Suojelua

Keskusyhdistys on aloittanut puhdistusoperaation. Kaikki, jotka ovat jotakin sanonett julkisesti pedofilia-asiassa on laitettu vähintään sivuraiteille. Liian pitkälle asioita selvittänyt pohjois-suomalainen puhuja on huhujen mukaan hyllytetty puhujan virasta kokonaan.
Tällä tavalla keskusyhdistys suojelee lapsia; jokainen lasten puolustaja heitetään ulos. Ei siis ole ihme, ettei kukaan uskalla näistä tapauksista puhua.
95983
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 95

Vanhimmat

Valitettavan totta. Liikkeen muutenkin ryvettynyt ja kysenalainen maine on muka tärkeämpi kuin pienet lapset. Etusijalla kaikesta toki muutamat mahtisuvut jotka käärivät koko touhusta suurimmat voitotkin.
Hävettää kun omaa sukuakin vielä rippeet mukana tuollaisessa kusetuksessa.

Äänestä

Miltä paikkakunnalta se puhuja on, joka on hyllyllä?

Äänestä
  • torniossa

    Äänestä

  • siellä kirjoitti:

    torniossa

    Torniolaiset barrikadeille!

    SRK:ssa ASUU SAATANA!

    Älkää hyväksykö SRK:lta yhtään henkistä ja hengellistä väkivaltaa!

    Äänestä

taas täyttä paskaa jauhatte. ikävää kun teillä menee noin huonosti.

Äänestä

Se Kajaanista Ouluun muuttanut puhuja hyllytettiin ottopoikansa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Liekö hänelle itsellekin tehty samoin lapsuudessaan. Olihan kuitenkin Sotkamon suviseuroissa lipunnostossa -tai laskussa suviseurakirjassa olevan kuvan mukaan.

Äänestä
  • Sinäkö haluaisit, että pedofiliasta rangaistu toimisi edelleen puhujana? Haluaisko hän itsekään sitä?

    Äänestä

Olen kuullut saman asian. Kaveri oli ryhtynyt selvittämään Voittosen tekemisiä erään pitkään jatkuneen pedofiilitapauksen yhteydessä. Voittonen oli laittanut SRK:n paikallisen johtokunnan jäsenen pistämään kaveri hiljaiseksi.

Äänestä
  • SRK puhuu yhtä ja tekee toista. Tännekin se on laittanut omat agitaattorinsa pitämään yllä onnetonta "mainettaan"!

    Juuri tuo, että ikäviä asioita esille nostaneet yksilöt vaiennetaan, on merkki diktatuurista, jollaista kenenkään maassamme ei missään tapauksessa pidä hyväksyä.

    Omat sympatiani ovat viattoman, vl-pedofiilin hyväksikäyttämän lapsen puolella ja siksi jaksan asiasta puhua. (Muuallakin kuin täällä.) Mutta SRK:n sydämettömät johtajat jäsenyhdistystensä sydämettömien johtajien avustuksella ovat valmiita tekemään mitä tahansa uhrien lannistamiseksi!

    Äänestä

  • tässä oma pikku Gaddafimme. Onko SRK:n lähtölaskenta alkamassa? Eletään kuin Libyassa tai Koreassa konsanaan.

    Äänestä

  • Tämä asia kannattaa julkistaa. Menettely ei lisää luottamusta Voittoseen.

    Tapaus tulee ottaa esille kun poliisi määrittelee, ryhtyykö se tutkimaan Voittosen ja Hautamäen toimia. Poliisille kannattaisi tiedottaa tapauksesta, jos joku tuntee yksityiskohdat. Mieluiten kyseisen puhujan itsensä kannattaisi ilmaista asia poliisille.

    Äänestä

ole tärkeää.

Krisitytkin lankeavat synteihin. Sunnit voi saada anteeksi.

Tällä palstalla vain herkutellaan toisten synneillä ja epäonnistumisilla. Ihmisluonto on sellainen - kiinnitetään huomiota toisten synteihin eikä huomata omaa mustuutta, olipa se minkälaatuista tahansa.

Äänestä
  • Ristin ryöväri ei saanut syntejään anteeksi kuolemantuomion sovitettuaan vaan nöyrän katumuksen, nöyrtymisen, rehellisyyden, oman pienuuden ja syntisyyden syvällisen ymmärryksen kautta, jolloin hän vasta ymmärsi, että ilman Kristusta häneltä puuttuu kaikki.

    Ylpeys, vakavien asioiden hyssyttely, arkaluontoisista asioista vaikeneminen ei kuvaa synnin/pahuuden edessä nöyrtymistä ja katumusta. Se on pahemman luokan syntielämää.

    Äänestä

Mutta kun se pedofiilin synti vahingoittaa uhreja vakavasti. Samaa ei voi sanoa keskiverto ihmisen synneistä.

Äänestä

Voisiko joku kertoa vähän lisää, jotta saa paremmin käsityksen asiasta - ja siitä voiko se olla totta?

Äänestä

SRK käynnisti sisäisen selvityksen jotta Voittonen saa putsata maineensa
selvitystä ei julkisteta

Äänestä

Miksi ei julkisteta? Eikö sen pitänyt helmikuussa valmistua? Eikö viranomaiset voi puuttua Srk:n touhuihin?

Äänestä
  • Keskusrikospoliisi seuraa SRK:n vl-pedofiliansalaamisohjelmaa. SRK on valtio valtiossa ja kuvittelee kykenevänsä polkemaan Suomen rikoslain jalkoihinsa omaa etua ajaessaan.

    Sille tulee loppu.

    Äänestä

Tarkoitin tätä väitettä, että Voittonen olisi ryhtynyt vaientamaan tätä tekemisiään tutkinutta puhujaa? Olen kokoajan pelännyt, että johtoporukalla onkin jotain peiteltävää omissa tekemisissään ja tällainen on huono merkki.

Äänestä
  • Olen kuullut samaa, että tuon sisäisen selvityksen tarkoitus on vain puhdistaa Voittosen ja Hautamäen maine. Me rivi-vl:ät tulemme kuulemaan siitä korkeantaan, että "valtakunnassa on kaikki hyvin" Käsi sydämelle jokainen vl; kenen mielestä meillä on kaikki hyvin? Minun mielestä ei ainakaan. Vakavaa henkistä ja hengellistä väkivaltaa näyttävät joutuvan kokemaan kaikki, jotka ovat heikoimpia uskaltaneet puollustaa. Leimaamista eriseuraiseksi, uskon kieltäneiksi, erottamisia tehtävistään tai puhujan paikalta, perattomien juorujen levittämisiä näistä ihmisistä läpi suomen siionin jne.

    Ja erityisesti sinulle "EI TUO OLE TÄRKEÄÄ ": mielestäsi ei ole tärkeää havahtua väkivaltaan jota mitä ilmeisemmin osa liikkeemme johdosta harjoittaa. Kuulutko heidän lähipiiriinsä, vai miksi hauat kieltää asian?

    Syntejä meillä kaikilla riittää, niitä on turha lähteä luetteemaan. Sitä en ymmärrä miksi vakavista epäkohdista, jotka koskettavat meitä kaikkia vl:ä (tai joiden olisi syytä koskettaa) tulisi vaieta ja ne tulisi "meidän jokaisen omien syntien tähden"lakaista maton alle. Kyllä srk:n tuisi nauttia seurakuntalaisten luottamusta.

    Äänestä

  • väkivalta seis kirjoitti:

    Olen kuullut samaa, että tuon sisäisen selvityksen tarkoitus on vain puhdistaa Voittosen ja Hautamäen maine. Me rivi-vl:ät tulemme kuulemaan siitä korkeantaan, että "valtakunnassa on kaikki hyvin" Käsi sydämelle jokainen vl; kenen mielestä meillä on kaikki hyvin? Minun mielestä ei ainakaan. Vakavaa henkistä ja hengellistä väkivaltaa näyttävät joutuvan kokemaan kaikki, jotka ovat heikoimpia uskaltaneet puollustaa. Leimaamista eriseuraiseksi, uskon kieltäneiksi, erottamisia tehtävistään tai puhujan paikalta, perattomien juorujen levittämisiä näistä ihmisistä läpi suomen siionin jne.

    Ja erityisesti sinulle "EI TUO OLE TÄRKEÄÄ ": mielestäsi ei ole tärkeää havahtua väkivaltaan jota mitä ilmeisemmin osa liikkeemme johdosta harjoittaa. Kuulutko heidän lähipiiriinsä, vai miksi hauat kieltää asian?

    Syntejä meillä kaikilla riittää, niitä on turha lähteä luetteemaan. Sitä en ymmärrä miksi vakavista epäkohdista, jotka koskettavat meitä kaikkia vl:ä (tai joiden olisi syytä koskettaa) tulisi vaieta ja ne tulisi "meidän jokaisen omien syntien tähden"lakaista maton alle. Kyllä srk:n tuisi nauttia seurakuntalaisten luottamusta.

    Päinvastoin. Alamaisen täytyy nauttia SRK:n luottamusta. Jos puhut vaikkapa kielletystä vl-pedofiliasta, joudut sivuraiteelle kun SRK ei enää median pelossaan uskalla heittää saatanallekaan!

    Äänestä

Sisäisen selvityksen tekeminen tilanteessa, jossa syytöksiä ja huhuja sataa SRK:n ja johtohenkilöiden päälle on hyvin johdonmukainen ja suoraselkäinen ratkaisu. Ei ole mitään syytä epäillä, etteikö tätä selvitystä tehtaisi puolueettomasti ja hyvää selvitystapaa noudattaen.
Selvityksestä saamme aivan varmasti luettavaksi loppuraportit.
Tällaisessa tilanteessa tehtävän selvityksen päätarkoitus on tietysti löytää totuus ikävästä pf- kohusta. Totuudella on taipumus puhdistaa ilmapiiriä, joskus tosin ikävällä tavalla.
Mikä on se asia johon selvitysryhmä hakee vastausta, on varmasti ryhmälle itselleenkin auki. Jokatapauksessa ryhmä tekee arvokasta työtä ja toivomme heille Siunausta tärkeään tehtävään ja työrauhaa!

Äänestä
  • Noinhan uhottiin kotityöryhmänkin kanssa, Se tulee ja selvittää pedofiliaongelman. Uutteran tutkimustyön jälkeen kotityöryhmä teki sensaatiomaisen havainnon "täällä notkutaan netissä". Aika höpö köläys koko kotityöryhmän "tutkimusraportti". Se oli vain harhautusta jolla pelattiin aikaa. Nyt pelataan aikaa sisäisellä selvityksellä, jonka tekijä EH ei liene tehnyt yhtään tieteellistä artikkelia elämänsä aikana. Tuo Tornion tapaus on valitettavan totta. Puhuja meni selvittelemään tulenarkoja asioita ja saa osakseen tervaa ja höyheniä SRK:lta.

    Äänestä

  • Ei korppi korpin silmää noki. Jos SRK olisi halunnut oikean tutkimuksen, jonka tulosta ei olisi etukäteen tilannut, ulkopuolisen sen olisi pitänyt tehdä. Mutta kun SRK on jo ennen "tutkimuksen" aloittamista kirjoittanut "tutkijalle" loppuraportin valmiiksi.

    Siitä raportista saamme sitten lukea, ettei vl-pedofilia ole mikään ongelma.

    Äänestä

  • IKEA kirjoitti:

    Noinhan uhottiin kotityöryhmänkin kanssa, Se tulee ja selvittää pedofiliaongelman. Uutteran tutkimustyön jälkeen kotityöryhmä teki sensaatiomaisen havainnon "täällä notkutaan netissä". Aika höpö köläys koko kotityöryhmän "tutkimusraportti". Se oli vain harhautusta jolla pelattiin aikaa. Nyt pelataan aikaa sisäisellä selvityksellä, jonka tekijä EH ei liene tehnyt yhtään tieteellistä artikkelia elämänsä aikana. Tuo Tornion tapaus on valitettavan totta. Puhuja meni selvittelemään tulenarkoja asioita ja saa osakseen tervaa ja höyheniä SRK:lta.

    "Yleinen pappeus" toimii myös SRK:n tutkijoiden valinnassa. Kuka tahansa SRK:lle vaaraton voidaan valita tekemään "tutkimusta". Kunhan on vl.

    Äänestä

Voisiko joku kertoa vähän lisää mitä nämä tulenarat asiat olisivat ja miksi SRK:n johto reagoisi tällä tavalla? Vaikea uskoa, että tämä olisi totta. Minäkin haluaisin uskoa selvityksen vilpittömyyteen. Jos jotain virheitä on tehty, pitäisi ne siinä käsitellä, mutta ei niitä minusta tarvitse koko maailmalle huudella.

Äänestä
  • Luulisi, että tämä Voittonenkin jo nöyrtyisi ja lopettaisi pahemman luokan syntielämänsä.

    Äänestä

  • Voittonen on saatava vastuuseen rikosten salaamisesta ja rikollisten piilottelusta! Voittonen on uskon esikuva kaikille SRK:n alamaisille, joten mutkin ovat hänen esimerkkiään noudattaen salanneet erittäin törkeitä rikoksia.

    Ottakaa yhteyttä, siis ne jotka tuntevat Voittosen suojeleman vl-pedofiilin uhrin, ja auttakaa häntä rikosilmoituksen tekemisessä.

    TÄMÄ on niitä syitä, miksi SRK haluaa vaientaa ja vaieta olemattomiin koko vl-pedfiliakohun!

    Äänestä

Onko selvitys puolueeton, kun sitä tekee Srk:n johdon hyvä veli-tuttu?

Äänestä
  • SRK ei edes halua mitään puolueetonta tutkimusta, vaan vanvistuksen sille, että vl-pedofilian salaaminen on pikkujuttu josta ei kannata vaahdota.

    Oikea tutkimus olisi paljastanut Voittosen vehkeilyn ja kieroutuneen arvomaailman. Eihän sellaista voi tehdä!

    Äänestä

SRK suojelee "yhteisön mainetta"! SRK on valmis uhraamaan vaikka tuhansien lasten koko loppuelämän "maineensa" alttarilla vaientamalla totuudenpuhujat. Nouskaa vastarintaan! Tuo on laitonta!

SRK:n kieroutunut arvomaailma on jo käynyt selväksi, mutta paljastakaa sen laittomuudet ja ajakaa SRK niin ahtaalle, että sen joutuu luopumaan vl-pedofilian uhrien halveksimisesta ja syyllistämisestä.

Tuollainen toiminta on pakko saada loppumaan!

Äänestä
  • Totta puhut! Tämä on kohtalonkysymys koko vl-herätysliikkeelle! Jos ei pian saada avointa ilmapiiriä, niin on vain yksi suunta alaspäin ja vapaata pudotusta!

    Äänestä

  • Lös kirjoitti:

    Totta puhut! Tämä on kohtalonkysymys koko vl-herätysliikkeelle! Jos ei pian saada avointa ilmapiiriä, niin on vain yksi suunta alaspäin ja vapaata pudotusta!

    Johtajat piilottelevat omaa osuuttaan vl-pedofiilien juuri tällä vaientamisoperaatiolla. Avoimuus ei le mahdollinen mitenkään, koska salaisuvyyhdessä ja rikollisuudessa ovat myös johtajat mukana! Voittonen on etunenässä salaamassa rikoksia ja suojelemassa rikollisia, joten avoimuus toisi myös hänen pimeyden työnsä valossa tarkasteltaviksi.

    Äänestä

Miksi niin monet kulkee vl-liikkeen mukana vieläkin, vaikka sontatunkiosta nousee jo niin kauhea löyhkä ympäristöön.

Äänestä
  • vl-foorumin mukaan kun se on ainoa pelastava lahko

    Äänestä

Aloitus pitää paikkansa. Torniossa on hyllytetty puhuja, joka tonki liiaksi johomiesten toimia. Tonkija sai selville laittomuuksia tai ainakin moraalitonta toimintaa. Seurauksena oli puhujan tehtävän pois ottaminen. Näin toimii SRK! Tuollainen mies pitäisi palkita, ei rangaista. Lapsia pitää puolustaa. Vaikka siinä menisi liikkeen maine.

Äänestä
  • Juu, Ollin tekemisiä selvitteli ja huomasi, että eivät ne päivänvaloa kestä. Siinäpä sitten kärsiköön, mitä meni puuttumaan salaisiin asioihin.

    Äänestä

  • SRK:n johto uhraa vaikka tuhansia alamaistensa lapsia suojellakseen "mainettaan"! Jäljet johtavat Oulussa sijaitsevalle synttytehtaalle...

    Äänestä

  • Näinhän asia on, vl-liike ei puolusta lapsia, vaan rikollisia.

    Äänestä

  • SRK valoon! kirjoitti:

    SRK:n johto uhraa vaikka tuhansia alamaistensa lapsia suojellakseen "mainettaan"! Jäljet johtavat Oulussa sijaitsevalle synttytehtaalle...

    Koittakaas nyt VL-vaimot punnertaa niitä lapsia maailmaan, että niistä on sitten iloa namusedille ja hyväksikäyttäjille.

    Äänestä

  • VL-pedofilian selvittelystä tulee helvetintuomio!

    Tärkeintä on "yhteisön maine"!

    Keskusrikospoliisi selvittänee asian.

    Äänestä

  • lähtenyt ex-vl kirjoitti:

    Näinhän asia on, vl-liike ei puolusta lapsia, vaan rikollisia.

    SRK paskat nakkaa uhriensa kärsimykselle! Vain "yhteisön maineella" ja johdon rikoksien peittelyllä on merkitystä.

    Koko SRK:n johto ja jäsenyhdistyksien johto on vaihdettava.

    Äänestä

Ei voi olla totta.Noinko pimeitä on srk.n tyypit jo?Olisi luullut että OV olisi tullut itse julki ja valoon ja katunut tekoaan ja tuonut esille myös sen rikollisen jota on suojellut

Äänestä
  • Jo A-studion haastettelusta kävi selväksi, ettei Voittosella ole puhtaat jauhot pussissa! Jo se, että SRK:n puheenjohtaja vertasi vl-pedofiliaa kahden aikuisen väliseen seksisuhteeseen, kertoo erittäin rankasti kieroutuneesta arvomaailmasta!

    Poliisitutkinta paikallaan. Olisi ehkä Keskusrikospoliisin asia.

    Äänestä

Lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä huolestuneet voidaan jakaa kahteen ryhmään.

1. Lasten parasta ajattelevat.
2. Vl-liikkeen uudistumista toivovat.

1. ryhmä koostuu pääosin sydämen kristityistä, jotka eivät haluaisi välineellistää lasten kärsimyksiä minkään uudistuspäämäärän ajamiseen.

2. ryhmä koostuu teoillaan uskosta pois langenneista, jotka kokevat lasten kärsimykset mahdollisena välineenä vl-liikkeen uudistamiseen.

1. ryhmän edustajia ei kammeta pois vl-liikkeen luottamustehtävistä, päinvastoin. 2. ryhmän tapa välineellistää lasten kärsimykset on lapsia halventavaa.

Äänestä
  • Ryhmään 2. kuuluvia ihmisiä ei ole olemassakaan!

    Niin uskomatonta kuin se vl-sille onkin, niin normaalit ihmiset pitävät pedofiliaa asiana, joka on AINA ehdottoman väärin.

    Jos joku henkilö/klikki yrittää painaa pedofiliaa "villaisella" niin se on AINA ehdottoman tuomittavaa.

    Pedofilia on AINA rikos.

    Ymmärsitkö?

    Äänestä

  • 1+10 kirjoitti:

    Ryhmään 2. kuuluvia ihmisiä ei ole olemassakaan!

    Niin uskomatonta kuin se vl-sille onkin, niin normaalit ihmiset pitävät pedofiliaa asiana, joka on AINA ehdottoman väärin.

    Jos joku henkilö/klikki yrittää painaa pedofiliaa "villaisella" niin se on AINA ehdottoman tuomittavaa.

    Pedofilia on AINA rikos.

    Ymmärsitkö?

    "Ryhmään 2. kuuluvia ihmisiä ei ole olemassakaan!"

    Älä valehtele. Itse kuulut juuri siihen ryhmään.

    "Niin uskomatonta kuin se vl-sille onkin, niin normaalit ihmiset pitävät pedofiliaa asiana, joka on AINA ehdottoman väärin."

    Minä olen normaali-ihminen, tosin vl sellainen, ja pidän pedofiliaa AINA ehdottoman vääränä. Sinusta en menisi takuuseen.

    "Jos joku henkilö/klikki yrittää painaa pedofiliaa "villaisella" niin se on AINA ehdottoman tuomittavaa."

    Tuosta olen samaa mieltä. Epäiltyjen ja syytettyjen oikeusturvaa en silti lähtisi loukkaamaan. Syyllisyydestä päättää tuomioistuin eikä mitkään aulikit ja kalevit.

    "Pedofilia on AINA rikos.

    Ymmärsitkö?"

    Olen ymmärtänyt aina pedofilian olevan sekä rikos että synti. Sinusta en menisi takuuseen. Palstalla nimittäin kirjoittelee melko luotettavien lähteiden mukaan ei-vl-pedofiili, joka yrittää peitellä jälkiään ulkoistamalla pedofiliaongelman vl:iin. Vielä poliisi hänetkin (tai sinut, jos olet ko. epäilty) nappaa.

    Äänestä

  • Empaattinen. kirjoitti:

    "Palstalla nimittäin kirjoittelee melko luotettavien lähteiden mukaan ei-vl-pedofiili, joka yrittää peitellä jälkiään ulkoistamalla pedofiliaongelman vl:iin. Vielä poliisi hänetkin (tai sinut, jos olet ko. epäilty) nappaa. "

    Taidat olla melkoisen häiriintynyt ihminen.

    Miten sinunkaltaisiasi on pesiytynyt niin paljon vl-liikkeeseen?

    Pedofiliaa ON todistettavasti vl-liikkeessä, kenenkään ei tarvitse enää vieritellä syitä vl:sten niskaan. Johanna Hurtigin mukaan vasta jäävuoren huippu vl-liikkeen pedofiliatapauksista on nyt tullut esiin.

    Ja vl-uskoa tunnustavat ovat tälläkin palstalla vähätelleet pedofiliaa ja laittaneet tapahtuneen pedofilian osittain myös lapsen syyksi. Jo 4 v lapsi kuulemma ymmärtää, mitä synti on.

    Kuulemma joku pohjoisen vl-alueella elänyt ev.lut pappi on sanonut, että vl:silla ei ole ollenkaan selkärankaa vaan kitiinikuori. Sen sijaan, että asiat selvitettäisiin avoimesti ja rehellisesti ja myönnettäisiin tehdyt virheet, niin vl-liikkeessä viimeiseen asti kiemurrellaan ja kierrellään ja syytellään ulkopuolisia ei-vl pedofiileja...naurettava väite!.

    Vl-liikkeessä ihmisiä kehotetaan puhumaan asioista omalla nimellään, ja nyt kun niin on tehty niin heidän kimppuunsa hyökätään ja heidät vaiennetaan keinolla millä hyvänsä.

    Sairas lahko!

    Äänestä

  • 20+16 kirjoitti:

    SRK tekee mitä tahansa saadakseen onnettoman ja saastaisen "yhteisön maineen" säilytettyä. Niinhän se juuri säilyy ennalaan ja vahvistuu kun kipeitä asioita esille ottaneet ohjataan sivuraiteelle, heitä pilkataan, ivataan, halveksitaan, syrjitään ja hyljeksitään.

    SRK haisee -ja vähintään mädännykselle.

    Äänestä

  • Empaattinen. kirjoitti:

    "Ryhmään 2. kuuluvia ihmisiä ei ole olemassakaan!"

    Älä valehtele. Itse kuulut juuri siihen ryhmään.

    "Niin uskomatonta kuin se vl-sille onkin, niin normaalit ihmiset pitävät pedofiliaa asiana, joka on AINA ehdottoman väärin."

    Minä olen normaali-ihminen, tosin vl sellainen, ja pidän pedofiliaa AINA ehdottoman vääränä. Sinusta en menisi takuuseen.

    "Jos joku henkilö/klikki yrittää painaa pedofiliaa "villaisella" niin se on AINA ehdottoman tuomittavaa."

    Tuosta olen samaa mieltä. Epäiltyjen ja syytettyjen oikeusturvaa en silti lähtisi loukkaamaan. Syyllisyydestä päättää tuomioistuin eikä mitkään aulikit ja kalevit.

    "Pedofilia on AINA rikos.

    Ymmärsitkö?"

    Olen ymmärtänyt aina pedofilian olevan sekä rikos että synti. Sinusta en menisi takuuseen. Palstalla nimittäin kirjoittelee melko luotettavien lähteiden mukaan ei-vl-pedofiili, joka yrittää peitellä jälkiään ulkoistamalla pedofiliaongelman vl:iin. Vielä poliisi hänetkin (tai sinut, jos olet ko. epäilty) nappaa.

    ***Palstalla nimittäin kirjoittelee melko luotettavien lähteiden mukaan ei-vl-pedofiili, joka yrittää peitellä jälkiään ulkoistamalla pedofiliaongelman vl:iin.***

    Sinulla heittää iso pyörä pahasti volttia. Ei tuollaisilla epätoivoisilla yrityksillä ST ja muut vl-pedofiilit pääse pälkähästä.

    Äänestä

  • 20+16 kirjoitti:

    "Palstalla nimittäin kirjoittelee melko luotettavien lähteiden mukaan ei-vl-pedofiili, joka yrittää peitellä jälkiään ulkoistamalla pedofiliaongelman vl:iin. Vielä poliisi hänetkin (tai sinut, jos olet ko. epäilty) nappaa. "

    Taidat olla melkoisen häiriintynyt ihminen.

    Miten sinunkaltaisiasi on pesiytynyt niin paljon vl-liikkeeseen?

    Pedofiliaa ON todistettavasti vl-liikkeessä, kenenkään ei tarvitse enää vieritellä syitä vl:sten niskaan. Johanna Hurtigin mukaan vasta jäävuoren huippu vl-liikkeen pedofiliatapauksista on nyt tullut esiin.

    Ja vl-uskoa tunnustavat ovat tälläkin palstalla vähätelleet pedofiliaa ja laittaneet tapahtuneen pedofilian osittain myös lapsen syyksi. Jo 4 v lapsi kuulemma ymmärtää, mitä synti on.

    Kuulemma joku pohjoisen vl-alueella elänyt ev.lut pappi on sanonut, että vl:silla ei ole ollenkaan selkärankaa vaan kitiinikuori. Sen sijaan, että asiat selvitettäisiin avoimesti ja rehellisesti ja myönnettäisiin tehdyt virheet, niin vl-liikkeessä viimeiseen asti kiemurrellaan ja kierrellään ja syytellään ulkopuolisia ei-vl pedofiileja...naurettava väite!.

    Vl-liikkeessä ihmisiä kehotetaan puhumaan asioista omalla nimellään, ja nyt kun niin on tehty niin heidän kimppuunsa hyökätään ja heidät vaiennetaan keinolla millä hyvänsä.

    Sairas lahko!

    "Ja vl-uskoa tunnustavat ovat tälläkin palstalla vähätelleet pedofiliaa ja laittaneet tapahtuneen pedofilian osittain myös lapsen syyksi."

    Tällä palstalla pedofiliaa vähätelleet "vl:t" ovat feikkejä, eivät oikeita vl:ia. Todennäköisesti pari ei-vl-multinikkiä hommissa, muhinoinevat keskenäänkin lasten raiskausten ohessa?

    Äänestä

  • En usko! kirjoitti:

    "Tällä palstalla pedofiliaa vähätelleet "vl:t" ovat feikkejä, eivät oikeita vl:ia.Todennäköisesti pari ei-vl-multinikkiä hommissa, muhinoinevat keskenäänkin lasten raiskausten ohessa"

    Ei ollut ei-vl multinikki vaan rekattu vl-nikki Lyyleri. 4 v lapsi hänen mielestään tietää mikä on syntiä. Oli puhe pedofiliasta.

    Huvittavaa, miten vl:set yrittävät siirtää kaiken saastan vl-liikkeestä salaperäisten ei-vl multinikkien syyksi.

    VL:ssä vastuu on AINA uhrilla. Näin on hoitokokousjulmuudessa, kuten myös vl-pedofiliassa. Lapsi tietää, mikä on syntiä jne...

    SRK on mätäpaise kirkon kyljessä, joka pitäisi leikata pois ja heittää tuleen.

    Äänestä

  • 19+14 kirjoitti:

    "Tällä palstalla pedofiliaa vähätelleet "vl:t" ovat feikkejä, eivät oikeita vl:ia.Todennäköisesti pari ei-vl-multinikkiä hommissa, muhinoinevat keskenäänkin lasten raiskausten ohessa"

    Ei ollut ei-vl multinikki vaan rekattu vl-nikki Lyyleri. 4 v lapsi hänen mielestään tietää mikä on syntiä. Oli puhe pedofiliasta.

    Huvittavaa, miten vl:set yrittävät siirtää kaiken saastan vl-liikkeestä salaperäisten ei-vl multinikkien syyksi.

    lyyleri on ei-vl multinikki

    Äänestä

  • Voi sinua reppanaa kirjoitti:

    ***Palstalla nimittäin kirjoittelee melko luotettavien lähteiden mukaan ei-vl-pedofiili, joka yrittää peitellä jälkiään ulkoistamalla pedofiliaongelman vl:iin.***

    Sinulla heittää iso pyörä pahasti volttia. Ei tuollaisilla epätoivoisilla yrityksillä ST ja muut vl-pedofiilit pääse pälkähästä.

    SRK luottaa propagandan voimaan!

    SRK:laisella asioiden vääristelyllä ei nyky-yhteiskunnassa ola mitäöän tulevaisuutta!

    Äänestä

noinhan se on helppo vähätellä lasten puolustajaa.....

Äänestä

tornion mies kuuluu tässäkin jaossa 1. ryhmään. silti sai lähteä.

Äänestä
  • SRK ei anna armoa arvostelijoilleen. Hoitokokousaikana arvostelijat heitettiin saatanalle ja leimattiin mielisairaiksi (myöh. katkeriksi).

    Onko SRK niin heikko raukka, ettei uskalla edes heittää arvostelijoitaan nykyään saatanalle?

    Äänestä

  • SRK lakkautettava! kirjoitti:

    SRK ei anna armoa arvostelijoilleen. Hoitokokousaikana arvostelijat heitettiin saatanalle ja leimattiin mielisairaiksi (myöh. katkeriksi).

    Onko SRK niin heikko raukka, ettei uskalla edes heittää arvostelijoitaan nykyään saatanalle?

    Hoitomiehet heittivät hoitokokouksissa mummuja saatanan haltuun, nyt he antavat lapset saatanallisten pedofiilien haltuun.

    Äänestä

  • Oliko sekin Tornion mies, jonka silitysraudassa oli niin huono johto, että vaimo sai sähköiskun ja kuoli.... silloin aikanaan ??

    Äänestä

  • vl-liike on paha! kirjoitti:

    Hoitomiehet heittivät hoitokokouksissa mummuja saatanan haltuun, nyt he antavat lapset saatanallisten pedofiilien haltuun.

    SRK:ssa järjestettävä rikostutkinta. Tuollainen järjestelmällinen vl-pedofiiliringin pyörittäminen ja salaaminen on rikollista toimintaa!

    Äänestä

  • UPDATE_9496373 kirjoitti:

    Oliko sekin Tornion mies, jonka silitysraudassa oli niin huono johto, että vaimo sai sähköiskun ja kuoli.... silloin aikanaan ??

    Silloin kun asuivat Taivalkoskella, kävivät vl-seuroissa, koska siellä ei muuta vl-haaraa ole. Mutta sitten kuulin, että kävivät eri vl-haaran seuroissa seuraavalla asuinpaikkakunnalla.
    Muuten tämä rouva oli jo tuolloin aavistanut synkän kohtalonsa. Oli kertonut mieheni tädille, että jos hän kuolee, pitää selvittää tarkkaan hänen kuolinsyy!

    Äänestä

  • huh huh kirjoitti:

    Totta. Kyseessä oli rs-lestadiolainen. Eronneet vl:stä vuonna 1934. Kauhea tapaus silti eikä muutu sen mukavammaksi vaikkei meikäläisiä ollutkaan.

    Äänestä

Asuuko tämä veli vielä Torniossa, jolta puhujan tehtävät evättiin?

Tämä on minulle uusi asia. Muita asioita Srk:sta, pedofiliasta, hoitokokouksista tiedän jo ihan liikaa. Kuka aloittaa adressin keräämisen? Krp:n on puututtava Srk:n toimintaan ja johtomiesten toimintaan! Sisäinen selvitys on yhtä tyhjän kanssa! Hyväuskoisille se menee läpi.
Jos joku aloittaa adressin keräämisen, kirjoitan heti nimeni siihen. En osaa itse tehdä adresseja, tekisin jos osaisin.

Äänestä

Eikö sen Hurtigin tutkimus pitänyt ilmestyä helmikuun lopulla, missä se viipyy?

Äänestä
  • SRK:n johto nimesi sisäisen selvityksen tekijäksi "erään rauhanyhdistykisen puheenjohtajan joka on koulutukseltaan juristi".

    Sisäinen selvitys on salainen, eli sitä ei ole alkuaankaan ollut tarkoitus julkistaa. Selvitys annetaan SRK:n johtokunnan jäsenille tiedoksi.

    Äänestä

Surullisinta on, ettei tällaiseen jo aluksi puututa vaan että ihmiset lähtevät suoraan toteuttamaan noinkin uskomattoman typeriä ohjeita. Kuka on se nolo SRK:n johtokunnan jäsen Torniosta?

Varmaan on niin, että suuri osa peloteltu niin säikyiksi, että pitävät pahana minkaanlaista puuttumista räikeisiinkin johdon virheisiin tai siitä alkaa tuo syyllistäminen kyseenalaisista motiiveista sekä uskonelämän ja mielenterveyden arvostelu.

Jos selvitysmies olisi oikeasti kriittinen, hän olisi varmaan seuraava tehtävistä vapauettava. Sen varmaan hän on jo itsekkin ymmärtänyt ja suojelee nahkaansa. Ehkä se oli Voittosenkin tarkoitus, pelotella arvostelijat hiljaiseksi.

Ihan mafiapuuhaa.

Äänestä
  • SRK:n "selvitys" on pelkkää huuhaata. Kuin puolustusvoimien selvitykset vielä kaksikymmenta vuotta sitten. "Mitään ei ole tapahtunut". Sehän on selviö.

    Äänestä

Olkaa aivan huoleti, kaikki salatut rikkeet mm pedofiilit, tulevat esille. Rötöstelijät saavat tuomionsa, myös peittelijät. Nykyinen tiedon kulku on niin nopeaa, että murusista saadaan koottua nopesti kokonaiskuva. Tännekkin näyttää vihjeet putkahtelevan varsin joutuisaan.

Toivottavasti ne joilla on mörköjä kaapissa siirtyvät omaehtoisesti sivuun.

Srk:n vuosikokous on sitten kesällä Lumijoella ja kysytään paikanpäällä sitten lisää suoraan ydinjoukolta ja julkisesti.

Äänestä
  • Niinhän sinä uhoat, mutta kukaan ei uskalla omalla nimellä nousta SRK:ta vastaan.

    Äänestä

  • Keskusrikospoliisia kaivataan keräämään tiedonmurusia ja kuulustelemaan epäiltyjä SRK:n johdossa!

    Kohta alkaa olla kasassa nimiä ja kertomuksia niin paljon, että Voittoseltakin alkaa olla melko paljon kysyttävää!

    Äänestä

Tässä yövuoron lomassa luin näitä juttuja. Jos tämä on totta, se ei ole oikein. Mitä tämän puhujan puolesta voisi tehdä?

Äänestä

Kuten aloittaja itsekin sanoo kyseessä on pelkästään huhu. Eli niin kauan kuin kyseisen ”Torniolaisen puhujan” nimeå ei sanota, tällä jutulla ei ole muuta arvoa kuin skandaalin nälkäisten nettikeskustelijoiden kiihkon lisäämisen arvo. Eli nyt, hyvä Torniolainen palstan lukija; kuka puhujistanne on hyllytetty?

Äänestä

Miksi te tuotte SRK johtohenkilöitten syntejä tänne riepoteltavaksi ?
Eihän teijänkään syntejä tänne levitellä.

Äänestä
  • SRK johtaa 100.000 ihmisen laumaa!

    Siksi on erittäin vahingollista, että sen arvomaailma on pahasti vääristynyt ja kieroutunut. Lauma tulee perässä ja salaa erittäin törkeitä rikoksia SRK:n esimerkin mukaisesti.

    Tätäkö haluat?

    Äänestä

Olen samaa mieltä, että ne jotka kulkevat SRK:n johtaman vl-liikkeen mukana, siunaavat SRK:n toimet.

Äänestä
  • SRK tukeminen on pedofilian tukemista.

    Se, ettei välitä lasten elämästä, on sairasta. Siksi SRK:hon pitää tehdä perusteellinen poliisitutkimus!

    Äänestä

Miksi pedofiilit ovat SRK:lle niin rakkaita?

Äänestä
  • SRK:n johto niin syvällä vl-pedoflian ytimessä! Ihan vaan siksi.

    O.Voittonenkin salaa jotain johto-vl-pedofiliaa jo vuosikausia.

    Uhreja raiskataan ja SRK pysyy!

    Äänestä

Suomen kicki5.3.2011 09:27 0
Miksi te tuotte SRK johtohenkilöitten syntejä tänne riepoteltavaksi ?
Eihän teijänkään syntejä tänne levitellä.

Voin puhua toki vain omasta puolestani, mutta tein viimeksi ns. "syntiä" v.1987. Se on vuosi jolloin aika nuorena henkilönä erosin vl:stä kämyisen ry:n takahuoneessa. Se oli paras päivä ja päätös elämässäni. Muutamassa vuodessa opin nauramaan turhille höpösynneille ja jumalanpeloille jotka oli iskostettu jo vauvaikäisestä lähtien takaraivoon. Pienille pyhäkoululaisille jo opetetaan että elätte synnissä jne. Tyhmää ja sairasta. Sinne jäi synnit minun osaltani ja takaisin en ole niitä kaivannut :)

Äänestä

Olen samaa mieltä! Sisältä käsin voimme paremmin vaikuttaa ja ainakin meidän suvussa on tapahtunut paljon muuttumista, josta olen iloinen.

Äänestä

Tässä ei oikeasti enään pysy mukana, mitä liikkeessä todella tapahtuu, mutta olen varma siitä, että liikkeemme kaipaa kipeästi aitoa Pyhän Hengen johdatusta raamatulliselta pohjalta, joten älkäämme enään yrittäkö omalta teologiselta pohjalta ja liikkeemme kannalta edullisemmalta näkökannalta johtaa liikettämme tiettyyn toivomamme suuntaan, vaan antakaamme Jeesuksen Kristuksen ja Hänen käskyvallan Pyhän Hengen voimin johtaa liikkeemme siihen alkuperäiseen herätyskristilliseen suuntaan, jossa kaipaavat tyhjät sielut, janoavat sielut saavat täyttymyksen yksin Hänessä, joka on kohta tuleva ja hakeva omiaan taivaan kirkkauteen. Ei ole maan päällä muuta nimeä, jossa on pelastus kuin: JEESUS KRISTUS!!!!!

Äänestä

Ei vl-liikettä pysty pelastamaan vl-liikkeen sisällä ollen.
Eihän Lutherkaan pystynyt puhdistamaan katolista kirkkoa kirkon sisällä ollen, vaan hänen piti lähteä pois katolisesta kirkosta ja sotia sitä vastaan ulkopuolelta käsin.

Äänestä
  • Juuri näistä "eriseuroista" SRK varoittelee! Jos et alistu SRK:n vl-pedofiliansalaamisohjelmaan, olet eriseurainen ja väärässä hengessä. Siitä ensimmäinen rangaistus on kaikista Ry:n luottamustehtävistä erottaminen, joka johtaa yhteisön halveksuntaan ja syrjimiseen. "Eriseuraisen" leiman lyöminen otsaan on osa SRK:n nykyistä "puimatantereen puhdistusta".

    Jos erehdyt tutkimaan Voittosen vl-pedofiilinsuojelua, olet heti ulkona saarnavirasta, eli eriseurainen ja helvetin matkalainen.

    Alistamisen ja nöyryyttämisen SRK osaa!

    Äänestä

  • Totuus ei pala... kirjoitti:

    Juuri näistä "eriseuroista" SRK varoittelee! Jos et alistu SRK:n vl-pedofiliansalaamisohjelmaan, olet eriseurainen ja väärässä hengessä. Siitä ensimmäinen rangaistus on kaikista Ry:n luottamustehtävistä erottaminen, joka johtaa yhteisön halveksuntaan ja syrjimiseen. "Eriseuraisen" leiman lyöminen otsaan on osa SRK:n nykyistä "puimatantereen puhdistusta".

    Jos erehdyt tutkimaan Voittosen vl-pedofiilinsuojelua, olet heti ulkona saarnavirasta, eli eriseurainen ja helvetin matkalainen.

    Alistamisen ja nöyryyttämisen SRK osaa!

    Totta! Johannes Alaranta, joka myös on joutunut sanktion kohteeksi samoista syistä kuin Hurtig, kirjoittaa blogissaan näin: http://gostaja.blogspot.com/2011/03/vihan-ja-pelon-valta.html

    Äänestä

  • Lukevainen kirjoitti:

    Totta! Johannes Alaranta, joka myös on joutunut sanktion kohteeksi samoista syistä kuin Hurtig, kirjoittaa blogissaan näin: http://gostaja.blogspot.com/2011/03/vihan-ja-pelon-valta.html

    SRK suojelee pedofiilejaan ja halveksii viattomia lapsiuhreja!

    Miksi kirkko ja Suomen valtio sallii tuollaisen toiminnan?

    Keskusrikospoliisi tutkimaan. Tutkintapyyntöjä on tehty, mutta vielä ei ole tapahtunut mitään.

    Äänestä

Hurtigin pitäisi uskaltautua irrottautua vl-liikkeestä ja julistaa julkisesti vl-liike mädän pesäksi ja tuoda julkisuuteen kaikki pedofiliatapaukset, joita SRK piilottelee.

Äänestä
  • Ehtikö hän saada selville Voittosen ja SRK:n vääryydet vai ulkoistettiinko hänet ennen kuin pääsi kunnolla jäljille? SRK näyttää olevan valmis mihin tahansa vääryyksiesnä peittelyssä. Varman tappaisivat miehen, jos sen voisi kiinni jäämättä tehdä...

    Äänestä

  • En ymmärrä miksi rehellisen uskovaisen pitäisi uskonsa kieltää ja lähteä siitä uskonliikkeestä jossa on lapsesta saakka saanut elää ja kasvaa.

    Ei uskosta tarvi rehellisyyden takia luopua. Mutta juuri tähän SRK:n johto pyrkii.

    Äänestä

Vl-liikkeen sisällä on ihmisiä, jotka vielä uskovat, että Voittonen ja kumpp. nöyrtyisivät tunnustamaan hoitokokousvääryydet, mutta siinä he lyövät kirveensä kiveen, koska hoitokokoushoitajat eivät tule koskaan näyrtymään.
Oletteko huomanneet, että he olisivat antaneet piiruakaan periksi.
Ehei, eivät he ole antaneet periksi, vaan ovat vaan kiristäneet kantaansa, seurauksena taas puhujan hyllytys.
Kannattaa uskoa minua, minä olen läheltä seurannut niin Voittosta kuin myös muita väkivaltahoitajia ja tiedän heidän kovuuden.

Äänestä
  • Minä en ollut riittävän kova ja tunteeton vl-yhteisöön, joten jouduin jättämään sen. Olisi itnyt kovettaa itsensä ja ajatella, että mitäpä muista, pääasia että itse saan SRK:n armon ja sieluni kelpaa paikalliselle johtokunnalle...

    Tunsin aina erittäin suurta myötätuntoa SRK:n ja paikallisten hoitomiesten kiduttamia ihmisiä kohtaan, enkä voinut mitenkään ymmärtää sitä kaikkea julmuutta, mitä yhteisössä harrastettiin/harrastetaan edelleen.

    Olen sataprosenttisesti vl-pedofiilien viattomien uhrien puolella, toisin kuin vl-yhteisö ja sen päämies SRK! Onneksi pääsin irti jos silloin kun "vain" vanhuksia ja nuorisoa nöytyytettiin, enkä joutunut näkemään Ry:llämme tätä lasten raiskaamisaaltoa!

    Äänestä

kylla on niin, etta itse berlusconi omine "vikovine mielineen " on kuitenkin parempi kuin vl-mafia. peccato peccato, ihan paha mieli on ja pysyykin. ei kai mitaan ole tehtavissa. he menevat helvettiin ihan kaiiki, kun niin antavat itsensa luulla ja uskoa.

Äänestä

Tämä eriseuraukseksi mustamaalaaminen on ollut SRK:n johdon systemaattinen keino mitätöidä oman toimintansa kriittinen tarkastelu. Voittonen on tehnyt sitä systemaattisesti ympäri maata ja olen kuullut, että nyt Amerikkaa myöten.

Näissä eriseurapuheissa ei ole mitään perää. Jos kuulet sellaista, kysy ennemmin miksi tällaisia pahoja puheita pidetään? Väärän todistuksen antaminen on synti ja kertoo tekijänsä tunnottomuudesta ja vallanhimosta. Jos sellaisia tosissasi levität, lopeta se. Olet lähtenyt itse vääryyden asialle.

Äänestä

SRK suojelee salaamisjärjestelmäänsä.

VL-pedofilian hengellistämällä ja saatuaan hivutettua sen rikoksesta uskonasiaksi, SRK on tuhonnut tuhansien ihmisten elämän jo lapsena!

Tämä ei miksikään selittelemällä muutu. Hurtigin tutkimus ei ole vielä valmis, mutta jo nyt siitä on käynyt ilmi tämä, mitä olen vuosikaudet tuonut esille; vl-pedofiilien uhrit, viattomat lapset, on sidottu vaikenemaan "armonmeribullshitillä"!

Nyt muutamat vl:t ovat puuttuneet asiaan, ja salaamisen vuoksi heidät siirretään syrjään. Mutta olen täysin vakuuttunut, että tällä kertaa se ei onnistu. Tätä rikoilemme.

Äänestä

Oripään suviseuroihin liittyy 1vielä yksi epäilyä. Kaksi on jo saanut tuomion. Toinen oli puhuja.

Silti joku pitää asiaa vain valitettavana yksittäistapauksena. Samana kesänä oli vuosikokouksen jupakka, jossa johtokuntaan naista toivonut aiheutti raivareita ja tiedotussotkun...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Vihainen!!! kirjoitti:

Keskusyhdistys on aloittanut puhdistusoperaation. Kaikki, jotka ovat jotakin sanonett julkisesti pedofilia-asiassa on laitettu vähintään sivuraiteille. Liian pitkälle asioita selvittänyt pohjois-suomalainen puhuja on huhujen mukaan hyllytetty puhujan virasta kokonaan.
Tällä tavalla keskusyhdistys suojelee lapsia; jokainen lasten puolustaja heitetään ulos. Ei siis ole ihme, ettei kukaan uskalla näistä tapauksista puhua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu