Olen ihmetellyt erään ihmisen tarvetta, kykyä, pakkoa mikälie onkaan, kääntää kaikki koskemaan itseään. Esim. jos puhut siitä kuinka lihavuus on terveysriski, hän kysyy väitätkö hänen olevan lihava, jos murehdit riitaa ystäväsi kanssa, hän tuohtuu että jos sinulla tulisi hänen kanssaan riitaa sekö ei olisikaan yhtään vakava asia, jos sinulla on huono päivä ja olet kiukkuinen, hän ilmoittaa loukkaantuneella marttyyriäänellä että ei se hänen vikansa ole joten turhaan hänelle kiukuttelet, jos sinulla on oikeasti murhetta hän kehtaa arvostella että turhaan sinä nyt tuollaista asiaa suret kun maailmassa on ihmisillä paljon suurempiakin murheita. Omat mielipiteensä henkilö esittää ehdottomina totuuksina, joihin et voi esittää omaa eriävää näkemystäsi, koska kaikenlainen eri mieltä oleminen, oman kannan puolustaminen saati kiistely on huutamista ja riitelyä, joka taas on ehdottoman kiellettyä ja jos riitatilanne eteen tulee, hän reagoi siihen poistumalla paikalta ja osoittamalla mieltään mykkäkoululla pitkään jälkeenpäin. Muutenkin kaikki hänelle tapahtuvat asiat flunssassta lähtien ovat todella tärkeitä ja vaativat suunnilleen kansallisen hätätilan julistusta ja kaikkien osallistumista, mutta mikään isokaan asia mitä tapahtuu muille tai painaa muiden mieltä, ei ole kuin pikkujuttu josta on turha rutista kun maailmassahan on niin paljon pahempiakin asioita.
Mistä ihmeestä lähtee tuollainen käytös? Sama tyyppi on kaiken aikaa huolissaan siitä, ettei ihmiset nyt vaan suhtaudu häneen jotenkin huonosti tai kielteisesti kun hänhän vaan on järkevä ja asiallinen. Sanomattakin lienee selvä, ettei hänellä ystä'viä käytännössä ole ja erityisen tärkeitä tuttavia ovat eri tavoin merkittävät henkilöt, joiden merkittävyyttä (oli se sitten ammatilinen asema, suuret tulot, korkea koulutus jne) erikseen korostetaan mainitsemalla aina erityisyyden aihe henkilöstä puhuttaessa, vaikka jokainen jo tietää mattimeikäläisen olevan maisteri kun siitä on joka kerta mattimeikäläisestä puhuttaessa erikseen mainittu. Ja tämäkin tehdään niin, että siitä tulee väkisinkin vaikutelma että ei-merkittävät ihmiset eivät ole "mitään".
Onko tämä nyt sitä kuuluisaa narsismia? Vai muuten vaan outoa käytöstä ja luonnetta?
Mistä ihmeestä lähtee tuollainen käytös? Sama tyyppi on kaiken aikaa huolissaan siitä, ettei ihmiset nyt vaan suhtaudu häneen jotenkin huonosti tai kielteisesti kun hänhän vaan on järkevä ja asiallinen. Sanomattakin lienee selvä, ettei hänellä ystä'viä käytännössä ole ja erityisen tärkeitä tuttavia ovat eri tavoin merkittävät henkilöt, joiden merkittävyyttä (oli se sitten ammatilinen asema, suuret tulot, korkea koulutus jne) erikseen korostetaan mainitsemalla aina erityisyyden aihe henkilöstä puhuttaessa, vaikka jokainen jo tietää mattimeikäläisen olevan maisteri kun siitä on joka kerta mattimeikäläisestä puhuttaessa erikseen mainittu. Ja tämäkin tehdään niin, että siitä tulee väkisinkin vaikutelma että ei-merkittävät ihmiset eivät ole "mitään".
Onko tämä nyt sitä kuuluisaa narsismia? Vai muuten vaan outoa käytöstä ja luonnetta?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei kai tuo outoa käytöstä ja luonnetta kuvaa vaan traumaattisen ihmisen 'selkärangasta' lähtevää reagointitapaa ympäristöönsä.
Luulisin, että Suomessa on hoitamattomia traumatapauksia ainakin 10% suomalaista ihmisistä.