuma-keikkalääkäreiden armoilla.

Se että joku yksittäinen täyden palvelun suuriääninen vaatija ei ole heti saanut luxus-palveluja itselleen tai lähipiirille Puttaalla ei todista kovinkaan paljon. Varsinkaan kun kyseessä on paikallispoliitikko.

Päinvastoin, oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus ovat toteutuneet meillä Haukiputaalla oikein hyvin Sirkun johtamisen aikana.
Yhteisillä verovaroilla ylläpidetyssä apparaatissa ei yhdelle marsisijalle tarjota etuoikeuksia vaikka kuinka lonkkaan ottaisi.

Paljon huonommin olivat asiat Tähtisen aikana, kun hommat tökkivät ja henkilöstö oireili tk:ssa tuon tuosta.

Äänestä

Jos hän on ollut niin hyvä ja taitava, mksi ei älynnyt tai halunnut ilmoittautua Uuden Oulun selvittelyssä oleviin soten päällikkö-virkoihin, kun siellä on huutava pula ja uupelo osaavista ja vastuullista johtajista.

Ihmetyttää mikä siellä Kajaanissa reipasta naista kiinnostaa ja vetää puoleensa. Ettei olisi vaan joku uusi.......?

Äänestä
  • Eikös se ollu sen entisen erotetun kunnanjohtajan kanssa. On sillä ollut aika hämäriä suhteita, jos pikkulintuja on uskominen.

    Äänestä

  • muuttolintu2 kirjoitti:

    Eikös se ollu sen entisen erotetun kunnanjohtajan kanssa. On sillä ollut aika hämäriä suhteita, jos pikkulintuja on uskominen.

    Et pysynyt asiassa, joten poikkean minäkin sen verran että Haukiputaalla ei tietääkseni ole urologia joka voisi auttaa sen keltaisen nesteen poistamiseksi päästäsi, virtsahappo pahasti vaurioittanut pääkoppaasi, valitettavasti . (kuten Ahtisaarikin sanoo)

    Äänestä

Voihan se olla niin että siellä Kainuussa vetää oikeesti puoleensa joku muu tärkeä asia kuin vastakkainen sukupuoli.

Tiettävästi tällä kunnianhimoisella nelikymppisellä tohtori-neitokaisella on miesasiat hyvällä tolalla, jos Haukiputaan kunnanviraston näissä asioissa luotettavaa (Lehtiskän) puskaradiota on uskominen.

Äänestä
  • Tiettävästi tällä kunnianhimoisella nelikymppisellä tohtori-neitokaisella on miesasiat hyvällä tolalla, jos Haukiputaan kunnanviraston näissä asioissa luotettavaa (Lehtiskän) puskaradiota on uskominen.





    Kunnankahvion ”Juoruakkalle”, miksi ei olisi miesasiat ok, sillä hänessä on jotain mitä teiltä ”juoruakoilta” puuttuu. Me veronmaksajat maksetaan vielä teille ”onnettomille” palkkaa!

    Äänestä

Kannattas sen kunnantalon puskaradion hoitajan keskittyä välillä omien mies asioittensa ja kotinurkkiensa parempaan hoitoon eikä tunkea innossaan nokkaansa muitten henkilökohtaasiin asioihin. Luulis olevan oikeampiakin töitä siellä kunnantalolla kuin juoruta päivät pitkät tyhjänpäiväisiä täyellä palkalla.

Äänestä

Sehän tekkee vain omaa työtään ku kunnan säännöissä lukee että hän onpi kaikista asioista tiedotusvastaava ja virallinen ylin tiedottaja.

Äänestä

Toivottavasti siirtyminen olisi ”huhua”, sillä siirto Kajaaniin olisi isomenetys meille haukiputaalaisille. Usein kun johtaja vaihtuu niin tilalle tulee huonompi, mutta tässä tapauksessa Pikkijämsän tulo ei ollut. Haukiputaalaisena tavallisena potilaanakin olen saman huomannut minkä hänen työkaverinsakin.

Äänestä

ihana SIRKKU....

Äänestä
  • mutta niin moraaliton

    Äänestä

  • tietoaon kirjoitti:

    mutta niin moraaliton

    Kun hoitaa työnsä moitteettomasti ja on kaikkia kohtaan oikeudenmukainen, niin silloin on Haukiputtaalla joidenkin mielestä aivan moraaliton varsinkin kun lisäksi on allerginen välinpitämättömyydelle ja vastuunpakoilulle kunnan hommissa.

    Kaikki ei vaan ole yhtä laiskoja ja oman edun tavoittelijoita kuin eräät, joihin edellinen kirjoittaja näyttää kuuluvan ja todennäköisesti martinniemestä.

    Äänestä

  • samassa johtoryhmäss kirjoitti:

    Kun hoitaa työnsä moitteettomasti ja on kaikkia kohtaan oikeudenmukainen, niin silloin on Haukiputtaalla joidenkin mielestä aivan moraaliton varsinkin kun lisäksi on allerginen välinpitämättömyydelle ja vastuunpakoilulle kunnan hommissa.

    Kaikki ei vaan ole yhtä laiskoja ja oman edun tavoittelijoita kuin eräät, joihin edellinen kirjoittaja näyttää kuuluvan ja todennäköisesti martinniemestä.

    Ei sota yhtä lääkäriä kaipaa Haukiputaallakaan . Menköön vaan sinne missä tuntee ittensä tarpeelliseksi ja onnelliseksi.

    Näläkämaan laulu on kutsumut omansa. Toivottavasti ei tuu raskaita pettymyksiä köyhässä ja tautisessa syrjäkolkassa.

    Äänestä

  • samassa johtoryhmäss kirjoitti:

    Kun hoitaa työnsä moitteettomasti ja on kaikkia kohtaan oikeudenmukainen, niin silloin on Haukiputtaalla joidenkin mielestä aivan moraaliton varsinkin kun lisäksi on allerginen välinpitämättömyydelle ja vastuunpakoilulle kunnan hommissa.

    Kaikki ei vaan ole yhtä laiskoja ja oman edun tavoittelijoita kuin eräät, joihin edellinen kirjoittaja näyttää kuuluvan ja todennäköisesti martinniemestä.

    Kirjoittaja ei varmaan tarkoittanut työmoraalia

    Äänestä

Tarkoitit varmaan omaisuusvuoto.Kunta hankkii lisämaita entisten lisäksi .Liipasimella nyt Virpiniemen ja Kiviniemen sekä Ojakylän arvotontit.Sitten ne lahjoitetaan Uuden uljaan Oulun kaavoitettaviksi.Viisas myisi entisetkin ja palkkais osaavia lääkäreitä ja viranhaltioita niillä rahoilla unohtamatta rakennusprojekteja ja työllistamistä.Vai pitääkö tosiaan kunta luovuttaa "hyvässä kunnossa".Lainaus on Terttu Kuuselan suusta.Rajakylän terveyskeskus menetti muuten lääkärinsä jo vuosia sitten.

Äänestä
  • Kerro, missä ja milloin Kuusela on sanonut noin?

    Äänestä

  • Naruttaja5 kirjoitti:

    Kerro, missä ja milloin Kuusela on sanonut noin?

    kunnanhallituksen kokouksessa,missä todettiin kunnan talouden olevan hyvässä kunnossa."Sehän on hyvä,että kunta voidaan luovuttaa......jne."
    Kysy lisää muilta valtuutetuilta kuten pvm ja kelloaika.

    Äänestä

  • Jos kiinnostaa kirjoitti:

    kunnanhallituksen kokouksessa,missä todettiin kunnan talouden olevan hyvässä kunnossa."Sehän on hyvä,että kunta voidaan luovuttaa......jne."
    Kysy lisää muilta valtuutetuilta kuten pvm ja kelloaika.

    Korjaan vielä virheen.Siis valtuuston ei hallituksen kokouksessa.

    Äänestä

Ensivuoden alusta terveyspalvelut kuuluu jo Oulun hoidettavaksi ja täällä ei erillistä lääkärijohtajaa tarvita. Siksi toimenkuvansa menettävät hakeutuvat uusille urille.
Meille ei putaalle jääne kuin geriatriset vuodeosastot , labra, neuvolat ja ns lääkäreiden räkävastaanotot, muut siirtyvät kontinkankaalle. Hyvä niin.

Äänestä
  • Tuo taisi olla järkevä vastaus. Onkohan tällä palstalla on tainut taas elämöidä entinen korpraalimme? Syy ja seuraus vaikuttaa tutulta, samoin Anna-Pauliina.

    Äänestä

Täytyyhän jonkun sitä kevytkenkästä puolustaa

Äänestä

Sirkku ei päässyt haastatteluun. Olisikohan maine kiirinyt kainuuseen saakka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sirkun työkaveri kirjoitti:

Kainuun Sanomissa oli tänään uutinen, että meidän terveyskeskuksen johtaja
Pikkujämsä olisi hakenut Kainuun maakunnan sosiaali- jaterveysjohtajan virkaan.

Muutamassa vuodessa monet hyvät johtajat ja muualla arvostusta saaneet osaajat ovat jättäneet kuntamme.

Nyt tämäkin tohtori aikoo jättää vajoavan Haukipudas-laivan.
Miksi?
Katsokoon kunnan poliittiset päättäjät välillä peiliin. Sanon minä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu