Olen kesällä 18 vuotta täyttävä lukiota käyvä tyttönen. Poikaystävän kanssa ollaan seurusteltu jo 3,5vuotta. Kihloissa ollaan oltu melkein 2vuotta. Asutaan yhdessä vuokralla yksiössä. Minulla on erittäin kova vauva kuume ja yritän pitää sen loitolla ottamalla usein hoitooni sisarpuoltani, joka on neljä vuotias. Olen halunnut lapsia siitä asti kun olin 16-vuotias. Poikaystäväni ei halua vielä lapsia, hän on 20-vuotias. Hän haluaa käydä ensin armeijan, sitten saada ammatin ja sitten voidaan hankkia lapsia. Eli lapsia tulisi vasta joskus 4-5vuoden päästä. Itse uskon, että olisin valmis hoitamaan lastani, koska olen saanut melkoista harjoitusta siskopuolellani.
Eli haluaisin kuulla kokemuksia teitä. Miten teidän vanhempanne ovat uutiseen suhtautuneet, kun olette kertoneet olevanne raskaana? Onko välinne poikaystävänne kanssa tiivistyneet vai oletteko ajautuneet vain huonompaan suuntaan lapsen syntymän jälkeen. Haluaisin kuulla kaikenlaisia kokemuksia.
Haluaisin kovasti lasta, koska tiedän, että ensinnäkään en elä yli 50-vuotiaaksi hyvä jos elän edes 30-vuotiaaksi sairauteni takia.
Olisi kiva tietää kuinka rankkaa ja vaikeaa teillä on ollut. Miten on kaverit suhtautuneet? Ym..ym..
Eli haluaisin kuulla kokemuksia teitä. Miten teidän vanhempanne ovat uutiseen suhtautuneet, kun olette kertoneet olevanne raskaana? Onko välinne poikaystävänne kanssa tiivistyneet vai oletteko ajautuneet vain huonompaan suuntaan lapsen syntymän jälkeen. Haluaisin kuulla kaikenlaisia kokemuksia.
Haluaisin kovasti lasta, koska tiedän, että ensinnäkään en elä yli 50-vuotiaaksi hyvä jos elän edes 30-vuotiaaksi sairauteni takia.
Olisi kiva tietää kuinka rankkaa ja vaikeaa teillä on ollut. Miten on kaverit suhtautuneet? Ym..ym..
Vastaukset 8
Vanhimmat
"Poikaystäväni ei halua vielä lapsia, hän on 20-vuotias. Hän haluaa käydä ensin armeijan, sitten saada ammatin ja sitten voidaan hankkia lapsia. Eli lapsia tulisi vasta joskus 4-5vuoden päästä"
jos todella on näin niin miksi kiiruhtaa, mielestäni vauvan pitää tulla molempien aidosta ja harkitusta halusta..meillä välimme on tiivistyneet vauvaa odotellessa, vaikka me olemmekin nuoria oli lapsemme harkittu!!
"Haluaisin kovasti lasta, koska tiedän, että ensinnäkään en elä yli 50-vuotiaaksi hyvä jos elän edes 30-vuotiaaksi sairauteni takia."
jos näin on niin eikö kannattaisi miettiä että kannattaako lapsia tehdä..jäävät kuitenkin ilman äitiään jo alle 10-vuotiaana..aika rankkaa lapsille!!en ainakaan omille lapsilleni haluaisi käyvän näin pienenä, vaikka koska sitä tietää koska täältä kukin lähtee!!
osittain... Lapsia ei siis hankita "unohtamalla vahingossa pilleri"-periaatteella, vaan siitä päätetään YHDESSÄ.
Itse en ainakaan voisi ikinä tehdä miehelleni niin, että hankkiutuisin raskaaksi ilman yhteistä päätöstä, vastoin hänen tahtoaan. Aika suurella todennäköisyydellä mies olisi silloin EX-mies ja minä haluan kasvattaa tulevat lapseni rakkaudella YHDESSÄ mieheni kanssa.
Tuosta "kannattaako lapsia tehdä, jos tietää kuolevansa kymmenen vuoden sisään"-jutusta en ole kuitenkaan kanssasi samaa mieltä. Tuossa ajassa kun ehtii saada jo vaikka minkälaisia kokemuksia eikä keneltäkään pitäisi kieltää vanhuutta "ehkä kuolen pian"-ajatuksen pohjalta. Jokaisella kun on sekä äiti ETTÄ isä ja vaikkei toinen voikaan toista korvata, ei isä ole sen huonompi kasvattaja kuin äitikään.
Kuka tahansa meistä voi kuolla viiden minuutin päästä, huomenna tai 50 vuoden kuluttua. Mitä jos itse kuolisit pian synnytyksen jälkeen etkä ehtisi tutustumaan lapseesi. Olisiko se mielestäsi "vastuutonta" lapsenhankkimista, ethän voi tietää kuoletko tänään vai 50-vuotiaana.
Ei kai KUKAAN halua lastensa jäävän ilman äitiä tai isää, mutta IKÄVÄ KYLLÄ näin vain käy oikeassa elämässä. Itseltäni kuoli isä muutama vuosi sitten, mutta en minä sen takia jättäisi hankkimatta lapsia. Siis että JOS vaikka satunkin kuolemaan ennen kun lapsi täyttää kymmenen. Jokainen meistä lähtee ajallaan, ei kukaan täällä ikuisesti ole.
Tiedän kyllä, että poikaystäväni ei jättäisi minua, ja on asiasta puhuttukin paljon. Mutta hän on niin vanhanaikainen, että hänen mielestään on pakko olla työpaikka ja oma talo ja kaikki mahdollinen ennenkuin voi lapsia hankkia. Enkä tietenkään ole hankkimassa lapsia yksikseen vaan todellakin poikaystäväni kanssa. Mutta en todellakaan haluaisi odottaa montaa vuotta. Ehkäpä osittain jo senkin takia, että jos lapsen saan kauhean myöhään, niin todennäköisesti kuolen pian lapseni syntymän jälkeen, joten haluaisin lapseni pian, jotta näkisin edes hänen lapsuusikänsä, kouluun menemiset ym.
Tiedän, että teiniäitinä oleminen on varmasti erittäin vaikeaa, mutta silti haluaisin lapsen. Asunnon saisimme melko varmasti isältäni, joka joutuu pian keuhkosiirtoon, johon todennäköisesti kuolee. Selviytymisennuste on todella huono. Talo olisi omakotitalo, jossa on kyllä paljon hommaa, kun on niin vanha talo. Ala-aste on tien toisella puolella ja muutenkin paikka on ihanteellinen. Töitä olen tehnyt lukion ohella 9kk, otin lopputilin kylläkin muutama kuukausi sitten, joten sekin asia on hoidossa. Töitä saan ihan koska vaan, oten sekään ei ole ongelma. Mielestäni minulla ja poikaystävälläni olisi asiat paremmin kuin monilla teinivanhemmilla.
ei se niin hullulta kuulosta :)
jos se teistä kummastakin tuntuu oikealta niin kannattaa keskustella asiasta pojusi kanssa...
asia varmasti selkiää :)
..anteeksi vain, mutta mikä sellainen sairaus on mistä tietää että "kuolee" 30-50 vuoden iässä???
Erittäin harvinainen hengityssairaus. Alfa1-antirypsiinin puutos, tuskin olet koskaan kuullut, koska tätä tautia sairastavia Suomessa on n. 800kpl, ja niistäkin n.750 poikia, periytyy helpommin vain pojille. Itse asiassa olen Suomen ainot tyttö, jolla on tämä sairaus pahimpana mahdollisena laatuna.
Että sellainen se on. Isäni 39-vuotias, ja hyvä kun pystyy kävelemään 50metriä, hengästymättä ihan hirveästi.
asunto, työpaikka ja vakituiset tulot ovatkin tärkeitä sekä vanhempien että lasten kannalta, on TÄRKEINTÄ kuitenkin se, että KUMPIKIN teistä haluaa lapsen. Omasta vapaasta tahdostaan.
Minä en saarnaa sen enempää teiniäitiydestä kuin äitiydestä yleensäkään. Mielestäni jokainen tekee lapsensa silloin kun itse sitä haluaa. Kunhan päätös on OMA ja siitä osataan myös kantaa vastuu.
Kirjoitit, että "tiedät ettei poikaystäväsi jättäisi sinua ja asiasta on puhuttu paljon". Kukaan ei voi tietää etukäteen, mitä tositilanteessa tapahtuisi. Puhuminen lapsista ja saada oikeasti lapsi on kaksi täysin eri asiaa.
Toivotan joka tapauksessa onnea teille jatkossa, mutta toivon ettet tee päätöstä yksin noin isossa asiassa.
kiitos vastauksesta.
on todella kunnioitettavaa ettet vaivu ns. itsesääliin ja sunnittelet tulevaisuutta, niin kuin kuuluukin.
Ei sairaus estä lapsen hankintaa, toki rajoittaa.
Mutta elämässä kuuluu olla unelmia ja niiden toteuttamista..
Jos poikaystäväsi suostuu lapsen hankintaan ja sn vastuunottamiseen, en itse ainakaan näe estettä lapsenteossa..
Eihän elämä "terveilläkään" ole niin vakaata... asioita ja onnettomuuksia tapahtuu... ei pidä elää pelossa.
Tsemppiä teille ja onnea!!!
Koska sulla on tuo sairaus ja haluat lapsen niin mun mielestä ei oo mitään estettä lapsen hankintaan paitsi sun poikaytsäväsi.
Jos mä olisin sun tilassasi ja olis kauhee vauvakuume ni kyllä mä sen vauvan hankkisin vaikka sitten kuolisinkin lapseni ollessa nuori ja jos sitten mieheni olis lapseni tukena mun kuoltuani..
Tää oli vain mun mielipide, mutta eikö sun miehesi ajattele sitä että kuolet pian niin lapsi pitäis hankkii jo lähiaikoina?
(Aika hirveetä puhua tosta kuolemasta, mutta onneksi suunnittelet silti tulevaisuutta! Onnea sulle)