Taidepolitiikka ja persut

kuis on ?

Onpa noussut kohu persujen lausunnosta nykytaiteesta. Kohun on nostattanut lausunto nykytaiteen tukien eväämisestä. Eräs hyväosainen taiteenkuluttaja oli kutsuttu oikein mtv3:n uutisiin antamaan asiasta lausunto.
Mitä jos käännettäisiin pöytä ympäri? Mitäpä jos ajateltaisiinkin niin että
valtio tukisi taiteitten, lähinnä musiikin sijasta vaikka urheilua. Esimerkiksi jääkiekkoa joka on lähempänä rasvanahkaduunareitten mieltymyksiä.
Sen seurauksena Töölonlahden rannalla seisoisi kaksi jäähallia peräkkäin ja kolmatta lasista areenaa viimeisteltäisiin parasta aikaa koska kaksi edellistä jäähallia eivät oikein sovi kolmannen joukkueen fyysisempään pelityyliin.
Eikä tässä vielä kaikki: jokaista ostettua lippua kohden valtion maksaa vielä 250 € tukea että maassa olisi edes euroopanluokan pelaajia ja valmentajia.

Kuulostaako tällainen systeemi kummalta kun puhutaan urheilusta mutta ei silloin kun puhutaan taiteesta, lähennä oopperasta tai musiikista?

21

236

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suomalaiskansallisia lajeja pitää tukea. Hiihtoa, painia ja tietenkin lätkää.

      Minkä helvetin takia niitä rahoja suolletaan johonkin höpö höpö kulttuuriin?

      • ihan miten vaan

        Suomalaista taidetta pitää tukea. Teatteria, kuvataidetta ja tietenkin musiikkia.

        Minkä helvetin takia niitä rahoja suolletaan johonkin höpö höpö urheiluun?


    • hjhjjh..

      Vielä markan aikaan kerrottin kuinka Helsingin oopperatalon tukiaiset oli n 1000 mk per lippu. Jos seuraa monien isojen kaupunkien teattereita. Kuten Treen työväentetteri, sekä Tampereen teatteri saavat kaupungilta vuodesta toiseen suuria summia verovaroista. Useat pienet teatterit jäävät nuolemaan näppejään. Miksi näihin suolletaan verorahoja? Koska usein samaiset teatterit ovat olleet vuosikymmeniä poliittisia suojatyöpaikkoja ja propagandan juoksupoikia tietyille puolueille. Saneerausta ja poliittiset suojatyöpaikata pois!

    • taidetaan äänestää .

      Taas pisteet perussuomalaisille.

      On oikein kyseenalaistaa se hömppä, jota tavallinen kansa joutuu kustantamaan sille eliitille, joka luulee taiteesta jotain ymmärtävänsä.
      Kustantakoon itse haluamansa.
      Säästyneet rahat on käytettävä nuorison taide-ja urheiluharrastusten tukemiseen.

      • barbapapa54

        Kyseenalaistakoon se joka on pätevä kriitikko. Miten jonkun tietyn taiteen tukeminen tulisi halvemmaksi, vai olisiko vaan kiva päästä mukaan lasilliselle juhlimaan Ateneumissa Aksel Gallen-Kallelan nuoria kopioita, kun siitä tykkäis ite? Ei nääs ärsytä.
        Peruskouluista vähennettiin taideaineiden tuntiopetusmäärää jo 8 vuotta sitten ja on haluttu tehdä Suomesta jokin luonnontiede-matematiikka-lahjakkaiden maa ala japanilaiset.Mihin lahjakkuuteen perustuen, en tiedä. Innovatiiviporu, AALTO-yliopisto, Pisa-"vitsit" kaikki rakentamassa falskia imagoa tälle maalle joka räjähtää käsiin huonon talouspolitiikan johdosta ja kukakohan nousee mudasta ,haudasta(natsina) pelastajana armaana.mm.
        Kysyn :Missä ei ole eliittiä? Missä ei tarvita tiettyjä asiantuntija ryhmiä? Vain diktatuurien kehittelyssä ja toteutuksessa mietitään miten "parhaimmistosta " päästäisiin eroon. Voiko sellaista tapahtua tänään?
        Jotenkin tuntuu että Suomalainen kateus luo kohta meille jonkin Kiinan ja Maon.Olisi kiva jos ei naapurillakaan ole varaa.
        Odotellaan kohta kuponkeja ja säännöstelyjä. Timo Soinillekin vain 100g voita kuukaudessa.
        Suomea vetää ja vedättää jokin "trendi-mainostoimisto" ja nyt ovat Persutkin päässeet osingolle. Luovaa, mmm, innovatiivistä tai miksi ei niin taantumuksellista kuin mahdollista? Ehkä sitä nyt tarvitaan...Ainaski tosi kivaa hakee jostain univormu!
        Missä Suomessa me elämme nyt? Ei se vaalien jälkeen selviä kun on jo liian myöhäistä. Missä on Suomi, missä edes se falski imago? Siihen tyhjiöön on liian helppoa ujuttaa kenet tahansa.


    • sappua

      Yhteiskunnan varoja ei pidä laittaa kaikenlaisten heinähattujen tuotoksiin.

      • Todennäköisesti äänestän persuja enkä pidä nykytaiteesta, mutta jos taidetta pitää tukea niin sitten pitää tukea vähän avarakatseisemmin. Oikeastaan olen sitä mieltä että taiteilija-apurahat pitäisi lopettaa kokonaan tai ainakin leikata reippaasti, jos taiteilijan teokset eivät elätä taiteilijaa niin sitten pitää mennä oikeisiin töihin.


      • hjhjj..
        irwin.badman kirjoitti:

        Todennäköisesti äänestän persuja enkä pidä nykytaiteesta, mutta jos taidetta pitää tukea niin sitten pitää tukea vähän avarakatseisemmin. Oikeastaan olen sitä mieltä että taiteilija-apurahat pitäisi lopettaa kokonaan tai ainakin leikata reippaasti, jos taiteilijan teokset eivät elätä taiteilijaa niin sitten pitää mennä oikeisiin töihin.

        Kun ottaa huomioon, että apurahat ovat verovapaita. Summat usein suuria jopa 100-150000 euroa. Useimmiten samaiset henkilöt ovat täysin poliittisia mainos- kellokkaita ja taiteen kanssa mitään tekemistä..


      • avalonia
        hjhjj.. kirjoitti:

        Kun ottaa huomioon, että apurahat ovat verovapaita. Summat usein suuria jopa 100-150000 euroa. Useimmiten samaiset henkilöt ovat täysin poliittisia mainos- kellokkaita ja taiteen kanssa mitään tekemistä..

        Taitelijoiden tilanteesta pitäisi olla jokainen tietoinen. Montako taiteilijaa luulet tässä pienessä maassa saavan noin suuria apurahoja? He ovat varmasti ansioituneita,siis MENESTYNEITÄ pitkän uran tehneitä ahkeria taiteilijoita, kansaa ja "Taiteen Jumalaa", yhteiskuntaa palvelleita huipputaiteilijoita josta voisit ottaa selvänkin. Eihän kaikkien taiteilijoiden teosten tarvitse kaikkia miellyttää , sehän on varmasti totta.
        Taiteilijoita valmistuu suuri määrä suoraan kortistoon, jotkut hankkivat toisen ammatin, jotkut ovat siellä sinun lähellä olevassa Postissa töissä ja jotkut sairastuvat krooniseen masennukseen. Mistä syytetään taiteilijoita? Onko suurempaa elämäntehtävää kun suurten elämysten tuottamista ja omien oivallustensa tarjoamista kaikille ihmisille , syrjimättä ketään yleisöön kuuluvaa ryhmää.
        Miksi sitä pitäisi tehdä harrastuspohjalta? Kukaan ei kehity huipuksi harrastamalla taidetta kerhossa kerran viikossa.
        Kuka ei ole kuullut aloittelevien taiteilijoiden murinaa apurahojen hakemisen tuskasta , ja minkälainen elintaso heitä odottaa kun se vuodeksi myönnetty perustoimeentulon turvaava "Lahjaraha harrastustoimintaan?"loppuu?
        On asiatonta ajatella taiteentukemisen olevan kansantaloudellisesti tappiota tuottavaa, päinvastoin on kysymys yhteiskunnan hyvinvoinnin edistämisestä ja taiteen jaloista periaatteista joita täytyy kultturissamme säilyttää.


    • 42 milj.oopperalle

      Tuki 42 milj. 2011.Odotetaan 270 000 katsojaa eli tuki on 156€/
      (kiiltonahkakenkäpari).


      13.3.2011 Aida (Vienna Classic) 240,00 €/kiiltonahkakenkäpari
      19.3.2011 Death in Venice (La Scala Milano) 187,00€/kiiltonahkakenkäpari

      Iloinen leski Helsinki 65,00€/kaalipää

      Kaikki em.esitykset noin jokseenkin samantasoisia Siantappoäänitykseltään
      ja koregraffitiltaan moottorisahamurhaajan tasoa.

      Tuetaan ja naatiskellaan !

    • lolle lollersson

      Tässä on persuilla vähän semmonen näkökulmaharha ja kyvyttömyys nähdä metsää puilta. Se, että sanoo, ettei tietynlaista taidetta pidä tukea, mutta urheilua ja ns. "kansallisidentiteettiä edistävää taidetta" pitää, on vähän sama kuin jos sanoisit, että omenia kannattaa ostaa, mutta appelsiineja ei, koska kaikki, jotka ostaa appelsiineja on idiootteja, enkä itse pidä niistä yhtään.

      • vai näinkö?

        Vai onko viesti sittenkin: Omenia kannatta ostaa, ne on terveellisiä. Durian on pahan hajuinen hedelmä, osta vaan, mutta tee se omilla rahoillasi, niiden ostojen subventointi loppui nyt.


      • hehhehheee
        vai näinkö? kirjoitti:

        Vai onko viesti sittenkin: Omenia kannatta ostaa, ne on terveellisiä. Durian on pahan hajuinen hedelmä, osta vaan, mutta tee se omilla rahoillasi, niiden ostojen subventointi loppui nyt.

        Kuinka isolla summalla muuten Suomen valtio tukee tuota "rappiotaidetta", joka on jopa puolueohjelmaan pitänyt kirjata? Onko kyseessä isokin kuluerä valtion budjetissa?


      • hahhahhaa
        hehhehheee kirjoitti:

        Kuinka isolla summalla muuten Suomen valtio tukee tuota "rappiotaidetta", joka on jopa puolueohjelmaan pitänyt kirjata? Onko kyseessä isokin kuluerä valtion budjetissa?

        Taiteilijoille, tai persukielellä "tekotaiteellisille postmodernisteille" (mitä lienevätkin), menee noin kärpäsen paskan verran rahaa valtion budjetista vuosittain. Persujen ymmärtämys ja suhteellisuudentaju on vain sen verran vähäistä, että näkevät asiakseen mainita moinen asia omassa puolueohjelmassaan.


      • buahhahhaa
        hahhahhaa kirjoitti:

        Taiteilijoille, tai persukielellä "tekotaiteellisille postmodernisteille" (mitä lienevätkin), menee noin kärpäsen paskan verran rahaa valtion budjetista vuosittain. Persujen ymmärtämys ja suhteellisuudentaju on vain sen verran vähäistä, että näkevät asiakseen mainita moinen asia omassa puolueohjelmassaan.

        Ne ovat muita kuin persuja jotka ovat asiasta mekkalan nostaneet. Eli suhteellisuuden taju on vanhoilla puolueilla pettänyt.
        Jokainen puolue ajaa omia tavoitteitaan kuten nyt esimerkiksi kokoomus tasaveroa ja julkisen terveydenhuollon alasajoa. Ei persujen taidelausunto tästä politiikasta poikkea. Niin ja kumpikohan loppujen lopuksi vaikutta tavallisen ihmisen elämään enemmän? Nykytaiteen tukemisen loppuminen vai julkisen terveydenhuollon suunnitelmallinen alasajo?


      • Väikkä

        Niin, eikä appelsiini ole oikein kansallisidentiteettiä edistävä. Kohta ollaan speltti-polenta dietilläkin kuin the "Puolue "," tekee hyvää"...
        Avoimesti rikkaita kadehtivien ja hyvinvointia itseäänkin vastustavien itsekritiikkittömien PERUSjunttien sairas yritys saada Suomi peruuttamaan historiassa sata vuotta taaksepäin.
        Loppuu niin taide ja tiede ja talous Suomessa jo kymmenessä vuodessa.Mitä täällä oli sata vuotta sitten. Nationalismi oli kokonaan ruotsinkielisen sivistyneistön tuotos, niiden jotka eivät jaksaneet tätä junttikansaa...Yritys antaa suomalaisille mitä he eivät edes ansaitse. Kiittämätön varkaiden kansa.
        Äijä lupaa teitä Suomeen kun Mussolini aikoinaan , pääsee " Puolue" sinnekin perähikiälle nopsaan kun" tarttee taas tehä jotain ". Toiminnan vai taantuman Puolue?
        Get real! Mikään puolue ei minulle kerro mikä on hyvää taidetta , eikä valitse minulle jotain museokamaa seinälleni!
        Mistä ne on keksineet että Suomi on jotain uljasta urheilukansaa? Joka vuosi on vain alokkaat läskimpiä ja huonokuntoisempia, junnujoukkuiden valmentajat pedofiilejä ja sairas nuoruus kaikilla itsekkäiden ongelmavanhempien takia.Valmentajan autossa ei ainakaan olla kotona...
        Mikä on suomalaista perus-kamaa? Karsitaan pois kaikki erilainen (=kaikki kiinnostava), tyydytään johonkin lahjattomaan perustasoon josta ei saa poiketa ja sitten pakotetaan muut mukaan kun ei parempaan pystytä itse.
        Nythän on näin että Kärsimys johtuu Halusta ja Halun sammuminen lopettaa Kärsimyksen. Kateus Halun paikalle ja näette suomalaiset valon....
        Nauran Persuille , muutanhan maasta anyway. "Sääli nuorta sukupolvea", koko Suomea.


      • poispahauni
        vai näinkö? kirjoitti:

        Vai onko viesti sittenkin: Omenia kannatta ostaa, ne on terveellisiä. Durian on pahan hajuinen hedelmä, osta vaan, mutta tee se omilla rahoillasi, niiden ostojen subventointi loppui nyt.

        Kerro vain Suomi-juntti ylpeenä "vessanhajuisesta " hedelmästä jota syö puoli maailmaa.
        ja Päälle vielä mämmihuumoria. Että on meilläkin kakanoloisia ruokia.
        Mikä teitä mämmissä naurattaa, mallaksen makuinen ja hajuinen mutta niin mustanruskeaa kuin....
        Miten lapsellinen joku voi olla???Itse propagandaministerikö?


      • Väikkärälle
        Väikkä kirjoitti:

        Niin, eikä appelsiini ole oikein kansallisidentiteettiä edistävä. Kohta ollaan speltti-polenta dietilläkin kuin the "Puolue "," tekee hyvää"...
        Avoimesti rikkaita kadehtivien ja hyvinvointia itseäänkin vastustavien itsekritiikkittömien PERUSjunttien sairas yritys saada Suomi peruuttamaan historiassa sata vuotta taaksepäin.
        Loppuu niin taide ja tiede ja talous Suomessa jo kymmenessä vuodessa.Mitä täällä oli sata vuotta sitten. Nationalismi oli kokonaan ruotsinkielisen sivistyneistön tuotos, niiden jotka eivät jaksaneet tätä junttikansaa...Yritys antaa suomalaisille mitä he eivät edes ansaitse. Kiittämätön varkaiden kansa.
        Äijä lupaa teitä Suomeen kun Mussolini aikoinaan , pääsee " Puolue" sinnekin perähikiälle nopsaan kun" tarttee taas tehä jotain ". Toiminnan vai taantuman Puolue?
        Get real! Mikään puolue ei minulle kerro mikä on hyvää taidetta , eikä valitse minulle jotain museokamaa seinälleni!
        Mistä ne on keksineet että Suomi on jotain uljasta urheilukansaa? Joka vuosi on vain alokkaat läskimpiä ja huonokuntoisempia, junnujoukkuiden valmentajat pedofiilejä ja sairas nuoruus kaikilla itsekkäiden ongelmavanhempien takia.Valmentajan autossa ei ainakaan olla kotona...
        Mikä on suomalaista perus-kamaa? Karsitaan pois kaikki erilainen (=kaikki kiinnostava), tyydytään johonkin lahjattomaan perustasoon josta ei saa poiketa ja sitten pakotetaan muut mukaan kun ei parempaan pystytä itse.
        Nythän on näin että Kärsimys johtuu Halusta ja Halun sammuminen lopettaa Kärsimyksen. Kateus Halun paikalle ja näette suomalaiset valon....
        Nauran Persuille , muutanhan maasta anyway. "Sääli nuorta sukupolvea", koko Suomea.

        PS demokraattinen populismi on loistava vastavoima
        eliitille ja homehtuneille vanhoille puolueille.Jotain uutta.

        Kuka meitä johtaa:
        asiantuntija
        erikoisasiantuntija
        ydinosaamisen erikoisasiantuntija
        kirjastoterapian ylierikoisasiantuntija ym ym BYROKRAATTI

        Hmm... tuettiinko kalliomaalareita valtion varoilla
        saivatko eläimen/mustikan väreihin materiaaliavustusta Hä..?


    • hurri90

      Urheilua ja taidetta on turha asettaa vastakkain . Harmoninen ihminen voi varmasti arvostaa ja siis tukea molempaa kulttuurisarkaa.
      Naisethan ovat enemmän kiinnostuneita taidekulttuurista,( keski-ikäiset naiset ovat suurimmat kulttuurinkuluttajat) ja mollaamasi "rasvanahkaduunarit" ehkä ovat kiinni ajatuksissaan miehisimmistä harrastuksista. Miksi pitäisi käydä arvokeskustelua näistä kun molemmilla on tilansa ja tukijansa?
      Taidekulttuuri on kalliimpaa tuottaa ja sille ei voi mitään.

    • Pertti Soininen

      Ihme kitsijöitä, tästäkö jonkun pitäisi taas saada jotain irtopinnoja? Ymmärrättekö mitään rahasta ja valion budjetista vai lasketteko vain säästökohteiden määriä?

      • ex persekkö

        Peräreijän kautta katsottuna kaikki taide näyttää postmodernilta ja liian kalliilta. Kyllä persu tietää.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      148
      2503
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      180
      1748
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1598
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      69
      1583
    5. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      6
      1005
    6. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      80
      958
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      68
      891
    8. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      61
      856
    9. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      188
      844
    10. Milloin viimeksi

      Tunsit perhosia vatsassa? 🦋🦋
      Ikävä
      61
      818
    Aihe