lopuuko naisten sexsi halut kun kiloja tulee
kilot
puuteesa
184678
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
kilot ja halut on yx yhteen.
Eli kiloja vähän=haluja vähän? ja toistepäin...?
Halut ovat loppuneet kuin seinään. Mies on lihonut parin vuoden aikana yli 15kg ja on vastenmielisen näköinen. Jos jatkaa lihomistaan, jätän hänet.
Sama täällä. Ukko oli komea ja lihaksikas kun mentiin yhteen. 10 vuoden aikana lopetti urheiluharrastuksensa ja lihoi kakskyt kiloo. Multa meni kaikki halut ja otin eron. Siis, seksitön suhde ei ole mun mieleen.
Tapasin elämäni meihen ja rakastuttiin oikopäätä, heti ja tulisesti. Seksi oli mahtavaa. Olen hieman ylipainoinen mutta se ei tuntunut haittaavan, kulta kehui vartaloani ja tunsin itseni kauniiksi ja seksikkääksi. Nyt kuitenkin kun ollaan oltu pidemmän aikaa yhdessä kulta huomauttelee ja kyselee että milloin aloitan sen laihdutus-kuurin eli eipä ole seksikäs olo mulla enää. Saa siina kaveri sitten ihmetellä että miksen enää tykkää harasstaa seksiä yhtä vapaasti ja villisti kuin silloin alussa!!! Siis ei ne kilot itsessään vaan se että toinen rakastaa sua sellaisena kun olet eikä huomauttele kiloista vaikuttaa suoraan mun seksihaluihin.
Minä painan tasan tarkkaan saman mitä nykyisen vaimoni kanssa tavatessamme, mutta vaimo painaa 20kg enemmän.
Eipä silti, saman ihana ihminen se on edelleen. Kilot eivät siis minua häiritse vähääkään, enkä siksi tietenkään siitä ole koskaan huomauttanut. Mutta vaimo ajoittain tuskailee lihomistaan, eikä silloin tunne itseään seksikkääksi ja sehän näkyy välittömästi haluttomuutena.
Teillä olisi vähän miettimistä, joihin kumppanin lihominen on vaikuttanut. Oletteko niin pinnallisia että pelkän ulkonäön muuttuminen saa harkitsemaan eroa?
Olen kanssasi samaa mieltä että toisesta välittäminen ei ole ulkomuodosta kiinni. Olen itse ylipainoinen vaimo ja mieheni todella laiha eikä mieleeni ole milloinkaan tullut etten hänestä pitäisi laihuuden takia ja hän taas on minulle ettei hänen tunteensa ole mun kiloista muuttunut.Täytyy olla korvien välissä paljon tyhjää tilaa jos näin ajattelee.Seksi ei ole tarkoitettu vain kauniille ihmisille.Mut jokainen taaplaa tyylillään.
Hyvä Pullero. Kerroppas minkä näköinen on kaunis ihminen.
Tosi hyvä kysymys (Minkä näköinen on kaunis ihminen)Nää keskustelut tuntuu joskus siltä et tarvis olla jonku tietyn näkönen ennenkuin täyttää ihmisten odotukset esim. seksin haluamiseen. Jos kemia kahden ihmisen välillä toimii ei siinä toisen pömppömahaa ajattele, tai pattipolvia.
Ei kai se välittäminen niistä kiloista muutukaan, mutta kaikillahan meillä on joku ihanne josta pidetään. Joku tykkää nuorista, joku vanhoista, joku pulleista ja joku laihoista. Kyse on juuri siitä että kun kiloja tulee niin joku ei sitten koekaan sitä lihonutta naista tai miestä seksikkääksi. Ja voi jopa mennä niinkin pitkälle että kokee suorastaan etovana, niinkuin tuolla aikaisemmin pari naista kertoikin. Kannattaa ajatelaa asoita tältäkin kantilta, eikä vain siltä kantilta että onko lihavilla oikeus nauttia seksistä.
Sinällään ihan positiivista että nykyään sellaisia "vähän pullukoita" pidetään hyvännäköisinä (kuten myös allekirjoittanut). Liika on tietysti liikaa tässäkin asiassa.
Että tällästä tällä kertaa.
Joo. Sama täällä. Vaimo antanut itselleen luvan lihoa 15kg siitä kun tavattiin, vaikka on aina paasannut miten vastenmielinen asia lihavuus hänen mielestään on.
Eli pitäis ajatella asiaa niinkin päin, että jos päästää itsensä repsahtamaan, niin ei ehkä sitten olekaan enää niin haluttava kumppaninsa mielestä.
Kaikki ei välitä toisen muuttumisesta, mutta jos ottaa itselleen oikeuden lihoa, pitää antaa toiselle oikeus haluttomuuteen.
...tapahtui kauan sitten!
Nykyinen ex-mieheni rupesi minulle huomauttamaan
kiloistani ja siitä suivaantuneena lopetin
syömisen ja laihduin 24 kg. Exäni varmasti katui sanomaansa koko avioliittomme ajan, koska en enää
suostunut syömään seuraksi. Tosin siihen ei avioliittomme kaatunut.
Ei varmaan kaatunut tuohon tapaukseen avioliittonne, mutta ei ole kyllä kovin vaikea nähdä mihin se kaatui.
ainaki näin on asianlaita omalta kohaltani. No miltäs tuntus lihoo nopeassa ajassa 20 kiloo? ei siinä enää taivu mihinkään erikoisiin asentoihi ja se yks ja sama (anteeks kaks, eestä ja takaa) ei pitemmän pääle riitä. Tuskastuttaa olla tämmönen makkara. Mies on niin ku ei mitään, (kai) mut ei se enää pyydä nii tiuhaan ku ennen johtuuko siitä että aina kiellän??? Pettäny se ei ainakaan oo, ja siitä en tiedä käykö ees koskaan kädelläkään. Mitään se ei kyl oo painostanu laihtumaan...
omalla kohdallani kävi niin.
Ei tosiaan huvita, kun koko aktin ajan vain mietin miten kamalalta mahdan näyttää, enkä itse nauti ollenkaan..:(
Tyttöporukassa ollaan puhuttu asiasta ja se on totista totta. Siksi niitä laihdutuskuureja yritetään saada aikaiseksi, että mieliala nousee ja seksikin maistuu aivan erilailla. Usko pois!
...kilojen ja halujen määrä ovat kääntäen verrannolliset. En tunne itseäni seksikkääksi lihottuani. Lisäksi lihominen huonontaa yleistä mielentilaani (ja kun se huononee, helposti alan syödä suruuni siinä missä joku juoda - ei se ole oikein, mutta jonkinlainen negatiivinen kierre kuitenkin).
Eipä silti: eipä vähentynyt halukkuus ole estänyt minua suostumasta seksiin mieheni kanssa. Omia aloitteita vain en vaivaudu tekemään. Jälkimmäiseen tosin on muitakin syitä, mutta ne eivät liity tähän aiheeseen.
Poika kaipaa tyttöä ja mies naista. Kumpa naiset vain ymmärtäisivät tuon. Tämä siis ei tarkoita, että nainen olisi tankkikokoisena seksikkäimmillään, mutta ei kymmenen kiloa lisää tee vielä naista yhtään vähemmän viehättäväksi - usein vain kurvikkaammaksi. Kymmenen kiloa alle voi sen sijaan vaikuttaa!