Kuka on jättänyt ikääntyneen omaisen yksin?

Kenen vastuulla on hoitaa vanhus? Kun ikää tulee niin ketä kiinnostaa pitää huolta omasta äidistä tai isästä? Suomessa yksinäisyydestä kärsii melkein 300 000 vanhusta. Pellejen maako tämä on?
7105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Luonnollisinta olisi että lapset huolehtivat vanhemmistaan näiden tullessa vanhoiksi. Monissa heikomman sosiaalihuollon omaavissa yhteiskunnissa eletäänkin perhekunnissa joissa on suvun montaa sukupolvea samassa talossa pitäen huolta toisistaan.

Vuosikymmenten ajan on kuitenkin yhteiskuntaa pyritty tehostamaan erilaisilla keskitysleireillä ... eikun siis keskitetyillä laitoksilla kuten lasten päivähoito että molemmat vanhemmat ehtivät töihin valmistamaan mahdollisimman paljon tavaroita, vähän vanhemmat lapset sijoitetaan vuosikymmeniksi oppilaitoksiin opiskelemaan asioita joista suurimmalla osalla ei ole mitään tekemistä todellisen elämän kanssa.

Opiskelujen jälkeen alkaa varsinainen elämä, eli hakeudutaan jos vain mahdollista, mahdollisimman turvalliseen työpaikkaan jossa sitten kulutetaan suuri osa elämästä, kotona käydään iltaisin hieman syömässä ja nukkumassa, sekä tehdään pari lasta joita sitten aamuin ja illoin kuljetetaan hoitopaikkoihin, kouluihin ja iltaisin harrastuksiin.

Vanhuuden koittaessa terveys ja muisti alkavat heikentyä, tyhjyys valtaa mielen kun yhtäkkiä elämän keskipisteenä ollut työelämä loppuu. Suuri osa avioliitoista rikkoituu joten usein vanhuutta joutuu viettämään yksin.

Lapset ovat kokemassa omaa vaihettaan tehotuotanto-oravanpyörässä opiskelun tai työn merkeissä joten heillä ei ole aikaa eikä mahdollisuuksia tai halukkuutta "tuottamattomaan" vanhustenhoitoon vaan tämä hoidetaan jälleen tehokkaissa keskitetyissä laitoksissa, joissa huonosti suomea osaava osa-aikainen hoitaja silloin tällöin vaihtaa alusastian, ja ehkä joskus antaa ruokaa jos tiukan aikataulunsa rajoissa ehtii.

Äänestä

No ensinnäkin täytyy todeta että olen liittymässä tuohon vanhukset hylkäävään kerhoon.

Syy: Koska en ole koskaan tuntenut isääni ja äitini kuoli syöpään, niin äitini vanhempi sisar, joka kasvatti nuorena lähes tulkoon yksin äitini ja äitini kuoleman jälkeen teinivuosieni ajan minua, pyrki kasvattamaan minut täysin 1940 -luvun mukaiselle tasolle, jossa ei hyväksytty tietokonetta eikä koulutusta. Olisin peruskoulun jälkeen pärjännyt parhaiten lukiossa, kouluarvosanojeni keskiarvo oli 8, mutta en osannut ylä-asteen lopussa yhtään mitään tietokoneen käytöstä tai internetistä, koska rahaa piti säästää ja ne olisi muka olleet liian kalliita ja minulle ei annettu lupaa käyttää äidiltä perimiäni rahoja lukiokirjojen maksuihin, koska minun oppimiseen ei uskottu tai haluttu antaa tilaa minulle, minusta oli tulossa liian viisas ja liian vahva ihminen. Olin kouluaikani koulukiusattu eikä minulla ollut ystäviä, tämä on vaikuttanut minuun paljon. Tämä johtui täysin siitä että äitini sisko, joka oli lähes 70 vuotias tuolloin, (Nyttemmin 75 vuotias), kielsi kaikki ystävät minulta, ystävien tapaaminen ei ollut mahdollista eikä hyvienkään vuosien aikana montaa ystävää ollut, osittain tätä pahensi myös se että opettaja huusi pariin kolmeen otteeseen koko luokalle siitä että miksi olen luokan ainoa syrjitty ja koulukiusattu. Tätini tarkoitus oli kasvattaa minusta itsensä palvelija, jolla ei saisi olla omaa elämää. En tiedä mitään seksuaalisuudesta tai seurustelusta, ja olen jo yli 20 vuotias. En pysty elämään normaalia elämää tämän seurauksena, vaikka sitä kaikista eniten haluaisin. Koskaan ei uskottu että äitini sairastuisi ja kuolisi, joten talokauppojen yhteydessä tuli asiakirja, joka sitoo tätini ikuisesti minun OMAAN talooni, taloon jonka perisin äidiltä. En siis voi heittää tätiäni ulos sopimuksen tekstistä johtuen. Joten minun on itse lähdettävä pois jos haluan asiani kuntoon. Hermoni ei kestä tätiäni enää, emme kykene puhumaan mistään asioista ja itse tarvitsisin terveydenhoitoa, mm. pari leikkausta, joihin en kykene menemään jos hermojeni tilanne jatkuu nykyisellään. Haluaisin vielä yrittää lukea ylioppilaslakin itselleni ja kouluttautua, ehkä muutaman ystävänkin löytää ja löytää itsestäni seksuaaliset puolet, mutta se lienee mahdotonta. Olen suoraan peruskoulun päättymisestä asti ollut kuntoutuksessa, eli kotona, joten tottuminen uudelleen normaaliin arkeen tulee olemaan hankalaa, eikä se onnistu ellen pääse tädistäni eroon. Tiedän että tätini kokee varmasti yksinäisyyttä, mutta itsekkin koen sitä joka päivä koska en pääse yrittämään korjaamaan asioitani. Vanhoja ihmisiä ei saa millään tavalla kuriin, joten täytyy myöntää että olen iloinen jokaisesta kuolleesta vanhuksesta. Olen vuosien ajan tottunut yksinäisyyteen ja kasvanut ns. kieroon, eli suhtaudun erittäin kylmästi ja rauhallisesti koviinkin asioihin, joilla muilla ihmisillä hermot pettäisi. Olen teinivuosieni aikana kasvattanut itselleni sellaisen kuoren, jonka luhistumista psykologit pelkää ja varoittavat että minulla on korkeampi itsemurhariski. Voi olla totta, mutta elän sillä linjalla että kaikki otetaan vastaan niin kauan kuin terveys kestää, mutta pyörätuoliin tai vanhainkotiin en suostu menemään.

Toiseksi: Haluan saada elämäni normaaliksi, sellaiseksi kuin muillakin ihmisillä on. Minun on vain otettava riski että kaikki kaatuu päälle ja helvetti pääsee irti, muuta vaihtoehtoa ei taida olla.

Syy: Koen velvollisuutta ja velkaa äitiäni kohtaan, hän olisi halunnut että voisin olla onnellinen ja saisin itselleni oman perheen. Nyt saan sukulaisten taholta kuunnella kun he vaativat äitini hautapaikan vapauttamista muutamien vuosien päällä, kuinka he marmattavat siitä etteivät käyttäneet äidiltä perimiäni rahoja omien velkojensa maksuun (Olisi onnistunut täysin laillisesti) ja vierittävät minulle vastuun vanhasta ihmisestä, joka estää oikutteluinensa minua opiskelemasta ja aiheuttaa ongelmia niin taloudellisesti kuin käytännöllisesti ihan tahallaan, koska a) sukulaisilla on toinen perhe, jossa on lapsia ja heillä on hankaluuksia, minut halutaan heidän maksumieheksi. En suostu siihen. b) olen ajanut ja riidellyt tästä haastavasta tilanteesta paljon sukulaisten kesken ja välit perheen sisällä on rikki tai erittäin kireällä, en ole "riittävästi kuunnellut" hänen vaatimuksia tai toiveita. c) Minun isää ei hyväksytty, minua vihattiin jo ennen syntymääni, mm. tätini ja sukulaiseni ei tulleet kastajaisiini. Se selvisi kirjasta jonka löysin PIILOTETTUNA TÄTINI toimesta kirjahyllyn kirjapinon takaata.

Äänestä
  • Jatkoa:

    Myönnän että voin vaikuttaa vastuuttomalta ihmiseltä palstan muiden kirjoittelijoiden mielestä, mutten pidä itseäni sellaisena. Joudun maksamaan asuntoni kaikki kulut eikä tätini pidä maksaa mitään. Jos lähden ja ostan/vuokraan kämpän kaupungista niin joudun senkin kulut maksamaan, ja kun tuloja on alle 600 per kuu niin jos tiukkaa tekee jo nyt, niin sitten vasta tiukkaa tekeekin. Varaa olis halpa kerrostaloyksiö ostaa jos vastike on matala eikä remontteja ole lähiaikoina tulossa, mutta yli 300€/kk vuokriin ei ole varaa, se syö loputkin säästöt minulta. Tällöin en myöskään voisi harkita kovin vapaasti ylioppilaslakkia enkä mitään kolmivuotista koulua, vaan suoraan työpaikkaa. Ja se ei taustastani johtuen onnistu. Pakko siis ottaa kallis, maksullinen vuoden kurssi jonka suorittaa kunnialla läpi, nopeampi ja halvempi tapa kuin 3 vuotta, hieman epäreilu, mutta pakko mikä pakko. KELA ja Työvoimatoimisto eivät voi auttaa minua tässä tilanteessa eikä sosiaalitoimistostakaan apua heruisi, koska rahaa löytyy ja omaisuutta. Mutta sanon näin, että jos asiani saan kuntoon niin siitä kiitän vain ja ainoastaan itseäni, en ainakaan kiitä Suomen peruskoulujärjestelmää, jolla olisi ollut iso vastuurooli ja velvollisuus auttaa minua kouluaikanani ja tukea vaativassa tilanteessa, mutta se ei tehnyt sitä. Koska on monia muitakin oppilaita, joilla menee minua paremmin, jotka on helpompi ja tärkeämpi hoitaa ensin ja vasta sitten perehtyä tarkemmin näihin ongelmatapauksiin. En pidä itseäni ongelmatapauksena, pidän itseäni nyttemmin tiedostuneena ja itseoppineena, väärään kasvaneena ihmisenä. Kun sain alkaa täysi-ikäisenä hallitsemaan itse raha-asioitani (Jota yritettiin estää sillä perusteella etten ollut käynyt koulua peruskoulun jälkeen, se ei kuitenkaan onnistunut) niin ostin kunnon tietokoneen, ostin laajakaistan ja mokkulayhteyden itselleni, ajoin ajokortin ja hankkisin kännykänkin, ihan siksi että voin opetella niitä asioita joita en ole osannut ennen. Nykyään osaan mielestäni kohtuu hyvin käyttää tietokonetta ja puhelinta, olen löytänyt paljon tietoa netistä ja olen löytänyt vastauksia ongelmiini, ja löytänyt itsestäni uusia puolia. Viimeisen kolmen vuoden aikana siis. Olen oppinut paljon uutta wikipediasta mm. taloudesta, politiikasta, terveydestä ja monesta muustakin aiheesta, mistä olen kiitollinen. Tästä en voi kiittää Tätiäni, hän on koko aika ollut tietokonetta vastaan ja koska olen aktiivisesti alkanut hakea ulospääsyä ongelmistani, se koetaan ongelmaksi.

    Minulle siis on aivan sama että mitä mieltä muut ovat vanhusten yksinäisyydestä, koska olen kokenut vanhuksista paljon pahempaa enkä halua olla missään tekemisissä enää heidän kanssaan, itse tiedän pärjääväni varmasti vanhana yksin koska olen tovin joutunut elämään yksinäisyydessä ikäisiäni nähden, ja vääristyneessä maailmankuvassa. Todennäköisimminkin jään pysyvästi yksin elämässäni, ja sille en sitten voi enää mitään, mutta mikäli saan mahdollisuuden täyttää äitini toiveet (jonka koen velvollisuudekseni), niin pidän siitä huolen ettei yksikään sukulaiseni saa koskaan tutustua lapsiini ja aion pitää mahdollisimman paljon etäisyyttä kaikista sukulaisistani. Aion kasvattaa lapseni myös niin että pysyvät mahdollisimman kaukana vanhoista ihmisistä. He aiheuttavat vain ongelmia. Mun puolesta vanhukset tulee sulkea laitoksiin. Vapaalle heitä ei saa päästää.

    Äänestä

  • Vanhuksia inhoava kirjoitti:

    Jatkoa:

    Pistää vaan niin vihaksi se että aina vanhuksia puolustetaan kaikkein ensimmäisenä, eikä ajatella nuorten tulevaisuutta eteenpäin. Vanhukset ajattelevat ihan eri tavalla kuin nuoret, se on myönnettävä, mutta heidän ajattelutapa koskeekin heitä ja on peräisin heidän nuoruuden ajoilta. Se ei toimi tänäpäivänä 2000-luvulla. Olen saanut tapella itseni puolesta enemmän kuin moni muu, eikä se johda mihinkään koska yksi paperi ja oikutteleva ikäihminen estää tulevaisuuttani.

    Mun puolesta mulle saa vapaasti suuttua, ei häiritse minua lainkaan. Mutta jos joutuisitte itse tällaisessa tilanteessa elämään, niin pohtikaa myös sitä että miten te ajattelisitte siinä tilanteessa? Itse olen sen verran vihainen koko Suomen yhteiskunnalle etten aio positiivista sanaa kenellekkään siitä sanoa, ei toimi tämä valtio siihen malliin kuin pitäisi koska minunkaltaisiin tilanteisiin nykypäivänä voi joutua, ja tilanteeseen pakotetaan sopeutumaan vaikka terveys ei sitä sallisi. Terveydenhuoltoonkaan ei voi enää luottaa, eikä etenkään viranomaisiin, koska he puolustavat vanhempia ja heikompia ihmisiä, vähäosaisia sekä mutanaamoja vahvemmilta ja ns. paremmilta Suomalaislta, etenkin nuorilta, ja lisäksi viranomaisten näkökanta on kaventunut nuoria syrjiväksi, kiitos eräiden känniääliöiden kotibileiden jotka silloin tällöin vuoden aikana pääsee riistäytymään käsistä. Eli nuoriinkaan ei voi luottaa, aiheuttavat toinen toisilleen pahaa kun maalaavat huonoa julkikuvaa. Johtuu myös poliisin vanhoillisuudesta, joka on iso ongelma tässä maassa. Mikä tätä maata vaivaa? Olemme 2000 -luvulla! Jokaisia pitäisi voida kohdella tasa-arvoisesti. Näin ei vaan ole.

    Äänestä

Itse uskon, että on varmasti hyvä syy siihen, miksi nämä "hyljätyt" vanhukset ovat yksin.
Oma äitini on kiusannut minua hirvittävästi. Jatkuvaa henkistä väkivaltaa, kaikki asiat sanottiin ilkeästi ja mahdollisimman rumasti, aina vain moittimista, mitätöimistä, ivaa, pilkkaa, nöyryyttämistä ja mustamaalaamistani muille ihmisille. Olin likasanko, johon hän purki kaiken pahan olonsa ja pahan sisunsa. Kyllä hän väkivaltaakin käytti, sellaista josta ei jää jälkiä. Nyttemmin olen tajunnut hänen olevan tyylipuhdas narsisti.

Uskon näiden hylättyjen vanhusten kohdelleen omia lapsiaan juuri näin, eikä siis ole mikään ihme ettei heihin pidetä yhteyttä. Ilkeitä, vittumaisia ihmisiä, jotka ovat kiusanneet muita niin töissä, kotona, kaikkialla missä vaan on tilaisuus siihen tullut!

Toki varmaan on myös "viattomia" vanhuksia, jotka on unohdettu lapsien piittaamattomuuden takia, mutta suurimman osan yksinäisyyteen on varmasti hyvä syy.

Itse aion aikanaan heti kun mahdollista laittaa "äitini" laitokseen, enkä tule häntä käymään pahemmin katsomassa sen enempää kuin nytkään, emme ole missään yhteyksissä - hänen vaatimuksestaan.

Äänestä

Kuka sen piittaamattoman jälkikasvun on kasvattanut? Kuka tämän yhteiskunnan on rakentanut sellaiseksi että siinä vanhukset jäävät yksin?

Sitä niittää mitä kylvää.

Nimimerkin "Vanhuksia inhoava" tarina on erittäin valaiseva. En osannut kuvitellakaan että byrokratiamme kääntyisi jotakuta vastaan noin pahasti. Raivostuttava mutta kiehtova esimerkki siitä, miten vanhussukupolvien itselleen kehittämä perintöön liittyvä lakisääteinen turva johtaa lopulta inhoon vanhusta itseään kohtaan, koska tuo turva on lopulta ase pelättyjä jälkipolvia vastaan. Siinähän sitten kituuttaa surkean elämänsä loppuun yksinään, kun aikoinaan tärkeimpänä pitämänsä asia eli tässä tapauksessa asumisoikeus on turvattu, vaikka siihen käytetty metodi sitten aiheuttaisikin skisman jälkeläisten kanssa.

Itse ovat osansa valinneet. Eläkööt - tai siis kuolkoot - nyt sitten sen mukaisesti.

Mitä minun ja sukupolveni tästä sitten kannattaa oppia? Sen, että kannattaa järjestää omat asiansa ja rakentaa sukulaissuhteensa toisin jos haluaa toisenlaisen vanhuuden. Vai aikooko joku täällä vielä laittaa oman panoksensa jälkeläistensä sättimiseen, muiden syyttelyyn ja säälin kalasteluun surkeuttaan valittamalla? Oppikaa tämänhetkisiltä luuserivanhuksilta nyt kuitenkin se miten EI kannata toimia, sen verran heilläkin on vielä jälkipolville antaa! Siten löytynee ainakin tie välttää yhtä surkea kohtalo, jossei kuitenkaan tietä saada onnellinen kohtalo - siitä näillä vanhuksilla ei nähtävästi ollut juuri hajuakaan.

Äänestä

Minä en tuomitse "Vanhuksia inhoava"-nimimerkkiä.

Tunnen itsekin pari tapausta joissa biologiset vanhemmat ovat omien mielenterveys ongelmiensa tai suoranaisen itsekkyyden ja ylpeyden vuoksi tehneet lastensa elämästä helvettiä.

Minä kirjoitin tuon "asdfdfsasdfaff 6.3.2011 00:27"-viestin jossa yritin tuoda esiin sitä että koko systeemi johon elämämme perustuu on epätyydyttävä ja tuottaa ongelmia jopa ilman pilaantuneita ihmissuhteitakin.

On minuakin nuoren iän takia syytelty ja haukuttu monet kerrat koska "kaikki yhteiskunnan ongelmat ovat ikäryhmäni syytä!", mutta en minä ole pyytänyt saada syntyä tähän mätään maailmaan vaan minua ennen olleet ovat sen rakentaneet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sairasmaailma kirjoitti:

Kenen vastuulla on hoitaa vanhus? Kun ikää tulee niin ketä kiinnostaa pitää huolta omasta äidistä tai isästä? Suomessa yksinäisyydestä kärsii melkein 300 000 vanhusta. Pellejen maako tämä on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu