Osaisiko joku minulle selittää, miksi avo-
juuriset ruusut pitää ennen istuttamista
leikata. Kun ne istetaan syvälle, niin ei
niistä leikkaamisen jälkeen näy mitään.
Vai leikataanko ne taimistolla jo valmiiksi?
Kiitokset tiedosta.
juuriset ruusut pitää ennen istuttamista
leikata. Kun ne istetaan syvälle, niin ei
niistä leikkaamisen jälkeen näy mitään.
Vai leikataanko ne taimistolla jo valmiiksi?
Kiitokset tiedosta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä ne leikataan yleensä taimistolla valmiiksi, siihen jätetään noin kolme neljä silmua varteen.Istuta syvälle kestää paremmin talven.
avojuurisille taimille tehdään istutusleikkaus, jotta haihduttavaa pinta-alaa olisi vähemmän, nehän eivät ole vielä juurtuneet(toisin kuin astiaansa juurtuneet astiataimet). näin kasvuun lähtö helpottuu. taimesta kasvaa vankempi, kun kasvuunlähteviä silmuja on vähemmän. ei haittaa, vaikkei ruusuntaimistasi jäisi näkyviin mitään, kyllä ne versot sieltä esille ponnistelevat! talvehtimisen kannalta on tärkeää, että jalonnuskohta jää 10-15 cm maanpinnan alle.