Haluaisin kertoa omasta kohtalostani tuon terveysruoan suhteen.Kaikki alkoi siitä kun lääkäri sanoi laihduta kolesterolisi on 8 ja hiukan koholla oleva verenpaine. Laihdutin ns terveellisellä ruokavaliolla. Sain pois 15 kg.
Uusien verikokeiden tulos oli murskaava. Kolesteroli 18 , trikklyseridit ym ihan perseellään. Verenpaine 185/ 115. Olin kuoleman väsynyt. Olin syönyt mielestäni vain terveellisiä ruokia. Lähes pelkkiä vihanneksia, ruisleipää, kaikkea mikä oli kevyttä ja rasvatonta, suolatonta, sokeritonta siis lihaakin söin jonkin verran ja join kevyt limua silloin tällöin eli jätin pois lähes kaiken rasvaisen paitsi pellavasiemenöljyn, jota otin pullossa olevan ohjeen mukaan. Ai niin sokerinkin paastoarvo oli alussa siinä 7,5.
Nyt oon hoikempi ja minulla on insuliinihoito sokerit meni perseelleen. Rasva-arvot edelleen reilusti yli 10 lääkityksestä huolimatta. LOaihduttaessani lenkkeilin joka päivä n. 5-8 km. Kävellen reipsta vauhtia.
Nykyään sitten en enää uskalla mittailla sokereitakaan kun en enää kestä kun ei tiiä mitä siltä mittarista putkahtaa luvuksi, vaikka yritän elää terveellisesti.
En tiiä pitäskö ruveta vetään slerssiä ja rasvasta lihaa ja kananmunia. Onko kelleen muulle käynyt samalla tavalla, että kaikki menikin huonompaan suuntaan. Hoitajan mukaan söin liian vähän. Yöllä kuulema maksa erittää liikaa sokeria ja rasvaa. Ai niin kyllä leivällä söin tietenkin kasvirasvalevitettä. Tässä tarinani noin suurin piirtein. Ja asiallisia vastauksia toivon. Liikoja hiilareitakin välttelin.

Vastaukset 5
Vanhimmat
on todella käynyt!! kaikki nuo mitkä sinullakin oli laihasta tuli pikku hiljaa sairaampi ja pulkskempi vaan olen nainen.Jokainen päättää itse omasta terveydestään mulla oli vaan että monesta ruokaaineesta maha tuli kipeeksi ja astma/lallergia mikä lie vaivanna.Muutamia kuukausia sitten jätin pois leivän perunat makaronit, riisin sokerihan oli tosi hyviä mutta siihen meni insulinia lääkettä ja jatkuva infektio flussan tyylinen oli kyllä päällä eli..elimistö reagoi kaikkeen mutta sokeritpa laski.Kävin täs pari vk siten ruokaterapeutilla hää käski kokeileen leipää tai puuroo koska viljatuotteet puuttuu.. söin pari palaaleipää ja kas kummaa sairastui, sokerit meni korkeiksi taas..nyt sillä tiellä ollaan..
Alussa kun laski sokerit normaali tasolle , jotka korkeet..söin pihviä, lihaa, kalaa , kanaa, kananmunaa paistetuna voissa,ryynimakkaraa jne. kasviksia salaattia mitä voin syödä..kaikkee en voi.Olo oli mahtava..
Nyt pitäs ponnistella takas samaan..samoilla ohjeilla.
Miten minunkin kolesteroli joka ei mitään leivälle laittanna en syönyt silloin paistettuja ruokiakaan..voi nousta korkeiksi mietiittiin pahimmillaan 8.3,Limuja en juonut en syönyt karkkia ja liikuinkin.Söin olevinaan terveellisesti..pari potaattia..riisiä.. Hiilariton dietti tavallaan ja se puree ainakin meikäläiseen.
joo samaa rataa menee. Oon muuten myös nainen. Mitä enemmän lisäät terveyttä edistäviä ruokia sitä sairaampi olo. Meikäläinen jos syö paljon viljaa eli noin 3 viip. ja vaikka makaronilaatikkoa noin 1 dl alkaa järjettömän huono olo. Niveletki alkaa särkee sairaasti ja vatsa turpoo.
Mulle tuntus sopivan toi hapankorppu ja näkkäri parhaiten. Se kolme viip.päivässä. Maito-ja maitotuottee pistää vatsan turvoksiin ja löysälle. Ei oo intoleranssii. Allergiat huonepöly, leppä, paju, koivu nurminata, timotei ja pujo. Toi viljahomma on varmaan allergiaa.
Mullahan kuvattiin magneettikuv.pään suonet ja kaulavaltimotki ja ei mitää erikoista vaikka ois pitäny noilla rasva-arvoilla olla vaikka mitä, ei rasvamaksaa, munuaiset ok, sit yritettii löytää silmäluomista ja silmänpohjista rasvakasoja sekä akillesjänteiden seudulta, mutta kaikki ok. Ensimmäinen kolest. lääke vaihdettii ku ei sopinu eikä puottanu rasvoja. Oon menos kokeisii uuden lääkkeen tehon kartotukseen. Hirvittää vähän ku elimistö on tottunu tollaseen rasvaan, miten käy jos laskee nopeesti. En muuten juo enkä tupakoi. Alkaa kyrsii kunnolla tää ku yrität elää terveellisesti ja meetki huonompaa.Juu ja sitä iän ikuista vettäki juon tarpeeksi päivässä. Taidan syödä kunnon makkaraleivän. Oon ostanu muulle väelle ultra kevyttä meetvurstia . Ja tällä kertaa en ota leivälle salaattia kurkkua enkä tomaattia.
Arvelen, että ravinnossasi ei ole ollut riittävästi pehmeätä tyydyttymätöntä ja monityydyttymätöntä rasvaa. Ei rasvaa tietystä tolkuttoman paljoakaan pidä syödä, mutta liian pieni määrä ja huono laatu ova huonoja asioista nekin.
Laita leiville reilusti pehmeätä rasiamargariinia, niiden "terveysruokakasvisten" joukkoon rypsiöljyä tai siitä tehtyä salaatinkastiketta, syö kalaa 2 - 3 kertaa viikossa. Olisiko ruokavaliosi ollut liiankin yksipuolinen? Mutta hienosti olet saanut painoa pois; se saattaa aluksi myös nostaa kolesterolia, kun rasvasolujen hajotessa niistä vapautuu kolesterolia. Ruokavalio pit´äisi saada nyt kuntoon insuliinikin huomioon ottaen. Koita saada lähete ravitsemusterapeutin vastaanotolle, lääkärit ja hoitajat kun ei siitä puolesta niin paljoa tiedä.
Kiitos vastauksesta. Menen tuossa ensi viikolla lääkärille ja pakisen siellä kaiken, mikä potuttaa ja epäilyttää. Kalaa olen syönyt. Sen 2-3 krt vähintään viikossa ja sitä Beceliä leivälle. Olen varmaan syönyt liian pieniä määriä, olen sitä puntaroinut. Kerralla menee vatsaan 1 pieni peuna, lasi maitoa, näkkäri,ja lautasellinen salaattia ja siihen loraus sal.kastik.jossa rypsiöljyä.Sillä pärjäilen n. 3-4 tuntia liikkumisesta riippuen. Tätä rataa on mennyt vuosikausia. Päivän kalorimäärät jäävät reilusti alle tuhannen. Joskus jopa 500/päivä. Kuitenkin on kylläinen olo.Alkaa tuntumaan tosiaan et liian yksipuolinen ravinto, pelkkää rehua, marjaa ja hedelmää, näkkäriä ja hap.korppua ja maitoa pari lasia päivässä. Lihaa tai kalaa n. 60g Kalakin on vähärasvaista ja liha enint.n 7% rasvaa.Söin eilen sen vaalea leivän, jossa oli makkaraa päällä ja sen kanssa maitokahvin. Oli tosi hyvää pitkästä aikaa eikä tullut huono omatuntokaan.
Biologi Christer Sundqvist lataa täyslaidallisen Suomen Diabetesliiton ravintosuosituksia vastaan suositussa blogissaan 3.3.2011. Kirjoitus on herättänyt vilkkaan keskustelun, johon on osallistunut myös tri Timo Kuusela. Kannattaa lukea ja kommentoida.
_________________
Matti Tolonen
Lääkäri, eläkkeellä
http://www.tritolonen.fi/
http://sundqvist.blogspot.com/2011/03/diabetes-hallintaan-yksinkertaisilla.html