Harkittuja päätöksiä?

Eiköhän hyllyt vaihda paikkaa suuremmitta suunnitteluitta ja ulkomaille muutto vaadi aika vakavaa harkintaa?

Ei tosin mielipiteet sinkoile ku joku flipperin kuula.

Riipu päätöksestä :)

Teen päätöksen aina hyvin lyhyen harkinnan jälkeen. Sitten myöhemmin kadun tai en kadu. Tuo lyhyt harkinta on uusi asia ja olen siitä ylpeä. Britteihin muutin aikoinaan täysin impulsiivisesti kun sain kuulla että siellä olisi duunia tarjolla. Koko prosessiin meni varmaan alle kuukausi.

No joko sinä olet yrittänyt iskeä tätä saaristolais-vanhaapoikaa?

Senkin hyväksikäyttävä vanha käytetty lutka.

Mä olen oppinut hyväksymään oman jahkaamiseni ja ahdistukseni, ja olen huomannut, että ne päätökset, mitkä eivät aiheuta masennusta ja ahdistusta ovat yleensä oikeita. Päätän siis vaan ensin mielessäni jotain, ja paskoista päätöksistä poikkeuksetta masennun. En siis pelkästään tunne epävarmuutta, sitä kai tuntee jokainen, ja hyvistä päätöksistä, missä on vaan iso riski, tuntee kaikki pelkoa, mutta se on hyvä merkki. Pelkoja päin kulkeminen on yleensä mulle oikea ratkaisu, kun taas sitten vaikka tekisi kuinka järkevän ratkaisun tai harkitun tai muuta, ja alkaa masentaa ja ahdistaa, niin se on väärin. Saatan itkeä pelostakin, mutta sydämessäni silti tunnen, että minun on vaan kuljettava se tie. Masennus taas lamaannuttaa, ja saatan vaipua vuoteen pohjalle, nähdä painajaisia ja siis, tilanne tulee kyllä selväksi: yleisimmin käy niin, että teen vaikka päätöksen päivällä. Iltaan mennessä itken ja olen täysin lyöty, tuntuu kuin olisin "myynyt elämäni", nään unia ja aamulla tiedän mitä teen: yleensä perun tekemäni päätöksen, palautan ostoksen, perun työt, en lähdekään tms. en siis pakota itseäni enää mihinkään.
Juuri peruin yhden työpaikan sen takia, mikä on täysin älytöntä tilanteessani, mutta sain viikon siitä uuden tarjouksen, minkä halusin ja mitä en olisi saanut ilman tätä täysin järjen vastaista toimintaani.

En tee hätiköityjä päätöksiä oikeastaan koskaan. Mietin vähintään yön yli, tai ideoissa, jos idea tuntuu hyvältä viikonkin päästä ja innostaa, se on yleensä oikea. Hätiköidyt päätökseni ovat yleensä vääriä, masennuksesta huolimatta kamppaillut päätökset ovat yleensä vääriä tai huonompia, kun mitä olisin saanut... Tosin, joskus on aina paskojakin tilanteita, ne sitten pitää vaan itkeä ja elää. En juurikaan kadu, vaikka virhelistani on pitkä. Olen toiminut itseäni vastaan ja se on hinta siitä. Hyväksyn sen.

Olen huomannut että vaistoni ja tunteeni ovat lähes aina 100%:sti oikeassa, kun taas järkeily ja pähkäily ei. Olen siis kyllä erittäin älykäs ja looginen kaveri, mutta päätökset teen vaiston varassa, koska se tuntuu toimivan. Tietty, kaikilla menee joskus vikaan elämässä jotain, ja katuminen onkin ehkä se, että kun oppii antamaan itselleen virheet anteeksi, niin ei tarvitse niin katuakaan. Ei aina tarvitse päättää oikein, on muitakin maailmassa, jotka päättää joskus asioita, mitä emme halua, kaikkea ei voi eikä tarvitse hallita, ja tosiaan, anteeksi anto on tärkeä taito.

Lisäksi haluan hieman korostaa sitä, että myös epämukavat tunteet kuuluvat elämään ja ymmärrän sen. En siis hetkahda jokaista epäröintiä tai ala joka ikisestä ahdistuksesta heti luovuttamaan. Myös päiviä tulee, jolloin kaikki tuntuu väärältä, ja jokaisessa isossa, eli pitkän ajan projektissa on aina tietyt vaiheet päätöksestä epäröintiin, horjumiseen ja epäilyyn sekä sitten valmiiseen ja onnistumiseen. Elämässä on vaikeuksia ja suruakin, en siis tarkoita niitten nollaamista tai välttelyä. Sitä on vaikea selittää, kun se on vain semmoinen oma tunne ja sisäinen asia.

Niin, ja jos mikään muu ei auta, mietin, että onko tämä todella asia, mikä tuhoaa minut, on peruuttamaton, kadun tätä 80-vuotiaanakin, vahingoittaa muita, pilaa koko elämäni, jne. siis listaan vaan mahdottomuuksia. 90% asioista on semmoisia, että vaikka ne epäonnistuisi täydellisesti, niistä selviää, ne ei tuhoa, ne voi korjata tai kestää, niitä tuskin tulee pohtimaan vanhana liikaa, eikä koko elämä mene pilalle.
"Ja että päätöksen viimein tehtyänne tunnette, että olette tehneet oikean päätöksen?"
Kyllä, koska päättämättä jättäminenkin on päätös ja ennemmin kannattaa olla elämässään aktiivinen tekijä kun antaa sen lipua ohitseen vaan koskei uskalla päättää mitään.

Minä osaan vain olla joko hyvin impulsiivinen tai sitten en pysty tekemään mitään päätöstä, jahkaan ja työnnä asiaa aina vain eteenpäin.

Että olo olisi päätöstä tehdessä varma? Että tuntuisi että on tehnyt oikean päätöksen? Ihan vieraita asioita minulle.

Mä itse kaipaan kovasti sellaista tunnetta, että asiat alkaisivat selkeästi jostain ja päättyisivät johonkin.

Voihan yrittää kirjoittaa paperille jotain päätettävää asiaa koskevat plus- ja miinuspuolet. Sitten panet paperin talteen, yrität unohtaa asian ja seuraavana pävä tai viikon päästä palaat asiaan ja päätöksen tekoon.


Ehkä pitäisi yrittää tyytyä epävarmuuteen ja vaillinnaisuuteen... Koskaan mitään täydellistä. Sniff.

Minä en yleensä juurikaan harkitse mitään teen vain asiat ja sillä selvä. Mitä sitä turhia jahkailemaan? Monestikin jos huomaan jonkun kiinnostavan esineen ja on sopivan hintainen se lähtee saman tien mukaan.

Sama juttu toiseen ihmiseen tutustumisessa, en minä jahkaile asiaa että kannaisko tutustua vai ei. Sitä vaan monesti menee surutta juttelemaan enkä ajattele mitään, heittää vaan extemporee jotain small talkia. Mutta jos pitää keskustella jostain niin silloin epäsosiaalisuuteni käy ilmi, menen hiljaiseksi ja juttu lopahtaa siihen.

Sitä vaan on oppinut sen että harkitsemalla asioita monesti tulee aika huono lopputulos, kun tilaisuus on johonkin niin se pitää käyttää myös. Monesti olen ns. kantapään kautta hoksannut että joku toinen kerkesi ensin.

Itse teen päätöksiä harkiten, mutta melko nopeasti kuitenkin. Usein se ongelma on siinä etten pysy kovin hyvin noissa tekemissäni päätöksissä. Joskus se "joustavuus" on hyvä asia, mutta usein se tarkoittaa vain sitä etten tee sitä mitä olen päättänyt tehdä.