Miksi suomalaisilla on niin kova tarve aina etsiä syyllinen joka asiaan? Aika narsistinen tarve.
Syyllinen
Ilkikurimus
31313
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Suomalaisilla? entäs amerikkalaiset?, ve vasta kovia on kääntelemään kiviä, Ja jos syyllistä ei löydy, niin sitten se tehdään, häkkiin vaan ja kaikki on tyytyväisä kun saatiin syyllinen selville. Kyllä Dr. Phil ainakin lopulta syyllisen saa selville, jos ei FBI.
Kumma juttu, kun Ilkikurimuksen mielestä syyllisten pitäisi saada karata vapaina, kun se on liian narsistista nimetä ketään syylliseksi, kun syyllistäminen on niiiiiin vääärin.
Kun tietää ketä on syyllinen, niin syytön voidaan vapauttaa tuomiosta, taukki. Siinä sulle vastaus.
Ollaanko me amerikassa? Juu-u...
Oliko arka aihe?
Jatkoa vielä...kun tähän nyt näyttää kaikenmaailman taukit vastailevan puuttellisilla tiedoillaan.
Nyt ei ole kyse rikoksista - eikä oikeuslaitoksen määräämistä tuomioista rikokseen syyllistyneille....
Sori..aihe oli arka. Pomppasin pystyyn, kun alkoi takapuolta polttaa niin, kun luulin että sä oot FBI miehiä ja tulit kuulustelemaan mua. En mä ole mitään tehnyt ja sitä paitsi mä olen suomalainen, et voi minua mistään syyttää.
Mistä sitten on kysymys? Kyllä mä silti olen samaa mieltä tuon ykkösen kanssa, että syyllisen tuomitseminen vapauttaa syyttömän. Jos narsisti on syyllinen niin silloin uhri saa vapauttavan tuomion.
Aika mahtipontista puhua tuomioista, kun kyse on kuitenkin ihan muusta kuin rikoksista.
Parisuhde(kin) on kahden henkilön vapaaehtoinen kauppa....Kuka siinä pystyy jakamaan tuomion niin, että toinen on yksin syyllinen kaikkeen ja toinen ei mihinkään?
Tästä on kysymys. Esim. mihin se urri ytarvitsee "vapauttavaa tuomiota" ja keneltä?
Kysymys on hyvä. Eikä ainoastaan parisuhteissa, usein työpaikoillakin ns. "syntipukin" rooli lankeaa jollekin. Syy on jossakin ja syyn kantakoon syyllinen. Asiat olisivat helppoja jos ne olisivat helppoja. Syyn langettaminen tuomion tavoin saa aikaan näennäisen "case closed" - tilanteen.
Jaa. Oman näkemykseni mukaan kyse on yleensä ongelman projisoinnista yhteen tiettyyn tahoon syystä, ettei vastuussa oleva taho kykene vastuutaan kantamaan. Esim. työyhteisössä ei kyetä pahoinvointia käsittelemään muulla tavoin kuin nimeämällä syyllinen, joka on syyllinen aivan kaikkeen, jota se yhteisö ei kykene sisällään käsittelemään.
Näkisin, että syyllisten nimeäminen on vastuun pakoilua. Ongelmia se ei ratkaise.
Mahtipontista juu, mutta etkö sinä syyllisen etsimiselläsi tarkoittanut syyllisen nimeämistä? Parisuhteessakin voi toinen osapuoli syyllistyä johonkin tuomittavaan tekoon niin, että hänestä tulee parisuhteessa se syyllinen osapuoli. Se, joka suhteessa pystyy näyttämään toteteen syyttömyytensä ja syyllisen syyllistyneen väärinkäytökseen, niin se jolla on todistaa oma syyttömyytensä on vapaa.
Kyllä uhrin vapauttamisella syyllisyydestä on valtava vaikutus uhrin hyvinvoinnillle. Narsisti on manipuloija ja valehtelija ja saa uhrin uskomaan ja tuntemaan itsensä syylliseksi, siksi uhrille on tärkeää saada "vapauttava tuomio".
Eli valta-asemaa etsivä esittää korostetusti olevansa syyllistämänsä tahon uhri...(ts. tarvitsee vapauttavan tuomion, jotta pystyisi syyllistämään)
Hmm. Ei huono selitys, miksi syyllisen löytyminen on tärkeää....
Kuvailit juuri näennäisen "case closed" - tilanteen.
Työpaikkakiusaaja on syyllinen. On eri asia, jos ei ole keinoja syyllistä asettaa vastuuseen tai poistaa työyhteisöstä. Heikko johto yleensä sallii työpaikkakiusaamisen jatkumisen.
On työpaikkoja, joilla kiusaus ei koskaan ala, ja työpaikkoja, joilla kiusaaminen jatkuu aina vaan. Syy lienee käytännöissä, jotka joko ovat näkyviä tai sitten eivät ole. Jos työpaikalla harjoitetaan avointa käytäntöä jossa asioista keskustellaan ihmisiä mitätöimättä tai asettamatta paremmuusjärjestykseen, sekä noudatetaan hyviä ja kohteliaita käytäntöjä muutenkin, ihmisen täytyy olla todellinen kiusaaja mikäli alkaa sellaisessa ympäristössä toista kiusaamaan.
Sellaisessa työpaikassa ei ensimmäisenä myöskään joudu silmätikuksi huonosti suoritetusta työstä, vaan pohditaan miten vastaavanlaisen työn voisi tehdä mahdollisesti paremmin sauraavalla kerralla ja myös niin, että ihmisellä on mahdollisuus parantaa suoritustaan ja korjata virheitään. Usein ihminen ketä arvostetaan pyrkii tekemään työnsä hyvin. Ihminen, jota jatkuvasti arvostellaan, ei välttämättä motivoidu tekemään työtään edes minimaalisen vaatimustason mukaisesti.
Joko se menee niin, että jatkuvan (asiattoman) arvostelun kohteeksi joutunut jatkaa alisuoriutumistaan puolitietoisesti ja kompensoidakseen turhautumistaan kaataa olojaan itseään heikomman niskaan, jolloin saattaa muodostua kiusatuksi tulemisen ketju, jossa aina yhtä yksittäistä ihmistä syytetään tavallaan etenevästi, tai sitten suurin osa ryhmästä kääntyy "yhteistuumin" sitä yhtä syytettyä vastaan suojellakseen itseään, eli osoittaakseen oman lojaalisuutensa työpaikalle/pomolle. Ja tavallaan niin, että kun on yksi syntipukki, muiden ei tarvitse huolehtia kuin siitä, että ei itse tule vahingossa vaihtaneeksi paikkaa syntipukiksi nimetyn kanssa.
Sama kuvio toistuu monesti perheissä. Jos kuningaspaikan valloittanut isä, jonka sana on aina laki, alkaa sorsia äitiä, äitillä on hankaluuksia saada otetta lapsiin, ja vastaavasti äiti saattaa purkaa turhautumistaan yhteen/vanhimpaan lapsista, joka edelleen purkaa turhaumansa pienempään sisareensa jne..
Asiat olisivat helppoja jos ne olisivat helppoja. Mutta mikä mahdollistaa kiusaamisen, oikeasti? Monesti se, joka oikeasti kokee puolustautuvansa, on se joka lopulta tulee syytetyksi sen "uhrin" taholta... Itse olen oppinut elämässä ainakin sen, että niitä oikeita narsistisia menetelmiä hyväkseen käyttävät ovat niitä, jotka ensin huutavat, että minä olen uhri, ja minulla on oikeus olla uhri!! Joskus tulee mieleen kaksi keskenään tappelevaa pikkulasta noista uhri-syyllinen asetelmista, joissa oikeutettu uhri on se, joka ensimmäisenä juoksee juoruamaan äitille toisen kiusaavan, hetkeäkään miettimättä, että mitä mahdollisesti teki itse ensin :)
Mutta tämä näin karkeasti... Narsismi, se aito ja oikea, lienee hyvin herkkävireinen järjestelmä joka on vinouduttuaan vain jämähtänyt pieleen. Joten kuka on syyllinen?
Ap.lle.
Voipi narsistinen puolustautumisreaktio.
Perusteluni:
Ruokapöydässä on 4 henkilöä. Kaikilla on nälkä, ja kaikki iskevät kiinni puurokattilaan ja muihin särpimiin. Samalla kolmen hihat osuu maitokannuun samanaikaisesti, ja se kaatuu. Maito valuu pöydälle ja siitä lattialle. Alkaa kamala älämölö kolmen kinatessa keskenään kuka on syyllnen.
Neljäs henkilö, joka on kaikkien mielestä varmasti syytön(koska kädet ei olleet lähelläkään maitokannua), suhtautuu tyynesti, toppuuttelee muita, ja todennäköisesti jopa hakee rätin ja kuivaa maidot pois.
Miksi syyttömällä oli varaa olla syyttämättä, ja keskittyä vahingon korjaamiseen(?)
Alunperin, kun aloitukseni kirjoitin, mielessäni oli juuri asetelma syyllisten hakeminen vs. vahinkojen minimointi. Olit ensimmäinen, jolle se tuli mieleen.....
Epäilen vahvasti, että tämä kiihkeä syyllisten haku juontaa lopulta häpeäntunteisiin ja niiden huonoon sietokykyyn...Mutta oikeasti kun joku menee pieleen, vahingon korjaaminen/minimointi olisi paljon tärkeämpää kuin syyllisen hakeminen - joka sinällään ei ratkaise mitään...Päinvastoin....niiden etsiminen vain jotaa siihen, että maito valuu pöydältä lattialle ja kalliille matolle....
Hyvin kuvattu ! Samaa mieltä.
Jotkut "herännäiset" käyvät syyttelyvaiheen läpi ikään kuin eräänlaisena ymmärtämismetodina ja jatkavat siitä sitten eteenpäin, mutta ensin hahmottaakseen tilanteensa, purkaakseen vihaansa, käydäkseen tapahtumia läpi jne. Toiset sitten jäävät siihen syytteluun kiinni (yllättävän useat) jopa lopuniäkseen. Sinänsä surullista ainutkertaisen elämän kannalta katsottuna=(
"Miksi syyttömällä oli varaa olla syyttämättä ja keskittyä vahingon korjaamiseen?"
Siksi,
kun kyseessä oli vahiko, jossa tiedettiin mitä ja miten tapahtui. Asia saatiin korjattua tietyllä toimeenpiteellä. Mutta katsos, kun narsistin kanssa et aina tiedä mistä riidellään, kuka riitelee ja mitä riitelee????
Narsistin tekemiä juttuja on vaikea keskittyä korjaamaan, kun ne eivät aina ole konkreettisia yksittäisiä tapahtumia vaan tapahtumaketjuja, jotka liittyvät narsistin persoonaan ja siihen miten hän myötäelämättömänä, empatiakyvyttömänä ja tunnevajaana kanssaihmisiinsä ja asioihin suhtautuu.
Syyllisten etsiminen kai liittyy myös trauman vaiheisiin jotenkin. Tästä tekstistä nousi esiin erityisesti sijaistraumatisoituminen.
http://www.traumaterapiakeskus.com/Post-traumainternaatit yhteisojen selviytymisen tukena.pdf
Totta.
Ajattelisin sen olevan normaali vaihe toipumisessa. Että ensinnäkin ymmärtää mitä on tapahtunut. Kiinnijääminen siihen vaiheeseen onkin sitten toinen tarina. Toivottavasti ihmiset saavat mahd paljon apua sen vaiheen ylittämiseksi.
Narsisti haastaa riitaa vain siksi että saisi aikaan reaktion, siksi joskus on parempi olla reagoimatta.
Häpeäntunne...paniikkidefenssi/puolustautuminen, uskoisin tämän tunteen olevan hyvin monelle tuttu jossain vaiheessa omaa henkistä kasvua. Kaikki me kasvamme...jokainen asia liikauttaa ihmistä...jotakuta ehkä tämä kommenttinikin... :)
*älkää uskoko, tai uskokaa..*
Lottamarille.
"Mutta katsos, kun narsistin kanssa et aina tiedä mistä riidellään, kuka riitelee ja mitä riitelee???? "
Näin se on. Rehellisesti syytön ei tunne halua syyllistää, ei tunne tarvetta puolustautua. Toisen ihmisen kanssa voi tulla hyvin toimeen, rakastaa, rakastaa aivan pipona, mutta silloin on laskeuduttava maanpinnalle ja luovuttava kaikista odotteista toisen suhteen. Miten hyvä tai paha toinen on, ei sen väliä, sillä on väliä että tulee toimeen toisen kaikkien piirteiden kanssa. (tätä tarkoitin aiemmin pohtiessani enkeleitä ja demoneita) http://zephoi.files.wordpress.com/2009/05/angels-and-demons-17861.jpg
Enkeli ja demoni löytyy ihmisen sisältä. Vain sisältä.
Jope osaa laulaa sen mitä tarkoitan:
http://www.youtube.com/watch?v=1y77lUqbxls
"Toinen toistaan huonompi ihminen
kaipaa rakkautta kuitenkin
silloin särkynyt sielumme syntinen
löytää toisestansa enkelin
Sä tulit suruinesi savuiseen kuppilaan
miltein kyyneleitä silmissäs näin
jäimme yhdessä huoliamme hukuttamaan
joku katsoi meitä ylhäältä päin
Ollaanko enkeleitä toisillemme?
Siipiesi suojaan saanko painaa pään?
Jos oomme enkeleitä toisillemme
saamme rakkautemme kestämään
Ollaanko enkeleitä toisillemme?
Kai sinut ikuisesti pitää saan
Jos oomme enkeleitä toisillemme
emme muuta enää kaipaisikaan
Vaikka sinut syliini painaisin
voin olla kaukana jossakin
mutta palaan varmasti, rakkahin
vaivuin hetkeksi muistoihin
Minä kerran sinua jos loukkasin
tyhmyyttäni sinut melkein menetin
sitä anteeksi pyytää nyt tahtoisin
sulta, rakkaani, viimeinkin
Ollaanko enkeleitä toisillemme?
Siipiesi suojaan saanko painaa pään?
Jos oomme enkeleitä toisillemme
saamme rakkautemme kestämään
Ollaanko enkeleitä toisillemme?
Kai sinut ikuisesti pitää saan
Jos oomme enkeleitä toisillemme
emme muuta enää kaipaisikaan"
Kyllä rehellisesti syytönkin tuntee tarvetta puolustautua. Ei se rehellisesti syytönkään anna toiselle jatkuvasti valtaa kaltoinkohdella itseään, ja jos ei ensimmäisenä ole lähdössä, vaan yrittää edes jotakin, niin kyllä se on se puolustautuminen. Ihminen ihan rehellisesti ei ole ihan terve, jos EI MILLÄÄN KEINOLLA PUOLUSTAUDU. Jos ei edes ajattele, että olen - en tunne tarvetta puolustautua, on jo aivokuollut, ja jo ajatus riittää puolustukseksi aikaansaamaan reaktio.
Rehellinen aivokuollut ei tunne tarvetta puolustautua itseensä kohdistuvaa kaltoinkohtelua vastaan. Ja aito narsisti kääntää tämänkin mystisesti väärinpäin, syyttää syyllistämisestä vähintään, kun ensin itse alkaa nakkelemaan pöydän toisen puolelta syötäväksi tarkoitetuilla eineksillä ja toinen jos edes nousee, saati korottaa ääntään.. :D
Been there done that..
Se riita kun alkaa, niin se alkaa. Lopeta narsistin kanssa riitely, ENNEN kuin riita alkaa, lienee se ohjeistus toimivaan ihmissuhteeseen narskun kanssa :)
Joskus on mahdotonta puolustautua jos kukaan ei sano suoraan vaan puhutaan vain selän takana. Pelkurimaistahan sellainen on..
"Ihminen ihan rehellisesti ei ole ihan terve, jos EI MILLÄÄN KEINOLLA PUOLUSTAUDU. Jos ei edes ajattele, että olen - en tunne tarvetta puolustautua, on jo aivokuollut, ja jo ajatus riittää puolustukseksi aikaansaamaan reaktio."
Tottahan tuo on elävässä elämässä, on pakko puolustautua ja säätää nokkimisjärjestyksiä ja sen sellaista :)
Mutta ajatteles, se toinen ei saisi ajaa sua tilanteeseen, jossa joudut syyttömänä puolustautumaan. Sun oikeus on että sua arvostetaan, ja sun rajoja kunnioitetaan.
Entä kun toinen ei arvosta, ei kunnioita?
Itsepuolustuskurssin parhaita antimia: Lähde karkuun jos voit tai puhu itsesi pois tilanteesta, mutta jos kimppuun käy useampi ihminen on jo vähän vaikeampi siinä yksin tapella ellei satu olemaan joku supersankari. Jos taas hyökkäys tulee takaapäin toimi vaistojesi varassa.
"Entä kun toinen ei arvosta, ei kunnioita?"
Entä kun toinen puolustautuu syyttämällä?
(alan olla lähellä alkuteemaa)
"Sun oikeus on että sua arvostetaan, ja sun rajoja kunnioitetaan.
Entä kun toinen ei arvosta, ei kunnioita?" No niinpä. Siinähän se, että jos ei liukene kauemmas, puolustautuu, tai yrittää saada tilanteen "raiteilleen". Mutta sitten se keskustelu ei kohtaa. Jos osaa taidon loppuun asti olla - niikseen, eikä ajaudu edes ajettuna tilanteeseen, jossa joutuisi syyttömänä puolustautumaan, on jo taitava. Ja jos ajatuskaan ei värähdä siihen suuntaan, että toinen sellaista edes yrittää, on jo taitavaakin taitavampi. Toisto lienee ainakin minulla se henkilökohtainen ärsytyskynnys äityä puolustautumaan. Mutta ja kun. Se ei sitten ainakaan kannata jos on tekemisissä sellaisen täysnarsistisen persoonallisuuden kanssa... :D *se vääntyy ja se kääntyy*
Se klassinen 'hyökkäys on paras puolustus' :)
Ajattelen silleen että jos toinen toistuvasti osoittaa ettei arvosta ja kunnioita, niin ei se taatusti rakastakaan. Ja vaikka itse vaikeuksista huolimatta rakastaisi toista, niin toistuvat kylmät kylvyt himmaa kyllä sitäkin tunnetta. Sitten onkin helppo liueta omille teilleen. :)
"Mitä ihmettä ne rajat oikeen olikaan?"
Tuo olisi hyvä aloitus!
Sillä kukaan meistä ei kanna kylttiä; tässä on rajani.
luulekko olevas psykoloogi narsissi