Valitus ei vaikuta?

Vihreiden Kuusela kirjoittaa tänään kalevassa, että hänen tekemä valitus ei vaikuta lukion nykykuntoon mitenkään. Eipä niin, mutta se hidastaa ja viivästyttää uusien tilojen saamista. Kuinka pitkälle?

Oululehdessä hän kirjoittaa, että haukiputaalla on vähän velkaa, että olisi voitu rakentaa velkarahalla. Mitä ne puheet kuntaliitoksen aikana oli, että kunta on kriisikunta ja että ei kestetä enää lisää velkaa? Aika nurinkurista touhua.

Mitä oulu nyt rakentaa elinkaarimallilla ja mitä jatkossa? Kallioparkki toteutuu, minkä kustannuksella? Auttaiskohan valitus sen siirtämiseen?
599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kuka maksaa kallioparkin? Me kaikki uudet oululaiset. Minkä kustannuksella? Vai onko oulu nykyisellään niin rikas, että pystyy sen maksamaan? Eikö se silloin pysty maksamaan Haukiputaan koulun ja päiväkodinkin? Nehän ovat peruspalveluita.

Äänestä

Kallioparkin toteuttaa yksityinen yhtiö, ei kaupunki. Kustannukset maksaa parkkipaikkoja tarvitsevat.

Koulut pitäisi myös yksityistää ja kulut maksaisi vain ne, jotka lapsia tyyräävät.

Äänestä
  • Näkis vaan. Mikä tulee olemaan kaupungin osuus yhtiöstä?

    Äänestä

  • Aatellaanpa kirjoitti:

    Näkis vaan. Mikä tulee olemaan kaupungin osuus yhtiöstä?

    parkkiyhtiö on Oulun kaupungin omistama lumeyhtiö,jonka lainat Oulu takaa ja maksaa verorahoilla. Yhtiö ei koskaan tule olemaan kannattava,vaan nielee rahaa kuin Molokin kita.Parkkimaksut ei kata lainan lyhennyksiä , korkoja ja käyttökuluja.Laskin,että parkkimaksun pitää olla 10 euroa tunnilta,kun ottaa huomioon todennäköisen käyttöasteen

    Äänestä

Rehtori Leinonen oli todella käärmeissään tästä Kuuselan typerästä valituksesta ja aivan aiheesta.
Miten voi yksi ihminen laittaa koko kunnan lapset, opiskelijat ja henkilökunnan tuollaiseen, järkyttävään tilanteeseen?
Homeen keskellä, vaikka olisi mahdollisuus saada uutta tilaa ja nopeasti.
En voi käsittää tätä ihmistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ällistynyt kuntalain kirjoitti:

Vihreiden Kuusela kirjoittaa tänään kalevassa, että hänen tekemä valitus ei vaikuta lukion nykykuntoon mitenkään. Eipä niin, mutta se hidastaa ja viivästyttää uusien tilojen saamista. Kuinka pitkälle?

Oululehdessä hän kirjoittaa, että haukiputaalla on vähän velkaa, että olisi voitu rakentaa velkarahalla. Mitä ne puheet kuntaliitoksen aikana oli, että kunta on kriisikunta ja että ei kestetä enää lisää velkaa? Aika nurinkurista touhua.

Mitä oulu nyt rakentaa elinkaarimallilla ja mitä jatkossa? Kallioparkki toteutuu, minkä kustannuksella? Auttaiskohan valitus sen siirtämiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu