SOSSUT

Viime vaalit Soile oli vielä kristillinen/nyt hän jälleen sossu on ihan tavallinen!
Antekks"on kai annettu ,hypyt sinne tänne/vaikka kireällä oli välillä jo jänne!
Tämähän ei punikeille ole mitään uutta/taas on saatu tapella,nyt kehutaan toveruutta.
Ainahan meissä demareissa on ollut kahdenlaista ilmaa/toinen siipi nyttenkin pelkästään vain filmaa!

Työväen aatetta ei ole meillä tosi mieless"/kun vain silmä välttää vähän/ruskee on jo kieles !

Riitaa jos e isaada muiden kanssa aikaan/keskenään me riidellään niin kyllä haukku raikaa!

Enkeleitä,onko heitä,kysyä jo voipi/pian monen kohdalla jo iso kello soipi.
Sananvapaus toisille on nykyisin vain suotu/jutut myöskin lehtien on värilliseks luotu!
Mustasta jos puhut mitään ,on sulla väri vika/pian ole itse silloin rasisti ja sika!

Punaiselle puolueelle on tullut suuri hätä/jo uudet tuulet puhaltaa,uskoneet ei tätä!
Soinin Timo meistä menee ohi aivan pian/prosenttien noustessa hän kertoo
sossuin vian:Haukkua vain osaatte ja unohditte kansan,nyt ohi teistä kirmaisen
ja virittelen ansan,Lupaukset on turhia,en niitä minä anna/populistin puheilla
ei siivet kauas kanna!
Äänet kun on laskettu ja tulos saatu kuulla/sitten kerron tarinan mä ministerin suulla!
117802
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 117

Vanhimmat

Voi sinua ressukkaa. Sos.dem. ei ole sama kuin punikki.
Voisin kertoa sinulle mitä se punikki tarkoittaa, mutta enpä kerro kiusallakaan.
Vituttaako?

Äänestä
  • Taisipa kalikka kalahtaa oikeaan paikkaan!
    Hyvä Ville K

    Äänestä

  • pistoleero kirjoitti:

    Taisipa kalikka kalahtaa oikeaan paikkaan!
    Hyvä Ville K

    Kaiken huippu jos jalkautuu vielä
    Kepuun 4-vuoden sisään .

    Äänestä

  • Ei ole ,ei ole ollut enää punakapinan jälkeen kun huomasivat että heidän ihanne
    valtakunta jäi pelkäksi haaveeksi,onneksi!
    Riitely ja tappelu haluja teillä tosin on vieläkin ja joka suuntaan,no rettelöikää,
    kyllähän tänne maailmaan meteliä mahtuu.

    Sitten tuohon kysymykseesi. Kyllähän se välillä, entä sinua?

    Äänestä

  • Joo ei ole Sos.dämeillä ja pulipunikeilla muuta yhteistä kuin yökastelu, kai ?

    Äänestä

  • Kysynpähän vaan kirjoitti:

    Joo ei ole Sos.dämeillä ja pulipunikeilla muuta yhteistä kuin yökastelu, kai ?

    SOSSUT on kuulema ummetuksella ja vaalien jälkeen on kova riita ja paikkojen pesu kun puolue menee virallisesti kahteen leiriin.

    Äänestä

  • Pistoleero kirjoitti:

    SOSSUT on kuulema ummetuksella ja vaalien jälkeen on kova riita ja paikkojen pesu kun puolue menee virallisesti kahteen leiriin.

    Meneevät vielä pahemmin takalukkoon kun näkevät vaalien tuloksen .
    Urpilainen on johtanut porukkansa tuhontielle,no, eipä Suomessa demareita
    tarvitakkaan asioita sotkemassa,tapelkoot keskenään.

    Äänestä

Ihminen, joka poukkoilee tuolla tavalla edes takaisin ei voi olla mitään muuta kuin äärimmäisen kylmä ja laskelmoiva, valtaa janoava ihminen. Hänhän vaihtoi puolueen sos.demuiksi vain siksi, että tietää sen tarjoavan parhaat mahdollisuudet nousta eduskuntaan.
Kuitenkin monikin miettii, että millainen arvomaailma voi olla ihmisellä, joka oman himonsa valtaa kohtaan puolesta myy jopa aatteensa.
Eduskunnassa on aivan tarpeeksi ollut näitä kusipäitä, jotka eivät ajattele mitään muuta kuin itseään. Toivokaamme että sille tulee nyt loppu!
Ääni Syrjäläiselle on ääni eduskunnan nykyisenlaisille omaneduntavoittelijoille ja muille itsekkäille pyrkyreille.

Äänestä
  • korppijaakko. Lieksasta ei tule eduskuntaan menemään yhtään demaria. Kyseenalaista on, että meneekö koko Pohjois-Karjalasta. Ensinnäkin Lahtelan äänestäjät ovat avainasemassa ja veikkaan, että kuittaavat Esan kohtelun. Hyöty menee vasemmalle ja persuille.
    Sama tilanne on laurin äänetäjäkunnassa. Murto-osa antaa äänensä Lieksan demarille. Todennäköisesti demareista ei valtaosa vaivaudu äänestämään.
    Tähän Lieksan rouva Syrjäläiseen, niin voisimpa kuvitella tilanteen, jos hän oliskin Persujen ehdokas. Veikkaisin sellaista 15000 äänen saantia. Nyt tekee demareissa 2500 tiukkaa.

    Äänestä

  • Eikös se Saastamoinenkin ole hyppinyt puolueesta toiseen?

    Äänestä

  • Hyppy jänis kirjoitti:

    Eikös se Saastamoinenkin ole hyppinyt puolueesta toiseen?

    Miloinka se on loikannut toiseen puolueeseen,eilen oli ainakin vielä Persu?

    Äänestä

  • Demareille tulee todellinen romahdus näissä vaaleissa,Lieksassa joka on ollut
    ennen sosdemeiten vahvaa aluetta, ennusteet lupaavat ennätysmäistä äänikatoa .
    Syy tähän on kyselyn mukaan puolueen kahtia jakautuminen,ja keskinäinen
    riitely.Myös heidän puolueen ohjelma on monen mielestä "unelma hössöä".

    Äänestä

  • Hyppy jänis kirjoitti:

    Eikös se Saastamoinenkin ole hyppinyt puolueesta toiseen?

    Ei Esko ole hyppinyt,hänelle vain riitti demarien räkytys.
    Esko saa suuren äänisaaliin ja hänen kannattaja joukko kasvaa koko ajan.

    Äänestä

  • Hyppy jänis kirjoitti:

    Eikös se Saastamoinenkin ole hyppinyt puolueesta toiseen?

    On se Saastamoinen lähtenyt pois demuista.

    Äänestä

että annat äänesi perussuomalaisille, niin me tulemme tekemään.

Äänestä

Nämä sossupaikat ovat niitä vitun paikkoja, saisi ollla näillä työttömillä ja muilla köyhillä kohtuullinen työttömyysturva ja eläke eikä sieltä almuja tarvitse anella siellä vaan simputetaan nöyryytetään kunnolleen tarkastetaan kaikki pankkitilit kyllä se saatana on niin ala-arvoista työttömiä ja köyhiä kohtaan. minullakin on ollut hammassärkyä eikä ole millä maksaa kuluja palkkatukityöllä silmälasit ei tule edes millään hankittua, näkökenttä ei riitä edes työntekoon.saatanan sossuämmät siellä, ja työvoimaviranomainen tarkastaa esim. kuntouttava työtoiminta ja muut aktivointipiteen aikana onko poissa olo syy ollut laiton josta voidaan antaa karenssi sitä ne viranomaiset osaavat tehdä.mä tiedän Syrjäläisen ei se saatana eduskuntaan pääse ei ketään Lieksasta ajavat vain omia etujaan.Köyhiä pitää olla aina niistä puhutaan joka päivä ja kokomuus puolue ajaa lisää köyhiä muutama tuhat lisää sosiaalitantoille tulee lisää vaan köyhiä kyykkyy pantavaksi.Syrjäläinen ole pysty luomaa oikeita työpaikkoja ollenkaan, vaan lisää kuntouttavan työpaikkoja. palkkatukityö on täydestä vitusta se joutaisi lopettaa kokonaan täysin sosiaalitukien suuruinen paska, mitä jää työttömän käteen, kun viranomaiset ovat työttömän persiistä realisoimassa. milloinka ne tutkii persesilmän sosiaalitoimen asiakkaalta. onko rahaa työttömän persesilmässä tallessa.vieläkö työvalmentajat paskat jatkavat työntekoaan ja onko saaneet pitkäaikaistyöttömiä oikeisiin töihin avomille työmarkkinoile

Äänestä
  • Sinulle on näköjään aivan sama onko sossu vai porvari paikkakunta,kielenkäyttösi
    kertoo kaiken.
    Syrjäläinen kyllä on syytön työttömyyteesi,ja on kai parempi että saat sosiaalista
    tukea edes jotain.
    Mitkä mielestäsi ovat oikeita töitä?
    Kaikki työ on oikeaa työtä,jonkun on hankittava ja maksettava se raha jolla tätä
    yhteiskuntaa pyöritetään ,vaikka huonomminkin.
    Vaan ei se parannus asioihin tule suoranaisia törkeyksiä kirjoittelemalla.
    En vastaa enää kirjoitteluusi.

    Äänestä

Kyllä Soile ihmisenä on ihan symppis ja työnsä hän hoitaa hyvin. On oikeastaan sääli että tuo mamupaapomistouhu vie häneltä ääniä ja muutenkin 'heittää' lokaa, työuran päällekkin.

Äänestä
  • Soilen porukka heittää pahempaa kuin lokaa oman puolueensa toiselle ehdokkaalle.
    Mutta sehän on demareiden tapa,eikä näköjään ole muuttunut vieläkään.
    Symppis juu ,onhan se ,,,

    Äänestä

  • Vai on Soile oikein symppis,ja työtkin hoitelee hyvin ,kyllä hoitelee mamu työnsä,
    varmasti hän jatkaa näiden mamujensa kanssa täällä Lieksassa "työuraansa".
    Vielä muutaman päivän hän kertoo vaali teemaansa "taitetusta inteksistä" mummoille ja papoille, vaalien jälkeen onkin taas paluu tuttuun työ ympäristöön.

    Äänestä

Kiitos ihanasta runomuodosta. Yksi asia kiinnitti huomiotani. Syrjäläinen ei ole ollut meidän kristillisten jäsen. On ollut vaan sitoutumaton kristillisissä kuntavaaleissa.

Äänestä
  • Persuilla ja eri ehokkailla taitaa olla hätä kun parjauskampanja sossuja kohtaan käy näin kiihkeänä. Yrittäkää muistaa et sossut joutuu noudattamaan työssään ihan Suomen omaa lainsäädäntöä. Oman käden oikeutta ei voi käyttää. Koska olen ite riippuvainen sossutuesta kannatan lämpimästi sossuehokasta.

    Äänestä

  • Ei ollut joo,hän etsi paikkaansa kuin se kuuluisa uuni Päätalon kirjassa.
    Tulee mieleen seinä kellon heiluri.

    Äänestä

  • kannatan sossuja kirjoitti:

    Persuilla ja eri ehokkailla taitaa olla hätä kun parjauskampanja sossuja kohtaan käy näin kiihkeänä. Yrittäkää muistaa et sossut joutuu noudattamaan työssään ihan Suomen omaa lainsäädäntöä. Oman käden oikeutta ei voi käyttää. Koska olen ite riippuvainen sossutuesta kannatan lämpimästi sossuehokasta.

    Hätä tuntuu olevan kaikilla puolueilla näin vaalien alla,vaan kyllä se menee ohi sitten
    aikanaan .
    Yritä ymmärtää nimim."kannatan sossuja,"että sossu nimi tarkoittaa sos.dem. puo-
    lueesta käytettävää nimeä,ei sosiaalitoimistoa tai siellä työskenteleviä.
    Sossut,tuo entinen työläisten puolue ,ja heidän nykyiset edustajansa ,on unohtanut menneet suuret saavutukset jotka heidän edeltäjänsäsaivat aikaan.
    Ei ollut Kähkösestä puolustamaan V.Nevalaisen ja U.Voutilaisen aikaan saamaa
    metsätyömies kotia.Mitä hyvää hän teki tuon 3 edustuskautensa aikana Lieksalle
    ja sen työväestölle?Tosiaan kyllä se" punaväri" on niin paljon laimentunut että
    sossujen kohdalla punikki sana on muisto vain.

    Äänestä

  • Ei ollut joo, hän etsii paikkaansa kuin se kuuluisa uuni Päätalon kirjassa.
    Tulee mieleen seinäkellon heiluri.

    Äänestä

  • Pillilupi kirjoitti:

    Ei ollut joo, hän etsii paikkaansa kuin se kuuluisa uuni Päätalon kirjassa.
    Tulee mieleen seinäkellon heiluri.

    Soile meinaa.

    Äänestä

  • kannatan sossuja kirjoitti:

    Persuilla ja eri ehokkailla taitaa olla hätä kun parjauskampanja sossuja kohtaan käy näin kiihkeänä. Yrittäkää muistaa et sossut joutuu noudattamaan työssään ihan Suomen omaa lainsäädäntöä. Oman käden oikeutta ei voi käyttää. Koska olen ite riippuvainen sossutuesta kannatan lämpimästi sossuehokasta.

    Nimimekki"kannatan sossuja",ei mitään parjaus kamppanjaa vaan tosi asioita
    julki.
    Pitäisikö mielestäsi olla laki että demarit ei tarvitse noudattaa töissään Suomen
    lakia?
    Lisäksi kirjoitat "oman käden käyttö oikeudesta"! Mitä tarkoitat, valitatko kun sitä
    ei voi demarit käyttää,vai mikä on tarkoituksesi?
    Äänestä toki Syrjäläistä,hän järjestelee mamujen asiat kantaväestön kustannuksella
    ja "rikastuttaa" Lieksan väestötappiota.
    Valtio maksaa mamujen kulut? Tarkkoittaa että me veronmaksajat

    Äänestä

  • Älä ole huolissasi nim":takarivin taavi",kyllä se vaalien jälkeen taas loikkaa,joko
    teidän kristillisiin tai kokoomukseen,muut puolueet ei hyväksy häntä vaikka kaikki
    kelpaisi vaalitappion jälkeen.

    Äänestä

-----

Äänestä

Ville K:lle ja pistoleerolle.

"Taisipa kalikka kalahtaa oikeaan paikkaan!
Hyvä Ville K"

Kalikka ei kalahtanut.
En vain jaksa oikein ymmärtää noita omituisia käsitteitä.
On vähän pirun vaikeaa käydä keskustelua sellaisen kanssa joka ei tiedä mitä joku termi tarkoittaa.
Viittaan tässä Ville K:n punikki rinnastukseen.

Demarit ei todellakaan ole sama kuin punikki ja toisaalta minä en takuulla äänestä demaria.
Ottakaa nyt hyvät ihmiset selvää edes noista termeistä ja tulkaa sitten esille mielipiteinenne.
En ole sitoutunut vielä yhteenkään ehdokkaaseen, enkä edes tiedä vielä ketä äänestän. Tuskin Persua kuitenkaan.

Mites se muuten menee?
Timo Soini väitti tv:ssä muutama päivä sitten Persujen olevan vasemmistolaisempi puolue kuin Vasemmistoliitto.

Äänestä
  • Eiköhän ne kaikki ole sitten samoja Kähmiöitä .
    Mitkä sinne Torkku peiton alle pääsevät.
    Huuhtikuun hulluudessa ja kansa on puhunut .

    Äänestä

  • Routa vaen arv. kirjoitti:

    Eiköhän ne kaikki ole sitten samoja Kähmiöitä .
    Mitkä sinne Torkku peiton alle pääsevät.
    Huuhtikuun hulluudessa ja kansa on puhunut .

    olla oikeassakin noista kähmijöistä.
    Kummasti se tavallinen kansa vaan tuppaa tuolla Arkadialla unohtumaan. Ainakin silloin kun sitä kansaa pitäisi kohdella tasapuolisesti.
    Oppositio naputtaa ja naputtaa, mutta kun oppositiosta päästään hallitukseen niin mikään ei muutu. Yhtäkaikki veronmaksajan ja tavallisen duunarin, työttömän ja eläkeläisen kukkarolle on tunkua.
    Miksei kukaan koskaan avaa sen isorikkaan lompakkoa ja sano, että nyt muuten, perkelevie, tasataan vähän tuloeroja?

    Äänestä

  • Routa vaen arv. kirjoitti:

    Eiköhän ne kaikki ole sitten samoja Kähmiöitä .
    Mitkä sinne Torkku peiton alle pääsevät.
    Huuhtikuun hulluudessa ja kansa on puhunut .

    Kyllä,kaikki demarit on samanlaisia kähmijöitä,onneksi niitä ei pääse näissä
    vaaleissa monta sinne torkkumaan ja herättyään räkyttämään.

    Äänestä

  • Punikki mikä punikki,otahan itse selvää ketä on sanottu punikeiksi jo itsenäisyydestä alkaen,jo aiemminkin.
    Tosin oikeisto demareiden kohdalla sana punikki on harhaanjohtava,oikea
    nimi heille olisi piilo porvari.

    Äänestä

0500712260

Äänestä
  • Kova on pudotus demareilla,on sellainen Jutta ohjaksissa sossuilla,ja Mooses
    möyrähtelee joka puolelle ,tulee mieleen tuosta Lipposesta vihainen karhu,suutut-
    taahan se,totta kai,kun ei päässyt EU:n presidentiksi vaikka kloppasi kovin itse
    itseään siihen virkaan.
    Kyllä olis Kataisen pitänyt kutsua Paavo noihin kekkereihin hot.Marskiin niin olisi saanut kysyä
    Silviolta vieläkö on mahdollista saada se Elintarvike tarkastus virasto Suomeen
    jonka Paavo lupasi aikoinaan ,silloinkin oli vaalit tulossa.
    Olishan se Paavo pitänyt ottaa mukaan sinne hotelliin kuuntelemaan
    mitä ne puhuu.Oiskoon tuo laverrellut asiat jollekkii vieraan vallan henkilölle?

    Äänestä

Hyvä on runo ja asiaa.Olihan se pitkä kausi sitä demareiden valtaa,ja Lipposen
käskystä tämä Leikattu Indeksi tehtiin.Nyt tämä Soile meinaa poistaa Puavon
hyvijä töitä.
Ei demariloilla tosijaan ou työväin aatetta ollut pitkään aikaan,vaikka kyllä AY:n
kautta vaalirahotus pyörii suurelta osin heille.
Kovijahan ne on riitelemmään ylleesä vasemmistopuoluveet ja katteellisija,just
niin kun on tuossa runossa,puukkova tulloo heti selekään kun kiännyt ja eissäpäin suu on hymyssä.
Opetelkoot nyt muutaman vuuven oppositio politikkoo .

Äänestä
  • Kyllä,kateus se jyllää yleensä demareissa ja vasemmistoliitossa.
    Silloin kun elettiin vielä markka aikaa ja jos toinen sai tilissä muutaman pennin enempi
    tunnille palkkaa niin voi sitä kateutta ja toverin panettelua.
    Ei ole hyvä samapalkkaisuuskaan,silloin sanotaan:miksi tuo saa saman verran
    palkkaa vaikka minä olen ahkerampi.
    Entäs jos duunarista tulee työnjohtaja,voi sitä selkään puukotusta!
    Saavat tosiaan jatkaa oppositiossa oloaan.

    Äänestä

  • Pillilupi kirjoitti:

    Kyllä,kateus se jyllää yleensä demareissa ja vasemmistoliitossa.

    Mitäs kun kapitalisti on repinyt rikkautensa työmiehen selkänahasta.
    Jos näitä kapitalisteja,porvareita,yrittäjiä ei olisi jotka työllistävät ihmisiä, niin mikä
    olisi elämisen taso?
    Nämä porvarit ovat taanneet toiminnallaan työpaikat,ja työläiset on voineet rakentaa
    asunnot perheilleen,muussa tapauksessa he asuisivat vieläkin luolissa tai havu-
    majoissa,eläisivät luontaistaloutta metsästellen jousella.

    Äänestä

  • kostila kirjoitti:

    Niin on asia, kyllä se yrittäjä joka järjestää työtä on tärkeä yhteiskunnalle ja koko
    maamme hyvinvoinnille.
    Silloin kun maassa on työttömyyttä ja lama aika on unohdettava puheet saavute-
    tuista eduista,niistä täytyy voida tinkiä.
    Vain työllä tämä yhteiskunta pyörii ja kukoistaa,eläköön yriteliäisyys ja työn teko,
    turhat narinat pois, Suomi on hyvä maa elää jokaisen suomalaisen ja näköjään
    myös monen ulkomaalais taustaisen .

    Äänestä

  • Pillilupi kirjoitti:

    Kyllä,kateus se jyllää yleensä demareissa ja vasemmistoliitossa.
    Silloin kun elettiin vielä markka aikaa ja jos toinen sai tilissä muutaman pennin enempi
    tunnille palkkaa niin voi sitä kateutta ja toverin panettelua.
    Ei ole hyvä samapalkkaisuuskaan,silloin sanotaan:miksi tuo saa saman verran
    palkkaa vaikka minä olen ahkerampi.
    Entäs jos duunarista tulee työnjohtaja,voi sitä selkään puukotusta!
    Saavat tosiaan jatkaa oppositiossa oloaan.

    Joo nyt ne jo haukkuu Arjaa ,Lassin kaveri naputtaa jotta Soilikkia pitäs iänestöö
    se on kuulema oppineempi ja muutennii enempi niinkun lassin mieleinen kun
    on oikein sosijaali johtajistoon kuuluva virka rouva.
    niihän sitä minnää alus meinasin vuan kyllä muutti sukset eri lavulle,nyt pan jo
    arvuuttammaan iänestäskö Kokkoomusta,sekun ainakkii sannoo suoraan jotta
    ouvat oikeistolaisija,Syrjäläinen on piilo porvar.

    Äänestä

Kummasti ne Kepulit itse suosii e5 bensaa autoissaan ja karttavat muiden mukana e10 bensan käyttöä! (Lieksassakin)
Biopolttoaineisiin liittyvän jakeluvelvoitelain valmisteli Mauri Pekkarisen (kesk) johtama työ- ja elinkeinoministeriö ja polttoaineen laatuasetuksen valmisteli kuuluisa jätevesi hässäkästä tunnettu Paula Lehtomäki (kesk) !
Kepun pääministeri taas on kepulilaumansa kanssa ajamassa suomea syvään lamaan, nostamalla suomen takausvastuun eu- autettavien kohdalla kopa 16 miljardiin!

Siinähän nauttii soppaansa sitten kaikki kepulitkin jotka on keittoa hämmentäneet !

Äänestä
  • Porukassahan sitä sopat syyvään joo,olipa kepuli tai sossu!

    Äänestä

  • Kanttura kirjoitti:

    Porukassahan sitä sopat syyvään joo,olipa kepuli tai sossu!

    Huomenna juhlitaan vähemmällejiäneihen kanssa Kulmalla.
    Pukkeuvuttaan alaku aikojen tyyliin ja taputellaan kämmen päivijä tovereille.
    Punanen lippu ja tietysti järjestölöihin liput hulumahtelloo ylyväästi.
    Spd puheenjohtaja Jutta Urpilainen kunnijoittaa tilaisuutta ollollaan läsnä.
    Varmaan antaa puhheessaan satikutia muille puoluveille ,joko lie suana
    kulukkusa terveeks,vuan on kai siellä iänen vahvistajat jotta luulis kuulevan
    meikäläinen kun kuulo on heikko ja näkö samate.
    Eukko ei sanona lähteväsä ,se kun ei tykkee Jutan tyylistä puhuva,monesti
    pannoo telkkarin kiinni kun Jutta puhhuu.sannoo jotta hiän ei kuuntele tuota
    Jutta "äksy" Urpilaista,kun se vatkuttaa vuan jotta,me sosialidemokraatit,me
    sosialidemokraatit ja sitten kahtoo Heinäluomaan jotta sanonko oikein,
    no tietysti sannoo oikein kun kerran on sossu,mitäpä sitä muuttammaan
    puoluve kantoosa joka vaaliloihin niin kun tiällä Lieksassa on tapana.

    Äänestä

  • Kissankarva kirjoitti:

    Useimmat demarit sulkee TV:n kun Jutta, Eero ta Mooses puhuu!
    Sulla on viisas vaimo.

    Äänestä

  • Peräkylän oskari kirjoitti:

    Useimmat demarit sulkee TV:n kun Jutta, Eero ta Mooses puhuu!
    Sulla on viisas vaimo.

    Joskus liijannii viisas

    Äänestä

"jees vii kän" on ihan oikea keulahahmo puolueelle, hänessä kiteytyy koko puolueen taso :)
aikamoinen pellepuolue jonka ohi aika on ajanut...juna meni jo, jos ette ressukat ole vielä sitä huomanneet

Äänestä
  • Mittee se tarkottaa"uusi aika" tuo jees vii kän"?
    Mikä juna mäni ohi,ei voi männä ohi, kun tiällä ei ou kiskoja!
    Mikäs puoluve se pellepuoluve on,kuka johtaa,onko se jokerit?

    Äänestä

juutuupista löytyy leikkeitä ko. papukaijasta

Äänestä

Heh!
Soile keleppoisi persuloellen ( nim, ek/stt 2.3. 19:27)!!
Jee, sieltähä se tul. Vika ei oukkaa immeisessä, vuan ku on viärree puoluetta!!
Siis Soilessa on evustaja-aenesta.!

Äänestä
  • Onneksi vaaleja ei käydä täällä Suomi24 palstalla! Sillä persut häviäisi näillä kommenteilla, jotka ovat paljastaneet heidät inhottaviksi loan heittäjiksi.

    Äänestä

  • Luoja varjelkoon ,joko hän on menossa persuloihin?
    Ei kai nyt sentään ,kepun poppoo on jo kauhuissaan jos hän hyppää sinne
    sekottamaan asiat,vai persuloihin.Voipikos sitä nuin vuan loikata ihan yks kaks?
    Mistä kuulit tuon uutisen?

    Äänestä

Esko Saastamoinen on loikkari.,ja taitaa olla persujen muutkin jäsenet.
Esko oli ennen sdp:n valtuutettu. Riitautui puolueen kanssa ja erosi. Semmonen jätkä. Luultavasti lähtee persuistakin ovet paukkuen, katotaan vaan. Ei tule toimeen toisten kanssa. Hiillostuu herkästi.

Soile ei suuttunut KD:hen. Taitaa kristilliset kannattaa Soilea, olen kuullut. eräiltä, että ainakin osa on Soilen takana. Eivät ole puolin eikä toisin kääntäneet selkäänsä.
Sekin kertoo Soilesta paljon!

Äänestä
  • No jumalkauta,onko se tuo loikkiminen tarttuvaa!
    Vai Esekin,ja demariloista ja riitautui puolueen kanssa ja erosi!
    Kyllä se sitten tuo VILLE K:n runo SOSSUT pittää paikkasa,siinä kun sanotaan
    jotta keskenään kun tapellaan niin,,,
    Ai ei voi kääntää selkää puolin eikä toisin,tosiaan kyllä se kertoo paljon.

    Äänestä

  • Nimim:Maine kiirii
    Kyllä suuttui ja loikkasi taas demuloihin, anteeksi antoa anoen, ja ilmeisesti
    oikeisto demuilta myös saaden tuon "syrjähypyn".
    Nyt hän sai siunauksen myös Pielisentien varrella,penkille nostetulta papilta,
    joka vaihtoi munkkina olon paremmin palkattuun EU:n edustajuuteen.

    Äänestä

Ihan voitte vapaasti antaa äänenne vaikka kiinan keisarille. Lieksasta ei tule yhtään kansanedustajaa LUOJALLE KIITOS
syrjäläinen jätetään suhmuroimaan maahanmuuttajiensa kanssa

Äänestä
  • Siltä se rupesi tuntumaan minustakin,ei täältä taida äänet riittää Soilelle eikä
    Eskolle.
    Vaan entäs Lea ja Arja heillä voi olla vara edustajan paikka aika lähellä.

    Äänestä

  • Esperanza 2 kirjoitti:

    Siltä se rupesi tuntumaan minustakin,ei täältä taida äänet riittää Soilelle eikä
    Eskolle.
    Vaan entäs Lea ja Arja heillä voi olla vara edustajan paikka aika lähellä.

    Lea tarjosi hyvät nokipannu kahvit,kiitokset Lea,tulet saamaan äänemme.

    Äänestä

justiinsa noin se menee!
Persut ohittaa demarit.

Kepun Mari uudenkin hallituksen johdossa.

Äänestä

Toivottavasti Kiviniemi saa jostain muualta muita hommia? Toivottavasti ei enää pääministerinä jatka seuraavassa hallituksessa!

Äänestä
  • Kyllä se Kiviniemen Mari jatkaa pääministerinä myös seuraavassa hallituksessa,
    ja hallituspohja tulee olemaan suureltaosin entisen kaltainen.
    Demarien oppositio kausi jatkuu vaan,,,

    Äänestä

Eiköhän Turkistuottajat ry järjestä sille jotain savotaa. Ei kai kuiteskaa minkinrehuksi. Niihän tuo aikasempi luikahti kuin koira veräjästä.

Äänestä
  • Voip olla että pitkäaikais työttömät päätyy vielä
    Minkin rehuksi ,Glopaalia sano nääs

    Äänestä

  • Glop, nääs kirjoitti:

    Voip olla että pitkäaikais työttömät päätyy vielä
    Minkin rehuksi ,Glopaalia sano nääs

    Mari jatkaa pääministerinä vaalien jälkeenkin ja Jyrki rahaminsterinä,demarit
    jatkavat opiskeluaan oppositiossa.
    Soinin popoosta tulee muutama ministeri.
    Näin se menee: Sivuraiteelle työnnetään
    demareiden vaunu,hiljaista tuli,ei kuulu enää laulu.

    Äänestä

Demareilla edessä kivinen katumuspolku!

Sitä saa mitä kylvää voivat demariräksyt vaalien jälkeen miettiä
Kannatus romahti ja riitaiset jäsenväliset ottelut jatkuvat katkerina.

On hyvä kun nuoret ovat viisastun eet ja jättäneet demarit

Äänestä

Demarien ja kepun rappiosta hyötyy persut eniten!

Äänestä

Persut jäävät ilman Pohjois-Karjalassa

Ei riitä kannatus.
Demareille käy myös huonosti - vain Myller läpi,
Kepu ottaa 3 paikkaa.

Äänestä
  • Hoskosen tuoli heiluu

    Äänestä

  • Mitenkä huonosti niille demulle käypi? Aina se joku männöö läpi,nyt mäni Myller,
    joku kirjotti jotta Esko,toinen pittää Soilea läpi männeenä ,Arja,Lea.
    Liian monta on menijää,ja saman verran pettyneitä,ei vaan monin verroin enem-
    pi,koska yksikään ei mene lävitse,Myllerkin vain varalle.

    Äänestä

  • Talon tyttö kirjoitti:

    Mitenkä huonosti niille demulle käypi? Aina se joku männöö läpi,nyt mäni Myller,
    joku kirjotti jotta Esko,toinen pittää Soilea läpi männeenä ,Arja,Lea.
    Liian monta on menijää,ja saman verran pettyneitä,ei vaan monin verroin enem-
    pi,koska yksikään ei mene lävitse,Myllerkin vain varalle.

    Nuoret on jättäneet tuon demareiden ukko ja mummo kerhon ja siirtyneet nuorek-
    kaisiin puolueisiin.
    Ei nuoria ihmisiä kiinnosta kuunnella jatkuvaa valitusta pienistä eläkkeistä,ympäri
    pyöreitä selityksiä leikatusta inteksistä,ja pelottelusta kuinka pienen eläkkeen
    saat jos joskus pääset eläkkeelle.
    Nuori ihminen elää tätä aikaa ,ja niin pitääkin, elämä on elämistä varten , ei
    jatkuvaa valitusta ja haukkumista.

    Äänestä

  • Esperantza 2 kirjoitti:

    Totta kirjoitit Esperantza 2,ei kiinnosta
    koukku polvien tarinat riittämättömistä eläkkeistä,
    jotka ei riitä reumatismi salvaan,kun rahat menee hedelmä peleihin ostoskes-
    kusten auloissa.

    Äänestä

  • Asko Isku kirjoitti:

    Hoskosen tuoli heiluu

    Hannu Hoskonen on varma eduskuntaan menijä,P-Karjalan asioiden ajaja.
    Selvä sanainen ,järkevä mies.

    Äänestä

Soinin puolue on kannatus prosenteissa jo ohi demareiden.
Syrjäläinen on sysätty syrjään,nyt puhaltaa uudet tuulet myös Lieksan seuduilla.
Sosdemien sössötys saa riittää,ei enää turhia paperien läträäjä demuja eduskuntaan.

Äänestä

Huomtakaa myös protestiäänet jotka keikauttaa persut valtaan, ohi keskustan!

Äänestä

Varautukaa Lieksan demarit siihen että NYT ei ehdokas Soikku menekkään läpi vaaleissa! Karvas tappio tulee ja syynä paikallisen demun maahanmuuttajapolitiikka joka riistäytynyt hallitsemattomaksi tilanteeksi! Äänestäjät eivät siedä eriarvoisuutta enää yhtään!!

Äänestä

Niinpä, ei taida suvaitsevaisuus koskea maahanmuuttajia, mutta meitä suomen kansalaisia ollaan sormi ojossa heti ojentamassa, kun tuodaan mielipiteemme esille. Onneksi löytyy puolueita, jotka uskaltavat tuoda niitä mielipiteitä asiasta ihan julkisesti esiin.

Äänestä
  • eikös tämä lieksan persuehdokaskin on entinen loikkari?... ja miten lie ehdokkaan maanpuolustusinto kun niin isänmaallisuudesta ja veteraaneista puhutaan...siis onko oma kansallisvelvollisuus täytetty ja armeija käyty?

    Äänestä

  • evp.korpraali kirjoitti:

    eikös tämä lieksan persuehdokaskin on entinen loikkari?... ja miten lie ehdokkaan maanpuolustusinto kun niin isänmaallisuudesta ja veteraaneista puhutaan...siis onko oma kansallisvelvollisuus täytetty ja armeija käyty?

    Esko on rauhan mies ja lähti rähinä puolueesta kyllästyttyään jatkuvaan riitelyyn
    ja keskinäiseen tappeluun.
    Varmasti on isänmaallinen ja kunnioitus veteraaneja kohtaan aitoa .
    Jokaisen Perus Suomalaisen tärkeä tehtävä on säilyttää Suomi suomalaisilla,
    edistää suomen kansan hyvinvointia ja turvata maamme nuorison tulevaisuus,
    Liittykää suureen,kasvavaan joukkoomme, äänestämällä ESKO eduskuntaan.
    Jättäkää tuo saamaton ,työväen puolueeksi itseään nimittävä rähinä ryhmä,
    tervetuloa Perus Suomalaisten jaloon joukkoon!

    Vain rauhan mies, ja isän maallinen? Onko viellä perhe arvotkin kunnossa??? Kyllä se jaksaa täällä itseään kehua vai oisko sihteeri joka kehuu?

    Äänestä

  • Pistoleero kirjoitti:

    Esko on rauhan mies ja lähti rähinä puolueesta kyllästyttyään jatkuvaan riitelyyn
    ja keskinäiseen tappeluun.
    Varmasti on isänmaallinen ja kunnioitus veteraaneja kohtaan aitoa .
    Jokaisen Perus Suomalaisen tärkeä tehtävä on säilyttää Suomi suomalaisilla,
    edistää suomen kansan hyvinvointia ja turvata maamme nuorison tulevaisuus,
    Liittykää suureen,kasvavaan joukkoomme, äänestämällä ESKO eduskuntaan.
    Jättäkää tuo saamaton ,työväen puolueeksi itseään nimittävä rähinä ryhmä,
    tervetuloa Perus Suomalaisten jaloon joukkoon!

    Eskoko rauhan mies? Nyt vasta vitsin murjasit! Rauhan mieskö poistattaa Kulmalan viestit ja jättää omat hehkutus viestit! Kulmala paras persu joka saa myös Lieksan äänet! 104 rulettaa, ja sille ei voi Esko mittää!

    Äänestä

Ihan normaalia demaritouhua pakolais asiassa!

Äänestä

Esko vastaan mamut, siinä meill oikea rasisti. Esko pakkomielle:mamut, näkee mustaa joka paikassa. säälittää jo

Äänestä
  • Suomi Suomalaisille!
    Jyrkkä ei nykyiselle maahanmuutto politiikalle ja sitä suosiville virkailijoille!
    Vapaa matkustajat pois,syömästä suomalaisten luomaa sosiaaliturvaa.
    Maahanmuutto rahoitusta rajusti leikattava.
    Suomalainen yhteiskunta ei ole velvollinen elättämään työtä vieroksuvia mamuja.

    En ole Eskon kuullut puhuvan mitään rasistista,hän puhuu pelkästään asiaa
    joka koskettaa jokaista veronmaksajaa.
    Kiitos Esko taas kerran päivän tarjoilusta.
    t:vk

    Äänestä

  • Tämä rasistikortin vetäminen esiin joka paikassa on aivan naurettavaa. Suurin osa puolueista haluaa rajoittaa hallitsematonta maahanmuuttoa ja hyväksyy ainoastaan työperäisen muuton.
    Vaalien jälkeen demarit ja vasurit näette että kansa on puhunut! Silloin Lieksan kukkahattujenkin on otettava lusikka kauniiseen käteensä ja alettava siivoamaan omia nurkkiaan!!

    Äänestä

Taas alkoi Lieksan demuilla kissan hännänveto,kovat on riitely halut kun keskenään pitää tapella,ja kumpikaan ei onnistu pääsemään eduskuntaan,
mutta kilpailu on kova .
Saahan nähdä vaalien jälkeen minkälaisen pyykin pesun joutuvat demarit
käymään,onkohan Öystilä varannut likakaivoja ja suodatus laitteistoa,on var-
maan kysyntää Demu piireissä.

Äänestä

Nyt tuo oikeisto demujen siipi hyökkää Kiiskisen Arjan kimppuun kuin kyykäärmeet,
Taas kerran nähdään minkälaisia ovat nämä toverit.
Lukekaa sivu":Missä on Kiiskinen", todella törkeää kirjoittelua oman puolueen ehdokkaasta.
Outoa vaali työtä oikeisto sossuilta!

Äänestä
  • Millainen on oikeisto demari? Eihän kunnon demari voi kanntaa porvarien aatteita!
    Susiko lammasten vaatteissa?

    Äänestä

  • xncms kirjoitti:

    Millainen on oikeisto demari? Eihän kunnon demari voi kanntaa porvarien aatteita!
    Susiko lammasten vaatteissa?

    Kun näät Soile Syrjäläisen ,olet nähnyt sen!

    Äänestä

Demarit ovat sekasi, olleet vuosia. Hyvä on kepun ja persujen härnätä, ovat heti toistesa kimpussa. Äänestän joensuulaista, eivät tappele keskenään vaan vievät selkeästi asiasisältöjä eteenpäin. Lieksalaiset olkoot hiekkalaatikollaan.

Äänestä

No uhallahan näitä pittää kouhotella toistensa kimppuun!

Äänestä
  • SDP luotettavuutta,turvallisuutta.

    Äänestä

Näkis vaan vaalienkin jälkeen!

Äänestä

Kyllä Saastamoinenkin loikki puolueesta toiseen kun ei tullut toimeen muitten kanssa eli loikkas Sossusta, perussuomalaisiin. Kyllä se nyt pärjäilee kun on puolueensa puheenjohtaja lieksassa mutta auta armias jos joku muu pääsee puheenjohtajas niin kyllä se varmaan lähtee ovet paukkuen puolueesta.

Äänestä
  • Oikein Esko,olet tehnyt oikean ratkaisun lähtiessäsi tuosta riitaa haastavasta ja
    toisiaan haukkuvien puolueesta.
    Nyt johdat puolue osastoa täällä Lieksassa ja nautit arvonantoamme.
    Vaalityösi on ollut näkyvää ja tulosta tuottavaa,suuret määrät ihmisiä vaalitilaisuuksissasi kertoo kaiken.
    Sinun puheesi Esko, on selvää ja oikeaa Perus Suomalaisen puhetta,kaikki
    muiden puolueiden kilpailevat ehdokkaat ovat ymmällään! He eivät voi käsittää
    että rehellisellä ja teeskentelemättömällä puheella ja rehdillä ,suoraselkäisellä käytöksellä saa ihmiset vakuuttuneiksi asian oikeasta tilasta .
    P-Karjalan Perus Suomalaiset,muistakaa ,Esko ajaa asiaanne,äänestäkää
    häntä,siinä on mies paikallaan eduskuntaan.

    Äänestä

  • kokkikoti kirjoitti:

    Oikein Esko,olet tehnyt oikean ratkaisun lähtiessäsi tuosta riitaa haastavasta ja

    Täysi kymppi tuosta kirjoituksesta eipä viellä toiset ehdokkaat olekkaan kehuneet itseään noin paljon. vai olikohan joku Täti- ihminen asialla jolla on hyvä mielikuvitus. loppu lause oli jäännyt pois,tässä se tulee: Halleluja tulkaa minun tyköni!!!!!

    Äänestä

  • kokkikoti kirjoitti:

    Oikein Esko,olet tehnyt oikean ratkaisun lähtiessäsi tuosta riitaa haastavasta ja
    toisiaan haukkuvien puolueesta.
    Nyt johdat puolue osastoa täällä Lieksassa ja nautit arvonantoamme.
    Vaalityösi on ollut näkyvää ja tulosta tuottavaa,suuret määrät ihmisiä vaalitilaisuuksissasi kertoo kaiken.
    Sinun puheesi Esko, on selvää ja oikeaa Perus Suomalaisen puhetta,kaikki
    muiden puolueiden kilpailevat ehdokkaat ovat ymmällään! He eivät voi käsittää
    että rehellisellä ja teeskentelemättömällä puheella ja rehdillä ,suoraselkäisellä käytöksellä saa ihmiset vakuuttuneiksi asian oikeasta tilasta .
    P-Karjalan Perus Suomalaiset,muistakaa ,Esko ajaa asiaanne,äänestäkää
    häntä,siinä on mies paikallaan eduskuntaan.

    Hah ha haa mistä sinä keksitkin sinähän kirjoitat kuin pappi. oikein ilta-satu

    Äänestä

  • kokkikoti kirjoitti:

    Oikein Esko,olet tehnyt oikean ratkaisun lähtiessäsi tuosta riitaa haastavasta ja
    toisiaan haukkuvien puolueesta.
    Nyt johdat puolue osastoa täällä Lieksassa ja nautit arvonantoamme.
    Vaalityösi on ollut näkyvää ja tulosta tuottavaa,suuret määrät ihmisiä vaalitilaisuuksissasi kertoo kaiken.
    Sinun puheesi Esko, on selvää ja oikeaa Perus Suomalaisen puhetta,kaikki
    muiden puolueiden kilpailevat ehdokkaat ovat ymmällään! He eivät voi käsittää
    että rehellisellä ja teeskentelemättömällä puheella ja rehdillä ,suoraselkäisellä käytöksellä saa ihmiset vakuuttuneiksi asian oikeasta tilasta .
    P-Karjalan Perus Suomalaiset,muistakaa ,Esko ajaa asiaanne,äänestäkää
    häntä,siinä on mies paikallaan eduskuntaan.

    Onko Esko tullut uskoon. Tai ainakin parannuksen tehdyt,eipä uskois samas miehes?

    Jatkoa edelliseen: ja niin vaeltaa suuri joukko ihmisiä päämäärättömästi eteenpäin. Kansa on hämillään ja ihmeisään että mitä ihmettä siellä tapahtuu
    mutta siellähän on ihminen joka on puettu valkoiseen ja säde kehä on pään päällä on syntynyt lieksan uusi kuningas. HURRAA ELÄKÖÖN KUNINGAS

    Äänestä

  • Ihme on tapahtunut kirjoitti:

    Onko Esko tullut uskoon. Tai ainakin parannuksen tehdyt,eipä uskois samas miehes?

    Loikkako seuraavaksi KD:hen?

    Äänestä

  • kokkikoti kirjoitti:

    Oikein Esko,olet tehnyt oikean ratkaisun lähtiessäsi tuosta riitaa haastavasta ja
    toisiaan haukkuvien puolueesta.
    Nyt johdat puolue osastoa täällä Lieksassa ja nautit arvonantoamme.
    Vaalityösi on ollut näkyvää ja tulosta tuottavaa,suuret määrät ihmisiä vaalitilaisuuksissasi kertoo kaiken.
    Sinun puheesi Esko, on selvää ja oikeaa Perus Suomalaisen puhetta,kaikki
    muiden puolueiden kilpailevat ehdokkaat ovat ymmällään! He eivät voi käsittää
    että rehellisellä ja teeskentelemättömällä puheella ja rehdillä ,suoraselkäisellä käytöksellä saa ihmiset vakuuttuneiksi asian oikeasta tilasta .
    P-Karjalan Perus Suomalaiset,muistakaa ,Esko ajaa asiaanne,äänestäkää
    häntä,siinä on mies paikallaan eduskuntaan.

    Kyllä, Esko sai meidänkin perheen äänet 3kpl,onnea Esko!

    Äänestä

Aatella, että jollakin on aikaa äänestää tätäkin ketjua 117 kertaa! Tämä kertonee perussuomalaisten ajatusmaailmasta. Ei maailmaa pelasteta äänestämällä suomi24 palstalla, halooo. Nyt tarvitaan ihan muita tekoja.

Äänestä

Maailma pelastuu kun vaihdetaan vanhat puolueet hevonkuuseen!
Repästään Portugalin velanmaksusta itsemme irti, ja samalla laitetaan Espanja velkasaneeraukseen!

Äänestä

Kaik jäärjeestyy,SDP 5 paikkaa,kepun Hoskonen Menee läpi et polvet paukkaa.

Äänestä
  • Vain 5 paikkaa SDP:le? Vähäpä ennustat heille,vaikka kyllä P S vie demujen
    paikkoja paljon ja myös keskusta, samoin Kokoomus jolla on paljon nuoria
    ehdokkaina,demareilla taas sama ikäloppu "kööri".
    Hoskonen menee todellisella ääni vyöryllä läpi,hän on maaseudun ihmisten
    asialla.

    Äänestä

  • Demarit jo rukoilee kirjoitti:

    Vain 5 paikkaa SDP:le? Vähäpä ennustat heille,vaikka kyllä P S vie demujen
    paikkoja paljon ja myös keskusta, samoin Kokoomus jolla on paljon nuoria
    ehdokkaina,demareilla taas sama ikäloppu "kööri".
    Hoskonen menee todellisella ääni vyöryllä läpi,hän on maaseudun ihmisten
    asialla.

    Ei tuo liene pahasta, rukoilla, Kävihän noilla pastorikin, ite Isä Mitro, tänään teltalla. Ja väkeä oli niin että keittoakaan ei pastorille jäänyt. KD.nkin nainen oli kuuntelemassa. Eivät ole näköjään Soilea hylänneet, uskovaiset.

    Äänestä

Oikein!
Perus Suomalaiset ovat varma vaalien voittaja.

Äänestä

Ei ainakaan Lieksassa. Soile menee läpi.

Äänestä

Persut jyrää pohjois-karjalassa sanoi täällä kuka mitä hyvänsä!

Äänestä

Apu -lehdessä, kuinka ollakaan Syrjäläsen tienvarsimainos kuvattu. Sattumaako muka?

Äänestä

Soinista tuleekin jämerä ministeri,Kiviniemen -Kataisen hallitukseen,P-Karjalastakin
saamme Ravin Pekan ja Vehviläisen Anun ja heiltä hommat hoituu,

Äänestä

Taitaa herra Ravi joutua höökimään hevoshommiin.

Äänestä

Miten persujen käy jos joutuvat hallitusvastuuseen?

Äänestä

Ei mitenkään, ne rupeaa johtotehtäviin!

Äänestä

Kyllä siitä Soinin Timosta tulee jämerä ministeri,Kataisen,Kiviniemen hallitukseen.

Äänestä

Yli puoluerajojen on äänestetty. Meilläkin lähipiirissä porukkaa useammassa leirissä, mutta nyt äänet keskitettiin nrolle 12.

Äänestä

Hyvä ettei ole nukuttu vaan kukuttu .

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ville K kirjoitti:

Viime vaalit Soile oli vielä kristillinen/nyt hän jälleen sossu on ihan tavallinen!
Antekks"on kai annettu ,hypyt sinne tänne/vaikka kireällä oli välillä jo jänne!
Tämähän ei punikeille ole mitään uutta/taas on saatu tapella,nyt kehutaan toveruutta.
Ainahan meissä demareissa on ollut kahdenlaista ilmaa/toinen siipi nyttenkin pelkästään vain filmaa!

Työväen aatetta ei ole meillä tosi mieless"/kun vain silmä välttää vähän/ruskee on jo kieles !

Riitaa jos e isaada muiden kanssa aikaan/keskenään me riidellään niin kyllä haukku raikaa!

Enkeleitä,onko heitä,kysyä jo voipi/pian monen kohdalla jo iso kello soipi.
Sananvapaus toisille on nykyisin vain suotu/jutut myöskin lehtien on värilliseks luotu!
Mustasta jos puhut mitään ,on sulla väri vika/pian ole itse silloin rasisti ja sika!

Punaiselle puolueelle on tullut suuri hätä/jo uudet tuulet puhaltaa,uskoneet ei tätä!
Soinin Timo meistä menee ohi aivan pian/prosenttien noustessa hän kertoo
sossuin vian:Haukkua vain osaatte ja unohditte kansan,nyt ohi teistä kirmaisen
ja virittelen ansan,Lupaukset on turhia,en niitä minä anna/populistin puheilla
ei siivet kauas kanna!
Äänet kun on laskettu ja tulos saatu kuulla/sitten kerron tarinan mä ministerin suulla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu