Beatlesit tekivät toki pelkkiä lauluja, mutta olivat erittäin hyviä siinä lajissa. Sehän on selvää kelle tahansa. Kun Beatles tuli markkinoille She Loves You -kappaleen kauniilla harmonioilla, oli se pop-musiikin ideaali. Koko paketissa oli jotain vastustamatonta; Lennonin nasaali ja McCartney kuulas ääni, suloinen musiikki, aito ja vilpitän nuoren miehen rehellisyys. Harrison ja Ringo ja lauluntekijät muodostivat ryhmän, joka nousi suosituimmaksi nuoriso-ikoniksi.
Beatleseilla on paljon ajattomia lauluja. Mutta kyllähän nyt pitää myöntää, että sinfonia on sinfonia. Tai siis, että se vaatii mahtavampaa rakenteellista ja sommittelun tajua. On TODELLA vaativaa saada 30-minuuttinen juttu orkesterilla toimimaan, kuten Beethovenin vuosisadat musiikinystäviä ihastuttaneet sinfoniat (kaikki 9 sinfoniaa).
Pidän Beatlesista, mutten pidä asenteesta, joka ei ymmärrä taidemusiikkia. Toisaalta, ymmärtäkseen taidemusiikkia, pitää olla aika paljon musiikkiymmärrystä.
Vaikka Beatles oli mahtava, aivan mahtava, tarvii siihen vähemmän ymmärrystä.
Beatleseilla on paljon ajattomia lauluja. Mutta kyllähän nyt pitää myöntää, että sinfonia on sinfonia. Tai siis, että se vaatii mahtavampaa rakenteellista ja sommittelun tajua. On TODELLA vaativaa saada 30-minuuttinen juttu orkesterilla toimimaan, kuten Beethovenin vuosisadat musiikinystäviä ihastuttaneet sinfoniat (kaikki 9 sinfoniaa).
Pidän Beatlesista, mutten pidä asenteesta, joka ei ymmärrä taidemusiikkia. Toisaalta, ymmärtäkseen taidemusiikkia, pitää olla aika paljon musiikkiymmärrystä.
Vaikka Beatles oli mahtava, aivan mahtava, tarvii siihen vähemmän ymmärrystä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Kun Beatles tuli markkinoille She Loves You -kappaleen kauniilla harmonioilla, oli se pop-musiikin ideaali."
Beatles kylläkin tuli markkinoille Please please me kappaleella, joka aloitti koko beatlemanian Britanniassa, ja joka kappaleena oli jokseenkin suoraviivainen rokettirolli ilman kovin kummosia lauluharmonioita. Eipähän vaan onhan siinä melkein koko ajan duettolaulua ja säkeitten lopussa hieman ehkä kolmiäänisyyttä, mutta suora rokettirolli se silti on.
Pop musiikin ideaaliksi monet väittävät Beatles yhtyeen tupla A-puoli singleä Strawberry fields forever - Penny Lane, joka ironista kyllä oli Love me do-singlen lisäksi ainoa Beatles-single joka ei noussut Britanniassa single listan ykköseksi. Ja oli siis ainoa Beatlemanian aikana julkaistu ei ykköseksi noussut Beatles single.
She loves you kappaleella on toki se aivan erityinen arvo että Teijo Joutsela & Humppaveikot teki siitä suomalaisen koverin, ja se myös sai aikaan että 1960-luvulla rockmusiikkia jonkin aikaa kutsuttiin jee jee musiikiksi täällä Suomessa.
Sinfonia on oma taiteenlajinsa ja kolmen minuutin pop/rockralli omansa, niiden vertaaminen toisiinsa on turhaa.
Miksi joku apurahoilla elelevä taidemusiikin tekijä ei elätä itseään tekemällä salanimellä rockhittejä ja antamalla ne jonkun vähemmän sävellystaitoisen mutta esittäjäkykyisen rokkibändin esitettäviksi jos se niin helppoa on? Siksi että se on omataiteenlajinsa, Vaikka lopputulokset ovatkin yksinkertaisempia kuin sinfoniat, silti niiden teko todella hyvin vaatii omanlaisensa osaamisensa ellei peräti nerokkuutensa ja on ihan yhtä vaikeaa kuin sinfonioitten vääntäminen ellei jopa vaikeampaa, kun pop/rockrallissa kun ei voi hämätä, se joko on hyvä tai sitten ei ole.
Ei se että joku pitää pop/rock musiikista tarkoita sitä etteikö tämä joku voisi myös pitää klassisesta. Tai jopa päinvastoin, on tiedossa että monetkin klassista ihan ammatikseen tekevät kuuntelevat vapaa aikoinaan myös pop/rockmusiikkia.
Parhaat pop/rock/iskelmä säveltäjät ovat musikillisesti aivan yhtä lahjakkaita ellei eräät jopa lahjakkaampiakin kuin nykyiset klassisen säveltäjät. Ei kukaan epäille J.Lennonin, P.McCartneyn, K.Richardsin, K.Bushin, Björkin, Princen, N.Youngin, J.Fogertyn, B.Dylanin, S.Wonderin, T.Kärjen, J.Malmsteenin, J.Leskisen, T.Nurmion ja monen monen muun musikillista lahjakkuutta vaikka sinfoniat ehkä jäävätkin heiltä säveltämättä.
Olisiko muuten ainoa merkittävä säveltäjä kummankin musiikin leireissä italialainen Nino Rota, joka on tehnyt hemmetinmoista jälkeä kevyenmusiikin parissa lähinnä säveltäen elokuvamusiikkia, ja siinä sivussa tuli kirjoittaneeksi koko joukon aivan uskomattoman hienoja iskelmähittejä, mutta on tehnyt myös oopperoita, baletteja, konserttoja jne, joita esim RSO ei tietenkään milloinkaan vaivaannu esittämään, vaikka aihetta ehkä olisi. Sillä oliskohan N.Rota näistä nykyklassisen säveltäjistä jokseenkin ainoa joka on todistanut että osaa kirjoittaa melodioita joita jopa tavallinen Tauno/Irma jaksaa tai viitsii kuunnella.
Sulla on tosi paska asenne, joka perustuu tietämättömyyteesi. Tarkastelet musiikkia pelkästään "tarttuvien" melodioiden kannalta. Et ymmärrä, että jopa popsäveltäjien (parhaissa) sävellyksissä on muitakin asioita kuin pelkkä tarttuva melodia. Puhumattakaan klassisesta musiikista.
"Miksi joku apurahoilla elelevä taidemusiikin tekijä ei elätä itseään tekemällä salanimellä rockhittejä ja antamalla ne jonkun vähemmän sävellystaitoisen mutta esittäjäkykyisen rokkibändin esitettäviksi jos se niin helppoa on? Siksi että se on omataiteenlajinsa, Vaikka lopputulokset ovatkin yksinkertaisempia kuin sinfoniat, silti niiden teko todella hyvin vaatii omanlaisensa osaamisensa ellei peräti nerokkuutensa ja on ihan yhtä vaikeaa kuin sinfonioitten vääntäminen ellei jopa vaikeampaa, kun pop/rockrallissa kun ei voi hämätä, se joko on hyvä tai sitten ei ole."
Miksi aina otat esille apurahasäveltäjät!? Onko se ainoa argumentti, jonka pystyt keksimään? Tiedoksi: se, eikä "oopperat saavat liikaa apurahaa" -marina ole mitään argumentteja kun puhutaan popralleista ja sinfonioista. Tuntuu että huutelet puskasta etkä ole kuullut ainuttakaan sinfoniaa. Et varmasti ole sisäistänyt yhtäkään sinfoniaa tai konserttoa tai pianosonaattia.
Oletko koskaan kuunnellut musiikkia näiltä säveltäjiltä, joille myönnetään apurahoja?
Ymmärrätkö, ettei kokenutta klassista muusikkoa voi huijata. Sen sijaan popkuulijoita huijataan joka päivä kepeän tarttuvilla ja rytmikkäillä ralleilla, joita ihmiset mieti tarkemmin ja joita he luulevat musiikiksi.
Koska sinä et ymmärrä popmusiikkia haastavampia muotoja, luulet että klassisen musiikin kuuluisat sinfoniat (kuten Beethovenin ja Brahmsin suuret teokset) ovat muillekin ihmisille "liian monimutkaista ja isokokoista eikä riittävän tarttuvaa ja tanssittavaa". Siksi lokeroit ne "musiikiksi, jolla voi huijata", mutta klassisesti koulutettu korva ymmärtää näistä teoksista jotakin - aika paljonkin - ja siksi, koska ne ovat niin uniikkeja sävellystekniikaltaan, ne ovat jääneet elämäänkin.
Kirjoitappa viestisi Justin Bioeber -faneille välillä, jooko
Sinfoniat ovat saman teeman kehittelyä tai variointia. Joskus ihan irrallisia paloja.
Pop puolella tuota kutsutaan improvisoinniksi tai albumiksi.
"Sinfoniat ovat saman teeman kehittelyä tai variointia. Joskus ihan irrallisia paloja."
Ei ole.
"Pop puolella tuota kutsutaan improvisoinniksi tai albumiksi. "
Ei kutsuta. Sontamusiikissa ei ole mitään mitä voisi verrata edes klassisen musiikin alkeellisimpiin muotoihin.
Et ymmärrä musiikista mitään, et ainuttakaan asiaa.
Miksi musiikkia pitäisi ymmärtää?
Joko olet soittanut ne yksinkertaiset bassoraidat?