Pedofiili

Satakunnan käräjäoikeudessa luettiin torstaina syytteet törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä 33-vuotiaalle raumalaismiehelle.

Oikeus passitti syytetyn mielentilatutkimukseen, jonka valmistuttua käsittely jatkuu.

Erityisen arkaluonteisten seikkojen julkitulon estämiseksi juttua käsiteltiin suljetuin ovin ja kaikki asiakirja-aineisto määrättiin salassa pidettäväksi.

Julkisten diaaritietojen mukaan molemmat rikokset ovat tapahtuneet tammikuussa 2010.

Syytetty vangittiin viime syksynä.

Satakunnan Kansan toimitus on sulkenut uutisen keskustelun.
71530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Olisi äärettömän mielenkiintoista päästä noihin salaisiin arkistoihin lueskelemaan ihmisten tekemisiä,
Aina toisinaan putkahtaa esiin lause - salassa pidettäväksi 40v t.m.s.

Miksi

Äänestä
  • Miksi?
    Siksi, ettei ihmisten henkilökohtaisa ja arkaluontoisia asioita levitella lehdissä ja netissä. Vai olisitkos Sinä tyytyväinen, jos vaikka Sinun sukupuolielämän ja seksuaalisen mieltymysten asioita leviteltäisiin vaikka täällä?

    Äänestä

  • Tirkistelijämies kirjoitti:

    Miksi?
    Siksi, ettei ihmisten henkilökohtaisa ja arkaluontoisia asioita levitella lehdissä ja netissä. Vai olisitkos Sinä tyytyväinen, jos vaikka Sinun sukupuolielämän ja seksuaalisen mieltymysten asioita leviteltäisiin vaikka täällä?

    Pidät siis pedofiliaa normaalina seksuaalisena mieltymyksenä, joka kuuluu yksityiselämän piiriin? Hienoa

    Äänestä

Miksi muuten tästäkin vaiettiin, kun oli tämä "Lasse"-niminen joka sekaantui alaikäiseen tyttöön siinä salaiset elämät sarjassa?

Vai mikä olikaan nimi, kun en seuraa sarjaa, uutisissa oli vaan, mikä nyt on se epäilyttävän näköinen sen tumman tytön kanssa oli nyt siinä.

Maksettu pois kai. MELKOISIA salattuja eläimiä.

Äänestä

Rauman tapauksissakin useasti tyttö antaa suosiolla, joskus se on kuitenkin aloitettava,,ei 15 v enää ihan pentu ole

Äänestä
  • 15-viotias on lapsi. Siinä iässä ollaan sekä henkisesti, että fyysisesti vielä kypsymättömiä. Esim. limakalvot sukupuolielimissä ovat vielä hyvin ohuet. Tämän ikäisten tyttöjen ei missään nimessä tulisi vielä olla yhdynnässä, jotta voisivat myöhemmin aikuiaina naisina nauttia kivutta seksielämästään. Toivon, että alat katsella itsellesi vanhempaa seuraa ja jätät tyttäreni rauhaan. Alle 16-vuotiaan kanssa seksin harrastaminen on rikos.

    Äänestä

Kukkahattutädit pääs taas vauhtiin. Lapsi sitä ja lapsi tätä blääh blääh.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Perkeekkele senttäs kirjoitti:

Satakunnan käräjäoikeudessa luettiin torstaina syytteet törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä 33-vuotiaalle raumalaismiehelle.

Oikeus passitti syytetyn mielentilatutkimukseen, jonka valmistuttua käsittely jatkuu.

Erityisen arkaluonteisten seikkojen julkitulon estämiseksi juttua käsiteltiin suljetuin ovin ja kaikki asiakirja-aineisto määrättiin salassa pidettäväksi.

Julkisten diaaritietojen mukaan molemmat rikokset ovat tapahtuneet tammikuussa 2010.

Syytetty vangittiin viime syksynä.

Satakunnan Kansan toimitus on sulkenut uutisen keskustelun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu