Voiko lapselta millään tavalla vähän edes kysyä (kun itse olen pohtimassa eroa) että miltä sinusta tuntuisi jo asuttaisiin eri paikassa kuin isä tai edes vähän jotenkin selvitellä mahdollisesti hänen "mielipidettään". tiedät että tyrmäätte tämän täysin mutta olisi helpompi tehdä omaa päätöstä jos lapsi olisi heti samaa mieltä tai sitten haluaisin tietää senkin jos lapsi heti sanoo että haluan ehdottomasti asua sekä isän että äidin kanssa. eropohdintaan liittyy lapseen kohdistunutta väkivaltaa mutta silti on lapsella ja isällä paljon hyviäkin hetkiä.
lapsen mielipide erosta
buit89prpfr68p
12177
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Joo voipi kysyä ja aika heikko ihminen joka ei edes uskalla.
Minkälainen ihminen edes uskaltaa kakaroita tehdä jos ei yksinkertaisintakaan asiaa osaa?
Ai sulla on kakroita, meillä muilla on lapsia.
Riippuu pitkälle siitä minkä ikäisistä lapsista on kyse.
Toisaalta olen kyllä sitä mieltä että aikuiset tekevät päätökset ja lasten kanssa sit puhutaan mitä ne päätökset tarkoittaa.
Jos olet onneton liitossasi etkä rakasta puolisoasi oletko silti valmis jäämään liittoon jos lapsesi sitä haluaisi ?
Harva lapsi edes osaa ennakkoon ajatella mitä se tarkoittaisi että vanhemmat eroaa.
Siis aikuiset tekee aikuisten päätöksiä, miksi lasten pitäisi niitä edes tehdä
Aikuisen on pystyttyvä tekemään päätös kun eroa miettiin. En jaksa uskoa että kukaan jää huonoon suhteeseen vain sen takia että lapsi ei halua että vanhemmat eroavat. Sitten kun on itse pystynyt päätöksen tekemään niin asiasta puhutaan lapselle ja keskustellaan hänen kanssaan miten elämä jatkossa etenee. Kuunnellaan lasta ja otetaan huomioon myös hänen mielipiteitään ja ajatuksiaan.
Niinhän se on, kyllä mä tavallaan noi tiedä. On vaan niin vaikeaa.. Liitto tosiaan on onneton ja paljon on ollut ikäviä tapahtumia.
Et kai oikeasti halua lastasi päättämään noin merkittävästä asiasta. Jossain vaiheessa lapsi rupeaa syyttämään itseään erosta kun tajuaa, että äiti kysyi siihen häneltä lupaa.
Toisaalta, eikö ole jo itsestään selvää, että jos väkivaltaa kohdistuu kehenkään, niin silloin se väkivaltainen tyyppi heitetään pihalle!
Aloituksen täytyy olla provo, voiko kukaan oikeasti olla noin tyhmä?
Vastaukset tuntuvat tosi itsekkäiltä. Ymmrrän kyllä eron jos se lapsen ja oman turvallisuuden kannalta tehtävä. Lapsi kestää silloin eron vaikka vanhempi sen päättääkin. Muutoin aina on ensin selvitettävä oma osansa perheen pahaan oloon, saatat olla dominoiva, vaativa ja nalkuttava. Tuskin huomaat sitä itse heti, mutta miettimällä saat selville, mistä omassa päässäsi puristaa. Puoliso on saattanut juuri tästä syystä etääntyä. Tilanne korjaantuu, kun rohkenet itse menemään keskustelemaan omista ajatuksistasi, ihan vaikkapa työterveyteen, mutta on myös psykologit ja psykiatrit, joilla on vastaanottoja ja voit käydä siellä aivan toisten tietämättä, mutta hae apua. Olen täsä juuri katsonut erästä tilannetta, jossa todellakin ero on ollut täysin turha juuri tästä syystä. Nyt kärsivät lapset valtavasti, vaikka ovatkin pieniä, he ovat tyystin muuttuneet. Älä tuhoa omaa elämääsi ja perheesi elämää. Se on valtava alamäki omassa elämässäsi, vaikka muuta kuvittelet, olen sen nyt omin silmin nähnyt. Usko minua, kaikki entinen katoaa ympäriltäsi ja olet sitten todella yksin.
Me ei erottu, vaan mies hylkäsi miedät! Ensin vaan perheenrikkoja tuli väliin ja sitten se rikkoja kannusti miestä jättämään lapsensa kokonaan.
No niinhän sä arveletkin oikein, että ainakaan minun mielestäni tuossa ei nyt kannata ottaa lasta mukaan päätöksentekoon edes mielipiteitä kysymällä. Avioerot on aikuisten harteille sopivampi juttu. Ja väkivalta on ehdottomasti sellainen syy, että ero on tarpeen. Tottakai jokaisessa ihmisessä on jotain hyvääkin, mutta lapsen mielipiteen sijaan sun on annettava arvo nyt lapsen fyysiselle koskemattomuudelle.
Lapset muutenkin kehittelee vaikka mistä sen, että he ovat jotenkin syyllisiä muutoksiin. Ja siksi olisi hyvä, että sä et ottais mukaan tähän eropohdintaan lasta vaikka itse kokisitkin että aikuisena teit 100 prosenttisesti itse päätöksen.
Ja toisaalta. Jos jäät ja puolisosi kajoaa lapseen niin oikeasti lohduttaako se sinua tai lasta, että "lapsihan sanoi että haluaa jäädä". Ei ei. Ei ole lasten pääkopille sopivia juttuja. En nyt tosin tiedä minkä ikäisestä lapsesta kyse, 17 vee, joka juuri lentämässä muutenkin pesästä vai pienempi.
Tsemppiä ja rohkeutta tehdä päätös.
Kiitos. Ehkä olen jo päätöksen tehnytkin mielessäni mutta tää kaikki muutos on tietty vaikeaa ja lapsille kertominen etenkin. Pieniähän nuo on, alle kouluikäisiä, toinen vielä ihan taapero, se tuskin vielä tajuaa vaikka kerronkin asiat.
Minä erosin noin vuosi sitten. Mietin sitä lähtöä aivan tosissani suunnilleen vuoden, oli mielessä jo pidempäänkin. Itseäni hoidin vuosikaudet terapiassa ja alkoi sielläkin tulla selväksi, että suhteeni pitkittää masennustani ja että tilanne ei tule enää minun teoillani muuttumaan. Lapseni olivat eron aikaan 6,5- ja 3 v. Mies ei asian selittämiseen mitenkään osallistunut. Sen tarkemmin en edes muista, oli ilmeisen sekavaa aikaa, mutta minä kyllä päätöksen tein ja sitten kerroin lapsille, että äiti on nyt kysynyt toista kotia ja odotetaan sitä. Ja aina korostanut sitä, ettei lapsissa ole siihen syytä. Sitten päätöksen jälkeen olen kysynyt, onko paha mieli ja miltä tuntuu, kun on kaksi kotia. Noh, esikoinen oli päiväkodissa tokaissut, että "hyvä kun muutettiin" ja nuorempi huomasi ekana aamuna uudessa kodissa, että "äidillä ei ole enää paha mieli". Olen kysellyt harvakseltaan vielä ihan vastakin, että miltä tuntuu, kun asutaan kahdessa kodissa ja että pitää kertoa, jos joku tuntuu pahalta. Lähinnä nyt sen viikko/viikko kulkemisen takia.
"eropohdintaan liittyy lapseen kohdistunutta väkivaltaa mutta silti on lapsella ja isällä paljon hyviäkin hetkiä."
Hei Haloo?
Kumpi teistä sitä lasta on pahoinpidellyt?
Taas tyypillinen tollo ihmettelemässä:
"Mutta kun se on selvinpäin niin ihana. Sanoi nainen poliisin tiedustellessa miksi ei ota eroa hakkaavasta juoposta/narkkarista."