Narkomaanipoika

Siis, sivusta seuraan, kuinka ystäväni poika 20v, pilaa elämänsä..hitaasti mutta varmasti.
Pojan päihteidenkäyttö alkoi kaljalla kokeilumielessä n.15-vuotiaana.
Sitten kun ylä-aste loppui, poika meni kauppaoppilaitokseen, keskeytti sen ja aloitti "oman tiensä" kulkemisen.
Alkoi huumeiden kokeilu ja siitä jatkuva käyttö, nykyisin poika käyttää suonensisäisesti aineita päivittäin ja rellestää ympäri "kyliä" mm. autoja varastamalla, sekä muita rikoksia tehden..mitä rikoksia vaan, joista saa rahaa huumeisiin.
Pojan äiti ja isä ovat täysin voimattomia, poika kun ei itse halua hoitoon, siis vieroitukseen, hoitoon ei ole mahdollisuuksia..kerran hänen vanhempansa veivät hänet psykoositilassa mielisairaalaan, mutta jo seur. päivän iltana lääkäri kotiutti pojan "terveenä" poikana.
Mielestäni ammattitaitoisen lääkärin täytyisi huomata, kuinka psykoosissa tuotu poika ei voi yhdessä yössä ns. parantua.
Ks. poika pelottelee ja uhkaa vanhempiaan, poliisit tulevat aina sitten, kun poika on jo ehtinyt karata tilanteesta.
Ystäväni ovat koittaneet kaikki keinot poikansa pelastamiseksi, mutta mistään ei apua löydy.
Poika joutuu pikimmiten rikoksistaan vankilaan, mutta ensikertalaisenahan hän ei siellä kauaa ole, ja pojan äiti vain toivoo, että siellä hänen poikansa pääsee eroon huumeista..sanoin suoraan, että vankilassa, jos missä huumeita saa todella helposti.
Itsekkin äitinä, tunnen tuskaa näiden ystävieni sekä heidän poikansa puolesta..mikään ei tunnu enää auttavan...ehkä kuolema on ainoa ratkaisu tälle pojalle, joka on käynyt (siis kuolema) jo hänen lähellään otettuaan liikaa "huonoa ainetta" yms.muita rikoksia tehdessään loukkaantunut vakavasti, silti, sieltä poika aina vaan tokenee, eikä anna arvoa kunnon elämälle,antaa aineiden käyttää häntä, kunnes häntä ei enää ole...
191332
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Tuollainen on valitettavaa... Pojan pitäisi itse ymmärtää ongelmansa. Mutta ellei hän sitä ymmärrä, paljoa ei ole tehtävissä. Voihan tietysti yrittää katkaisuhoitoa, mutta ellei elämänasenne ole muuttunut niin kohta mennään taas entiseen malliin.

Äänestä

pakkohan sille jotai on tehä!!
miksette vie sitä johoki pakkohoitoon???

Äänestä
  • Kyllä on kaikki tehty tämän pojan eteen, mitä tehtävissä on!
    Kuten jo kerroin, hänen vanhempansa toimittivat hänet psykoositilassa mielisairaalaan, mutta seur.päivän iltana lääkäri päästi pojan pois(poika oli skarpannut, kun "höyryt" oli haihtunut päästä vuorokauden aikana) ja siksi lääkäri ei määrännyt poikaa pakkohoitoon, "Koska ei ole tässä tapauksessa tarvetta", näin oli lääkäri todennut.
    Poika osaa todella näytellä juuri silloinkun ei ole ottanut aineita, luulisi jopa ettei käyttäisi..paitsi sen näkee jo hänen kuihtuneesta olemuksestaan..
    Pakkohoitoon ei todellakaan ole helppoa Suomessa saada ketään, ja varsinkin tässä tapauksessa lääkärin pitäisi ehdottomasti määrätä pakkohoito, mutta avohoito on nyt in..ja narkomaaneja on niin paljon, ei yht.kunnalla ole "resursseja" laittaa kaikkia narkomaaneja pakkohoitoon, vaikka tässäkin tapauksessa pojan vanhemmat vaativat juuri sitä, hehän elävät sitä poikansa "helvettiä" joka hetki.
    Kun olisikin joku keino..auttaisin jos vaan voisin, mutta todellakin, tämä yhteiskunta on läpimätä!vanhemmilta ja ystäviltä, kaikilta jotka haluaisimme tätä nuorta auttaa, loppuu voimat, emme mahda hänelle mitään..niinkuin ei näköjään lääkäritkään..he eivät ilmeisesti edes välitä, tämähän on nykyisin valitettavan yleistä huumepiireissä sekä omaisien suhteen...

    Äänestä

  • Sivusta seuraan... kirjoitti:

    Kyllä on kaikki tehty tämän pojan eteen, mitä tehtävissä on!

    määrätä ketä tahansa noin vain, toimenpiteelle on olemassa tarkoin määritellyt perusteet Suomen laissa ja tällä on tietyt etunsa, muutenhan meillä olisi satoja tuhansia alkoholisteja pakkohoidossa.

    Tahdonvastaisen hoidon edellytykset

    Täysi-ikäinen henkilö voidaan määrätä psykiatriseen sairaalahoitoon tahdostaan riippumatta vain, jos

    1. Hänen todetaan olevan mielisairas

    2. Hän on mielisairautensa vuoksi hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen olennaisesti
    pahentaisi hänen mielisairauttaan
    vakavasti vaarantaisi hänen terveyttään tai turvallisuuttaan tai
    vakavasti vaarantaisi muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta

    3. Mitkään muut mielenterveyspalvelujen vaihtoehdot eivät sovellu käytettäväksi tai ovat riittämättömiä.

    Kaikkien edellä esitettyjen edellytysten (1-3) on täytyttävä samanaikaisesti. Toisin sanoen potilaan tulee olla mielisairas ja hoidon tarpeessa sekä muiden mielenterveyspalveluiden tulee olla riittämättömiä tai käyttöön soveltumattomia.

    Äänestä

  • pakko hoidon hyöty:

    2kk sairaalassa jossa pää pidetään sekasin rauhoittavilla.kaveri pääsee vapaaksi 100 rauhoittavaa taskussa ja tietenkin hakeutuu viikon kuluessa vanhojen kaverien mukaan ja sama alkaa taas.

    vanhemmat ei paljon muuta voi tehdä kun katsoa vierestä ja yrittää tukea.

    en aio tyrkyttää tänne kannabiksen ominaisuuksia mutta joka tapauksessa siinä vaiheessa kun poikasi saa kipinän lopettaa niin vanhempien täytyy olla valmiina auttamaan välittömästi.
    hankkikaa tietoo ja yrittäkää saada tietoa joltain vanhalta pirinistiltä joka on palannut norm. elämään.
    poikasi tarvitsee vaan itse se tajuta...

    PAKOTTAMINEN VAIN PAHENTAA.

    huumeet kehittyy niin nopeasti että suomessa on jopa laillisiakin huumeita joiden käyttöön poliisi ei voi puuttua.huumesota alotettiin 50v liian myöhään ja se asia ei tule ikinä korjaantumaan...
    tuntuu siltä että toivo on menetetty.huumeet ovat tulleet ja pysyvästi kuten alkoholi aikoinaan....

    Äänestä

  • s-a siimes kirjoitti:

    pakko hoidon hyöty:

    Ei ole kysymys minun pojastani, vaan ystäväperheen pojasta..ja ei kuule auta kysyä neuvoja joltain ehdottamaltasi "vanhalta pirinistiltä", tämä poika ei ole iältään vanha,20v, mutta on ollut jo vuosia itse pirinisti!Että silleen, kyllä pojan vanhemmat ovat kaikkensa tehneet, mut tueppa siinä,kun poika menee esim. vanhempien työpaikoille piripäissään riehumaan, kyllä asiakkaat kaikkoaa ja äkkiä.He todella ovat yrittäneet kaikkensa pojan eteen ja kuten mainitsin, apua ei ole saatavilla mistään!
    PS:Jos pojalla on esim. rauhoittavia lääkkeitä tai vastaavia, sehän polonen popsii purkillisen kerrallaan, että saa päänsä vähäksi aikaa sekasin...siis tilanne eikun pahenee, mitään ei voi tehdä, koska poika ei itse edes halua aineista erroon!!!!

    Äänestä

  • Sivusta seuraaja.. kirjoitti:

    mitään ei voi tehdä koska poika ei itse halua aineista eroon.

    Äänestä

  • Eräsmies kirjoitti:

    Ystäväni juuri soitti ja kertoi, että poika oli tullut taas kerran kotiovelle ainepäissään riehumaan, pojan äiti oli alkanut soittamaan poliiseja, poika oli ottanut äitinsä kännykän ja heittänyt sen maahan ja hyppinyt päällä ivallisesti nauraen, äidin katsoessa vierestä.
    Siis poliiseja ei tähänkään hätään oltu saatu paikalle ja poika kerkesi karkuun..ja äiti lähti myös häpeissään kotoaan "kylään", koska naapurit näkivät, valitettavasti koko tapahtuman.
    Poika yrittää kiristää rahaa vanhemmiltaan, jota ei tietenkään saa, jossain nurkan takana odottaa autolastillinen muita narkomaaneja, joiden avustuksella tämä poika taasen pääsi kuin "koira veräjästä".
    Hirveän tuskallista tämä on minullekkin ystävieni puolesta, mutta niinkuin sanoit, mitään ei ole tehtävissä, koska poika ei itse halua irti aineista..ainoastaan irti todellisuudesta.
    Toivottavasti tämä kertomus(tosi!), pistää edes joitakin nuoria miettimään, että se eka kokeilu johtaa toiseen ja siitä on lyhyt matka kovempiin aineisiin..Älkää hyvät nuoret, te, jotka tämän luette, koskaan koskeko huumeisiin, tiedätte, kuinka siinä lopulta käy....

    noin ei todellakaan käy automaattisesti jokaiselle, tuollaisen historian omaavalla henkilöllä on erittäin todennäköisesti paljon muutakin vikaa päänupissa ja sellaiset ovat kaiken varoittelun ulkopuolella.

    On virheellinen johtopäätös leimata moniongelmaisen sekopään syntymiseksi aineet, moniongelmaisuus ja aineet korreloivat mutta kausaalisuus toimii toisinpäin, ongelmaisuus aiheuttaa hakeutumista päänsekoitusaineiden pariin.

    Omien vanhempien terrorisointi ja ryöstelyhän on meillä perinteisesti viinarahaa tarvitsevien, alkoholisoituneiden aikamiespoikien käytäntö.

    Huom! Tämä poika oli fiksu ja ihan tavallinen nuorukainen, ennenkuin sekosi aineisin ja siis nyt aineet ovat sekoittaneet hänet!
    Ei toki kaikki käyttäjät noin sekoa..ehkä kuitenkin pidemmän käytön jälkeen hekin!
    Olen nähnyt monia vastaavia tapauksia, ja kyllä ne entiset "tavalliset" tyypi, nykyiset narkomaanit ovat aivan sekopäitä, tekevät kaikkea älytöntä, rikoksia yms..
    Joten edelleen kaikille, jotka aiotte edes kokeilla aineita, JÄTTÄKÄÄ VÄLIIN!!!
    Kukaan ei voi sanoa, etteivätkö huumeet olisi vaarallisia. Ja onhan meistä useampi nähnyt, mihin se aineiden vetäminen johtaa..ja tämä ei tosiaankaan ole mitään "turhaa hysteriaa"..ehkä sellaisten mielestä on, jotka itse käyttävät huumeita ja toivovat, että kaikki aineet laillistettaisiin....

    Äänestä

  • Sivusta seuraan.. kirjoitti:

    Eikö ensin pidä kuitenkin olla itsellä se halu ottaa päihdettä? Tuskin kukaan tässäkään tapauksessa on pakottanut siihen. Ja edelleen, eikö se myös ole omasta halusta että sitä ottaa uudelleen?

    Nuo "älyttömät" tempaukset taas voidaankin aika pitkälti laittaakin päihteiden piikkiin. Sitähän ne juuri tekevät, sekoittavat päätä.

    Ja muuten. Et voi tehdä mitään yleistystä, että "mihin se aineiden vetäminen johtaa..." Minä ainakin olen nähnyt useita eri päämääriä. Niillä joilla päihteiden käyttö on elämässä pääasia, ei päämäärä näytä hyvältä. Niillä taas joille se on vain silloin tällöin mauste elämässä, on todennäköisesti pitkä ja mukava elämä.

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    ei kannata kokeilla ku ei ikinä tiiä miten ne itsellä vaikuttaa....

    Äänestä

  • kaktus kirjoitti:

    ei kannata kokeilla ku ei ikinä tiiä miten ne itsellä vaikuttaa....

    ei kai kannatakaan.

    mutta mitä hyötyä tuollaisestä jälkiviisaudesta on? en usko sua jos väität ettet ole itse koskaan kokeillut mitään päihteitä.

    Äänestä

  • Sivusta seuraan... kirjoitti:

    Ystäväni juuri soitti ja kertoi, että poika oli tullut taas kerran kotiovelle ainepäissään riehumaan, pojan äiti oli alkanut soittamaan poliiseja, poika oli ottanut äitinsä kännykän ja heittänyt sen maahan ja hyppinyt päällä ivallisesti nauraen, äidin katsoessa vierestä.
    Siis poliiseja ei tähänkään hätään oltu saatu paikalle ja poika kerkesi karkuun..ja äiti lähti myös häpeissään kotoaan "kylään", koska naapurit näkivät, valitettavasti koko tapahtuman.
    Poika yrittää kiristää rahaa vanhemmiltaan, jota ei tietenkään saa, jossain nurkan takana odottaa autolastillinen muita narkomaaneja, joiden avustuksella tämä poika taasen pääsi kuin "koira veräjästä".
    Hirveän tuskallista tämä on minullekkin ystävieni puolesta, mutta niinkuin sanoit, mitään ei ole tehtävissä, koska poika ei itse halua irti aineista..ainoastaan irti todellisuudesta.
    Toivottavasti tämä kertomus(tosi!), pistää edes joitakin nuoria miettimään, että se eka kokeilu johtaa toiseen ja siitä on lyhyt matka kovempiin aineisiin..Älkää hyvät nuoret, te, jotka tämän luette, koskaan koskeko huumeisiin, tiedätte, kuinka siinä lopulta käy....

    Alkoholi-huumeet erottelu ei oo järkevä. Ne _KAIKKI_ on yhteinen kategoria Päihteet, joka jakautuu sitten alakategorioihin. Esim, opiaatit(kodeiini, morfiini, heroiini), stimulantit(kofeiini, amfetamiini, kokaiini), hallusinogeenit(psilocybiini/psilosiini,Lsd, lsa,) , tekniset liuottimet (alkoholi, lakat, maalit, yms), kannabinolit ja lääkkeet. Siinä taisi noin pääpiirteittäin olla.
    Miltei 97/100 aloittaa päihtymisensä alkoholilla ja tupakalla. Molemmat vahvoja myrkkyjä joihin ihminen kuolee.
    Jos kyseinen poika on ollut älykäs ihminen niin uskon että jos/kun hän pääsee aineista eroon hän toivottavasti tajuaa katuvansa kaikkea mitä vanhemmilleen on aiheuttanut. Minulla samantapaista jälkeä teki alkoholi. Välit oli pitkään tulehtuneet vanhempiini. Olin ns teinijuoppo, nyt on onneksi avovaimo joka osaa sanoa milloin ei hyvältä näytä.

    Äänestä

  • Henrik kirjoitti:

    Tiesin, että aihettani koskien, tulee jos jonkilaisia vastauksia, sinulla oli omakohtainen kokemus päihteistä ja niistä selviytymisestä, onnittelen sinua sydämestäni.
    Ks. poika ei ole koskaan mikään tyhmä ollut, pärjäsi hyvin koulussa siihen saakka kun sitä kävi, pelasi aktiivisesti lätkää n. 9 vuotta ja hänellä on ollut hyvät,rakastavat vanhemmat.
    Hän vain, tietenkin meille päihteettömille, tuntemattomasta syystä, ajautui väärään seuraan, jossa ensin juotiin ja käytettiin lääkkeitä sekaisin, sitten tuli pilvenpoltto ja nyt hän on siis suonensisäisten aineiden säännöllinen käyttäjä."Pirinisti", kansankielellä..
    Vaatii todella voimia hänen perheeltään ja meiltä muilta, perheen ystäviltäkin, katsoa vain vierestä kun tämä nuorukainen pilaa elämäänsä..
    Toivottavasti poika saisi jostain oljenkorren ja tajuaisi jättää aineet, sitä toivon pojan ja hänen vanhempiensa vuoksi..vielähän on kuitenkin toivoa..
    Hyvää kesää Sinulle Henrik ja pysy valitsemallasi tiellä :)))

    Äänestä

...huoneeseen jossa on pehmustetut lattia, seinät ja katto. Heittäkää sille kerran päivässä vettä ja leipää. Eiköhän se siinä viikossa vieroitu. Ja sen jälkeen pitäkää sitä KOKO AJAN silmällä.

Äänestä
  • Kiitos, sinullapa olikin "oivalliset ja asialliset" ratkaisut tämän pojan huumeongelmaan..
    Juuri eilen keskustelin pojan äidin kanssa, hätä hänellä popjastaan oli kova, poika on nyt kadonnut..
    tässä eletään nyt minuutti minuutilta ja odotetaan...mitä?..sitä emme tiedä...mutta pelkäämme pahinta..
    Että asiallista oli valistuksesi..jospa sattuisi oman lapsesi kohdalle, kokeile hänelle tuota neuvomaasi "hoitoa", sillähän pääset sitten "helpolla"..
    Että täällä voi olla idioootteja kirjoittelijoita...vakavista asioista viitsitään herjaa heittää..uskomatonta empatianpuutetta..joka tuntuu olevan kovin yleistä näillä palstoilla..

    Äänestä

  • Sivusta seuraan.. kirjoitti:

    Kiitos, sinullapa olikin "oivalliset ja asialliset" ratkaisut tämän pojan huumeongelmaan..
    Juuri eilen keskustelin pojan äidin kanssa, hätä hänellä popjastaan oli kova, poika on nyt kadonnut..
    tässä eletään nyt minuutti minuutilta ja odotetaan...mitä?..sitä emme tiedä...mutta pelkäämme pahinta..
    Että asiallista oli valistuksesi..jospa sattuisi oman lapsesi kohdalle, kokeile hänelle tuota neuvomaasi "hoitoa", sillähän pääset sitten "helpolla"..
    Että täällä voi olla idioootteja kirjoittelijoita...vakavista asioista viitsitään herjaa heittää..uskomatonta empatianpuutetta..joka tuntuu olevan kovin yleistä näillä palstoilla..

    Miettikääpä sitä, mitä tapahtuisi jos huumeet olisi vapaana kaikkien saatavilla? Kokeilijoita ja tulevia hulluja riittäisi...ja myös surullisia kohtaloita. Itkeviä äitejä ja isiä. Mutta empatiaahan täältä ei löydy, vain vakuutteluja siitä, että ongelmat ovat lähtöisin ennen huumeiden nappaamista taikka siitä kuinka hyvät fibat niistä saa. Ja ennen kaikkea siitä kuinka paljon pahempi viina on!

    Äänestä

  • Rasmus kirjoitti:

    keskustelun taas visioihin, jotka ovat täysin sinun mielikuvituksesi tuotetta? Kyse oli vieroituksesta... Kuka täällä on puhunut sen puolesta, että "huumeet" (miksi monikko?) olisivat "vapaana kaikkien saatavilla"?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sivusta seuraan.. kirjoitti:

Siis, sivusta seuraan, kuinka ystäväni poika 20v, pilaa elämänsä..hitaasti mutta varmasti.
Pojan päihteidenkäyttö alkoi kaljalla kokeilumielessä n.15-vuotiaana.
Sitten kun ylä-aste loppui, poika meni kauppaoppilaitokseen, keskeytti sen ja aloitti "oman tiensä" kulkemisen.
Alkoi huumeiden kokeilu ja siitä jatkuva käyttö, nykyisin poika käyttää suonensisäisesti aineita päivittäin ja rellestää ympäri "kyliä" mm. autoja varastamalla, sekä muita rikoksia tehden..mitä rikoksia vaan, joista saa rahaa huumeisiin.
Pojan äiti ja isä ovat täysin voimattomia, poika kun ei itse halua hoitoon, siis vieroitukseen, hoitoon ei ole mahdollisuuksia..kerran hänen vanhempansa veivät hänet psykoositilassa mielisairaalaan, mutta jo seur. päivän iltana lääkäri kotiutti pojan "terveenä" poikana.
Mielestäni ammattitaitoisen lääkärin täytyisi huomata, kuinka psykoosissa tuotu poika ei voi yhdessä yössä ns. parantua.
Ks. poika pelottelee ja uhkaa vanhempiaan, poliisit tulevat aina sitten, kun poika on jo ehtinyt karata tilanteesta.
Ystäväni ovat koittaneet kaikki keinot poikansa pelastamiseksi, mutta mistään ei apua löydy.
Poika joutuu pikimmiten rikoksistaan vankilaan, mutta ensikertalaisenahan hän ei siellä kauaa ole, ja pojan äiti vain toivoo, että siellä hänen poikansa pääsee eroon huumeista..sanoin suoraan, että vankilassa, jos missä huumeita saa todella helposti.
Itsekkin äitinä, tunnen tuskaa näiden ystävieni sekä heidän poikansa puolesta..mikään ei tunnu enää auttavan...ehkä kuolema on ainoa ratkaisu tälle pojalle, joka on käynyt (siis kuolema) jo hänen lähellään otettuaan liikaa "huonoa ainetta" yms.muita rikoksia tehdessään loukkaantunut vakavasti, silti, sieltä poika aina vaan tokenee, eikä anna arvoa kunnon elämälle,antaa aineiden käyttää häntä, kunnes häntä ei enää ole...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu