Elikäs olen sairastanut vakavaa masennusta vuodesta 2005 lähtien. Sitä on tullut kokeiltua itsemurhaa 5 kertaa ja välillä sekoiltua lääkkeiden kanssa. Nyt diagnoosini on toistuva masennus.
Nyt jälkeenpäin mietittynä minulla on ollut kaksi hiukan yliaktiivista jaksoa. Toinen oli, kun olin työelämässä. Aluksi olin hyvin masentunut ja ahdistunut, koska lähdin töihin puolikuntoisena kesken sairausloman.
No kohta alkoi itsetunto nousta. Menestyin työssäni ja tunsin olevani parempi kuin muut työntekijät ja olihan siitä vähän näyttöäkin. En tosin kohdellut muita ainakaan omasta mielestäni mitenkään toisarvoisesti. Muutuin seksuaalisesti hyvin aktiiviseksi. Olen naimisissa, mutta työpaikan risteilyllä tapasin miehen yli 20v minua vanhemman, joka oli viereiseltä paikkakunnalta. Flirttailin hänen kanssaan ja vaihdoimme numerot. (Aina olen ajatellut, että en koskaan tee niin tai petä.)
Siitä alkoi sitten miehelle valehtelu ja pettäminen. Olin jo valmis ottamaan eron miehestäni, vaikka tiesin tämän toisen miehen olevan luonteeltaan menevä ja altis houkutuksille työnsä puolesta. Mutta ajattelin, että tilanne kyllä muuttuu.
Halusin kuitenkin jatkaa mieheni (ja hän halusi, vaikka tiesi pettämisestä) kanssa. Mummoni kuoli. Myimme asuntomme. Ostimme toisen toiselta paikkakunnalta ja remontoimme sen. Ostelin kaikkea kallista uuteen kotiimme remonttirahoilla mm. yli 50e sisustustyynyjä neljä kappaletta ja Iittalan kalliita laseja, vaikka niihin ei olisi ollut varaa. Sitten alkoi yt-neuvottelut töissä ja sen jälkeen jäin pariksi viikoksi sairauslomalle ja yritin itsemurhaa.
Osastolla tulikin sitten vietettyä pidempi aika. Olin aivan maassa. Mies halusi erota. Kämppä oli vielä kesken ja mökki myös. Lääkitystä muutettiin muutamaan otteeseen 6kk:n sairaalareissun aikana.
Syksyllä päätimme kuitenkin jatkaa yhdessä ja olin jo parempivointinen, mutta silti sairauslomalla. Keväällä alkoi taas masennusjakso ja ennen kuin ehdin toteuttaa itsemurhayritystäni toimitettiin minut sairaalahoitoon. Pääsin sieltä kotiin ja sitten on jokseenkin sumuista aikaa. Kesällä yritin taas itsemurhaa. Siinä oli hengenlähtö lähellä. Makasin sisätautiosastolla viikon. Sain kuitenkin puhuttua psykiatrin ympäri, että päästäisi minut kotiin.
Ei ollut hyvä olo ei, mutta sinnittelin. Myimme asuntomme velkojen ja pienentyneiden tulojen takia. Muutimme toiselle paikkakunnalle ja tilanteeni alkoi näyttää valoisammalta.
Viime kesä koitti ja olin todella virkeä. Yleensä olen joutunut nukkumaan päiväunia, niin nyt en enää nukkunut. Öisin nukuin levottomasti, mutta olin silti aamusta virkeä. Rahatilanne oli tiukka, mutta aloin pelata arpoja. Niihin meni rahaa kuukaudessa useita satoja euroja. Lisäksi ostelin vaatteita yhden kuukauden aikana ainakin tuhannen euron edestä. Kaikki tämä lainarahalla. Pimitin kaiken mieheltäni, kunnes hänelle selvisi tiliotteista todellinen tilanne. Tuolloin tunsin olevani todella kaunis ja viehättävä. Odotin oikein, että saisin katseita miehiltä. Sitten päätin, että pärjään ilman lääkitystä. Lopetin ne kuin seinään. Kaikki pois.
Siitähän se helvetti alkoi. Vieroitusoireet olivat aivan kamalat. Makasin vain sängyssä. Aloitin taas lääkkeet, mutta olen ollut masentunut enemmän ja vähemmän. Oikeastaan viimevuoden marraskuusta tänne kevääseen on ollut vaikeaa aikaa. Onneksi ei ole ollut itsetuhoajatuksia ainakaan toteutusmielessä. Tunnen itseni huonoksi, itseluottamus on heikko, ahdistusta on varsinkin iltaisin ja joskus tulee paniikkikohtauksia. Nyt ei ole todellakaan viehkeä olo ja haluaisin mieluiten pysyä kotona ja olla ulkona ihmisten ilmoilla mahdollisimman huomaamaton.
Minulla on myös mielialan vaihteluja. Saattaa olla, että tänään on hyvä päivä, mutta huomenna voin olla aivan maassa ja apaattinen. Mielialat saattavat vaihtua myös päivän aikana lyhyellä aikavälillä hyvästä huonoon.
Lääkityksenä menee Cymbalta 90mg, Lamictal 150mg, Zeldox 2x40mg. Iltaisin tarvittaessa 50mg Ketipinor ja Stella. Rauhoittavana Alprox 1mgx2.
Luulisi, että tämä lääkearsenaali auttaisi, mutta sitä en ole kokenut.
Pitäisi varmaan puhua hoitajalle tuosta kesästä. En ole uskaltanut, koska minua hävettää niin paljon.
Nyt jälkeenpäin mietittynä minulla on ollut kaksi hiukan yliaktiivista jaksoa. Toinen oli, kun olin työelämässä. Aluksi olin hyvin masentunut ja ahdistunut, koska lähdin töihin puolikuntoisena kesken sairausloman.
No kohta alkoi itsetunto nousta. Menestyin työssäni ja tunsin olevani parempi kuin muut työntekijät ja olihan siitä vähän näyttöäkin. En tosin kohdellut muita ainakaan omasta mielestäni mitenkään toisarvoisesti. Muutuin seksuaalisesti hyvin aktiiviseksi. Olen naimisissa, mutta työpaikan risteilyllä tapasin miehen yli 20v minua vanhemman, joka oli viereiseltä paikkakunnalta. Flirttailin hänen kanssaan ja vaihdoimme numerot. (Aina olen ajatellut, että en koskaan tee niin tai petä.)
Siitä alkoi sitten miehelle valehtelu ja pettäminen. Olin jo valmis ottamaan eron miehestäni, vaikka tiesin tämän toisen miehen olevan luonteeltaan menevä ja altis houkutuksille työnsä puolesta. Mutta ajattelin, että tilanne kyllä muuttuu.
Halusin kuitenkin jatkaa mieheni (ja hän halusi, vaikka tiesi pettämisestä) kanssa. Mummoni kuoli. Myimme asuntomme. Ostimme toisen toiselta paikkakunnalta ja remontoimme sen. Ostelin kaikkea kallista uuteen kotiimme remonttirahoilla mm. yli 50e sisustustyynyjä neljä kappaletta ja Iittalan kalliita laseja, vaikka niihin ei olisi ollut varaa. Sitten alkoi yt-neuvottelut töissä ja sen jälkeen jäin pariksi viikoksi sairauslomalle ja yritin itsemurhaa.
Osastolla tulikin sitten vietettyä pidempi aika. Olin aivan maassa. Mies halusi erota. Kämppä oli vielä kesken ja mökki myös. Lääkitystä muutettiin muutamaan otteeseen 6kk:n sairaalareissun aikana.
Syksyllä päätimme kuitenkin jatkaa yhdessä ja olin jo parempivointinen, mutta silti sairauslomalla. Keväällä alkoi taas masennusjakso ja ennen kuin ehdin toteuttaa itsemurhayritystäni toimitettiin minut sairaalahoitoon. Pääsin sieltä kotiin ja sitten on jokseenkin sumuista aikaa. Kesällä yritin taas itsemurhaa. Siinä oli hengenlähtö lähellä. Makasin sisätautiosastolla viikon. Sain kuitenkin puhuttua psykiatrin ympäri, että päästäisi minut kotiin.
Ei ollut hyvä olo ei, mutta sinnittelin. Myimme asuntomme velkojen ja pienentyneiden tulojen takia. Muutimme toiselle paikkakunnalle ja tilanteeni alkoi näyttää valoisammalta.
Viime kesä koitti ja olin todella virkeä. Yleensä olen joutunut nukkumaan päiväunia, niin nyt en enää nukkunut. Öisin nukuin levottomasti, mutta olin silti aamusta virkeä. Rahatilanne oli tiukka, mutta aloin pelata arpoja. Niihin meni rahaa kuukaudessa useita satoja euroja. Lisäksi ostelin vaatteita yhden kuukauden aikana ainakin tuhannen euron edestä. Kaikki tämä lainarahalla. Pimitin kaiken mieheltäni, kunnes hänelle selvisi tiliotteista todellinen tilanne. Tuolloin tunsin olevani todella kaunis ja viehättävä. Odotin oikein, että saisin katseita miehiltä. Sitten päätin, että pärjään ilman lääkitystä. Lopetin ne kuin seinään. Kaikki pois.
Siitähän se helvetti alkoi. Vieroitusoireet olivat aivan kamalat. Makasin vain sängyssä. Aloitin taas lääkkeet, mutta olen ollut masentunut enemmän ja vähemmän. Oikeastaan viimevuoden marraskuusta tänne kevääseen on ollut vaikeaa aikaa. Onneksi ei ole ollut itsetuhoajatuksia ainakaan toteutusmielessä. Tunnen itseni huonoksi, itseluottamus on heikko, ahdistusta on varsinkin iltaisin ja joskus tulee paniikkikohtauksia. Nyt ei ole todellakaan viehkeä olo ja haluaisin mieluiten pysyä kotona ja olla ulkona ihmisten ilmoilla mahdollisimman huomaamaton.
Minulla on myös mielialan vaihteluja. Saattaa olla, että tänään on hyvä päivä, mutta huomenna voin olla aivan maassa ja apaattinen. Mielialat saattavat vaihtua myös päivän aikana lyhyellä aikavälillä hyvästä huonoon.
Lääkityksenä menee Cymbalta 90mg, Lamictal 150mg, Zeldox 2x40mg. Iltaisin tarvittaessa 50mg Ketipinor ja Stella. Rauhoittavana Alprox 1mgx2.
Luulisi, että tämä lääkearsenaali auttaisi, mutta sitä en ole kokenut.
Pitäisi varmaan puhua hoitajalle tuosta kesästä. En ole uskaltanut, koska minua hävettää niin paljon.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Nuo "hieman" yliaktiiviset jaksot, kuten asian ilmaisit, ovat olleet ihan itseään maniaa. Ei epäilystäkään, jos kerroit kaiken totuudenmukaisesti. Kumma, ettei miehesi ole sitä älynnyt ja ottanut puheeksi tai kukaan muukaan läheinen. Lääkärinkin pitäisi olla potilaan asioista paremmin perillä kuin sinun kohdallasi on ollut. Ehkä sekamuotoista jaksoakin sinulla on jossain määrin ollut, kun samana päivänäkin mielialat ovat vaihdelleet.
Ihan ensimmäiseksi tuo sinun masentuneisuutesi pitäisi saada pois ja välittömästi kun olo alkaa olla normaali, pitää aloittaa tasoittava lääkitys uuden maniajakson estämiseksi. Lääkityksen kohdilleen saaminen voi olla vaivalloista ja aikaavievää. Ja se vaatii tiivistä hoitosuhdetta. On käynyt niinkin, että bipolle on lyöty masennuslääkkeet hanskaan ja sanottu, että tule kolmen kuukauden päästä taas näytille. Sellainen on kymmenen kertaa liian pitkä aika siinä sairaudessa. Mene heti lääkäriin ja vaadi kokeilemaan sopivampaa lääkitystä ja että hoitosi otetaan tällä kertaa tosissaan. Sinä itse olet paras asiantuntija omaan vointiisi liittyvissä asioissa ja lääkärin velvollisuus on kuunnella potilasta.
Soitin tänään hoitajalleni ja kerroin em. asiasta. Hän sanoi, että ensi kerralla tehdään testi. Hän myös laittaa viestiä eteenpäin lääkärille.
Minulla on aiemminkin muutamaan otteeseen jahkailtu, onko kyseessä maanisdebressiivisyys. Tuolloin ko. diagnoosiin ei päädytty.
Näin jälkeenpäin huomaan, että olen toiminut väärin ja poden huonoa omaatuntoa nuista asioista. Tapahtumahetkellä saatan ajatella seurauksia, mutta en juurikaan piittaa niistä tai ajattelen, että kyllä kaikki järjestyy eli voin jatkaa toimiani ilman huolen häivää.
Tällä hetkellä arpojen osto tuntuu typerältä puuhalta, mutta silloin kun niitä ostelin, ajattelin voittavani varmasti. Tosin läheltä liippasi. Paikasta, josta ostin arpoja, voitti joku 250 000 euroa... Mutten minä. :(
Olen omalta osaltani vähätellyt näitä toimiani. Nyt vasta kun toisen kerran tuli tällainen "vauhtivaihe" ymmärsin kuukausia myöhemmin, että ei tämä voi olla oikein. Ei ole "normaalia", mitä se nyt onkaan, toimia näin impulsiivisesti välittämättä seurauksista.
Olen siitä onnekas, että mieheni on töissä ja pystyy palkallaan kuromaan kiinni jollakin tavalla aukot, joita olen jättänyt rahalliseen puoleen. Se on väärin häntä kohtaan ja tunnen siitä jatkuvaa syyllisyyttä. Haluaisin olla töissä, mutta en tällä hetkellä pysty vointini vuoksi. Olenkin kiitollinen siitä, että mieheni on pysynyt rinnallani kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Yritän huomioida aina häntä, kun vain vointi sallii ja jaksan. Haluan, että hänen on hyvä olla. Joskus vain en mahda mitään sille, että olen masentunut tai ylivilkas. Mutta uskon, että tiedostamalla ongelmat, voin jatkossa välttää ongelmia paremmin.
Millainen lääkitys teillä on toiminut varsinkin masennusvaiheessa?
Toivottavasti lääkärini puuttuu nyt asiaan rankalla kädellä ja miettii tosissaan, onko lääkitykseni sopiva. Omasta mielestäni ei.
Monet sanovat, että masennusvaiheet lisääntyvät iän myötä. Minulla taasen tuntuu, että iän myötä nämä kierroksilla käymiset ovat lisääntyneet, vaikka olenkin suurimman osan ajasta allapäin. Tosin ikää ei ole kuin 25v ja nämä kierrosvaiheet ovat tapahtuneet 22-25-vuotiaana.
Ja kiitos sinulle viestistäsi dsfjkgköl. Hiano nimimerkki. :)))))
Toivottavasti muillakin on kokemuksia jaettavana. Esim. miten sinulla päädyttiin kaksisuuntaisenmielialahäiriön diagnoonoosiin?
itselläni ei ole mitään diagnoosia, en ole käynyt lääkärissä, mutta samoja "oireita" kuin sinulla. tuhlasin kaikki säästöni kesän aikana (useampi tuhat euroa) en nuku joskus useampaan yöhön, olen joittenkin mielestä sekava ja hyperkatiivinen, valehtelen aika paljon tai tosi paljon, joka päivä. joskus minulla ehkä suuruuden hulluja suunnitelmia ja luuloja, pelkään öisin että joku tulee ja tappaa minut, mikä on mahdollista, sillä asun omakoti talossa joku voi tulla vaikka ikkunasta läpi, en syö kaikkia ruokia koska niissä voi olla jtn "epämääräistä" (koulu ruuassa esim paljon lisäaineita) joskus olen ihan tahallani ilkeä ihmisille, saatan sanoa niin pahasti että toinen alkaa itkeä, mutta ne on vaan nössöjä kuka oikeasti loukkaantuu niin pahasti jonkun sanomisista että itkee? en minä ainakaan... mutta olen silti ihan hyvän tuulinen ja mukava ihmisille, saatan kyllä olla arvaamaton tai ajattelematon... en jaksa kirjoittaa, mutta tälläistä.
kammotus lukea omaa tekstiä tälläi myöhemmin... tai en koe olevani tuollainen minkä kuvan tuo kirjoittamani juttu antaa. mut nii mene ja tiedä sitten :/
En ole asiantuntija mutta ei sulla välttämättä kaksisuuntaista ole. Ihminen jolla on elämässä ja itsensä kanssa ongelmia saattaa saada välillä kierroksia ja ne liittyy myös masennukseen. Ja jos ei ole itsensä kanssa sinut ja on masennusta, sitä saattaa toisinaan tehdä asioita kuten ostaa niitä arpoja tai shoppailla mm. muuta itsetuhoista silloin kun olot paranee. Tuo on itsetuhoista käytöstä, joka pyrkii takaisin sinne masennukseen.
Sä kuitenkin nähtävästi olet tiedostanut käytöksesi yliviretilassa esim. työssäsi et ole käyttäytynyt muita kohtaan alentavasti, ja kyllähän itsevarmuus ja masennus on varmaan lievittynyt kun olet työssäsi menestynyt. Huono itsetunto saa myös ihmisen ajattelemaan, että on muita parempi. On helppo näin valehtelemalla itselleen pönkittää itsetuntoaan. Itsensä näin huijaaminen ei tosin kestä pitkään ja lopulta sitä taas ajattelee, että samanlainen tallukkahan sitä on kuin muutkin jos ei huonompi. Ja jos olet tottunut masennukseen ja väsymykseen miten sitä tietää itse milloin on ns. normaaliolo.
Sun kannattais miettiä miksi sä et rakasta itseäsi? Mikä on sun masennuksen syy? Ja miksi sä rankaiset itseäsi ja käyttäydyt itsetuhoisesti. Mitä kauheeta muka olet tehnyt? Onhan ihmisellä aivokemioissakin häikkää kun masennus menee noin pahaksi.
Toivon voimia masennuksen kanssa! Rakastakaa ihmiset itseänne älkääkä olko liian ankaria itsellenne. Tänne maailmaan mahtuu monenlaista kulkijaa monine vaivoineen.. Älkää antako sairautenne määritellä sitä kuka olette vaan yrittäkää keskittää voimanne asioihin joista pidätte!