oikeanpuoleinen liikenne

Minkätakia koiran ulkoiluttajat kävelee yleensä aina vasenta laitaa?? Yleensä kun autollakin liikutaan liikenteessä tien oikeata puolta, olisi niin loogista jos sielä kävelykadullakin liikuttaisiin oikeatapuolta!.

Ärsyttää kun kävelee oikeata puolta ja samalta puolelta kävelee joku vastaan, eikä vastaantulia tajua aina vaihtaa puolta sinne oikeallepuolelle.
13222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Koiran kanssa on turvallisinta kulkea sitä reunaa, joka on kauimpana ajotiestä.

Kävelyvauhtia kulkiessa ei kannata työntää hernettä nenään pienistä jutuista. Ei se väistäminen ole niin vaikea juttu, että siitä pitää kynsin hampain pitää kiinni. Valtaosahan kuitenkin kulkee oikeaa laitaa, ei se yksi paljon vahinkoa tee.

Kyllähän joskus tulee pyöräilijöitä tai vaikka koululaisiakin vastaan, mutta kyllä sopu tekee sijaa leveällä tiellä. Ei meidän kävelykadut sentään mitään kinttupolkuja ole.

Ole sinä vaikka vuorostasi kohtelias, ja väistä vaikka ei tarvitsisikaan. Hyvä mieli molemmilla.

Äänestä

Jos jalkakäytävää ei ole ni kait se on vasenta puolta käytettävä, vituttaa ku mummot taapertaa oikeata puolta ja hirvee vittuilu jos joutuvat väistelemään! Siitä lukemaa sääntöjä http://fi.wikipedia.org/wiki/Kevyt_liikenne

Äänestä

ainankin oma koirani kulkee minun vasemalla puolella joten jos kävelen ihan vasenta reunaa niin koira on yöskin aivan reunimmaisena että koiria pelkäävät saavat enemmän tilaa väistää oikeaan reunaan.

Äänestä

Koiran tulee kulkea omistajansa vasemmalla puolella. Nyt kuvaamassasi tilanteessa koira voi kulkea siis "ulkona" jalkakäytävältä ja lisäksi omistaja jää koiransa ja sinun väliin kohdatessa.

Äänestä

Kyllähän se on nimenomaan tien vasen laita, jota pitkin jalnkulkijan on tieliikennelain mukaan kuljettava.

Pyörätiellä jalankulkija saa käyttää kumpaa laitaa haluaa, kunhan kulkee laidassa.

Jalkakäytävällä taas ei ole määritelty, mitä kohtaa pitkin on kuljettava. Koska koira kuitenkin opetetaan aina kulkemaan taluttajan vasemmalla puolella, on järkevää kulkea koiran kanssa vasenta laitaa.

Äänestä
  • Olisko kuitenkin koiranulkoiluttajat pääosin sen verran vasemmistolaista sakkia että opetetaan koirakin heti tavoille.....?

    Äänestä

  • Tiellä tosiaan vasen laita _ensisijaisesti_, mutta jos olosuhteet muuta vaativat, niin sitten se oikea.

    "Missä jalkakäytävää tai piennarta ei ole tai milloin sillä kulkeminen ei käy haitatta päinsä, jalankulkijan on käytettävä pyörätietä tai ajoradan reunaa.

    Pyörätiellä jalankulkijan on yleensä käytettävä sen reunaa. (7.5.1997/414)

    Ajoradalla jalankulkijan on ensisijaisesti käytettävä sen vasenta reunaa, jollei oikean reunan käyttäminen ole kulkureitin tai muiden syiden vuoksi turvallisempaa. Polkupyörää tai mopoa taluttava saa kuitenkin käyttää ajoradan oikeaa reunaa."

    Äänestä

  • tyhmähkö kirjoitti:

    Tiellä tosiaan vasen laita _ensisijaisesti_, mutta jos olosuhteet muuta vaativat, niin sitten se oikea.

    "Missä jalkakäytävää tai piennarta ei ole tai milloin sillä kulkeminen ei käy haitatta päinsä, jalankulkijan on käytettävä pyörätietä tai ajoradan reunaa.

    Pyörätiellä jalankulkijan on yleensä käytettävä sen reunaa. (7.5.1997/414)

    Ajoradalla jalankulkijan on ensisijaisesti käytettävä sen vasenta reunaa, jollei oikean reunan käyttäminen ole kulkureitin tai muiden syiden vuoksi turvallisempaa. Polkupyörää tai mopoa taluttava saa kuitenkin käyttää ajoradan oikeaa reunaa."

    Miksi niiden koirien on oltava kuseksimassa kummallakaan puolella kevyen liikenteen väylää?

    Äänestä

  • Tupiksen kevyenliikenteen väylällä Prisman risteyksen kohdalla keskustan suuntaan meneville on merkki, jossa ohjataan jalankulkija ja pyöräilijä käyttämään väylällä oikeaa reunaa. Takaisinpäin tullessa citystä päin ei ohjeistusta ole ?

    Äänestä

  • sääntö kirjoitti:

    Tupiksen kevyenliikenteen väylällä Prisman risteyksen kohdalla keskustan suuntaan meneville on merkki, jossa ohjataan jalankulkija ja pyöräilijä käyttämään väylällä oikeaa reunaa. Takaisinpäin tullessa citystä päin ei ohjeistusta ole ?

    Takaisin tullaankin Saksalan kautta?

    Äänestä

  • Koirat on kirjoitti:

    Miksi niiden koirien on oltava kuseksimassa kummallakaan puolella kevyen liikenteen väylää?

    Sori. Meinasitko syödä siitä vai?

    Äänestä

Luulis järjenkin kertovan että kulkee oikeaa reunaa kevyenliikenteen väylällä ja maantiellä vasenta reunaa. Mutta aina on joku pökilö joka ei tätä asiaa ymmärrä. Ja koskee koiran ulkoiluttajia myös..

Äänestä
  • Entäs sitten kun hiekotukset on vaan vasemmalla reunalla? Oikeaa kulkevat kaatuvat? Vai?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jesseeee56 kirjoitti:

Minkätakia koiran ulkoiluttajat kävelee yleensä aina vasenta laitaa?? Yleensä kun autollakin liikutaan liikenteessä tien oikeata puolta, olisi niin loogista jos sielä kävelykadullakin liikuttaisiin oikeatapuolta!.

Ärsyttää kun kävelee oikeata puolta ja samalta puolelta kävelee joku vastaan, eikä vastaantulia tajua aina vaihtaa puolta sinne oikeallepuolelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu