Hei!
Haluamme kiittää kaikkia käyttäjiä saamastamme palautteesta. Tiistaina julkaistu keskustelu-uudistus on synnyttänyt vilkasta keskustelua sekä paljon hyödyllisiä kehitysideoita. Suomi24:n palveluiden kehittäminen on jatkuva prosessi, jossa toivomme käyttäjien olevan mahdollisimman tiiviisti mukana. Jotta käyttäjämme olisivat paremmin perillä siitä, mitä tuotekehitystiimimme puuhaillee, olemme laatineet keskustelu-uudistusta koskevan parannus- ja korjaussuunnitelman.
Tänään olemme korjanneet Tuoreimmat haut -näkymän ulkoasua ja toimintaa.
Tiistaina 8.3. julkaisemme Keskusteluista uuden päivityksen, jossa korjaamme seuraavat asiat:
- Palstasivun ketjulistauksessa klikatut linkit näytetään eri värillä, kuten aiemminkin.
- Viestinäkymään lisätään palstasivun tapaan ikonit uusille viesteille, jolloin pitkissä ketjuissa uusien viestien löytyminen helpottuu.
- Mahdollisuus lisätä turhia, tyhjiä rivivälejä viesteihin poistetaan.
- Ongelma sheriffi- ja S24-ikonien näkymisessä korjataan.
Tiistaina 15.3. julkaisemme Keskusteluista jälkimmäisen päivityksen, jossa korjaamme seuraavat asiat:
- Viestiketjunäkymään tuodaan entisen puunäkymän tapainen mahdollisuus piilottaa ketjun vastausten sisältö siten, että vain otsikkopalkki ja viestin alku jäävät näkyviin, jolloin uusien viestien löytyminen ketjusta helpottuu.
- Lisäksi viestejä on mahdollista tuoda näkyviin ja piilottaa yksitellen, jolloin koko ketjua ei tarvitse selata uusien viestien lukemista varten.
Ystävällisin terveisin,
Risto, Piia ja Mari
Suomi24
Keskustelu-uudistuksen parannus- ja korjaussuunnitelma
189
951
Vastaukset
Tuossa ei ole mitään parannusta tämänhetkiseen tilanteeseen keskustelujen osalta, vaan pikemminkin päin vastoin.
Nyt keskustelu on tyrehtynyt palstoilla, koska kiireiset ihmiset ei pysty tekemään sitä työtä että käyvät kaikki viestit yksitetellen läpi ja miettimään mikä viesti on kellekin osoitettu, eikä niihin kehtaa vastata kun tietää että vastapuoli ei viestiä myöskään ala etsimään.
Aikasemmin tuo kaikki sujui nopeasti ja vielä paremmin sitä ennen.
Teidän työpaikkannehan siinä on kyseessä ja Adressitkin on vetämässä, jotta Aller Media voi tehdä omat päätöksensä teidän suhteen.
Suomessa on jo nyt muitakin kasvavia foorumeita keskusteluille ja jos sama jatkuu niin joku niistä tai uusista on hetkessä kaiken kattava ja Suomen suurin.
Teillä ei tunnu olevan itsellä mitään kokemusta keskusteluista.
Itsellä näkyy olevan yli 8000 viestiä tällä nimimerkillä ja varmaankin toinen mokoma sitä ennen rekisrteröitymättömänä.- mjaur
Puunäkymää kaipailinkin jo takaisin, hyvä että se palautetaan.
Plussaa siitä, että sivun/linkin jakaminen on erikseen tuolla "kerro kaverille"-popupin alla, eikä suoraan joka sivulla - tai kuten pahimmillaan joissain paikoissa, joka ikisen viestin perässä.
Varsinkin fb:n tyrkyttämä jakosysteemi on hanurista; iframe, joka latautuu automaattisesti ja kertoo feselle millä sivulla olet, vaikka itse et sitä minnekään lisäisi. Harmittavan vähän porukka tietää tästä "ominaisuudesta" ja vielä vähemmän osaavat sitä tehokkaasti estää.Siinä ei kyllä ollut lupausta että entinen puunäkymä tulisi takaisin vaan edelleenkään ei tietäisi keltä on kysytty ja kenelle vastattu.
Ennen keskusteltiin palstoilla kuin kasvotusten ja kaikki näkyi selvästi.
Nyt kaikki esim.20 keskustelijaa seisovat selin toisiinsa ja kun joku sanoo jotain niin muiden yhdeksäntoista pitää kysyä erikseen toisiltaan että "sanoitko sinä tuon" eli yhteensä 19*19 turhaa kysymystä, jotta joku voisi vastata.- Vanhat viestit.
Millähän päivämäärällä ne aikovat korjata sen bugin, ettei palstan ykkössivulle enää heitettäisi randomilla ykkössivua arkistosta vuosilta 2001 - 2010? Rasittaa katsella vähän väliä samoja Estonia upposi-9/11 pilvenpiirtäjät räjähtivät-Paavo Lipponen eroaa-Michael Jacksonin kuolema -otsikkoja.
- Se asia
Vanhat viestit. kirjoitti:
Millähän päivämäärällä ne aikovat korjata sen bugin, ettei palstan ykkössivulle enää heitettäisi randomilla ykkössivua arkistosta vuosilta 2001 - 2010? Rasittaa katsella vähän väliä samoja Estonia upposi-9/11 pilvenpiirtäjät räjähtivät-Paavo Lipponen eroaa-Michael Jacksonin kuolema -otsikkoja.
Jengi maailmanmenoa-palstalla taisi nostellan niitä vastineeksi muutaman kovin aktiivisen politiikasta innostuneen vaalispämmille. Kehitysideat sivulla sanotaan, että lukevat mielummin vanhoja keskusteluja vastailevat niihin, kuin jatkuvaa vaalipropagandaa jonka paikka ilmeisesti olisi vaali-ja politiikkapalstoilla.
- Vuosia kirjoitellut
"- Viestiketjunäkymään tuodaan entisen puunäkymän tapainen mahdollisuus piilottaa ketjun vastausten sisältö siten, että vain otsikkopalkki ja viestin alku jäävät näkyviin, jolloin uusien viestien löytyminen ketjusta helpottuu. "
Tämä kuulostaa jo paremmalta, mutta hierarkian pitäisi näkyä myös selvästi. Muuten siitä ei ole paljonkaan iloa. Vanha puunäkymä sellaisenaan olisi hyvä. Tai kaksi vaihtoehtoista näkymää, eli kaikki pötkössä ja puunäkymä.Sähköpostiin olen käyttänyt yli kymmenen vuotta mutt-ohjelmaa, tällainen puunäkymä:
http://www.davep.org/mutt/screenshots/
(värejä voi tietysti rukata mieleisekseen, kuten myös esim. pisteytyksiä otsikon/lähettäjän yms. mukaan)denizen24 kirjoitti:
Sähköpostiin olen käyttänyt yli kymmenen vuotta mutt-ohjelmaa, tällainen puunäkymä:
http://www.davep.org/mutt/screenshots/
(värejä voi tietysti rukata mieleisekseen, kuten myös esim. pisteytyksiä otsikon/lähettäjän yms. mukaan)Kys. ohjelman vasemmassa laidassa esim. tila 'N' tarkoittaa 'lukematon viesti', 'r' tarkoittaa viestiin on vastattu jne. Ekaan lukemattomaan viestiin pääsee tab-näppäimellä.
- Vielä parempi
denizen24 kirjoitti:
Kys. ohjelman vasemmassa laidassa esim. tila 'N' tarkoittaa 'lukematon viesti', 'r' tarkoittaa viestiin on vastattu jne. Ekaan lukemattomaan viestiin pääsee tab-näppäimellä.
Vanha suomi24:n puunäkymä oli tuotakin paljon selkeämpi.
- Deva_
siinähän päivitätte, mutta varmistakaa että tsätti toimii 1-4.42011!!! =)
- 1keskustelija
rivinvaihtoja tarvitaan mielestäni 3 tai minimissään 2 tyhjää riviä, mutta sen enempää ei tarvita.
toivottavasti ei huononneta pitkän tekstin jäsentelymahdollisuutta. - asfafsdg
Joo eiköhän nämä uudistukset jo ole nähty.. onneksi kaikki voi perustaa omat fooruminsa jatkossa...
http://www.munfoorumi.com/- Ei toi..
Samaa alekkaista pötköä siellä, kehuvat kovasti, mutta edes puunäkymää ei oltu satu aikaan.
- miksi koko sotku?
Paha pettymys. En tarvitse mitään "Top 10" luetteloa, kuten ennenkin haluan vain tietää mitä uutta on tullut aihepiireihin, jotka minua kiinnostavat. Erittäin huono "uudistus". Buuuu!
- since 2005
Ei mitään puunäkymän tapaista, vaan puunäkymä takaisin, että voi katsoa, mitä pitkissäkin viestiketjuissa kirjoitetaan.
Myös vastauksen otsikoinnit näkyviin.
En ymmärrä tätä teidän uudistusta, kerroitte että poistatte puunäkymänkin vähäisen käytön vuoksi. Nyt näette, että se ei pidä paikkaansa.
Ainoa plussa nyt siitä, että olette lukeneet palautteet. - näin on!
Rekisteröitymispakko! Kaiken maailman hörhöt ja provoilijat kuriin!
- hehe?
ei se rekisteröityminen seppoakaan asiallisemmaksi ole tehnyt, sen paremmin kuin muitakaan, rekisteröintipakko olisi paha virhe
- rs
Mitä helvettiä? Mikä siinä on niin saatanan vaikeaaaaaaaa, että te vatipäät ette tajua, ettei tuon oikean reunan tilpehööriä kaipaa kukaan? Saatanan saatana, ettekö te vajakit tajua, että kun nyt vaan laittaisitte sen entisen takaisin, siis sen puunäkymän ja sille tilaa. Mistä vitun oppilaitoksesta te olette valmistuneet??????
- tietäjÄ*
Ne on valmistuneet
aivovajakkien oppilaitos kurssi 0 tulos miinus 0 :)
- Niinnojoopajoo
Vielä pari vuotta sitten palstat oli hyvin selkeitä ja toimivia, miellyttäviä käyttää. Kaikki uudistukset ovat vieneet vain alaspäin, sivut ovat yhtä mössöä, samoin kuin galleriat (tai minä-sivut, mitkä ne nyt ovatkaan).
Varmaankin olisi kannattanut panostaa toimintavarmuuteen ennemmin kuin ulkonäköön.
Kokolailla varmasti näihin huonoihin uudistuksiin käytetyllä ajalla/vaivalla/rahalla olisi saatu tärkeämpiäkin parannuksia palstojen viihtyvyyteen,,,? - ...
Mikä siinä on, että ette osaa käyttää aivonne harmaita soluja?
Viestipuu takaisin, niin se on siinä. ja se edellyttää sitä, että otatte pois tuon turhan oikeanpuoleisen palstantäytteen pois tilaa viemästä. Älkää kakarat kuvitelko, että te pilliä puhallatte. Ennen kuin tämä palsta on entisensä, niin täältä kaikkoaa väkeä muualle. Mitä mahtavat mainostajat siitä tykätä??????
Nyt se lusikka kauniiseen käteen ja palsta entisenlaiseksi. - xfilh
Kuka haluaa noita sivun oikean laidan tuoreimpia hakuja tai suosituimpia? Mitä vittua se ketään kiinnostaa kuka hakee mitäkin? Tehkää saatanan idiootit tilaa viestipuunäkymälle ja poistakaa tuo turhake tuosta oikealta!
- år0d7
Täh?
Viestipuun tapainen? Ei vaan se vanha systeemi takaisin ja sassiin! Otsikot myös. Lopettakaa nyt jumalauta tuo käyttäjien halveksiminen ja laittakaa sivusto sellaiseksi kuin se oli 28.2.2011. - taantumaa
Tällainen uudistus: kaikki on nyt yhtö pötkyä vaan, esitystapaa ei voi enää valita. Juuri se mikä oli hyvää suomi24 keskusteluissa, se sitten pilattiin. En kyllä jaksa enää seurata, menee ihan liian vaikeaksi viesti ketjun seuraaminen, varsinkin pitkissä ketjuissa oli suuri helpotus, kun saattoi muuttaa esitystapaa.
Pieleen meni ! - ...
Halooo siellä! Onko teillä ymmäryksessä vikaa? Kauppaopistossa varmaan opitte jo sen, että jos aikoo saada mainosrahaa, niin pitää olla foorumi, jolla saa mainostajia. Eikö niin? Ja sen foorumin pitää olla sellainen, jossa on kävijöitä, eikö niin? No, miksi te nyt sitten unohditte kauppaopiston opetukset ja karkoititte ne kävijät, jotka tuovat mainostajia, jotka takaavat rahaa teidän kassaanne?
Yksinkertaistakin yksinkertaisempi ratkaisu tähän teidän juttuunne on se, että palautatte palstan sellaiseksi kuin se oli 28.2.2011. Vaikka kuinka kirvelisi egoa. - Ei hyvä
Eipä sitten tarvitse tätäkään enää harrastaa, minulla on nimittäin ollut tapana jäädä aina välillä jumiin Suomi24;n keskusteluaiheisiin. Seuraillut tiiviisti ja keskustellutkin. En varmaan enää viitsi, koska seuraaminen tehtiin sitten niin hankalaksi. En kyllä viitsi selata läpi pitkää viestiketjua ja yrittää arvella, että mikä vastaus on millekin.
Ei, aliarvioitte keskusteliljoita.. Se "puuesitystapa" oli erittäin hyvä, selkeytti keskustelua ja sen seuraamista aivan ratkaisevasti.
Oikein hyvää jatkoa tähän sekasotkuun :)
Niin ja ei tule mainosten katsojia, jos ei ole käyttäjiäkään... - **********
Ei täällä viihdy enää niin kauan, kuin ennen, mitään ei löydy helposti, siinä syy.
Tuo uusin ominaisuus, kaikki voivat helposti kommentoida kaikkia viestejä, niin eihän siinä mitään keskustelua synny, eikä roikkumista täällä kuten aikaisemmin.
Varmaan esim. Afterdawnin omistajat nauravat niska kekassa teidän uudistusmokille, hehän myös elävät mainostajista, siellä on ymmärretty vetää pakit monta kertaa käyttäjien palautteen ansiosta.
Tää uudistus on ihan rehellinen fiasko, on alettava kooglaamaan muita foorumeita. - hurripelkoinen
Missä maassa Suomi24.fi sähköpostipalvelimet sijaitsevat? Vieläkö viestit kiertävät Ruotsin kautta, jossa viranomaisilla on lupa niitä vapaasti vakoilla?
- humpappaax
Tätä keskustelujen keskiosaa voisi kyllä muuttaa leveämmäksi. Ahdistavan kapea. Tilaakin näyttäisi olevan reunoilla riittämiin.
- pientä viilausta
Kapeampi tekstiosa on helpompi lukea. Mutta poistakaa välittömästi mahdollisuus jättää viestejä jossa on kymmeniä rivinvaihtoja. Muutama trolli tekee järjettömän pitkiä viestejä turhilla rivinvaihdoilla tyyliin
fds
afd
afd
asd
ga
Kiitos jos korjaatte. Haistakaa nyt jo...lääkkeetkö teiltä kolmelta apinalta unohtui ottamatta, vai mikä helvetti tämän imbesillin sekasotkun idea oikein on? mitä?
Joka v-tun kerta kun teillä siellä Ristot, Piiat ja Marit ja ties ketkä muut äidin pikku palikat saavat päähänsä veivata sitä häthätää edellisestä järjettömästä "uudistuksesta" toipunutta sivustoa, josta on suurin osa bugeista saatu pois, niin te pirun apinat teette saman mokan uudelleen?
Uudistukset on lähinnä kosmeettisia, jotka menevät ketuilleen joka pirun kerta, eikä koko sivusta löydä yhtään mitään pariin viikkoon.
Sellainen toiminto, kuin omien viestien editointi rekisteröityneille tuntuu olevan vaikea toteuttaa, vaikka ko. toiminto löytyy kaikkialta muualta paitsi täältä...jos näitä sivuja on pakko sekoittaa ja "uudistaa" siinä toivossa, että saatte ehkä palkkaa huomennakin (mitä minä en kyllä mokomalle palikkalaumalle maksaisi) niin YRITTÄKÄÄ EDES tehdä ne kelen uudituksenne niin, että niissä on jotakin järkeä ja niistä on hyötyä.
Olisi mielenkiintoista nähdä kuinka moni käyttäjä jättää tämän sikalan lopulliesti, katsokaas kun minulla on pikku uutinen:
Suurin osa väkea on nykyään FB:ssä ja Twitterissä, eikä tämä läävä enää kiinosta "suurta yleisöä" , niin mitäpä arvelette, tipuuko kävijämäärä tällä perseilyllä?Kenen perse tippuu jakkaralta, kun ei kävijöitä-ei mainostajia-ei rahaa?...pakko sanoa, että ei ole tämän sikalan virittelijöillä kaikki sulakkeet kotelossa, jos nyt sitä koteloa on edes ylipäätään enää tallella.- Suckerberg
Kaltaisiasi vinkujia täällä ei erityisemmin kaivatakaan joten pysy vaan siellä FB:ssä.
- VAALIT...
Saitte Suomi24 täysin sekaisin yhden yön aikana, koittakaas saada nyt se entinen systeemi takaisin samassa ajassa. Miksi korjauksiin menee aikaa viikkotolkulla ( 8.3, 15.3 )
Eikö uudistuksien tarkoitus pitäisi olla se että systeemiä parannetaan eikä tehdä täysin käyttökelvottomaksi, vai onko joku peräti maksanut tästä uudistuksesta joka tekee keskusteluista mahdottomat?
Tämä on samaa touhua mitä monilla työpaikoilla. Uudistetaan uudistamisen vuoksi (on se niin hienoa) ja lopputulos menee päin honkia. - erdhfjkl
Haloo haloo!
Ei mitään puunäkymän tapaisia, vaan entinen puunäkymä takaisin!!!!!!!!
Vittu mitä ääliöitä. Laittakaa se entinen sysrteemi takaisin, koska sehän toim oi. Oletteko te noin saatanan pieniä mieleltänne, että ette voi myöntää olleenne väärässä???
Noiden suosituimmat ketjut tai stuoreimmat haut ei tarvitse olla tuossa oikealla, jos niitä nyt ollenkaan tarvitaan, vaan ne voivat olla vaikka ihan alussa yläpuolella. Miksi te ylipäätään lastaatte sivuille mainosten lisäksi tuollaista turhaa sälää? - astdyfuiuo
EI, te palautatte nyt kiltisti sen entisen näkymän ja myönnätte olleenne väärässä!
- Surkeaa touhua
"Lisää hyödyllistä sisältöä. Keskustelusivujen yhteyteen tuodaan jatkossa entistä enemmän keskusteluja tukevaa, hyödyllistä ja mielenkiintoista sisältöä. Sivun oikeasta laidasta löytyy jatkossa vanha tuttu keskusteluhaku sekä uutuutena muun muassa alueen suosituimpia viestiketjuja, muiden käyttäjien viimeisimpiä hakuja sekä tilastotietoa palstasta tai keskustelukategoriasta."
Ihan oikeasti, onko täällä YHTÄÄN käyttäjää joka voi rehellisesti sanoa, että hänestä on todella mielenkiintoista ja hyödyllistä ja keskustelua tukevaa tietää, että muut käyttäjät ovat hakeneet termejä
"chat ja Irg robert meronen veturinkuljettaja HARJAVALTA aslak levi ovenia puustelli tts Kiva-Nainen/Komendantti ufo Jazuli parressa Nudismi NIBIRU Tulisuudelma Sims Medieval Anjalankoski It-alan työ timo rääväsuun irtiotto ROSENLEW RJP3541 puhelinmyynti Valllentin asko FIKSUKAUPPA laattabest Naantalin kylpylä wicnelact Sijainen diel mini neurologiset sairaudet anne lomailija prostituutio Moottorikelkka ryanair varaus suomessa Andersson Kimmo my shopping genie"
Minkä ihmeen takia ketään kiinnostaisi muiden haut??? Kai nyt jokainen parhaiten itse tietää mistä on kiinnostunut!
Koko tuo oikea laita on täysin tarpeeton, äärimmäisen ärsyttävä ja vie massiivisen tilan sivulta. Tärkeimmälle, eli keskusteluketjulle jää minimaalinen tila keskellä sivua.
Joten fiksatkaa nyt ensimmäiseksi tämä asia!- rs
Niinpä. Ei minua kiinnosta mitä joku muu on hakenut, miksi kiinnostaisi?
Kyllä tämä touhu on ihan suoraa vittuilua, motiivia en vaan tiedä. Miksi nuo tyypit on mahdettu palkata? Mitä he ovat valehdelleet työhaastattelussa? Olisi kiva tietää...
- Evrekan ajoilta
Kun lukee "Uusimmat keskustelun avaukset"-sivulta jotain otsikkoa, niin sivu liikahtaa, ennenkuin on edes ehtinyt lukea valmiiksi, tosi ärsyttävää. Eli aivan turha ominaisuus. Toivottavasti myös puunäkymä tulee takaisin, niinkuin se oli aikaisemmin. En ole osallistunut enää tälläviikolla keskusteluihin, muuta kuin tänne.
Viime uudistuksessa uusittiin olikohan se "galleria"-sivu "minä"-sivuksi, kokeilin uudistusta mutta siitä tuli niin hankala ja sekava, että poistin kuvani, enkä ole siellä sen koommin käynyt. Rekisteröidyn kerran kuukaudessa, että pysyy s-posti käytössä, vaikka en edes sitä nykyään enää käytä.
Harmillista, että uudistuksissa mennään väärään suuntaan. Uskonkin, että vähitellen keskustelupaltoilta väki vähenee, kuten huomaan myös itsestäni, ei nyt heti mutta vähitellen...- yykaakooneevii
Mun mielestä tuohon päivittyvälle sivulle pitäisi saada "rasti ruutuun" -säätö käyttäjälle. Eli oletusarvoisesti viestit rullaisivat ruudulla, mutta käyttäjä voisi pysäyttää itsellänsä rullauksen. Tällä tavalla on esimerkiksi Youtubessa, siellä tosin taitaa olla oletusarvoisesti poissa päältä, ja käyttäjä voi vaihtaa automaattipäivitykselle halutessaan.
Itse pidän kyseisestä ominaisuudesta.
- Näkymän tapainen?
"Viestiketjunäkymään tuodaan entisen puunäkymän tapainen mahdollisuus piilottaa ketjun vastausten sisältö siten, että vain otsikkopalkki ja viestin alku jäävät näkyviin, jolloin uusien viestien löytyminen ketjusta helpottuu."
Siis tuleeko puunäkymä takaisin vai ei?- ...
Ei tuon aloitussepustuksen mukaan tule. Ei tuo sitä tarkoita. Uusien viestien löytäminen helpottuisi, mutta so what? Eihän se silti kerro kuka on kenellekin vastannut.. Ei tuolla systeemillä mitään keskustelua synny. Mutta nämä aivovammaiset eivät taida tajuta mitä tarkoittaa KESKUSTELU!
- ...
Ei tuon mukaan ainakaan tule. Mutta kyllä ne jossain vaiheessa myöntävät (niiden on pakko) että tuli tehtyä moka.
- Potkut tiedossa.
Noiden kolmen puupään mukaan ei tule.
Tulee vain sellainen näkymä että viestejä saa tästä viestipötköstä piilotettua jos haluaa. Se ei ole edes "puunäkymän tapainen" niinkuin nuo yrittävät valehdella.
Eihän nuo idiootit edes ymmärrä mistä tässä on nyt pari päivää keskusteltu ja mistä valitettu joten se kertoo siitä etteivät he edes ole koskaan täällä aktiivisesti keskustelleet.
Eli toisinsanoen näiden typerysten mukaan viestiketju tulee ensimmäisenä kokonaan näkyviin. Sitten sieltä saa piilottaa niitä viestejä joita on lukenut.
Ja minä lyön vaikka pääni vetoa siitä että kun sivun päivittää, samantien kaikki entiset piilotetut viestit tulevat näkyviin ja se oli sitten siinä, ei muuta kuin klikkailemaan taas viidensadan viestin joukosta niitä kiinni joita on luettu.
Jos olisin suomi24:n pomo, tietäisin heti ketkä saavat potkut. Nimittäin näin typerää ja lapsellista "uudistusta" ei voi tehdä kukaan muu kuin sellainen ihminen joka haluaa tahallaan tuottaa haittaa firmalle.
- Ei voi käsittää
Palauttakaa nyt se vanha versio kunnes saatte uuden toimimaan edes jossakin testipenkissä. Error on page kummittelee vähän väliä tilarivillä ja juuri mikään ei toimi. Ei helvetti tällä tee tällaisena yhtään mitään. Ja se PUUNÄKYMÄ on välttämättömyys!
- ei varattu
Kyllä on välttämätöntä! Istuttakaa takaisin puu. Nyt on oksat pois niinkuin suutarin joulukuusesta!
- Kokkeilija
ei varattu kirjoitti:
Kyllä on välttämätöntä! Istuttakaa takaisin puu. Nyt on oksat pois niinkuin suutarin joulukuusesta!
Tämä on vain kokeilua: mihin väliin mahtanee tämä viestini istua?
- Kokkeilija
Kokkeilija kirjoitti:
Tämä on vain kokeilua: mihin väliin mahtanee tämä viestini istua?
Ihmeellistä, kokeiluviestini tuli heti tuon "suutarin joulukuusesta" perään, johon arvelin tämän tulevankin.
Mutta kun vastasin aloitusviestiin, vastaukseni ilmestyi koko ketjun alimmaiseksi. - Mitä ihmeellistä?
Kokkeilija kirjoitti:
Ihmeellistä, kokeiluviestini tuli heti tuon "suutarin joulukuusesta" perään, johon arvelin tämän tulevankin.
Mutta kun vastasin aloitusviestiin, vastaukseni ilmestyi koko ketjun alimmaiseksi.Eikös se toiminut täällä ennenkin juuri noin? Jos vastasit aloitukseen, niin vastaus meni alimmaksi ja vastausten vastaukset menivät juuri sen viestin alle mihin vastasitkin? Aloitukseen vastaava viesti aloittaa viestipuussa aina uuden "oksan".
- ...
EI, EI ja EI! Te korjaatte tämän sellaiseksi kuin tämä oli ennen tuota typerää uudistustanne. Eli viestipuu takaisin. Ei mitään piilotuskikkailuja sun muita, vaan VIESTIPUU TAKAISIN! Poistatte nuo typerät höpötykset tuosta oikealta, jolloin viestipuulle tulee tilaa!
Mikä saatana siinä on, että te ette kuuntele mitä käyttäjät haluavat? Miksi ette?- cbcxnv
Ylläpito ei näytä kestävän totuutta ja kolmea pientä vastavalmistunutta datanomipilttiä itkettää kun kansa on heille niin kamalan ilkeitä.
Ja ellei ylläpidolta asia unohdu niin SUURI EI "puunäkymän kaltaiselle" höpötykselle, koska KANSALAISET VAATIVAT ENTISEN PUUNÄKYMÄN TAKAISIN!
En ole koskaan missään suomessa tavannut kolmea, noin jästipäistä ääliötä kuin suomi24:n palveluksessa on.
Sellaiset asiat jotka oikeasti vaatisivat järjestelmän uusimista, eli palstahäiriköt ja ERITYISESTI asiallisista viesteistä poistoilmoituksia tehtailevat häiriköt, niin heitä he eivät saa poistetuksi vaikka heistä on jopa nimimerkkiä, osoitteita ja viestejä myöten tehty kanteluita palautteen kautta jo satoja tuhansia kappaleita.
Nytkin he poistavat vain yhden, siis VAIN yhden teinihäiriköitä helpottaneen ominaisuuden palvelustaan, eli sen että kappaleiden välit sai liian pitkiksi, ja vain siksi että teinihäirikkö erehtyi häiriköimään heidän omaa ketjuaan.
Mutta siitä huolimatta että he ryhtyvät tuohon, he eivät saa aikaiseksi niin yksinkertaista ominaisuutta että viestin poistattamiseen vaadittaisiin vaikkapa viittä REKISTERÖITYNYTTÄ ilmoittajaa, sekä sen lisäksi esimerkiksi 10 miinusta ennenkuin viesti päätyisi ylläpidon arvioitavaksi. Tuo järjestelmä estäisi tehokkaasti niitä häiriköitä jotka eivät ainoastaan häiriköi keskusteluja trollailemalla, vaan jotka sen sijaan TAPPAVAT keskustelut ilmoittamalla asiallisia ketjuja ja viestejä poistettavaksi.
Keskustelun häiriköinti ja keskustelupalstan tappaminen on kaksi aivan eri asiaa.
Minua on jo kolmen vuoden ajan naurattanut se kuinka jotkut ihmiset jaksavat kitistä "häiriköstä" ja "trollista" joka käy palstalla vittuilemassa ja suoltamassa paskaansa muiden luettavaksi, sillä nuo kitisijät eivät ole koskaan joutuneet todellisten häiriköiden uhreiksi, eli niiden uhreiksi jotka ilmoittavat palstoilta esimerkiksi parikymmentä viestiketjua poistettavaksi päivittäin ja näinollen tappavat kokonaisia keskustelualueita!
Ylläpito yritti viime syksynä "ottaa poistoilmoituksen tarkempaan valvontaan", mutta tulos oli yhtä tyhjän kanssa. Syystä että poistoilmoituksia tulee niin valtavat määrät ettei niiden tarkastamisessa edes armeijallinen ihmisiä riitä kun poistoilmoituksen lisäksi pitäisi arvioida myös itse kokonainen viestiketju!
Eräs tuollainen häirikkö käyttää nimimerkkiä "kutsuni." ja "liputtaja." ja niiden muunnelmia, ja hän on tappanut yhden kokonaisen keskustelualueen palstat lähes kokonaan. Eilen ja toissapäivänä hän mainosti että oli saanut "siivottua" 20 ja 17 viestiä yhdeltä palstalta, jonne viestejä tulee päivässä keskimäärin viisi kappaletta.
Kyseinen häirikkö sai esimerkiksi poistetuksi vuoden 2009 aikana selibaattipalstalle tulleet viestit, paria viestiä lukuunottamatta, kokonaan.
Mitä teki ylläpito? Ei mitään.
Ei mitään vaikka kyseinen häirikkö kerää laitonta sähköpostilistaa, lähettää sähköpostiosoitteisiin roskapostia, esiintyy noiden sähköpostien omistajien oikeilla nimillä, ja väittää toimivansa ylläpidon suojeluksessa ja saa esimerkiksi kaikki viesteihinsä tulleet miinus ja pluspeukalot poistettua nollille välittömästi, aivan kuten ylläpidonkin kohdalla. Ja tämä kaikki rekisteröimättömällä nimimerkillä.
Eli näyttäisi siltä että tuo lakia rikkova häirikkö on, ei varmasti suomi24 suojeluksessa, mutta töissä tuossa roskapuljussa. Väitän että suomi24 alkaa silloin häiriköt kiinnostamaan enemmän kun he joutuvat itse oikeudessa vastuuseen siitä etteivät lukuisista kanteluista ja palauteilmoituksista huolimatta ole poistattaneet lakia rikkovaa häirikköä palstoiltaan vaikka sekä säännöt, heidän oma sopimuksensa, että myöskin laki, velvoittaisi.
Siinä on teille häirikköä jonka rinnalla joku satunnainen vittuilija on lopultakin melkoisen pieni ja helposti sivuutettava haitta. Sellaisen estämiseksi riittää kun jättää häirikköviestin lukematta.
Mutta mikä pahinta, tämä poistohäiriköinti on lisääntynyt muutaman vuoden aikana räjähdysmäisesti myös muilla palstoilla ja muiden häiriköiden käyttämänä, mutta ylläpito ei asialle korviaan lotkauta, vaan sen sijaan pitää keksiä uudenlaisia sijoitus- ja väriratkaisuja kaikenmaailman turhille sarakkeille jolla ei ole käyttäjälle mitään merkitystä ja poistattaa sellaiset ominaisuudet jotka ovat käyttäjille ja myös suoli24:lle elintärkeitä!
En lainkaan ihmettele miksi tästä on käytetty jo vuosien ajan kansan suussa nimitystä suoli24.
- dvbnp
Jos tuollaista väistöliikettä suunnittelette, niin metsään menette uudemman kerran. VIESTIPUU TAKAISIN!!!
Kai te osaatte sen takaisin laittaa, vai kuinka? POIS nuo tilasyöpöt oikealta, niin tulee tilaa viestipuunäkymälle. Onko teillä ymmärryksessä kuinkakin paljon vajetta, vai onko tuo silkkaa vittuilua? - ex-asiak. hilkulla!!
MITÄ KOHTAA TE ETTE YMMÄRRÄ?
Joko teillä alkoi taviloma vai pitääkö odottaa, että joku järkevä tulee sanomaan mitä tulee seuravaksi tehdä?
Puunäkymä ym. takaisin! Ei siinä odottaa tarvitse yhtään.
Täällä on monissa tai kaikissa oikeastaan, joka kommentissa on hyviä, asianmukaisia perusteitakin käyttömukavuudelle, toisin kuin sieltä tännepäin syydetään vain umpituubaa eli ei kuunnella ollenkaan käyttäjiä! Miksi?
Vai taitaa olla taktikkaa, tyyliiin ''kyllä ne kohta hiljenee''... Entä jos lähtevät...??
Ei kiinnosta hevon herskapia toisten haut ym. väritykset, avataret ;
vaan;
AINOASTAAN KESKUSTELUN JOUSTAVUUS! - ei kenelläkään ole aikaa lähteä rullaileen ja etsiin uusia kommenteja tällaisesta pötköstä, taliaivoriihi!
Käviälaskuritkaan ei toimi, testattu on, eikä peukut, eikä yhteenlasku ym.
Asiakasystävällinen???????????????????????????????????????
---------------------------------------------------------------------------------
MILLOIN ASIAKKAALLA -ON- MERKITYSTÄ SUOMI24:LLE???
---------------------------------------------------------------------------------
Kohta saa 24:n hakemalla hakea mainostajia...
kiitos pirtsakoiden ja kivojen työlleen omistautuneiden tulevaisuuden toivojen.- ...
Outoa on touhu. Jos vaikka joku kauppa kohtelisi asiakkaistaan tuolla tavalla kuin suoli24, niin saisi pian laittaa lapun luukulle.
- ...
"Vai taitaa olla taktikkaa, tyyliiin ''kyllä ne kohta hiljenee''... Entä jos lähtevät...??"
En minä aio ainakaan olla hiljaa tästä asiasta. Palstoille en kirjoita, koska keskustella ei enää voi, mutta tänne kirjoitan kyllä kunnes systeemi korjataan.
Perimmäinen syy tähän paskauudistukseen olisi kiva tietää, mutta eivät nuo sitä kerro. Ne eivät ole kertoneet MIKSI ne mokasivat tämän. - Asiakas..
... kirjoitti:
Outoa on touhu. Jos vaikka joku kauppa kohtelisi asiakkaistaan tuolla tavalla kuin suoli24, niin saisi pian laittaa lapun luukulle.
Eihän me kirjoittajat ola asiakkaita, vaan sisällöntuottajia ;-) Asiakkaat ovat niitä mainostajia.
- Keskustelu tyrehtyy
Ymmärrättekös te (Risto, Piia ja Mari) ollenkaan miksi sitä puunäkymää tarvitaan? Oletteko käyttäneet sitä? Tuntuu siltä, että ette.
Kysymyshän on siitä, että puusta pystyi katsomaan yhdellä silmäyksellä mihin haaraan uusi vastaus on tullut ja siten pystyi seuraamaan helposti vain tiettyä keskusteluketjun haaraa, johon itse osallistui. Toisen haaran viestit oli helppoa sivuuttaa ja välttää siten idioottien häirikköviestit. Nyt koko ketju hyppää kerralla silmille. Ei tuollainen suunnittelemanne piilottelukikkailu ole mistään kotoisin. Palautakaa vaan reilusti entinen puusysteemi takaisin, niin käyttäjät ovat kerrankin tyytyväisiä.- ...
Ei ne näytä tajuavan. En tiedä missä nuo tumpelot mahtavat chättäillä, mutta keskustelusta niillä ei tunnu olevn hajuakaan.
Samalla kun tuotte sen "entisen tapaisen" puunäkymän niin tehkää niin viisas ratkaisu että tuotte sen entisen puunäkymän.
Toki sitä haluaa senkin nähdä kuka kirjoittaja on, koska keskustelua käydään kirjoittajien kesken.
Kuten huomaatte ei sitä kannattanut edes poistaa, koska käyttäjiähän tuntuu olevan muitakin kun minä :) Vaikka annoitte ymmärtää ettei sitä moni käytä.- epäsuositut sisällöt
Puunäkymän tuominen on hyvä juttu, mutta
Suosituimmat sisällöt - AARGGHH!
* Suosituimmat eivät ole usein itseä kiinnostavia vaan lähinnä ns. "roskaa"
* Uudessa systeemissä on huomattavasti vaikeampi löytää itseä kiinnostavat aiheet tietyistä aihepiireistä. Aina pitää navigoida syvimmälle tasolle keskusteluhierarkiassa ennenkuin näkee jotain hyödyllistä tietoa.
* Vanhassa systeemissä jossa näki aihealueittain uudempien keskustelujen otsikot oli huomattavasti selkeämpi systeemi.
* Koko suosituimmat sisällöt systeemin saisi hävittää.. se on kai "ihan kiva" jos ei välitä mistä keskustelee kunhan löytää jotain trollattavaa josta ihmiset ovat kiinnostuneita
Esimerkki tästä ihanasta navigoinnista jos haluaa mennä keskustelemaan tietystä aiheesta:
1. keskustelu
2. teknologia
* tässä vaiheessa pitää hypätä ylöspäin sivulla ja etsiä teknologiavalikon kohta navigaatiosta
3. tietotekniikka
4. käyttöjärjestelmät
5. Windows
6. Windows7
* vasta tällä tasolla näkee jotain muuta kuin arpatuloksia nimellä "suosituimmat sisällöt"
Eli jos ei tullut selväksi niin, hävittäkää tuo suosituimmat sisällöt osio kokonaan tavallisesta keskustelunäkymästä ja siirtäkää omaan paikkaansa josta niitä voi katsella jos niitä haluaa etsiä. Kiitos!
Tilalle sitten hyödyllistä informaatiota jolloin hierarkiastakin on jotain hyötyä, ehkä - no daaaaa
Ei tuota oikeanpuoleista tilaa voi viedä puunäkymän alta, kun siihen on tarkoitus sijoittaa mainoksia, jotka seuraavat näytöllä scrollailun mukana. Tuollainen leveä ja näytössä pysyvä mainos tuo kuulkaa kivasti nappulaa firmalle. Vittuako niitä keskustelijat ja keskustelemisen sujuvuus kiinnostaa.
- öjbbjöjk
Joudun käyttämään toista selainta keskusteluun ihan vain siitä syystä että saan mainokset pois.
Silloin kun en mainoksia poistattanut, silloin nämä sivut latautuivat niin helvetillisen hitaasti että koko ajan pukkasi sitä proxy erroria. Siitä pääsi sillä kun otti kaikki mainososoitteet selville ja esti niiden latautumisen. Samalla saa pois myös kahdella hiiren klikkauksella kaikki java ja mitä helvetin sovelluksia ne nyt ovatkaan.
IE:tä käyttäessä tämän sivuston selaaminen on yhtä helvetin tuskaa koska sivustot latautuvat niin hitaasti että ehtii kahvit käydä keittämässä ja juomassa. Sähköpostiakaan ei viitsi enää käyttää koska ilmaisia ja paremmin toimivia löytää muualtakin. Ja sen lisäksi alapalkissa näkyy koko ajan että sivuilla on virhe. Sähköpostistakaan ei pääse kirjautumaan ulos kuin valitsemalla ensin gallerian ja poistumalla sen kautta. Että on tämä kyllä niin juosten kustu tämä suomi24:n toiminta muutamana viimevuotena että ihmettelen totta tosiaan kuinka kukaan pomo viitsii katsoa tällaista, näin luokatonta toimintaa, läpi sormiensa!
Se on muuten kumma tuo suomi24:n käyttämä taikasana "uudistaminen" kun muualla suomessa se tarkoittaa asioiden parantamista, mutta täällä otettiin keskustelujen tärkein osa pois, eli puunäkymä, chättiin tuli rekkauspakko mikä poisti chättääjät, ja galleria on niin sekava ettei siitä ota erkkikään selvää ja sen lisäksi sähköpostista otettiin pois kaikkien muiden selainten tuki pois paitsi IE:n ja sähköposti ei toimi, eikä rekatut nimimerkitkään pääse chättiin kuin käyttäjätukeen yhteydenottamisen kautta, jos sittenkään.
Tuolla joku jo mainitsi että yleensä firmoissa pyritään poistamaan kuluja, eli työntekijöitä, mutta suoli24:ssä pyritään ajamaan pois kaikki asiakkaat. - Hjumor
öjbbjöjk kirjoitti:
Joudun käyttämään toista selainta keskusteluun ihan vain siitä syystä että saan mainokset pois.
Silloin kun en mainoksia poistattanut, silloin nämä sivut latautuivat niin helvetillisen hitaasti että koko ajan pukkasi sitä proxy erroria. Siitä pääsi sillä kun otti kaikki mainososoitteet selville ja esti niiden latautumisen. Samalla saa pois myös kahdella hiiren klikkauksella kaikki java ja mitä helvetin sovelluksia ne nyt ovatkaan.
IE:tä käyttäessä tämän sivuston selaaminen on yhtä helvetin tuskaa koska sivustot latautuvat niin hitaasti että ehtii kahvit käydä keittämässä ja juomassa. Sähköpostiakaan ei viitsi enää käyttää koska ilmaisia ja paremmin toimivia löytää muualtakin. Ja sen lisäksi alapalkissa näkyy koko ajan että sivuilla on virhe. Sähköpostistakaan ei pääse kirjautumaan ulos kuin valitsemalla ensin gallerian ja poistumalla sen kautta. Että on tämä kyllä niin juosten kustu tämä suomi24:n toiminta muutamana viimevuotena että ihmettelen totta tosiaan kuinka kukaan pomo viitsii katsoa tällaista, näin luokatonta toimintaa, läpi sormiensa!
Se on muuten kumma tuo suomi24:n käyttämä taikasana "uudistaminen" kun muualla suomessa se tarkoittaa asioiden parantamista, mutta täällä otettiin keskustelujen tärkein osa pois, eli puunäkymä, chättiin tuli rekkauspakko mikä poisti chättääjät, ja galleria on niin sekava ettei siitä ota erkkikään selvää ja sen lisäksi sähköpostista otettiin pois kaikkien muiden selainten tuki pois paitsi IE:n ja sähköposti ei toimi, eikä rekatut nimimerkitkään pääse chättiin kuin käyttäjätukeen yhteydenottamisen kautta, jos sittenkään.
Tuolla joku jo mainitsi että yleensä firmoissa pyritään poistamaan kuluja, eli työntekijöitä, mutta suoli24:ssä pyritään ajamaan pois kaikki asiakkaat."Se on muuten kumma tuo suomi24:n käyttämä taikasana "uudistaminen" kun muualla suomessa se tarkoittaa asioiden parantamista"
Äläpäs nyt, etkö ole seurannut politiikkaa :-) Meillä on politiikassa uudisteltu koko ajan ja huonompaan on menty, näin voisi sanoa. Makuasiahan tuo tietysti, ainakin politiikan kohdalla.
- sewr6t78oup
TAKAISIN SE PUUNÄKYMÄ JA OIKEALTA NUO TYPERÄT JUTUT POIS TILAA VIEMÄSTÄ!!!!
Millä älynlahjoilla te oikein olette töihin päässeet?- Pia P
Taitavat olla niitä Nokialta vapautuneita symbianinsinöörejä, jotka opettelevat uusia tehtäviä?
- naps.
Niin tuon viestipuun laitatte kyllä takaisin. Vain vajaa-älyiset eivät sitä käytä. Ilmeisesti teillä ei ole korkeakoulutusta? Ammattikorkeakoulutuksen saanneilla on tyypillisesti noin rajoittunut ajatusmaailma kuin teillä.
Onko teillä mitään todisteita sen puolesta, ettei kukaan tuota viestipuuta juuri käytä? Eli oletteko tehneet kyselyn käyttäjille, missä kyselette kuka tuota ominaisuutta käyttää? Tai jos käyttöliittymänne tekisi tilastoja siitä kuka on käyttänyt mitäkin ominaisuutta?
Muuten elätte uskossa, eli mitään varmaa tietoa ei ole. Tulette varmaan toimistoon koodaamaan "jotakin", syötte pizzaa, ja teette huonoa jälkeä. Mielessä on vain päästä kotiin harrastamaan seksiä puolison kanssa, tai mennä baariin bilettämään. Se olisi tyypillisesti ammattikorkean käyneiden mielessä. Minulla on sellainen periaate etten suostu edes keskustelemaan ammattikorkean käyneiden kanssa, koska he ovat tyhmiä. Tämä teidän "uudistuksenne" kuitenkin ärsytti niin paljon, että oli pakko antaa palautetta.- ertfygukil
Sen kun tietäisi, kenen ns. aivoissa tämä idioottimainen uuditus mietittiin.
Aivan järjettömän typerää. Miksi tuollaista kaikelaista turhaa härpäkettä pitää olla palsta pullollaan, niin ettei viestiketju mahdu täällä olemaan? - ertfygukil
ertfygukil kirjoitti:
Sen kun tietäisi, kenen ns. aivoissa tämä idioottimainen uuditus mietittiin.
Aivan järjettömän typerää. Miksi tuollaista kaikelaista turhaa härpäkettä pitää olla palsta pullollaan, niin ettei viestiketju mahdu täällä olemaan?Piti sanomani viestipuuketju.
- ertfygukil
Mistä ne sen muka tietäisivät kuka mitäkin viestitapaa on käyttänyt.
Kuten näistä kommenteista olemme huomanneet, niin kaikki ovat käyttäneet viestipuumallia keskustelun hahmottamiseksi, mutta nuo pahviaivot lätisevät omiaan "vähäisestä käytöstä". Mihin ne perustavat väitteensä? - tssting ting ting
ertfygukil kirjoitti:
Mistä ne sen muka tietäisivät kuka mitäkin viestitapaa on käyttänyt.
Kuten näistä kommenteista olemme huomanneet, niin kaikki ovat käyttäneet viestipuumallia keskustelun hahmottamiseksi, mutta nuo pahviaivot lätisevät omiaan "vähäisestä käytöstä". Mihin ne perustavat väitteensä?testing
- Dara
Muutama kommentti näihin parannuksiinne:
"- Palstasivun ketjulistauksessa klikatut linkit näytetään eri värillä, kuten aiemminkin."
Hyvä homma.
"- Viestinäkymään lisätään palstasivun tapaan ikonit uusille viesteille, jolloin pitkissä ketjuissa uusien viestien löytyminen helpottuu."
Kiva, mutta parasta olisi kun palauttaisitte entisen systeemin useammalla erilaisella viestinäkymällä, joista voi valita itselleen ja ketjun huomioiden parhaan.
"- Mahdollisuus lisätä turhia, tyhjiä rivivälejä viesteihin poistetaan."
Toivottavasti tämä ei tarkoita samaa, kuin mitä viime uudistuksessa teitte, eli poistitte mahdollisuuden kappalejakoon kokonaan. Silloinhan onneksi korjasitte sen erheen, joten ettehän vain nyt suunnittele saman mokan toistamista?
"- Viestiketjunäkymään tuodaan entisen puunäkymän tapainen mahdollisuus piilottaa ketjun vastausten sisältö siten, että vain otsikkopalkki ja viestin alku jäävät näkyviin, jolloin uusien viestien löytyminen ketjusta helpottuu."
Miksi laatia entisen puunäkymän tapaista järjestelmää, kun se entinen puunäkymä oli erinomaisen toimiva sellaisenaan? Miten tämä uusi puunäkymä poikkeaa entisestä? Aiotteko ehkä poistaa siitä sisennykset, jotta edelleenkään ei voi seurata sitä, kuka on vastannut kenellekin? Vanhan puunäkymän etuhan oli nimenomaan tuo, että siitä näki yleissilmäyksellä sen, mihin viesteihin on vastattu ja milloin!
Ei pahalla, mutta miksi ette voisi myöntää mokanneenne, pyytää nätisti anteeksi ja palauttaa keskustelut entiselleen? Kirvelisikö se todellakin ehkä egoa liikaa? Eikö nyt kuitenkin sivuston käyttäjien tyytyväisyys olisi tähdellisempää kuin kolmen uudistusmielisen mimosan herkkä hipiä? - fvghokpl
Paljonko siellä on pullistuneita egoja? Te mokasitte, myöntäkää se jo, ja lopettakaa nuo idioottimaiset löpinänne asiakkaisen kuuntelemisesta, joka ei ole tähn mennessä tuottanut tulosta, MUTTA PALAUTTAKAA VIESTIPUU!
- dlfnkvlkdnv
Saa nähdä, mitä tästäkin tulee...
Mielestäni tämä uusi käyttöliittymä/ulkoasu on todella huono ja epäselvä, sanoisinko perseestä. Ottaisitte vain suosiolla takaisin sen vanhan version. Vaan ei taida ylpeys antaa periksi.
On nämä uudistukset sentään jotain positiivista tuoneet elämääni... ei tule enää turhaan roikuttua täällä Suomi24: palstoilla, jää aikaa muuhunkin. - Anile85
Mikä ihme siinä on, että aina uudistuksen jälkeen kaikki menee huonompaan suuntaan??!! Liian kapea alue viesteille ym. Tätä sivustoa on koko ajan muutettu huonommaks. Ihan niin kun tarkotuksella haluttais saada ihmiset pois täältä! Tämä oli sentään joskus hyvä sivusto!
- Halpa ei ole parasta
Ihme valittajia kaikki tyyni. Ilmaiseksi palveluksi ihan kohtuullinen. Jos ilmainen palvelu ei kelpaa, kukaan ei pakota käyttämään.
Jaksamista ylläpitäjille!
PS. Voisitte selvittää ip-osoitteesta montako valittajia oikeasti on. Kieliasusta päätellen suurin osa pahimmista valituksista on yhden ja saman ihmisen aikaansaannosta.- ...
Ei tämä ilmainen ole. Mehän mahdollistamme mainostulot. Ilman meitä ei olisi koko palstaa.
- palautetta
ne nukkuu vielä tähän aikaan... ja ''työn'' laadusta päätellen, vielä sen jälkeenkin.
- Kelvollista oltava
"Ihme valittajia kaikki tyyni. Ilmaiseksi palveluksi ihan kohtuullinen. Jos ilmainen palvelu ei kelpaa, kukaan ei pakota käyttämään."
Joo, joo, mutta tämä oli aikaisemmin ihan ok käyttää, mutta nyt aivan onneton. Miksi hitossa ei voi palauttaa sitä edellistä keskusteluversiota, kun lähes kaikki uudistukset on todettu tarpeettomiksi tai muuten huonoiksi ja se viestipuu olisi aivan välttämätön. - ...
"Ihme valittajia kaikki tyyni. Ilmaiseksi palveluksi ihan kohtuullinen. Jos ilmainen palvelu ei kelpaa, kukaan ei pakota käyttämään.
Jaksamista ylläpitäjille!"
Taidat itse olla se idiootti sieltä tiimistä, joka tämän paskauudistuksen keksi, etkös vaan olekin... - ...
Niin että, mistä sinä nyt sitten tiedä ketkä kaikki ovat sinulle vastanneet?
- ...
Ilmainen palvelu? Ilman meitä et sinäkään saisi palkkaa tuosta paskauudistuksesta tiimissä, jonka jäsen ilmeisesti olet. Koska i tätä paskauudistusta kukaan jörki-ihminen kehu, jos ei ole itse ollut mokaa aiheuttamassa.
- Dara
"Ihme valittajia kaikki tyyni."
Minusta taas valituksiin on ollut aihettakin. Kuinka sinä jaksat seurata ja osallistua pitkiin keskusteluihin tällaisessa systeemissä?
"Ilmaiseksi palveluksi ihan kohtuullinen."
Ei minusta ole. Suomi on täynnä muitakin ilmaisia nettifoorumeita, joissa on siltikin ihan toimivat systeemit. Suomi24 erottui puunäkymällään edukseen, vaan ei erotu enää.
"Jos ilmainen palvelu ei kelpaa, kukaan ei pakota käyttämään."
Olet aivan oikeassa. Luulisinkin että aika moni siirtyy nyt käyttämään niitä parempia mutta ihan yhtä ilmaisia foorumeita :)
- JaskaCom
Miten voi piilottaa "suosituimmat sisällöt" ja "aihealueen top10 palstat - näkymän?
Miksi oikean palstan hakeminen on uudistuksessa tehty erittäin vaikeaksi?- huonoon suuntaan ..
Samaa mieltä. Aina kun tämä 24 uudistuu homma menee vaan sekavammaksi.
Testi pienenee ja meidän "asiakkaitten" tuottama testi on sillisalaattina mainosten välissä.
Mitä nää uudet lehtimainokset on? Missä on 7-päivää lööpit?
Ei ole todellakaan edes vuoden saittina mainitsemisen arvoinen.
Tymä uudistus toi et näytetään uusin kommentti. Trullit on heti oivaltanut miten sitä voi käyttää omien viestien esille tuomiseen!!
EI TODELLAKAAN NÄIN!!
- ...
Saatanan idiootit! PALAUTTAKAA VANHA NÄKYMÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Tuo ehdotuksenne ei ole kuin vittuilua entisen perään. Haistakaa paska ja korjatkaa tämä. Mitään estettä sille ette ole osanneet kertoa, joten miksi ette korjaa tätä sellaiseksi kuin se oli? MIKSI ETTE?????? - vanha-kissa
Muualla puhutaan (ylivoimaisesta) käyttäjäkokemuksesta ja VAU!-efektin luomisesta tärkeänä elementtinä markkinoinnissa ja palvelun myymisestä asiakkaille (eli meille).
Tämä "uudistus" oli aika jäätävä esitys tuossa suhteessa. Nämä ehdotetut korjaukset ovat vain kosmeettisia eivätkä minusta loppujen lopuksi paranna asiaa - jos edes sitä viestipuuta ei saa toteutetuksi.
Se vanha oli ihan ylivoimainen tähän nykyiseen verrattuna eikä tästä saa kunnollista edes korjaamalla.
Ketä tämä uudistus ihan oikeasti palvelee?- ...
Ei tämä ketään palvele, mutta nuo datanominplantut eivät voi myöntää, että tekivät virheen. En tajua, ettei firman johto puutu asiaan ja anna potkuja tuolle sakille. Siis eihän tämä voi olla markkinatalouslakien mukaista touhua, että tehdään uudistus, joka karkoittaa asiakkaat!
- AdaFlink
Milloin korjaatte rekatun nikin kirjoittamisongelmat?
Ongelma on tällainen:
Kirjaudun sisään ja se näkyy onnistuneena kirjauksena tuolla oikealla profiilin jälkeen. Vastaan johonkin viestiin ja kaikki ihan OK. Mutta yritäpä vastata johonkin muuhun viestiin, niin sinne alle tulee ne kaikki kirjautumis- ja laskutehtävä -höpinät. Kuitenkin tuolla ylhäällä profiilin jälkeen näkyy, että olen kirjautunut.
Joudun siis kirjautumaan ulos ja kirjautumaan uudelleen sisään, aina jokaisen vastauksen jälkeen. Onko ajatus, että se on aina kerrasta poikki rekatun nikin osallistuminen keskusteluun.
On muuten ihan oikeesti perseestä tää uudistus. Ei uskois, että "ammattilaiset" olisivat olleet suunnittelemassa ja vielä ammattitaidottomat hyväksymässä moisen sekasotkun. - Puhurix
THANK YOU!!!!!!!!! Jos puumuoto saadaan takaisin, moni lähtöä harkitseva voi pysyä palstoilla. Se on huomattavasti selkeämpi.
- Kaima.
Ottakaa nyt hyvät uudistajat vakavissaan nämä palautteet! Kuinka ajattelitte pitää mainostajat kiinnostuneina sivuistanne, kun kävijöitä ja keskustelijoita ei kiinnosta sivustonne enää ollenkaan?
Visuaalisesti keskustelupalstat ovat ehkä nyt hieman kauniimmat, mutta käytettävyys täysi nolla. Ihmiset haluavat oikeasti käydä vuorovaikutteista keskustelua palstoillanne, mutta nyt se on täysi mahdottomuus, kun ei löydä enää yhtään mitään. Edes sellaista ette ole vaivautuneet tekemään, että css:ään olisitte runoilleet vierailluille linkeille eri värin kuin vierailemattomille.. kohtuullista palauttaa edes se.
Viestipuun poistuminen oli erittäin huono idea, jos haluatte pitää vain yhden viestien esitystavan, olkoon se sitten viestipuu.
Pidin edellistä uudistustanne pohjanoteerauksena, mutta tämä vie kyllä voiton. Kaikkein toimivin oli edellistä uudistusta edeltävä, yksinkertainen tyyli. Nykyinen on sekavuudessaan ja toimimattomuudessaan aivan omaa luokkaansa.- VIESTIPUU TAKAISIN
VIESTIPUUN POISTUMINEN OLI TOSIAANKIN ERITTÄIN ERITTÄIN HUONO IDEA.
- Kaima #2
Olettekohan ihan varmoja, että tietonne viestipuun vähäisestä käytöstä on oikea? Ehkäpä tietojenkeruujärjestelmänne ei ole kerännyt tietoja oikein? En usko, että kukaan haluaa käyttää mitään muuta viestien esitystapaa, kuin viestipuuta. Tarpeeksi selvästi erottuvalla viestihierarkialla.
Eihän tässä nykyisessä todellakaan tiedä, että kuka vastaa kenellekin! Sitten vielä jos saisi tuon saman valikon mikä on sivun yläreunassa (linkit etusivulle - aihealueelle - palstalle) myös sinne alareunaan viestiketjun alle kuten ennen.
Ja viesteissä linkit ulkopuolisille sivuille avautumaan eri ikkunaan kuten oli ennen tätä "parannusta".
Mulle on edelleenkin epäselvää, miten näitä keskusteluja on "parannettu", mutta kaipa se jossain välissä selviää? Ketjuhierarkian lukeminen on nykyisellään tosi hankalaa, ennen oli sentään tässäkin "pötkylänäkymässä" jonkinlaista viivaa viesteistä alaspäin että pystyi jotenkin näkemään mikä alempana olevista vastauksista on vastaus mihinkin.
Yhdyn myös niihin mielipiteisiin että kyllä keskusteluissa se keskustelualue on kaikkein tärkein, nuo tuoreimmat haut ja suosituimmat ketjut eivät todellakaan kiinnosta niin paljoa että niiden tarvitsisi koko ajan olla näkyvissä. Mielummin tilaa viestiketjulle niin ettei syvyyshierarkia lopu heti kesken.
Kiitos. :)- Meeeri
Kiitos Suomi24 keskustelu!
Olen ollut kohtalaisen ahkera lukija ja välillä innokas keskustelijakin useilla palstoilla. Mm laihduttajien tukiryhmä, anopit ja apet, yleistä maataloudesta, kasvatus, lasten puheen kehitys ym.
Näillä näkymin (ellei puu tule takaisin) minä häivyn ja samalla saan paljon lisäaikaa käytettäväksi muihin puuhiin. Eli suuri kiitos uudistajille. Tosin jään kaipaamaan sekä keskusteluja että ihmisiä niiden takana. Joukossa nimittäin on välillä oikeita helmiä. Kiitos niistä.
Muistaakseni puu oli oletusnäkymä silloin aikoinaan, kun minä aloin käyttää tätä foorumia. Ja se juuri oli erittäin tärkeä pointti - ihmettelinkin, kun jonkin "parannuksen" jälkeen puu piti ymmärtää valita eikä keskustelut tulleet automaattisesti siinä muodossa. Moni ei sitä tiennyt ja olenkin toiminut valistajana lähipiirissä.
Suomi24:llä oli loistava systeemi siis se puu, jonka avulla pitkää ja usein polveilevaa keskustelua oli helppo ja mukava seurata ja myös tarvittaessa kommentoida juuri haluamaansa kohtaan. Teette suuren virheen, jos puu ei tule takaisin. "Puun tapainen" ei kuulosta vakuuttavalta.
Kirjoitin kommentin myös ylläpidon aiemmin aloittamaan palauteketjuun. En pystynyt löytämään omaa kommenttiani sieltä: selasin ja plärisin ylös ja alas ja lopulta luovutin. Seuraavana päivänä törmäsin siihen vahingossa eli kyllä se siellä oli. Tällaista ei oli aiemmin sattunut: oma tuotos on löytynyt aina helposti.
Eli kiitos karkoituksesta! Minä en palaa paitsi jos PUU saadaan takaisin.- Meeeri
Täällä taas.
Uhosin eilen, että nyt tämä on loppu, ellei PUU palaa. Tulin kuitenkin uteliaisuuttani katsomaan, onko ketju jatkunut ja mitä mieltä muut ovat.
Todella raivostuttavaa rullata keskustelua milloin alas milloin ylös. Vai pääseekö jollakin konstilla suoraan keskustelun loppuun? Tai taas alkuun niin halutessaan? Ehkä minä vaan en osaa??
Viestipuu oli ratkaisu tähänkin. Ainoa oikea ja vieläpä erinomainen tapa keskustelun "muodolle" oli se puu. Keskustelijat sitten tekevät sen sisällön. Milloin oli sontaa, mutta usein myös todella hyvää ja mielenkiintoista juttelua. Olen saanut useasti arvokasta vertaistukea ja myös yrittänyt itse sellaista antaa, kun kirjoittajan asia on koskettanut.
Nyt en edes viitsi mennä vakiopalstoilleni, joihin oikeasti olin kiintynyt jollakin tapaa. En löydä sieltä hakemaani, en hahmota keskustelua, en ymmärrä kuka kenellekin vastaa, en itse halua osallistua. Kerrottakoon tässä, että olen aina ollut "sisällysluettelo-ihmisiä". Sen kun vilkaisee kirjasta tai artikkelista saa heti päähänsä selkeän kuvan asiasta. Ikäänkuin tukiranka. Ja kun lukee tekstiä saa sisällön liitettyä tähän tukirankaan. Sen hahmottaa, sen ymmärtää, sen muistaa. Oppiminen oli minulle helppoa aikoinaan ja uskon, että sisällysluettelon tutkiminen oli yksi merkittävä työkalu. Opetin lapsillekin tämän ja tuloksia on tullut.
No tämä nyt meni ohi aiheen, mutta siis puurakenne on juurikin keskustelun sisällysluettelo. Muutaman kommentin ketjussa asialla ei ole suurta merkitystä, mutta pitemmässä keskustelussa juttu on aivan olennainen. Tällä systeemillä kaikki on yhtä puuroa ja on menetetty merkittävä työkalu, joka teki keskustelun seuraamisen ja siihen osallistumisen mielekkääksi ja helpoksi.
Jos puuta ei olisi keksitty sen tarve olisi ilmeinen ja pakottava. Suomi24 oli se ja nyt menivät heittämään loistosysteemin romukoppaan. Miksi ihmeessä?
Peukutukset on turhia minun mielestäni. Saa ne siinä olla, mutta eivät tuo lisäarvoa. Kunkin ketjun lukijamäärä oli mielenkiintoinen tieto. Hävinnyt sekin? - rullaaeestaas
Meeeri kirjoitti:
Täällä taas.
Uhosin eilen, että nyt tämä on loppu, ellei PUU palaa. Tulin kuitenkin uteliaisuuttani katsomaan, onko ketju jatkunut ja mitä mieltä muut ovat.
Todella raivostuttavaa rullata keskustelua milloin alas milloin ylös. Vai pääseekö jollakin konstilla suoraan keskustelun loppuun? Tai taas alkuun niin halutessaan? Ehkä minä vaan en osaa??
Viestipuu oli ratkaisu tähänkin. Ainoa oikea ja vieläpä erinomainen tapa keskustelun "muodolle" oli se puu. Keskustelijat sitten tekevät sen sisällön. Milloin oli sontaa, mutta usein myös todella hyvää ja mielenkiintoista juttelua. Olen saanut useasti arvokasta vertaistukea ja myös yrittänyt itse sellaista antaa, kun kirjoittajan asia on koskettanut.
Nyt en edes viitsi mennä vakiopalstoilleni, joihin oikeasti olin kiintynyt jollakin tapaa. En löydä sieltä hakemaani, en hahmota keskustelua, en ymmärrä kuka kenellekin vastaa, en itse halua osallistua. Kerrottakoon tässä, että olen aina ollut "sisällysluettelo-ihmisiä". Sen kun vilkaisee kirjasta tai artikkelista saa heti päähänsä selkeän kuvan asiasta. Ikäänkuin tukiranka. Ja kun lukee tekstiä saa sisällön liitettyä tähän tukirankaan. Sen hahmottaa, sen ymmärtää, sen muistaa. Oppiminen oli minulle helppoa aikoinaan ja uskon, että sisällysluettelon tutkiminen oli yksi merkittävä työkalu. Opetin lapsillekin tämän ja tuloksia on tullut.
No tämä nyt meni ohi aiheen, mutta siis puurakenne on juurikin keskustelun sisällysluettelo. Muutaman kommentin ketjussa asialla ei ole suurta merkitystä, mutta pitemmässä keskustelussa juttu on aivan olennainen. Tällä systeemillä kaikki on yhtä puuroa ja on menetetty merkittävä työkalu, joka teki keskustelun seuraamisen ja siihen osallistumisen mielekkääksi ja helpoksi.
Jos puuta ei olisi keksitty sen tarve olisi ilmeinen ja pakottava. Suomi24 oli se ja nyt menivät heittämään loistosysteemin romukoppaan. Miksi ihmeessä?
Peukutukset on turhia minun mielestäni. Saa ne siinä olla, mutta eivät tuo lisäarvoa. Kunkin ketjun lukijamäärä oli mielenkiintoinen tieto. Hävinnyt sekin?No ei pääse!
"Todella raivostuttavaa rullata keskustelua milloin alas milloin ylös. Vai pääseekö jollakin konstilla suoraan keskustelun loppuun? Tai taas alkuun niin halutessaan? "
Antoivat tällaisen kotiläksyn uusille Nokia-Windows työntekijöille, mutta niin kuin näkyy, paljon on vielä opittavaa. - Kyllä pääsee
rullaaeestaas kirjoitti:
No ei pääse!
"Todella raivostuttavaa rullata keskustelua milloin alas milloin ylös. Vai pääseekö jollakin konstilla suoraan keskustelun loppuun? Tai taas alkuun niin halutessaan? "
Antoivat tällaisen kotiläksyn uusille Nokia-Windows työntekijöille, mutta niin kuin näkyy, paljon on vielä opittavaa.Ctrl ja Home vievät sivun alkuun
Ctrl ja End vievät sivun loppuun
Ei ainakaan noita toimintoja varten tarvitse rullata. - juupajuuuuuu
Kyllä pääsee kirjoitti:
Ctrl ja Home vievät sivun alkuun
Ctrl ja End vievät sivun loppuun
Ei ainakaan noita toimintoja varten tarvitse rullata.Aivan, alkuun ja loppuun pääsee helposti, mutta pitkän ketjun välistä [tällä hetkellä 138 vastinetta] ei kovin helposti mitään löydä jos tänne on jotain kirjoitettu.
Toki voi käyttää etsi toimintoa, mutta sillä voi hakea vain sen vastineen minkä kello aika näkyy etusivulla.
Rullaamaan joutuu jos tänne väliin on muutkin kommentoineet.
Kovin on vaikeaksi tehty, kun ottaa huomioon että näiden pitäisi olla keskustelupalstoja.
- rs
Jospa lopultakin kuuntelisitte käyttäjiä ja palauttaisitte sen edellisen näkymän. Onko kovin nöyryyttävää myöntää olleensa väärässä ja tehdä kuten käyttäjät haluavat?
Niiltä palstoila joissa tavllisesti olen käynyt, on kirjoittajia kadonnut kaksi kolmannesta. Sekö oli tarkoituksenne? Voisitte ainakin tulla tänne kertomaan perustelunne miksi poistitte viestipuunäkymän. Ihan oikeasti haluaisin sellaisen kuulla, jos teillä on siihen jotain perusteltua syytä.- 14+3
Keskustelujen määrä on selvästi vähentynyt ja näkyyhän se tosta sivun laskuristakin, 14000 viestiä vaan viimeisen vuorokauden aikana. Eihän tossa muuta, mutta ei palstoilla jaksa loputkaan tyhjää kytätä.
Ja mikä juttu on noi top - listat, nehän vetää trolleja kuin sieniä sateella, siinäkin on lopputulos päivänselvä. - tttt..
14+3 kirjoitti:
Keskustelujen määrä on selvästi vähentynyt ja näkyyhän se tosta sivun laskuristakin, 14000 viestiä vaan viimeisen vuorokauden aikana. Eihän tossa muuta, mutta ei palstoilla jaksa loputkaan tyhjää kytätä.
Ja mikä juttu on noi top - listat, nehän vetää trolleja kuin sieniä sateella, siinäkin on lopputulos päivänselvä.Top 10 asetettu kuin tarjottimelle trolleja varten esille.
"Ja mikä juttu on noi top - listat, nehän vetää trolleja kuin sieniä sateella, siinäkin on lopputulos päivänselvä. "
eihän niin pitäisi ajatella, mutta kun niitä nyt vain sattuu olemaan, siis hoopoja trolleja, kun heillä heittää päästä, - hoi järki
Kyllä ihmisellä pitää olla sen verran järkeä ja munaa, että tajuaa ja uskaltaa myöntää mokanneensa, kun on kerran selkeästi mokannut.
Uudistus meni kansankielellä sanottuna perseelleen, joten eikö olisi syytä tunnustaa se ja palata vanhaan siksi aikaa, kunnes saadaan jotain parempaa aikaiseksi? Käyttäjät ymmärtävät paljon paremmin sen, että myönnätte että nyt meni käteen ja palataan vanhaan, kuin jos keksitte jotain tekosyitä ja purkkapaikkoja.
- mixmix.
HAISTAKAA PASKA! Onko vittuilu asiakkaille teidän toinen luontonne? Raukkamaista toimintaa. Jos ei teidän älynne riitä keskusteluun, niin siksikö te pikkuhitlerit haluatte sen evätä muiltakin. Saatanan kusipäät!!!!!!!!!!!!
Viestipuunäkymä takaisin! Yhtään viestiä en lähetä Suomi24.ään, ennenkuin systeemi palautetaan käyttäjäystävälliseksi.
Kehittäminen kehittämisen vuoksi on yhtä tyhjän kanssa.
Oletteko koskaan pohtineet, että jos käyttäjät häipyvät teidän kehittelynne tuloksena, niin mitä jää teille käteen?
Hieno kehitelty systeemi, jota kukaan ei käytä.
Oletteko selvittäneet oliko joku tyytymätön aikaisempaan systeemiin?
Ja halusiko joku muu kuin palkaamanne kehittelijä muuttaa sitä. Ja keneltä hän oli selvittänyt, mitä pitää muuttaa? Ja miksi muuttaa?
Good bye.- mixmix.
Nuo on jotain pizzalla ja cociksella kasvaneita idiootteja, jotka ei ymmärrä että keskustelu on jotain aivan muuta kuin tekstiviestin näpyttelyä frendille.
mixmix. kirjoitti:
Nuo on jotain pizzalla ja cociksella kasvaneita idiootteja, jotka ei ymmärrä että keskustelu on jotain aivan muuta kuin tekstiviestin näpyttelyä frendille.
Kenelle vastasit. Minulleko?
Ja miten vastauksesi liittyy viestiini?- mixmix.
Jonah kirjoitti:
Kenelle vastasit. Minulleko?
Ja miten vastauksesi liittyy viestiini?Sitä vaan, että nuo suolikaksnelosen kehitysingenjöörit eivät tajua mitä on keskustelu. Sehän ei tällä systeemillä onnistu.
- HARMITTAA IHAN HIRVE
Jokaisen tulisi tehdä sama, ei yhtään viestiä ellei parannusta tule.
- ...
HARMITTAA IHAN HIRVE kirjoitti:
Jokaisen tulisi tehdä sama, ei yhtään viestiä ellei parannusta tule.
Niin. Ja tälle palstalle niitä valituksia, koska sataprosenttisesti käyttäjät haluavat viestipuun takaisin.
Kumma juttu, että nuo suolikaksnelosen tyypit eivät tajua mokanneensa, tai eivät pikkusieluisuudessaan ainakaan halua sitä myöntää. Kelle tässä pitäisi soittaa, Aalto-Setälällekö? Se mies ainakin ymmärtää rahan päälle, jos ei mitään muuta ymmärtäisikään. - Nuoli....
Jonah kirjoitti:
Kenelle vastasit. Minulleko?
Ja miten vastauksesi liittyy viestiini?Se mikroskooppisen pieni sininen nuoli siinä kuvan kohdalla kertoo kelle on vastattu...se jonka huomaamiseenkin meni pitkä aika.
kiirehtikää...... tää on niin hirveetä!!
- pettynyt.,.,,
If it's not broke, why fix it???
Eli kuten sanonta kuuluu: miksi korjata jotain, joka toimii?
Kyllä meni HUONOMMAKSI suomi24:n keskustelu. No, nyt on elämässä muutakin tekemistä...
Eniten ihmettelen, eivätkö päivityksen tehneet ihmiset itse tajua tämän menneen pieleen? Ettekö TE käytä suomi24:n keskustelua, vai oletteko "vain töissä täällä". - yö kyö peli
Miksi, miksi, M I K S I kaikki UUSI-merkinnät nollautuvat keskiyöllä?!? Kirjoitan tätä varttia vaille kaksi yöllä ja palstan mukaan vain pari tuntia sitten kirjoitetut viestit ovat jo niin vanhoja, että niitä ei tarvitse merkitä uusiksi. Hankaloittaa lukemista ihan älyttömästi :(
Laittakaa uusi-merkinnän aikarajaksi 24h KIRJOITUSHETKESTÄ eikä mitään prkleen keskiyötä!!! - x y y0¨¨'
VIESTIPUUNÄKYMÄ TAKAISIN! Ei mulla muuta.
- Ex-käyttäjä.
Voisitteko tehdä jotain palvelunne uskonnollisille häiriköille?
Heidän tarkoituksenaan ei ole kuin Julistaa omaa uskontoaan / peloitella Helvetillä.
Onkohan tällainenkin kuolleiden herjaaminen TEIDÄN palvelun sääntöjen mukaista?
Häiriköt kyllä teidätte, koska näista on usea käyttäjä valittanut " Ilmoita asiattomasta viestistä" lähetyksen yhteydessä.
Mutta tehän ETTE EDES LUE palautteitanne, koska ette vastaa käyttäjillenne, tai kun ette tee mitään, mitä käyttäjät toivovat teiltä!
No, Mainostajanne saavat ainakin tietää asiasta, kun heille kerron! Sovitaanko mainostaja / per päivä, kunnes korjaatte sivunne sekä poistatte häiriköt forumeilta?
IHMISET KIRJOITELKAA MAINOSTAJILLE SUOMI24:SSÄ , JOTTA HEIDÄNKÄÄN RAHAT EIVÄR MENISI AHNEELLE SUOMI24:LLE!
MAINOSTAJAT MAKSAVAT SUOMI24:N YLLÄPIDON :d.
>- ...
Mainostajat maksavat, me mahdollistamme noiden suolikaksnelosen idioottien palkanmaksun.
Kuka osaisi kirjoittaa vaikkapa hesariin tarpeeksi iskevän kirjoituksen tästä idioottimaisuudesta.
- 10+4
TEKSTIKOKO.
Asetushan ei pysy kuin yhden viestin luvun ajan.
Toihan on sevä bugi, toimiessaan ihan kätevä ominaisuus.- CTRL...
CTRL ja pyörittää rullahiiren rullasta, teksti joko suurene tai pienenee pyörityssuunnan mukaan. Sama CTRL tai -
- <<<<<<<<<<
vituttaa kun minä-profiilit ei toimi kunnolla,siellä vois sentään keskustella häiriköiltä piilossa
- siltikin, vaikka
Taitaa olla ihan turhaa nämä kommentit täällä, koska ovat välinpitämättömiä käyttäjiä kohtaan ja tietävät että muutamassa viikossa valitukset lakkaa vaikka osa käyttäjistä ei enää tänne palaisikaan.
Sama juttu oli gallerian kanssa joka muuttui minä profiiliksi. Edelleen minä-profiili on täynnä epäkohtia. Ja vaikka satoja käyttäjiä siirtyi muualle ei profiilin toimintoja ole parannettu koska ihmiset eivät turhautuneina enää viitsi vaatia parannuksia.
Kaikesta tästä huomaa ettei Suomi24:sta ole tarkoitettu käyttäjille vaan ylläpidon omaksi leikkikentäksi.- axrwsecrdbfgip,o
Mutta miksi? Luulisi että markkinataloudessa määräävät markkinatalouden lait. Näitä ei tunnu kiinnostavan se, että asiakkaat ovat tyytymättömiä. Ehkä se siinä vaiheessa huomataan, kun ei olekaa enää työpaikkaa, eikä varaa ostaa uutta krakaa tai uusia korkkareita, vaan pitää ihan oikeasti miettiä, että mitä kirjoittaisi CV:n sivulle hakiessaan uutta työpaikkaa.
- H3ij
Voitaisiinko palauttaa tämä vanha näkymä, se oli kivaa kun oli paljon tilaa keskustelualueella.:
http://hpguru.net/wp-content/uploads/2008/04/tyypillista-roskapostia.jpg- lhjvlj
Tuo oli vielä sitä aikaa kun suomi24 palvelut toimivat kuin junan vessa!
Jokainen uudistus on mennyt sen jälkeen vain entistä huonompaan suuntaan.
Ensin tuli pitkät katkot ja yleinen sivustojen hitaus. Silloin kuitenkin sähköposti ja esimerkiksi galleria toimi suht jouhevasti. Galleria siis siten että se oli selkeä, hidashan se oli jo silloin.
Seuraavassa uudistuksessa galleriasta tuli pelkkää paskaa josta ei ota pirukaan enää selvää. Se on hidas kuin vanha saatana. Samoin keskustelut alkoivat pukkaamaan proxy erroria ja yllätys yllätys, "uuden parannetun" systeemin jälkeen sähköposti katosi joiltakin asiakkailta kokonaan!
Sen jälkeen taas "parannettiin" järjestelmää ja sama jumitus jatkui ja tässä "uudistuksessa" otettiin sähköpostit pois kaikilta muilta paitsi IEn käyttäjiltä. Näin tietenkin siksi että mainokset oli pakko saada jossakin näkymään. Samalla sähköpostista tuli aivan saatanan hidas niin ettei sitä voi enää käyttää ja niinpä itse siirryin toiseen ilmaiseen sähköpostiin joka toimii kuin junan vessa.
Samassa uudistuksessa kävi myös niin että sähköpostista et voi enää kirjautuaulos, vaan IE ilmoittaa että virheitä sivulla (mikä ei ole yllätys kun suomi24 sivustosta puhutaan!) ja nyt sähköpostista täytyy kirjautua ulos vaihtamalla esimerkiksi galleriaan ja loggautumalla ulos siellä.
Ja nyt sitten tämä kaikkien aikojen aivopieru, eli "uudistus" jonka kaikki jo tuntevatkin, ettei siitä enää enempää.
Luulisi jo että tässä vaiheessa suomi24 oy alkaisi ihan oikeasti etsimään korvaajia noille kolmelle terroristille joiden tehtävä on selvästi ajaa kaikki asiakkaat täältä pois ja heikentää palveluja minimiin.
- ...
HAISTAKAA PASKA! Viestipuu takaisin. Kukaan ei kaipaa mitää tuoreimpia hakuja sun muita tilasyöppöjä, vaan PUUKETJUA! Onko vaikeaa ymmärtää?
- dxfguhokpl
Viestipuu takaisin!
- taavitsainen66
Voi sen näinkin tehdä
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9706505- <azdxfgcukh
Ei tuo auta siihen, että tietää kuka kellekin on vastannut.
- rs
Ei ole sama kuin viestipuu.
- sdrfygiko
Oletteko te kännäämässä, vai miksi ette vastaa kirjoittajien viesteihin? Viestipuu takaisin, niin pirityy palstojen keskustelut. Ilman viestipuuta ei keskustelua synny, ei millään! Lopettakaa nyt jo se saatanan lasellinen mököttäminen ja korjatkaa mokanne! Entinen näkymä takaisin.
- dfghjk.
VIESTIPUU TAKAISIN!!!!!!
- Van Hoollinen
Seuraava "uudistus" olisi ehdottomasti oltava: VANHA SYSTEEMI TAKAISIN!
(Minnekähän väliin tämä mahtaa ilmestyä?) - Surkea uudistus taas
Puunäkymän TAPAINEN mahdollisuus.... voi elämä, ensin valehtelette että se poistettiin vähäisen käytön takia, ja nyt kusi sukassa yritätte luoda pikapikaa jotain sen "tapaista" kun palaute on mittavaa ja murskaavaa.... ei hyvää päivää, Allerissa osataam jeejee.. jossei 15. päivä löydy IHAN VANHAA VASTAAVAA puunäkymää, tai ilmoitusta milloin sellainen tuodaan käytettäväksi, loppui täällä käymiseni forevö! Ja palautetta Alleriin toki lähtee arvoisat Risto, Piia ja Mari!
- Bullshit walks
Itsehän toki käytän tätä hyvällä käyttiksellä, kevyellä selaimella ja järkevällä paskansuodatuksella, joten en tiedä - enkä edes halua tietää - miten hirveältä sivut näyttävät peruswindozen perus-ie:llä, ja miten hitaat ne ovat, mutta eiköhän syy mainospaskan lisätunkemiseen ole jonkun tietotekniikasta tai keskusteluista mitään tajuamattoman läskin keskitason markkinointidirikan viineri suussa tehty päätös "lisää mainostilaa on saatava!!". Tätä sitten on kuuliaisesti noudatettu, itse sivuston käyttäjät tietenkin tyystin unohtaen, ja myrsky nousi...
- rs
Mainostilasta ei edes ole kyse, vaan sivujen oikeassa laidassa on typerääkin typerämmät Tuoreimmat haut. Ketä ne kiinnostaa?
Laitoin Aalto-Setälälle postia. Olisi hyvä jos mahdollisimman moni sille kirjoittaisi.
- mixmix.
Kiittäkää vaan palautteista, mutta korjatkaa tämä saitti sitten myös entisenlaiseksi käyttäjien toiveitten mukaan. Vai aiotteko jatkaa ääliölinjalla?
- Entinen fäni
Ilmeisesti on tarkoitus sensuroida epäsuorasti sen avulla että ihmiset eivät enää viitsi kirjoittaa tänne?
Miksi ihmeessä hävititte aihealueiden valikot kokonaan? Missä on esim. Arkeologia ja muinaiset kulttuurit? Poistuiko se? Nimittäin sitä ei löydy enää lainkaan!
Ensin tapoitte chatin rekisteröintipakolla, nyt palstan. Kiitos ja näkemiin.
terv. vsta 2001 kirjoitellut - pallontallaajiin!
Aivan helvetin surkeaa - kaikki ihan yhtä mössöä! Entinen rakenne takaisin ja HETI! Nyt ei löydä enää mitään infoa mikä ennen oli valikoissa mm matkakeskusteluissa. Miten tällaista voidaan kutsua uudistukseksi - täyttä surkeutta hyvän rakenteen tilalle. Kukakohan vitipää on tämän takana??
- erty78u9
Ottakaas nyt uusi asenne tähän touhuun. Asiakkaita pitää kuunnella, eikö niin, eikä ole frmalle hyväksi jos asiakkaat ovat tyytymättömiä. Me olemme teidän asiakkaitanne, vaikka teitä kuinka haluttaisi vittuilla. Ette te jäätelöäkään saa myydyksi, jos on luukulla tympeä myyjä keskisormi pystyssä.
- joku on nyt hukassa
MISSÄ ON ENNUSTUS-PALSTA ????
EN LÖYTÄNYT !!!!
Olisin kysellyt näkijöiltä, koska tämä 24:n paskakasa siivotaan entiselleen.
.
- - Viestipuu Galleria takaisin !!! - -
.
Kaikki on niin sekavaa, väritöntä ja ei vuorovaikutteista pätkääkään! - van_hus
Voisitteko palauttaa palstan entiselleen, kiitos. Voitte katsoa lukijoiden määrän kehitystä tuon "uudistuksenne" jäljiltä ja todeta kuinka paljon se tuli teille maksamaan.
Ymmärrän toki, että yleisnäkymät ovat pahasta. Jos yhdellä vilkaisulla näkisi mille palstoille on viestejä tullut (kuten ennen) niin silloin ei joka palstalla tarvitsisi käydä erikseen. Pakottamalla lukijan koluamaan s24:ää palsta kerrallaan saatte enemmän mainoslatauksia mutta vain hetken ajan. Palstojen vakikirjoittelijat ovat jo nyt lähteneet siirtymään muualle ja jäljelle jäävät lähinnä häiriköt ja satunnaiset ohikulkijat.
Loppumatkaa teille tulee käymään kuten jippii.fi:n palstoille vuosia sitten. Järkevän sisällön puutteen vuoksi kukaan ei einää sinne vaivautunut mukaan, jolloin mainostaminenkaan ei enää kannattanut. Roskaa täynnä olleet palstat suljettiin ja hyvä niin. Tuolloin vaihtoehtona oli TOIMIVA Suomi24:n keskustelusivusto. Nyt te olette jippiin kaltainen suoli24 ja keskustelijat rynnivät toisaalle.
Vielä on hetki aikaa peruuttaa tämä "uudistus". Kohta se on myöhäistä kun ne järkevät keskustelijat ovat löytäneet uudet vakiopalstansa muualta.- E.K.
Kirjoita tuonne.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9708955
Minä kirjoitin ja sain jopa vastauksenkin. Eri asia sitten mihin se riittää.
- ei huvita enää
Olen nyt käynyt uudistuksen jälkeen päivittäin yrittämässä lukemista tällä keskustelupalstallanne. Ei huvita, ei jaksa enää edes lukea, kun kaikki on vain pötköä. Ja että keskustelua syntyisi tarvittaisiin todellakin jotain rakennetta tähän palstaan.
Uskokaa vaikka huviksenne, että tämä uudistus huononsi...
ei huvita enää. En ole mikään jatkuva kirjoittelija ollut, mutta välillä aina seurannut joitakin keskusteluja ja osallistunut.
Ulkoasukin on jotenkin niin vaatimaton, vaikkakin siisti, mikään ei erotu.. Sekö sitten on hyvä... - 15.03.2011
Kiitoksia tiedotuksesta
Palaan 15.03.2011 katsomaan onnistuuko palstoilla keskustelu entiseen malliin. - ..............
Viestipuu takaisin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- Surkeutus
Tämähän on jo aivan legendaarista, Suoli24:n "parannukset" ovat joka kerta aivan yhtä naurettavaa räpellystä!!! SE VIESTIPUU-NÄKYMÄ EDES TAKAISIN JA V Ä H Ä N Ä K K I Ä ! ! !
- Puu on saatava
Palauttakaas nyt jo se viestipuu takaisin. Tätä keskustelua on todella vaikeaa seurata ilman puuta. Jos vanhaa ei voi jostakin käsittämättömästä syystä palauttaa, niin tehkää uusi puusysteemi vaikka samaan tapaan kuin täällä: http://www.vauva.fi/keskustelut
Se on aika simppeli, eikä sisällä ihan kaikkian vanhan Suomi24:n puunäkymän graafisia hienouksia, mutta toimii riittävän hyvin.- E.K.
Ei tuon linkin keskustelu sen parempi ole kuin tämäkään nyt.
Ei noilla voi olla mitään perusteltua syytä olla palauttamatta viestipuuta. Se toimi ennen ja toimisi vastakin, kunhan nuo ääliöt poistaisivat sivun oikeasta laidasta nuo turhat palstantukkeet. - Otsikot ja hierarkia
E.K. kirjoitti:
Ei tuon linkin keskustelu sen parempi ole kuin tämäkään nyt.
Ei noilla voi olla mitään perusteltua syytä olla palauttamatta viestipuuta. Se toimi ennen ja toimisi vastakin, kunhan nuo ääliöt poistaisivat sivun oikeasta laidasta nuo turhat palstantukkeet.Onhan tuolla vauvafoorumilla sentään vaihtoehtona jonkinlainen otsikoilla toimiva viestipuu toisin kuin täällä nyt.
- No joo..
Otsikot ja hierarkia kirjoitti:
Onhan tuolla vauvafoorumilla sentään vaihtoehtona jonkinlainen otsikoilla toimiva viestipuu toisin kuin täällä nyt.
Ei sekään kyllä mikään häävi ole, mutta positiivista siellä oli linkitysmahdollisuus suoraan kommenttiin, joka yleensä onkin aina mukana puumaisessa mallissa. Täältähän kyseinen mahdollisuus poistui uudistuksessa.
- sirkus.com aktiivi
Uusi-pallukka ketjun uusissa viesteissä on jo muutos parempaan. Hyvä! Nyt vielä laitatte uudet viestit pysymään uutena myös keskiyön yli, niin ollaan jo voiton puolella.
- E.K.
Ei, vaan viestipuu takaisin, jotta pystyy seuraamaan keskustelua ja sitä kuka kellekin on vastannut. Ei tuo uusi-merkintä siihen auta.
- 16+16=42
E.K. kirjoitti:
Ei, vaan viestipuu takaisin, jotta pystyy seuraamaan keskustelua ja sitä kuka kellekin on vastannut. Ei tuo uusi-merkintä siihen auta.
Odota viikko. Silloin pitäisi tulla lisää muutoksia.
- Porukkaa katoaa jo
16+16=42 kirjoitti:
Odota viikko. Silloin pitäisi tulla lisää muutoksia.
Viikossa tämä keskustelupalsta on unohdettu. Pitäisi saada viestipuu heti käyttöön.
- tssting ting ting
Eipä todellakaan ole parannusta tuo "uusi" vihreä logo.
Näin pitkään keskusteluun tein testing viestin suurin piirtein puoleen väliin keskustelua ja vihreästä pallukasta huolimatta piti rullata edestakaisin ennen kuin löysin oman viestini.
Suoranaista järjen köyhyyttä tehdä tuon kaltaisia parannuksia joilla ei ole mitään merkitystä. - befgd
Kyseinen uudistus on ihan hevosen perseestä, syystä että minä kirjoitin eilisillan aikana viestiketjuun, jossa on noin 250 viestiä, viisi uutta kommenttia. En todellakaan kirjoittanut niitä alkuperäisen viestin perään, niinkuin nuo kolme mulkkua "uudistajaa" kuvittelee keskustelun olevan, vaan kirjoitin ne vastauksiksi kommentteihin.
Vitustako minä tiedän mihin väliin ne uudet viestini laitoin ja milloin joku niihin vastaa kun uusi merkkejä oli ketjussa kasapäin ja minun uusi merkkini katosi vajaa puolituntia sitten niiden mukana.
Ja sitten kun suomalaiset kommentoijat ovat vielä niin tyhmiä että vastaavat ihan mihin väliin sattuu, kiitos kun viestipuunäkymää ei enää ole. Kyseisessä ketjussa jota lueskelin oli varmasti kymmenen viestiä jossain ihan muualla ja kommentit vaikuttivat täysin järjettömiltä ja ihmiset ihmettelivät sekoilijoita jotka näyttivät höpisevän omiaan.
Nyt pitäisi huomenissa sitten, jos joku on vaikka kommentoinut väliin (mitä muuten ei enää nykyään tapahdu, eli keskustelua ei synny!) etsiä ne omat viestit 250 entisen viestin ja 100 uuden kommentin joukosta, ja ainoa vinkki mistä alueelta ne voisivat löytyä on missä? Tuo sivulla oleva skrollausalue ei auta sen arvioimisessa missä välissä viestini ovat kun se muuttaa paikkansa sitä mukaa kun uusia viestejä tulee ketjuun?
Aalto-Setälä voisi antaa noille kolmelle mulkulle potkut koska tällä "uudistuksella" he osoittivat niin selkeästi sen etteivät he ole ikinä tällä palstalla aktivisesti keskustelleet! Toisinsanoen he eivät ole työnsä tasalla, eivätkä edes halua olla.
PUUNÄKYMÄ TAKAISIN!
- ...
VIESTIPUU TAKAISIN! Kun te olette osanneet sen vuosia sitten laittaa, niin osaatte sen myös palauttaa.
- Vanha palstoilla
Tuosta "uusi"-tekstistä ei kyllä ole mitään etua.
Mikä kumma on että siinä viestipuun palauttamisessa menee niin paljon aikaa.
Ei kai jo valmiin systeemin uudelleen toimintaan asettaminen voi olla kovin monimutkaista.
Ja muutenkin nämä viimevuosien "uudistukset" ovat olleet kovin heikosti mietittyjä ja vielä heikommin toteutettuja.
Noh, kirjoittajat ovatkin kaikkoamassa ja suosituimmilla palstoilla on paljon vähemmän toimintaa. Muutama innokas trolli vielä jaksaa riehua, mutta hehän eivätkä olekaan palstoilla keskustelemassa. - Pallisti
Onpa virkeän näköinen. Aika pahaa kommenttia... Aika paljon urputusta uudistuksesta, muttei mitään parannusehdotusta (puun palautusta lukuunottamatta). Paluuta vanhaan - en mä ainakaan haluaisi paluuta vanhaan.
- Paluu vanhaan
Tämähän oli paluuta vanhaan, tämä uudistus, aivan kuin olisi Mersun ratista joutunut vanhan Ladan rattiin, tämä malli on kuin muinaiselta 90-luvulta, jolloin näitä HTML-palstoja alettiin pykätä newssien tilalle.
- Serveri olisi jo
Tietääkö kukaan ilmaista keskustelusovellusta, jossa olisi viestipuu käytettävissä? Mielellään php-pohjaista. phpBB:tä on turha ehdottaa, kun siitä nimenomaan puuttuu viestipuu.
- No ei..
Ei just nyt heti tule mieleen..
Katselin tuossa Ruotsin vastaavaa eli passagenia, joka vielä on säilyttänyt viestipuumallinsa, joka sekin oli hieman huonompi kuin suomi24:n malli oli, mutta on se sentään tätä parempi..
http://www.passagen.se/
Malliksi keskustelusta, sieltä näkee vielä edes kohtuullisen puumallin, kun klikkaa jonkun keskustelun auki.
http://debatt.passagen.se/show.fcgi?category=6500000000000027&conference=10400000000000027 - Muuallakin
No ei.. kirjoitti:
Ei just nyt heti tule mieleen..
Katselin tuossa Ruotsin vastaavaa eli passagenia, joka vielä on säilyttänyt viestipuumallinsa, joka sekin oli hieman huonompi kuin suomi24:n malli oli, mutta on se sentään tätä parempi..
http://www.passagen.se/
Malliksi keskustelusta, sieltä näkee vielä edes kohtuullisen puumallin, kun klikkaa jonkun keskustelun auki.
http://debatt.passagen.se/show.fcgi?category=6500000000000027&conference=10400000000000027Keskisuomalaisessa sama keskustelu, 2007, kun puumalli hävisi..MM.
"Puurakennetta ei ole! Sinä et ole kömpelö, vaan tämä uusi keskutelusysteemi on kömpelö. Hyvää tässä on se, että se joka osaa käyttää lainausta, saa helposti lainattua viestiä jota kommentoi ja voi kirjoittaa kommenttinsa heti lainauksen jälkeen. Ihan niin kuin minä nyt. Huonoa lainauksen toteutuksessa on se, että lainattu teksti erottuu heikosti. Sitä voisi korostaa esimerkiksi hillityn harmaalla taustalla. Oma teksti oli edelleen valkoisella pohjallla.
Ilman puurakennetta kuitenkin pitkä ja monisyinen keskustelu tulee sekavaksi. Puurakenteessa ja siinä että se ei kokonaisuudessaan heti auennut ei ollut sinänsä mitään vikaa. Meillä keskisuomalöaisilla on tapana keskustella pitkästi ja perusteellisesti. Puurakenne antoi tämän mahdollisuuden ja arvosti tätä arvokasta keskisuomalaista taistoa. Eikun siis taitoa. Freudilainen kirotusvihre. Nyt kun viestit tulevat perä perää enemmän tai vähemmän satunnaisessa järjestyksessä, pitkien keskustelujen seuraaminen on hankalaa. Sen muistaminen mihin viestiin mikin uusi viesti on kommentti, ei ole ollenkaan helppoa. "
http://www.ksml.fi/mielipide/toimitus-kysyy/mitä-mieltä-olet-uudesta-verkkopalvelusta/4661 - Omituista..
Väitävät tuolla netissä, että suomi24 olisi Drupalilla väännetty joskus aikanaan jotkut viimeiset versiot?
- Alkuperäinen...
Omituista.. kirjoitti:
Väitävät tuolla netissä, että suomi24 olisi Drupalilla väännetty joskus aikanaan jotkut viimeiset versiot?
se puumalli, sitä tuskin oli Drupalilla tehty, se oli vanhempi kuin Drupal :-)
Uusi Suomi "uudisti" bloginsa Drupalilla ja metsään meni sekin uudistus, huononnushan siitäkin tuli edelliseen verrattuna. Tämä vaikuttaa samalaiselta töpeksinnältä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Fiasko - Nolo Sika
No ei.. kirjoitti:
Ei just nyt heti tule mieleen..
Katselin tuossa Ruotsin vastaavaa eli passagenia, joka vielä on säilyttänyt viestipuumallinsa, joka sekin oli hieman huonompi kuin suomi24:n malli oli, mutta on se sentään tätä parempi..
http://www.passagen.se/
Malliksi keskustelusta, sieltä näkee vielä edes kohtuullisen puumallin, kun klikkaa jonkun keskustelun auki.
http://debatt.passagen.se/show.fcgi?category=6500000000000027&conference=10400000000000027Ja passagen käyttää vieläkin puunäkymää, miksei sitä ole poistetut, jos käyttäjiä on vain MUUTAMA kuten ylläpito huutelee
- ...
VIESTIPUU TAKAISIN! LAITTAKAA SE ENTINEN NÄKYMÄ KAIKKINEEN SELLAISEKSI, MIKÄ SE OLI ENNEN TÄTÄ TYPERÄÄ "UUDISTUSTA"!!!!
- 24
Nii just
- N54
Mikähän mahtaa mättää kun eivät taaskaan nuo laskurit toimi?
- **********
Ennen ehti foorumia selata ja keskustella enemmän. Esim. tuolla "tietotekniikka"-palstoilla sai yhteen sivuun näkymän, mistä näkyi uudet viestit..
Kyllähän tuo vasen navigointihomma toimii, mutta on hidas entiseen nähden. Ei sitä aikaa, intoa ja uteliaisuutta niin paljon ole, että kaivautumalla kaivautuu johonkin palstalle. Sitten siellä ei olekaan mitään uutta, niin vähintään seuraavalla kerralla antaa paskan olla.
Kyllä ensituntemukset olivat, että mitä *ittua on sörkitty foorumi pilalle, eikä ne ole siitä muuttuneet. Tuo keskustelukin on vielä vähenemään päin.
Käyttö ja käynnit harvenee ikään kuin luonnollisesti tällä formaatilla.
Kai teille on jotkut uudistuskriteerit annettu, niissä lukijat ja keskustelijat eivät taida olla tärkeinmästä päästä? - rasittaa....
Tuo palstavalikko on kyllä rasittava nyt. Alapalstan nimet hyppää tuonne yläkertaan...Eikö yhtään järkevämmin voisi toteuttaa? Kiinnosta joka kerta painaa ensiksi alhaalta jotain nimikettä, sitten alkaa etsimään ylhäältä uutta nimikettä....
Se entinen, jossa oli mahdollisuus suurentaa ja pienentää alapalstojen nimet auki/kiinni oli parempi, vaikkaan ei täydellinen. Kuitenkin oli parempi navigoitavuus.
Aivoriihi kasaan nyt, että tuosta valikosta saa käyttäjäystävällisemmän. - vihastunut
On harvinaisen perseestä teidän uudistuksenne. Ihmisvihaajien työtä. Tyytymättömien palautetulva ei merkitse teille mitään. Ihan he-le-ve-tin surkia suoritus teiltä.
- heti heti
Missä se uudistus viipyy . 15.3 piti tulla . Korjatkaa nyt helvetissä nämä sivut .
- Puurakenne ylivaikea
> Missä se uudistus viipyy .
Sehän oli jo täällä, puolisen tuntia. Joka toinen keskusteluryhmä oli aivan jumissa, eikä minnekään ryhmään voinut kirjoittaa yhtään mitään.
Hätävetona otettiin näämmä eilinen ohjelmaversio takaisin.
Ongelmana vain on että pitäisi saada se 15 päivää vanha ohjelmaversio takaisin, niin silloin kaikki olisi kunnossa.
Jotenkin epäilen että aikaisempi versio oli kokonaan eri porukan tekemä. Sellaisen joka ymmärsi jotakin tietokannoista ja niiden käyttämisestä ohjelmointityössä.
Nykyinen porukka on paljon enemmän asioista pihalla. Eikä pysty kirjoittamaan edes valmiista mallista katsomallakaan samanlaista tietokannan toiminnallisuutta (mm. se puurakenne) jonka aikaisemmat tekijät olivat toteuttaneet.
Mutta näillä miehistöillä ja niiden osaamisilla on mentävä:( Ellei sitten ukkojakin jo aleta vaihtaa. - jböäjbö
Puurakenne ylivaikea kirjoitti:
> Missä se uudistus viipyy .
Sehän oli jo täällä, puolisen tuntia. Joka toinen keskusteluryhmä oli aivan jumissa, eikä minnekään ryhmään voinut kirjoittaa yhtään mitään.
Hätävetona otettiin näämmä eilinen ohjelmaversio takaisin.
Ongelmana vain on että pitäisi saada se 15 päivää vanha ohjelmaversio takaisin, niin silloin kaikki olisi kunnossa.
Jotenkin epäilen että aikaisempi versio oli kokonaan eri porukan tekemä. Sellaisen joka ymmärsi jotakin tietokannoista ja niiden käyttämisestä ohjelmointityössä.
Nykyinen porukka on paljon enemmän asioista pihalla. Eikä pysty kirjoittamaan edes valmiista mallista katsomallakaan samanlaista tietokannan toiminnallisuutta (mm. se puurakenne) jonka aikaisemmat tekijät olivat toteuttaneet.
Mutta näillä miehistöillä ja niiden osaamisilla on mentävä:( Ellei sitten ukkojakin jo aleta vaihtaa.Jos olisin Pauli Aalto-Setälä, en miettisi kahta sekuntia kauempaa kuka saa potkut.
Käsittääkseni jokaisessa tehtaassa tai pajassa, jossa valmistetaan jotakin, kuten nyt suomi24:ssä jossa valmistetaan, korjataan ja uudistetaan foorumia, on päivänselvää että työntekijöiden on ehdottomasti oltava tehtäviensä tasalla ja tunnettava materiaali, järjestelmä ja tuote, ja ennenkaikkea se mitä kansalaiset tuotteelta haluavat.
Sen lisäksi heidän on oltava ehdottomasti sen tasalla mikä on vanhan ja suositun tuotteen vahvuus.
Onko suomi24:n uudistajaporukka ollut tehtäviensä tasalla?
Laita miinusta jos mielestäsi he tuntevat tuotteen, eli foorumin vahvuudet hyvin.
Suomi24 foorumin otsikkona on "Keskustelu". Keskustelu käsitetään vastavuoroiseksi kommunikoinniksi, jossa mielipiteitä vaihdellaan ja perustellaan useita kertoja vuorotellen useiden eri mielipiteiden ja keskustelijoiden kesken hyvässä järjestyksessä.
Kommentointi on pelkästään yhden asian tiimoilta huomauttelemista jolle ei toivota tai odoteta saavan vastausta.
Tsättäily on taas paskanjauhamista jossa ei ole asiaa mukana.
Mikä tästä entisestä "Keskustelusta" nyt sitten tuli?
Tsättäilyä tämä ei ole, jos ei oteta trolleja huomioon jotka täyttävät palstat hevonpaskalla.
Keskustelua tämä ei myöskään ole, koska tällä hetkellä, tämän "parannuksen" jälkeenkään ei ole mitenkään selvää kenelle, mille kommentille, ja mille argumentille joku vastasi.
Joka päivä tuon "uudistuksen" jälkeen on vierailemillani palstoilla törmätty samaan ongelmaan, eli siihen että joku valopää joko kommentoi alhaalla näkyvään kommenttikohtaan, jolloin kommentti putoaa keskusteluketjun alapuolelle ja jää merkityksettömäksi heitoksi jota kukaan ei ymmärrä. Tai sitten joku osaakin kommentoida oikealle kommentille, mutta kenellekään keskustelijalle ei ole selvää että mitä välissä olevaa kommenttia ja mitä kommentin kohtaa kirjoittaja oikein tarkoitti. Ja jälleen, väistämättä, tuo asiallinenkin kommentti jää täysin vaille kannanottoja. Syy siihen? Koska viestit irroitettuna asiayhteydestä, eli tässä tapauksessa keskustelusta, ovat täysin järjettömiä.
Joten mikä tästä entisestä "Keskustelusta" on sitten tullut?
Pelkkä helvetin uutiskommenttipalsta, tyyliin maikkarin ja muiden medioiden uutiskommenttiosiot jossa ei voi keskustella!
Mutta, joissa ei myöskään ole tarkoitus keskustella. Sillä esimerkiksi maikkari haluaa että ihmiset lukevat heidän tuottamiaan uutisia, ja kommentoivat niitä
Tuottaako suomi24 uutisia? Ei tuota, vaan uutiskeskustelutkin ovat käyttäjien harteilla ja verrattuna muiden medioiden foorumeihin, suomi24:ssä uutiskeskustelua käytiin monelta eri kantilta ja nimenomaan keskustellen. Nyt keskustelu on pelkkää kommentointia eikä muiden kommentit kiinnosta enää ketään koska niiden seuraaminen on niin pirun raskasta.
Minä ihmettelen edelleenkin että mitä helvettiä noilla kolmella suomi24:n kusipäällä on oikein pyörinyt mielessä kun he ovat päättäneet "uusia" sen entisen ja ehdottomasti maailman parhaimman järjestelmän. Ja minä ihmettelen myös sitä että mitä helvettiä heillä on pyörinyt mielessä kun kahden päivän aikana tulee 500 kommenttia (ja olisi tullut enemmänkin, mutta kun rajana on 500) joissa KAIKISSA viesteissä vaaditaan entistä puunäkymää takaisin, mutta he eivät siitä huolimatta ota kansalaisten mielipiteitä huomioon.
Onko joku laskenut tämän ketjun viesteistä että kuinka monta prosenttia viestien sisällöistä käsittelee sitä että vaaditaan entistä puunäkymää takaisin? Nopealla vilkaisulla vaikuttaisi siltä että kyse on samasta 100%
Sen lisäksi kaikilla vierailemillani palstoilla on vähintään yksi ketju jossa tätä uutta tapaa on kiroiltu. Johtuu muuten siitä etteivät ihmiset edes tiedä että täällä sekasotkun keskellä on sellainenkin osio kuin "Mappi Ö" -> "Palaute, kehitysehdotukset ja muut ylläpidon valheet".
- voi elämän käsi
Tässäkö tämä uudistus oli? Ootteko tosissanne?
- voi elämän kevät.
Siis tää ei oo todellista! ! ! Ei voi olla TOTTA!!!!
Palauttakaa ne vanhat näkymävaihtoehdot takaisin!!! - odottava..........
Niin, milloin korjaatte tänään on 15.3.2011!
- notgut
Jassååå, ja tämäkö on muka se mainioa uudistus tälle päivää.
Rullaatirullaati edelleen vaikka käyttää toimintoja
>kutista kaikki kommentit<
>näytä kaikki kommentit<
Ei parantanut ollenkaan!- Mitää ei näy
>>Rullaatirullaati edelleen vaikka käyttää toimintoja
>>>kutista kaikki kommentit<
>>>näytä kaikki kommentit<
Siis missäpäin tollasia painikkeita näkyy? Otin kaikki Popup-filtteritkin pois päältä, mutta ei noita painikkeita tunnu ruudulle tulevan.
Huh, huomsin samalla miten karmean näköinen ja silmäpohjaa ärsyttävä tuo alareunaan ilmaantunut punainen DNA:n mainospalkki on. Armoa ei anneta, ei edes vanhasilmäisille, kestäköön vaan ruutunsa punavälkytyksen.
Popuppien filtterit tosiaan tekee omaa arvokasta työtään taustalla, vaikka niitä ei päivittäin huomaa ollenkaan. - notgut
Mitää ei näy kirjoitti:
>>Rullaatirullaati edelleen vaikka käyttää toimintoja
>>>kutista kaikki kommentit<
>>>näytä kaikki kommentit<
Siis missäpäin tollasia painikkeita näkyy? Otin kaikki Popup-filtteritkin pois päältä, mutta ei noita painikkeita tunnu ruudulle tulevan.
Huh, huomsin samalla miten karmean näköinen ja silmäpohjaa ärsyttävä tuo alareunaan ilmaantunut punainen DNA:n mainospalkki on. Armoa ei anneta, ei edes vanhasilmäisille, kestäköön vaan ruutunsa punavälkytyksen.
Popuppien filtterit tosiaan tekee omaa arvokasta työtään taustalla, vaikka niitä ei päivittäin huomaa ollenkaan.On niin taitavasti piilotettu ettei sitä todellakaan huomaa. Itsekään enää muistanut missä kohtaa se oli, hakemalla piti hakea kun luulin jo 13:22 näkyjä nähneeni. ;)
Aloituksen alapuolelta (ensimmäisen vastauksen jonka Pe.ku on kirjoittanut) peukutusten yläpuolelta löytyy >kutista kaikki kommentit - Jostakin apua
notgut kirjoitti:
On niin taitavasti piilotettu ettei sitä todellakaan huomaa. Itsekään enää muistanut missä kohtaa se oli, hakemalla piti hakea kun luulin jo 13:22 näkyjä nähneeni. ;)
Aloituksen alapuolelta (ensimmäisen vastauksen jonka Pe.ku on kirjoittanut) peukutusten yläpuolelta löytyy >kutista kaikki kommentit>Aloituksen alapuolelta (ensimmäisen vastauksen jonka Pe.ku on kirjoittanut) >peukutusten yläpuolelta löytyy >kutista kaikki kommentit.
Ei helvataa.... siis TOIKO kikkare siis?? Toi on nyt se Suomimakkara24 ylläpidon ohjelmatekninen vastaus tähän käyttäjiltä tulevaan palautteeseen, kun on niin vaikea käyttää?
Nyt ei tarvii kuin vilkaista mitä tahansa pidempää keskusteluketjua, vaikka tästä http://keskustelu.suomi24.fi/node/9721593 niin tajuaa SEKUNNEISSA että tämä ei ole se toimiva ratkaisu ongelmaan.
Kukaan ei voi väittää että tuollaiselta listalta löytäisi yhtään mitään. Koneen (=tietokone) kuuluu palvella ihmistä eikä ihmisen konetta. Kliksutella ranteensa ja silmänsä sököiksi, scrollaukseen, ja paikatakseen puuttuvan ohjelmakoodin ammottavaa aukkoa.
Esimerkiksi, mitä hitsin ajattelua on sellainenkin, että tällaisella LISTALLA pitää joka rivin kohdalla olla 1,5 cm korkuinen äijän pään kuva haukkaamassa pystysuuntaista tilaa. Edes niillä ylös/alas peukalonkuvilla ei tehdä tällaisella selausnäytöllä yhtään mitään.
Nopeasti selattava HAKULISTAUS on aivan eri näköinen. Paljon tiiviimpään muotoon laitetaan listattava. Ja se keskustelun puurakenne pitää tulla näkyville, sitä tarkoitusta tämä nykyinen kyhäelmä ei palvele lainkaan.
Tämä menee kaikkineen niin alkeelliseksi kun pitää kädestä pitäen opettaa aivan alkeista lähtien.
Ovatko ne aikaisemmat Suomi24:n koodaajat kokonaan tavoittamattomissa? Joku sellainen tietokantojen käyttöä ymmärtävä, ja alkeellisesti KÄYTTÖLIITTYMÄN suunnittelua osaava ohjelmoija tarvittaisiin nyt hätiin.
Siis AMMATTIAPUA tekijöille. Jostakin. Äkkiä! - Vanha listausmalli
Jostakin apua kirjoitti:
>Aloituksen alapuolelta (ensimmäisen vastauksen jonka Pe.ku on kirjoittanut) >peukutusten yläpuolelta löytyy >kutista kaikki kommentit.
Ei helvataa.... siis TOIKO kikkare siis?? Toi on nyt se Suomimakkara24 ylläpidon ohjelmatekninen vastaus tähän käyttäjiltä tulevaan palautteeseen, kun on niin vaikea käyttää?
Nyt ei tarvii kuin vilkaista mitä tahansa pidempää keskusteluketjua, vaikka tästä http://keskustelu.suomi24.fi/node/9721593 niin tajuaa SEKUNNEISSA että tämä ei ole se toimiva ratkaisu ongelmaan.
Kukaan ei voi väittää että tuollaiselta listalta löytäisi yhtään mitään. Koneen (=tietokone) kuuluu palvella ihmistä eikä ihmisen konetta. Kliksutella ranteensa ja silmänsä sököiksi, scrollaukseen, ja paikatakseen puuttuvan ohjelmakoodin ammottavaa aukkoa.
Esimerkiksi, mitä hitsin ajattelua on sellainenkin, että tällaisella LISTALLA pitää joka rivin kohdalla olla 1,5 cm korkuinen äijän pään kuva haukkaamassa pystysuuntaista tilaa. Edes niillä ylös/alas peukalonkuvilla ei tehdä tällaisella selausnäytöllä yhtään mitään.
Nopeasti selattava HAKULISTAUS on aivan eri näköinen. Paljon tiiviimpään muotoon laitetaan listattava. Ja se keskustelun puurakenne pitää tulla näkyville, sitä tarkoitusta tämä nykyinen kyhäelmä ei palvele lainkaan.
Tämä menee kaikkineen niin alkeelliseksi kun pitää kädestä pitäen opettaa aivan alkeista lähtien.
Ovatko ne aikaisemmat Suomi24:n koodaajat kokonaan tavoittamattomissa? Joku sellainen tietokantojen käyttöä ymmärtävä, ja alkeellisesti KÄYTTÖLIITTYMÄN suunnittelua osaava ohjelmoija tarvittaisiin nyt hätiin.
Siis AMMATTIAPUA tekijöille. Jostakin. Äkkiä!>Nopeasti selattava HAKULISTAUS on aivan eri näköinen. Paljon
>tiiviimpään muotoon laitetaan listattava.
Ennen tätä Suomimakkaran "uudistusta" käydyt vanhat keskustelut näkyvät ainakin osittain vielä tuollaisessa tiiviimmässä listausmuodossa.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9688201/48304129
Tietenkään tuollainen yksittäinen pötkökään ei sellaisenaan ole hyvä ratkaisu. Mutta ainakin tässä on referenssiksi yksi listausmalli jossa viestit esitetään tiiviimpänä mutta silti lukukelpoisena listauksena.
> Ja se keskustelun puurakenne pitää tulla näkyville, sitä tarkoitusta tämä
> nykyinen kyhäelmä ei palvele lainkaan.
Koska tuo yllä mainittu linkkikin vanha linkkikin toimii ja on olemassa, niin mahdollisesti se oikea, alkuperäinen "puurakenne" ominaisuuskin järjestelmästä taustalta jostakin löytyy. Se on vain tällä hetkellä kytketty pois päältä, laitettu piiloon.
Suomi-24:n ylläpidon porukalla ei riitä ohjelmatekninen järki että kuinka tällaisen tietokannasta tuotava puurakenne saadaan toimimaan nopeasti ja luotettavasti.
Niin ettei sen puurakenteen käyttely saa palvelimia ja koko saittia tukkoon.
Tämän probleeman ratkaisemiseksi pitäisi ottaa tekijöitä nykyisen porukan ulkopuolelta. Osaaminen ei aivan ilmeisesti tähän riitä.
.
- srdefyguhokpl
Haistakaa paska! Viestipuu takaisin!!!!!!!
- Totta se on
Puunäkymää ei olla palauttamassa, koska sitä käyttää vain muutama
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2444971- 1252283
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi2331970Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill641824- 1801680
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1881537- 541414
- 621329
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.751301- 1191171