Pyytäisin esirukousta,olen ollut jo vuoden masentunut ja sen myötä käyttänyt alkoholia,siinä kävi niin että ajoin autoa humalassa ja menetin korttini ja samalla työ paikkani.Rukoilkaa puolestani,kysyn vielä että tietääkö kukaan teistä pääsenkö enään milloinkaan töihin kun humalassa ajoni näkyy polisien papereilla?Olen aivan loppu,auttakaa minua.
Pyydän
esirukoustanne
1494
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Minä plus moni muu haluaa rukoilla puolestasi. Haluamme rukoilla niin että Taivaan Isän tahto toteutuisi myös Sinun kohdallasi.
Töihin pääset kyllä. Itselläni on kuljetusalan liike. Aina joskus sattuu alalla niin että joku, jossakin firmassa menettää korttinsa ns. kuivumaan, eli alkoholia on ollut veressä, poliisin testissä. Silloin me toiset aina joudumme järjestelyjen vuoksi tuurailemaan.
Yleensä se on 3 kk. kuljettaja saa korttinsa takaisin, ja palaa autonkuljettajaksi. Aika harvoin, ainakaan kuljetusalan yrittäjistä antaa lopputiliä rattijuopumuksesta.
Joten ihmettelen milläköhän alalla olet ollut.
Tää on siis yleinen käytäntö koko maassa, sattumalta minä nyt vaan satun olemaan vl-autoilija.
Kyllä sun puolestas varmaan rukoillaan Jumalan tahdon toteutumista.
Kiitos sinulle Vl autoilia kun vastasit.Mutta olen hakenut jo muihin työpaikkoihin ja ne sanoo aina että sitten soitetaan polisille ja haluamme tietää että oletko puhdas ja se karsiutuu siihen.Kiitos kun rukoilette puolestani.
Tuntuu oudolta. Nimittäin työpaikkaan työntekijää valittaessa, työnantaja ei soita poliisille. Ei ainakaan yksityinen sektori. (eikä kai julkinenkaan)
Siks-toiseksi Poliisi kun ei saa antaa kenenkään aikuisen yli 18v. tietoja kenellekkään, niin sen kautta asia ei tule julki.
Mutta on ihan "sairaanhyvä" jos haet töitä, pääset haastateluun ja itse sanot sen, vaikka ensimmäiseksi. Ja sitten kysyt että jatketaanko haastattelua. Näin toimien ainakin minulta saisit töitä. Yleensä työnantajat ei hyväksy asioiden salailua. Reilu tosiasioiden esittäminen on satakertaa parempi kuin salailu.
Joitakin ammatteja on, joissa on lainmukaan esitettävä rikosrekisteri ote. Mutta se toimii niin että työpaikkaan valittu, ei siis hakija, joutuu esittämään rikosrekisteriotteen ennen töiden aloittamista. Mikäli siinä on oikeuden tuomioita tietyistä asioista töitä ei voida aloittaa. Kumipyöräalallakin on, henkilöliikenteen puolella ja pahin rikkomus, mun mielestäni oli, jos oikein muistan, tuomiot työaikalainsäädänntörikoksista. Niitä ei saa olla ollenkaan.
Ja vielä se että rikosrekisteriotetta ei luovuteta työnantajalle, van se tulee työntekijän esittää ennen töiden alkamista. Ei saa antaa työnantajalle, vaikkei siinä olisi ainuttakaan rikosta.
Siitä rukouksesta sanoisin vielä että Jeesuksen opettama Isä meidän- rukous on jo sellaisenaan tavattoman hyvä esirukous Sinun ja minun ja meidän kaikkien puolesta. Voimmehan me kaikki yhdessä sitä rukoilla.
Jep jep. Rukoilen ettet tee enää moisia tyhmyyksiä, ja mietit kannattaako ottaa ollenkaan ellet pysty kontrolloimaan tekemisiäsi. Kaikki ihmiset eivät vaan pysty. Onneksi heitä on paljon vähemmän kuin meitä jotka voimme käyttää alkoholia kohtuudella ja vaikka joskus vähän enemmänkin aivojen silti pysyessä touhuissa mukana.
kovin vakavalta kuulosta. Sitähän elämässä meille itsekullekin saattaa sattua vaikka mitä.
Itse ajoin törkeästä rattijuopumuksesta saadun ajokiellon aikana ratsiaan. Mutta, kun puhallustulos oli puhdas nolla, niin eivät poliisimiehet kyselleet mitään ajokortteja. Eli moni ajaa ajokiellon aikana mutta täytyy ajaa sääntöjen mukaan. Silloin hyvä.
Tiedän erään kaverin, joka kuljetti postiautoa alkoholia veressään ja heti potkut.
Minkä sait rangaistuksi kun jäit kiinni törkeästä rattijuoppoudesta?Ite täsä oottaa tuomiota saman laisesta tempusta.Kerro miten sen kanssa menetellä.
Mukana ollaan rukoilemassa. Kiitos, kun kirjoitit!
Kiitos,ja tää ei toistu mun kohdallani ei, näin tyhmä ei oo muutakun yhen kerran elämässään.
Haluamme rukoilla puolestasi ja kaikkien niiden puolesta jotka ovat joutuneet alkoholin pauloihin.
Hei Aloittaja,
Hakeudu hoitoon masennuksen takia, mene mielenterveystoimistoon.
Masennus on vakava sairaus.
Suosittelen myös etsimään paikallisen AA:n ja menemään sinne päästäksesi irti alkoholista.
provo kertomus..
Ei välttämättä ole provo. Eikä lainkaan pahaa tee esirukous. Kyllä Jumala eroittaa totuuden valheesta. Kyllä hän kuulee ja näkee "tälliaasi"nkin sydämeen. Hyvä antaa vähästään, paha ei paljostakaan. Eli hyvä ihminen voi antaa toiselle siitä vähästä mitä tällaisessa tilanteessa voi, laittaa kädet ristiin.
Kiitos,Olen käynyt lääkärissä ja voin paremmin,mutta se harmittaa kun en pääse minnekkään töihin kun se näkyy että olen ajanut humalassa.Kadun ja HÄPEÄN tekojani joka ei tuu toistumaan minun kohdallani se on varmaa se.Kiitos kaikille jotka ovat esirukoilleet puolestani.Jumala teitä siunatkoon.