Poikaystäväni on moneen otteeseen sanonut olevansa väsynyt masentuneisuuteeni ja negatiiviseen ajatteluuni. Olisi kuulemma iloinen, jos olisin positiivisempi ja sanoi ettei jaksa minun masentuneena oloa. Kuulemma minun on muututtava. Hän ei löydä mitään hyvää sanottavaa enää minulle ja saan aina kuulla tekeväni kaiken väärin. Kannattaakohan enää jatkaa suhdetta? Haluan kelvata tämmöisenä mitä nyt olen.
Poikaystäväni ei jaksa masennustani
masentunutneitonen
15355
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
että siskoni jatkuva masentunut negatiivisuus tekee minut hulluksi. Olen myös itse masentunut, mutta hän voi toden totta tehdä kärpäsestä härkäsen ja tekee. Oli asia mikä tahansa ja vaikka kuinka muut yrittää sanoa, että kyllä se siitä sitten kun niin ja näin, niin siskoni sanoo aina MUTTA, jota seuraa miljardikiloiset stoorit päälle masentuneella äänellä kuinka hommat menee mönkään, niin ettei puheenvuoroa saa. Tekisi mieli huutaa että nyt suu kiinni tai juoksen karkuun.
Ryhdistäydy, terapeutit ovat erikseen, et voi tehdä poikaystävästäsi terpeuttia!
Terapiasuhde ei koskaan toimi.
"Haluan kelvata tämmöisenä mitä nyt olen."
- No kuules, tuo kohta viestistä kertoo että et halua parantua masennuksestasi (pistit viestin MASENNUS-palstalle) mikä on todella outoa. EI masennnus jatku koko elämää, itse vaikutat siihen.
Huh! Toivottavasti poikaystäväsi jättää sinut.
Älä ryömi itsesäälissä, kiitos~!
itsellä samanl.tilanne jotai vuosi sitte,,en kyllä tullu sikana säkissä kerroin sairausdestanai ..ja kerto omasta olostaan myös...mutta pointti,..onneks ei olla yhdessaä yhdet jhääthän siinä peruuntui mutta.. se syyttely ja kohtelu. mun tapaukses oli parempi näin.. oli tai on nyt helpompi elää ilman häntä,, jos hän olisi välittänyt ja osoittanut sen...
nyt.maailmassa on miljoonia ihania ihmisiä..... toiv.oli apua....
Mikäs se tuommonen masennus oikein on olevinaan jos jotain seurusteluakin on? Ja ettäkö kelvattaisiin sellaisena kuin on? Hah! Älähän nyt pastellivärein tätä maailmaa maalaile!
Rupeahan yksinäiseksi siitä! Ja ole mukisematta kaikkien säälimä ja halveksima niin kuin muutkin kunnolliset masentuneet!
ei kai kukaan jaksa masentunutta, jos ja kun hän kokoajan ruikuttaa. Ota ittesä niskasta kiinni ja nauti parisuhteestasi.
ON OLEMASSA IHMISIÄ JOTKA VÄLITTÄÄ OIKEASTI OLI SIT MILLANEN HYVÄNSÄ...KAIKKI EI OLE ITSEKKÄITÄ,, HUOMASIN VAAN OMASSA SUHTEESSA ETTÄ PAHAA OLOA AIHEUTTI LISÄÄ SE PUOLISO.. ET KANNATTAA TARKKAAN HARKITA, MASENNUS SAIRAUS SIINÄ MISSÄ MUUKI...
masennus ja parisuhdeongelmat on kaksi eri asiaa.
Masennus - Ei johdu itsestä
Parisuhdeongelma - Helppo lähteä kävelemään jos siltä tuntuu.
Parisuhdeongelma masennus kombinaatio - Joku syyhän jostain on aina revittävä miksei suhde suju ja melko helppo ja raukkamainen juttu viitata samantien masennukseen.
Sama homma. Poikakaverini on jotenkin vanhanaikainen eikä usko edes masennukseen, on vain heikkoja ihmisiä ja epäilemättä olen yksi niistä. Olin aina elänyt siinä hurskaassa uskossa että parisuhteen idea on se että kaikesta voi puhua, joten kerroin ihan suoraan että nyt on paha olla, ajattelin ettei masennus ole semmoinen tabu mutta näköjään on. Ilmeisesti olen sanonut saman asian hänelle moneen kertaan kun olen kuulemma jatkuvasti negatiivinen eikä elämässäni ole mitään hyvää jne. Toisaalta ymmärrän kyllä, koska en itsekään pidä nykyisestä itsestäni.
Päätin sitten etten sano yhtään mitään tuntemuksistani. Koetan ihan oikeasti päästä tästä hirveästä paskasta olosta eroon kun muistan ihan oikeasti ajat kun en ollut tällainen. Mulla oli oikeasti elämä, olin onnellinen, poikaystäväkin muistaa tuon version musta eikä ole tyytyväinen nykyiseen. Yritän poikaystäväni vuoksi näyttää iloista naamaa, en puhu mistään negatiivisesta ja itkeskelen piilossa jos on semmoinen fiilis (koetan todistaa etten ole heikko), mutta pikku hiljaa parempia päiviä on enemmän ja enemmän, mahtuu toki niitä paskoja väliin. Terapia oksettaa minua jo ajatuksen tasolla, kävin teininä nuorisopsykiatrilla enkä enää koskaan KOSKAAN mene avautumaan henk.koht. asioista vieraille. Sama homma lääkkeiden kanssa, en suostu hyväksymään sitä että mieleni on niin heikko että sen korjaamiseen tarvitaan lääkkeitä. Yritän siis päästä tästä ylös omin avuin, en ole tosin kuullut että onko kukaan selättänyt masennusta ilman minkäänlaista apua (kieltämättä poikaystävän tuki auttaisi mutta aina ei käy tsägä) mutta kokeilempa kuitenkin kun minä EN ole tämä ihminen.
>en suostu hyväksymään sitä että mieleni on niin heikko että sen korjaamiseen tarvitaan lääkkeitä
>Yritän siis päästä tästä ylös omin avuin
Tykkään tuosta asenteesta. :) Moniko muu masentunut ajattelee näin?
Menestystä!
Mulla historia vaihtelevista mielenterveyden ongelmista ja avioliittoa takana 13 vuotta. Olen lähes aina masentunut, kokeiltu on lääkkeitä ja terapiaakin. Olen päätynyt siihen, että ei kannata parisuhdettaan pilata ruikuttamisella. Siispä näyttelen ja jätän kertomatta vitutuksen, kun se ei kuitenkaan miksikään muutu. On toiminut minulla. Toisen kuormittaminen jatkuvasti omilla pikku huolilla väsyttää lopulta toisen ja ainakin vie tilaa ilolta parisuhteessa. Kun parisuhde on varattu hauskuudelle, se väkisinkin tarttuu ja lopulta huomaa ettei aina tarvitsekaan näytellä vaan onkin oikeasti taas jo parempi jakso.
Kyllä vaan. Näyttelemistä kehiin! Olen aina uskonut, että parisuhteen perustana on luottamus, kunnioitus, rakkaus ja että aivan kaikesta voi puhua. Depressio ei ole sellainen asia mistä kannattaa tai voi puhua. Toinen ei yksinkertaisesti jaksa sitä. Joten hymyä tai edes perusnaamaa ylle vaikka se sattuu ja tuntuu kamalalta mutta näen sen lähinnä toisen huomioon ottamisena. Masennus on sitäpaitsi kovin egoistinen tila? Koen itse sen niin.
Ammatti-ihminen on henkilö joka oikeasti kestää masentuneen ihmisen ajatuksen kulun ja tuntemukset?
Täällä näköjään taas muutama ihminen joka ei ilmeisesti ymmärrä millainen masennus on. Itsellänikin vaikea masennus ollut jo 1,5 vuotta ja koko sen ajan olen käynyt terapiassa.... Ei se oikeasti sillä parane että "ajattele positiivisesti". Varsinkaan jos koko ajan sattuu ja tapahtuu kaikkea ikävää, on aika hankala löytää mitään positiivista. Ja vaikka jotain positiivista löytyisikin, niin jos niitä negatiivisia tunteita herättäviä tapahtumia sattuu enemmän, ei auta mitään. En tietenkään kiellä etteikö positiivinen ajattelu edistäisi paranemista, mutta pelkästään sillä se ei parane. Ja se että "esitä ilosta" voi pahentaa vaan ongelmaa. Tunteitahan nimenomaan EI saisi piilotella. Ne piilotetut tunteet tulee kuitenkin jossain vaiheessa esille, joskus erittäin rajuna ja jopa itselleen tuhoisana.
Aloittajalle: On todella ikävää, että poikaystäväsi ei ymmärrä tilannetta täysin. Ymmärrän tietenkin sen että raskastahan se on, mutta se että hän vaatii sinua tuosta vain muuttumaan... Ei se onnistu nappia painamalla. Oliskin sellanen nappi. Siinä menee paljon aikaa. Eikä se edesauta paranemista jos poikaystävä syyttää sinua masennuksesta. Ainakin sellaisen käsityksen olen saanut että hän suurinpiirtein syyttää... Muista, masennus ei missään nimessä ole sinun vikasi. Siitä ei kannata itseään syyttää. Onhan sinulla kuitenkin ammattiapua? Todella paljon voimia sinulle, yritä jaksaa
Haluatko puhua jonkun kanssa yksinäisyydestä?
Mannerheimin Lastensuojeluliiton lasten ja nuorten puhelin: p 116 111
palvelee maksutta koko maassa joka päivä. Puhelimeen vastaa koulutettu vapaaehtoinen päivystäjä, jolla on aikaa kuunnella.
Ma - pe klo 14 – 20
La – su klo 17 – 20
Suomen Mielenterveysseuran valtakunnallinen kriisipuhelin: p. 01019 5202
tarjoaa välitöntä keskusteluapua kriiseissä oleville ja heidän läheisilleen. Puhelimeen vastaavat sekä kriisityöntekijät että koulutetut vapaaehtoiset tukihenkilöt.
Ma – pe 9 – 6
La 15– 6
Su 15– 22
Tottakai poikaystäväsi olisi iloinen jos olisit positiivisempi ja iloisempi....ja niin varmaan olisit sinäkin,ja minä myös.Masennus vaan on ikävä kyllä sairaus,ja voi olla ns.normaalin ihmisen todella vaikea käsittää.Kun kaikki pitäisi olla ihan hyvin...
Poikaystäväsi ei selvästi kestä sairauttasi,eli ei kannata jäädä suhteeseen josta seuraa ajan kanssa vain katkeruutta!Tiedän ettei välttämättä ole helppoa lähteä..itselläni meni 10 vuotta ennenkuin uskalsin repiä itseni irti painajaisesta.
Jokaisella on oikeus kelvata juuri sellaisena kuin on,yksin tai yhdessä...toivottavasti ainakin joskus tulevaisuudessa yhdessä oikean ihmisen kanssa!
Ei ole mukavaa sanoa näin, mutta: valitettavasti taidat seurustella ihan väärän ihmisen kanssa. Jos poikaystäväsi rakastaisi sinua, hän hyväksyisi sinut sellaisena kuin satut juuri nyt olemaan ja tukisi sinua kaikin tavoin. Uskon, että sinullekin tulisi parempi olo, jos lopettaisit suhteen. Poikia on maailma täynnä, myös sellaisia jotka oikeasti välittävät.