Inhottaa kun ei oo enää voimia.. viimeiset kolme tuntia oon vaan itkenyt, en halua luovuttaa mutta voimat on niin loppu. ei oo ollu rahaa hakea masennuslääkkeitä, tai voimia selvittää mistä vois saada ja kostautuu aika pahasti. en halua kuolla mutta en enää jaksa rimpuilla.. kuinka paljon on jaksettava kantaa? kuinka kauan on taisteltava, taisteleminen vie viimeisetkin voimat...
mietin kyllä jo lähtöä auroraan, mutta ei jaksa oikein sinnekään. sielläkin joutuu vaatimaan hoitoa, ja kun ei oikeastaan enää edes halua apua. tiedän kyllä että mun läheiset haluais auttaa, mutta en halua sanoa heille. varsinkaan kun olen jo miettinyt elämän lopettamista, kuolemista... ja luotan ammattiapuun ennemmin kuin kaadan kaiken läheisten taakaksi. enkä sitä paitsi halua perheelleni sitä nöyryytystä jonka tytär "hullujenhuoneella" aiheuttaa. oma perheeni kun ei oikein hyväksy mielen sairauksia..
kaipaan niin vaan jotakuta joka ottaa syliin turvaan ja sanoo että tää helpottaa joskus. pitää mua sylissä niin kauan että uskon siihen. en vaan voi sanoa kenellekään ääneen asiaa. tai voin mutta se hajottaa mut lopullisesti. oon aina pärjännyt ja pärjään, tai pärjään ja pärjään.. sinnittelen niin kauan yksin kun voimat riittää ja sitten.....
päivisin hymyilen. eilen olin vielä töissä, itkin vessassa... töissäkin olen se joka tekee, se joka hoitaa, se josta tykätään. kiltti ja kuuliainen. hoidan ja pärjään. mutta en jaksa enää... en hoitaa, en pärjätä. haluan vaan nukkua, mieluummin uneen josta ei tarvitse enää herätä. uneen joka poistaa kaikki kivut ja tuskan. nukahtaa uneen tietäen että ei tarvitse enää jaksaa...
En vaan jaksa enää...
mietin kyllä jo lähtöä auroraan, mutta ei jaksa oikein sinnekään. sielläkin joutuu vaatimaan hoitoa, ja kun ei oikeastaan enää edes halua apua. tiedän kyllä että mun läheiset haluais auttaa, mutta en halua sanoa heille. varsinkaan kun olen jo miettinyt elämän lopettamista, kuolemista... ja luotan ammattiapuun ennemmin kuin kaadan kaiken läheisten taakaksi. enkä sitä paitsi halua perheelleni sitä nöyryytystä jonka tytär "hullujenhuoneella" aiheuttaa. oma perheeni kun ei oikein hyväksy mielen sairauksia..
kaipaan niin vaan jotakuta joka ottaa syliin turvaan ja sanoo että tää helpottaa joskus. pitää mua sylissä niin kauan että uskon siihen. en vaan voi sanoa kenellekään ääneen asiaa. tai voin mutta se hajottaa mut lopullisesti. oon aina pärjännyt ja pärjään, tai pärjään ja pärjään.. sinnittelen niin kauan yksin kun voimat riittää ja sitten.....
päivisin hymyilen. eilen olin vielä töissä, itkin vessassa... töissäkin olen se joka tekee, se joka hoitaa, se josta tykätään. kiltti ja kuuliainen. hoidan ja pärjään. mutta en jaksa enää... en hoitaa, en pärjätä. haluan vaan nukkua, mieluummin uneen josta ei tarvitse enää herätä. uneen joka poistaa kaikki kivut ja tuskan. nukahtaa uneen tietäen että ei tarvitse enää jaksaa...
En vaan jaksa enää...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Haluaisin olla tukenasi!
Laita minulle s-postiosoitteesi, niin voin kirjoittaa sinulle!
Halirutistus sinulle, olet sen tarpeessa!
(Olen kertonut omasta elämästäni kirjoittajan -M- viestiketjusssa.)
lähimmäisen rakkaus on parasta lääkettä...sen jälkeen jaksaa taas ainakin vähän aikaa. kokemusta on
Hei,
tuttuja ajatuksia, mutta kuitenkin mulle vielä niin uusia. Viikko sitten en enää vain pystynyt menemään töihin, vaikka olin siihen pisteeseen asti esittänyt kaikkein tarmokkainta ja iloisinta työntekijää. Mutta nyt on voimat täysin loppu. Makaan kotona sohvalla ja halaan sellaista pehmeää mikrorae-tyynyä, se helpottaa. Huomenna on työterveyslääkäri ja jännittää miten käy. Saanko sairaslomaa vai en, töihin en kyllä pysty menemään. Kotona mies on joutunut tekemään kaikki kotityöt ja lastenhoidot ja talon rakennukset, joten aikaa mun halimiseen ei ole jäänyt vaikka just syliä kaipaisin. Onneksi mulla on se tyyny.