Tuntuuko keltään muusta näin? Haen kulttuurialan opintoihin ykkössijana radio ja televisio työ metropoliaan. Minulla ei ole työkokemusta eikä aikaisempaa opiskelukokemusta alasta. Tuntuu ihan mahdottomalta päästä mihinkään. Minulla on yksi välivuosi takana enkä halua toista. Lisäksi tuntuu että ei voi päästä seuraaviinkaan vaihtoehtoisin koska ensimmäisestä hakusijasta saatavia pisteitä aina niin painotetaan..Onko joku päässyt kouluun joka ei ollut ensimmäisena toiveena?
kaiken kukkuraksi jokaiset pääsykokeet menee päällekkäin enkä tiedä saako niitä vaihettua.
Stressaa ja ahdistaa..pelottaa ettei pääse ikinä elämässä eteenpäin : (
kaiken kukkuraksi jokaiset pääsykokeet menee päällekkäin enkä tiedä saako niitä vaihettua.
Stressaa ja ahdistaa..pelottaa ettei pääse ikinä elämässä eteenpäin : (
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuossa vaiheessa ei vielä ainakaan kannata stressata siitä, että ei koskaan pääsisi elämässä eteenpäin. Olet vielä nuori ja sinulla on paljon aikaa elämiselle, kunhan et jää vuosikausiksi kotisohvalla odottelemaan sitä läpimurtoa. Ikävä kyllä on kuitenkin tosiasia, että kaikki eivät koskaan pääse haluamaansa opiskelupaikkaan.
Ei siltikään vielä kannata heittää kirvestä kaivoon. Kyllä sinne opiskelemaan joka vuosi väkeä pääsee, joten se ei tosiaankaan mahdotonta ole. Jos et vielä ole hakenut, voi omien mahdollisuuksien arviointi olla hyvin vaikeaa, joten kannattaa rauhassa odotella tuloksiin asti ja sitten arvioida tilanne uudestaan. Jos olet jo hakenut, pääsykoetuloksista näkee aika hyvin, kuinka lähellä tai kaukana pääsy oli.
Kannattaa kuitenkin mielestäni jo etukäteen miettiä myös muita vaihtoehtoja, jos tämä ei onnistukaan. Ensisijaisuuspisteiden merkitys riippuu ihan täysin siitä, kuinka vaikeapääsyisille aloille haet ja kuinka hyvät todistuspisteesi ovat paikkoihin, jossa se merkitsee. Moniin paikkoihin kyllä pääsee paljon väkeä, jotka eivät olleet ensisijaisia hakijoita. Jos koet jonkinasteista epävarmuutta paikkavalinnoistasi, kannattaa varata aikka te-toimistoon ammatinvalintapsykologille, jonka kanssa voit käydä läpi myös muita vaihtoehtoja.
Ei opiskelemaan pääsy mahdotonta ole. Töihin pääsy kulttuurialan tutkinnolla sitä vastoin on täysin mahdotonta, ainakin muihin kuin lyhyisiin pätkätöihin.
En mitenkään ymmärrä, että nuoria pitää varta vasten huijata tällaisella koulutuksella, jolla ei kerta kaikkiaan pysty työllistymään.
Ei opiskelemaan pääsy tosiaan mahdotonta ole, helvetillisen hankalaa kylläkin. Itse olen juuri tuollainen läpimurron odottaja, välivuosia viisi ja vuodesta 2009 asti ollut koulussa, josta valmistun työttömäksi. Tuo sinua kiinnostava media-ala, varsinkin "kameran edessä tapahtuva", siis toimittajan ala, on sellainen, joka mielestäni kannattaa unohtaa kolmen vuoden hakemisen jälkeen. Siinä menee elämä aivan vessanpöntöstä alas, mikäli se on ainoa vaihtoehtosi, joten mietipä myös muita kuin tuo radio- ja tv-työ. Perinteinen alan paikka, tiedotusopin laitos Tampereella, on todellinen koetinkivi, jonne ehkäpä promille hakeneista pääsee:) Tiedä sitten tuosta Metropoliasta... Itse samalle alalle haikailleena olen myöntänyt itselleni, että ei siitäkään mitään tule. Tällä haavaa jahkaan, että haenko luokanopettajan koulutkseen -joka sekin on perinteisesti todella haluttu- vai jäänkö hetekan pohjalle piereskelemään.
Jos sinulla on vasta yksi välivuosi takana, olet vissiin parikymppinen kansalainen, itse olen jo 26 ja tuntuu, että olisi ihan kiva olla alle 30, kun valmistuu työttömyyskortistoon...
No, ainahan voi tarttua pulloon, kun huolet hiekan lailla sormien välistä valuvasta elämästä painavat.
Jee jee.
"Ei opiskelemaan pääsy mahdotonta ole. Töihin pääsy kulttuurialan tutkinnolla sitä vastoin on täysin mahdotonta, ainakin muihin kuin lyhyisiin pätkätöihin.
En mitenkään ymmärrä, että nuoria pitää varta vasten huijata tällaisella koulutuksella, jolla ei kerta kaikkiaan pysty työllistymään. "
Juuri näin. Itselläni on alan tutkintoja ja työkokemustakin enemmän kuin riittävästi, mutta sopivat kontaktit ja nuolemisen taito kun puuttuvat piti aloittaa aivan alusta ja eri alalta. Toinen aika epärealistinen vaihtoehto olisi ollut perustaa oma yritys. Älkää ihmiset yrittäkö missään nimessä tv, leffa, yms. aloille. Ei tule kuin pettymyksiä. Vain harva onnistuu sillä puolella ja nekin menevät suhteilla. Lisäksi suurella osalla allalla toimivista ei edes ole mitään koulutusta.
Ei se kouluun pääsy ongelma ole, jos on realistinen. Itse aikoinaan nuorempana halusin eläinlääkäriksi. Jossain vaiheessa tajusin kuitenkin, ettei musta olisi ensinkään tekemään sitä kaikkea työtä pelkkiä pääsykokeita varten ja sit tietty myöhemmin koulussa. Valitsin siis alan, jolla mulla oli jo ennestään hyvät edellytykset päästä sisään, ja niin sitä mentiin heti ekalla kerralla.
Kaverini on hakenut eläinlääkikseen 4 vuotta eikä vieläkään ole päässyt, tehnyt millon mitäkin näiden "välivuosien" aikana.
En nyt sano etteikö saisi tai pitäisi hakea unelma-ammatteihinsa, mutta että jossain vaiheessa kannattaa ehkä miettiä, kummpaa haluaa enemmän: päästä sisään kouluun ja eteenpäin elämässä vai yrittää vuosi vuodelta uudestaan. Kyse on priorisoinnista
Mm.. Tutulta kuulostaa. Ihan samaa menoa täälläkin. Itse haen Teatterikorkeaan, musiikille jne. Palautetta saa musiikin pääsykokeissa, että pitäisi olla näyttelijä, kun ääni sopii teatterilavoille, teatterialan pääsykokeissa sanotaan, että pitäisi pyrkiä muusikoksi, koska musiikilliset lahjat ei pääse tarpeeksi esiin näyttelijänkoulutuksessa.
Tosin oma tilanne poikkeaa siinä määrin, että pääsin opiskelemaan sitten kansanopistolle tota näyttelijähommaa ja täyttä paskaahan se siellä ainakin oli. Ns. opettajalla ollut mitään pedagogisia taitoja, opiskelijat pyörittivät koko juttua, ja kun on tiivis ryhmä, jossa sattuu löytymään narsisti, joka saa käännettyä tilanteen halutessaan tietyille ihmisille epämiellyttäväksi niin helvetiksihän se muuttuu. Onko se oma unelma sitten enää sen arvoista, että mielenterveys menee iteltänsäkin..
Olen miettinyt myös näitä "tavallisia töitä" lääkärin hommaa, opettajan työtä jne, mutta oma fiilis on nykyään jo sitä rataa, että onko tässä vitunkaan väliä enää jaksaa yrittää yhtään mitään, kun ei taata kaikille mielekästä tulevaisuutta, mitä vitun väliä on kouluttautua hullunlailla, vain jotta pääsisi paskan työilmapiirin keskelle ihmisraunioksi loputtoman stressaamisen keskelle,saati sitten päätyä tekemään paskatyötä, jota vihaa sydämensä pohjasta ja miettii joka ikinen päivä ja yö, millä tavalla tässä pitäisi päivänsä päättää.
Ikäänkuin sitä stressiä ei tässä maailmassa muutenkin jo luotaisi tarpeeksi ja suorituspaineet sen kuin kasvavat. Mikään ei riitä kenellekään eikä missään ikinä, ei edes, jotta pääsisi kouluun, jossa pitäisi opetella niitä tarvittavia taitoja tulevaan ammattiin. Pitää olla valmis ennen kuin menet edes pyrkimään.
Itellä pahoja oppimisvaikeuksia ja aina joutunut taistelemaan arvosanojen ja muiden (esim.opettajien, henkilökunnan) arvostuksen kanssa. Sisulla kuitenkin päässyt kouluun sisälle vaikka kuinka paskaa ja syrjintää saanut niskaan. Nyt luen parhaillaan hoitajaksi ja tästä olis tarkotus vielä lukea hammashoitsuksi:).
Tsemppiä jokaiselle valitsemallaan alalla:)!