Mun lapsuus on ollu perseestä, vihaan mun isää, joka on hakannu äitiä, huutanu ja rassannu kaikkia henkisesti ja fyysisesti. Minäkin olen muutamia kertoja pienenä saanu selkäsaunoja.
Huuto jatkuu edelleen. Oon väsyny siihen. I hate my dad.
Vuosia sitten mun pää kuvattiin ja sieltä löyty jotn, aluksi ei osattu sanoa mitä se on, ramppasin koti-koulu-sairaala väliä ja koulu meni perseelleen. Aluksi säikähdin, että se voi olla kasvain. isä rupesi pitämään sairasta puhetta mulle että voin kuolla siihen, että kannattaisi viimehetkillä kunnioittaa häntä. Säikähdin, että jospa mä kuolenkin siihen. Pyörtyilin paljo yms yms. Mutta sitte todettiin että se onkin vain arpikudosta ja kohtaukset saatiin lääkkeillä kuriin.
Ysiluokalla aloin juoda alkoholia silloin tällöin, ne reissut salasin äiteltä, sanoin vain että olen kaverilla yötä. valehteleminen tuntu pahalta.
Sitten huomasin kuinka läski mä olen, ajattelin etten ikinä saa poikaystävää. Sairastuin bulimiaan, josta en vieläkää ole kertonu kellekkää. Se hävettää. Tunnen itteni nyt jotenki huoraksi, teinihihhuli. kaduttaa ryyppäysreissut. En siis ole vieläkää olly sängys kenenkää kanssa, enkä haluakkaa näin nuorena. Mutta yläasteella mulle sattu 2 tapausta jossa päädyin suuteleen poikaa, discoissa. Sitten taas kolmas poika, jonka kanssa oli pidemmän aikaan säätöä, ja se meinas mennä pidemmälle, lääppimistä ja kaikkee, mutta stoppasin sen yrityksen viime hetkellä, kun tajusin että mä olen 16 ja se 19 ja se taitaa olla vaan yhden asian perässä, ja siihen se laimenikin kun en antanu sille... Tunsin itteni ihan paskaseks. neljäs poika, yhden illan pusutapaus.. Viides jonka kanssa aloin seurustelemaan ja se välitti musta oikeasti, mutta en jaksanu seurustella ku rupesin liikaa ajatteleen mitä kaikkee tyhmää oon tehny. Sitte mulla todettiin sydänsairaus, pitkä Qt, johon voi kuulemma vaikka kuolla. En saanu poikakaverilta omaa aikaa, rupes ahdistaan, enkä halunnu seurustella. ja tässä nyt mennään. Kaikki on patoutunu mun sisään ja tuntuu, että räjähdän.
Jos äiti tietäis tän kaiken mitä mä oon tehny ja salannu. jos mulla olis tuollainen tytär.. hyi, en vois kuvitellakaan. mä vihaan itteeni, mua kuvottaa mä en jaksa. Mulla on niin hirveen syyllinen olo.
kai mä nyt oon tulos uskoon tai jotn...
Mulla ei ikinä oo ollu tämmöstä oloa, en ikinä voi saada näitä anteeks, en kehtaa kertoa kellekkää, kaiken oon vaan salannu. Tämmösestähän joutuu helvettiin.
Huuto jatkuu edelleen. Oon väsyny siihen. I hate my dad.
Vuosia sitten mun pää kuvattiin ja sieltä löyty jotn, aluksi ei osattu sanoa mitä se on, ramppasin koti-koulu-sairaala väliä ja koulu meni perseelleen. Aluksi säikähdin, että se voi olla kasvain. isä rupesi pitämään sairasta puhetta mulle että voin kuolla siihen, että kannattaisi viimehetkillä kunnioittaa häntä. Säikähdin, että jospa mä kuolenkin siihen. Pyörtyilin paljo yms yms. Mutta sitte todettiin että se onkin vain arpikudosta ja kohtaukset saatiin lääkkeillä kuriin.
Ysiluokalla aloin juoda alkoholia silloin tällöin, ne reissut salasin äiteltä, sanoin vain että olen kaverilla yötä. valehteleminen tuntu pahalta.
Sitten huomasin kuinka läski mä olen, ajattelin etten ikinä saa poikaystävää. Sairastuin bulimiaan, josta en vieläkää ole kertonu kellekkää. Se hävettää. Tunnen itteni nyt jotenki huoraksi, teinihihhuli. kaduttaa ryyppäysreissut. En siis ole vieläkää olly sängys kenenkää kanssa, enkä haluakkaa näin nuorena. Mutta yläasteella mulle sattu 2 tapausta jossa päädyin suuteleen poikaa, discoissa. Sitten taas kolmas poika, jonka kanssa oli pidemmän aikaan säätöä, ja se meinas mennä pidemmälle, lääppimistä ja kaikkee, mutta stoppasin sen yrityksen viime hetkellä, kun tajusin että mä olen 16 ja se 19 ja se taitaa olla vaan yhden asian perässä, ja siihen se laimenikin kun en antanu sille... Tunsin itteni ihan paskaseks. neljäs poika, yhden illan pusutapaus.. Viides jonka kanssa aloin seurustelemaan ja se välitti musta oikeasti, mutta en jaksanu seurustella ku rupesin liikaa ajatteleen mitä kaikkee tyhmää oon tehny. Sitte mulla todettiin sydänsairaus, pitkä Qt, johon voi kuulemma vaikka kuolla. En saanu poikakaverilta omaa aikaa, rupes ahdistaan, enkä halunnu seurustella. ja tässä nyt mennään. Kaikki on patoutunu mun sisään ja tuntuu, että räjähdän.
Jos äiti tietäis tän kaiken mitä mä oon tehny ja salannu. jos mulla olis tuollainen tytär.. hyi, en vois kuvitellakaan. mä vihaan itteeni, mua kuvottaa mä en jaksa. Mulla on niin hirveen syyllinen olo.
kai mä nyt oon tulos uskoon tai jotn...
Mulla ei ikinä oo ollu tämmöstä oloa, en ikinä voi saada näitä anteeks, en kehtaa kertoa kellekkää, kaiken oon vaan salannu. Tämmösestähän joutuu helvettiin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Puhu vanhemmillesi kuinka paha olla sinulla on heidän läheisyydessään, kerro peloistasi. :)
Suosittelen myös terapiaa, siellä saa itkeä ja kertoa ihan kaikesta! Eikä varmana mukava terapeutti arvostele, vaan haluaa auttaa. Voit vaikuttaa hoitosuhteeseen, eli jos tietty terapeutti ei ole mukava niin vaihtoon! :)